Olimpa tässä hetki sitten juhlissa. Vaihteeksi taas. Oli kahvitteluiden aika. Otin täytekakkua, mutta kakku ottikin ja lipesi kakkulapiosta puhtaan pitsiliinan kautta rinnuksilleni sotkien pöytäliinan lisäksi puvun takkini, paidan, housut ja lattiamaton.
Tämän seurauksena mun suusta lipesi voimakkaat ärräpäät ilmoille. Sanoja, joita uskovaiset eivät käytä. Tämä sai minut kysymään: onko minulla elävää uskoa, kun rumat sanat pääsivät ilmoille niin isäntäväen, lasten kuin muunkin juhlaväen kuullen. Tilanne oli maksimaalisen nolo.
Tätä on edeltänyt muutenkin pitkät rämpimiset, eikä kirosanan lipsahduskaan ollut ensimmäinen. Ei kauaakaan, kun seuroista tullessa liityin vahingossa väärään suuntaan motarille. Kun rampilta alkoikin tulla vastaan autoja, ärräpäät lipesi ja tälläkin kertaa muiden kuullen. Kyydissäni nimittäin oli uskovaisia kavereitani.
Huom. Näiden vihjeiden perusteella jokin saattaa tunnistaa minut, mutta otan tässä tietoisen riskin. Vaikka epäilen, että tuskin kukaan näitä tilanteita todistamassa ollut sattuu tulemaan Suomi24:sen palstaa lukemaan, niin pidän sitä silti mahdollisena. Monet kun saattavat lukea näitäkin salaa.
Suurin kysymykseni on: voinko olla aidosti uskomassa, jos rumat sanat eivät pysy sisälläni silloin, kun töhöilen? Jo pelkästään se oli äärimmäisen noloa, että sotkin kakkua ottaessani pitsiliinan ja heidän arvokkaan maton sekä tietysti omat vaatteeni (joidenka vuoksi jouduin tekemään nopean poistumisen). Kirosanat vain pahensivat tilannetta, mutta kun kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt edes estää sanojen tulemista.
Motarille väärinpäin liittyminenkin oli äärimmäisen noloa. Ei siihen oltais tarvittu enää kirosanoja. Vastaantulevat painoivat vihaisesti äänimerkkiä ja siinä ei paljon ollut tilaa alkaa edes kääntelemään autoa. Ihme, että ne ehtivät hidastaa eivätkä törmänneet minuun.
Pitäisikö minun vaipua koloon, ettei jatkossa tapahtuisi tällaisia ikävyyksiä. Niin ja kuuluuko armo enään minulle. Ihmiselle, joka ei osaa enää pidättää edes kirosanoja?
Tämän seurauksena mun suusta lipesi voimakkaat ärräpäät ilmoille. Sanoja, joita uskovaiset eivät käytä. Tämä sai minut kysymään: onko minulla elävää uskoa, kun rumat sanat pääsivät ilmoille niin isäntäväen, lasten kuin muunkin juhlaväen kuullen. Tilanne oli maksimaalisen nolo.
Tätä on edeltänyt muutenkin pitkät rämpimiset, eikä kirosanan lipsahduskaan ollut ensimmäinen. Ei kauaakaan, kun seuroista tullessa liityin vahingossa väärään suuntaan motarille. Kun rampilta alkoikin tulla vastaan autoja, ärräpäät lipesi ja tälläkin kertaa muiden kuullen. Kyydissäni nimittäin oli uskovaisia kavereitani.
Huom. Näiden vihjeiden perusteella jokin saattaa tunnistaa minut, mutta otan tässä tietoisen riskin. Vaikka epäilen, että tuskin kukaan näitä tilanteita todistamassa ollut sattuu tulemaan Suomi24:sen palstaa lukemaan, niin pidän sitä silti mahdollisena. Monet kun saattavat lukea näitäkin salaa.
Suurin kysymykseni on: voinko olla aidosti uskomassa, jos rumat sanat eivät pysy sisälläni silloin, kun töhöilen? Jo pelkästään se oli äärimmäisen noloa, että sotkin kakkua ottaessani pitsiliinan ja heidän arvokkaan maton sekä tietysti omat vaatteeni (joidenka vuoksi jouduin tekemään nopean poistumisen). Kirosanat vain pahensivat tilannetta, mutta kun kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt edes estää sanojen tulemista.
Motarille väärinpäin liittyminenkin oli äärimmäisen noloa. Ei siihen oltais tarvittu enää kirosanoja. Vastaantulevat painoivat vihaisesti äänimerkkiä ja siinä ei paljon ollut tilaa alkaa edes kääntelemään autoa. Ihme, että ne ehtivät hidastaa eivätkä törmänneet minuun.
Pitäisikö minun vaipua koloon, ettei jatkossa tapahtuisi tällaisia ikävyyksiä. Niin ja kuuluuko armo enään minulle. Ihmiselle, joka ei osaa enää pidättää edes kirosanoja?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi kirjoitat tänne.
" Otin täytekakkua, mutta kakku ottikin ja lipesi kakkulapiosta puhtaan pitsiliinan kautta rinnuksilleni sotkien pöytäliinan lisäksi puvun takkini, paidan, housut ja lattiamaton."
Tuossa ei ole logiikka oikein.
Se ei palvele ketään taivastiellä.
Logiikka lienee väärin siinä. että aloittaja selosti kakun livenneen kakkulapiosta, kun matolle suunnistikin vain hänen ottamannsa pala. Voi toki olla, ettei kakkupala kimmonnutkaan pitsiliinalta rinnuksille vaan tapahtuma oli päinvastainen. Tässä on kyse tuiki tärkeistä ilmiöistä gravitaatiokentässä, joten pitää olla skarppina!
Jos onnistuu kakkulapiosta saamaan kakunpalan lipeämään rinnuksille, niin kiroilun sijaan voisi kyllä innoissaan jo tuulettaa ja huutaa "hih"!
Aloittajan tulisi tull uskoon, eli uudestisyntyä, sitten loppuu kiroilut ja sammuu nortit.
kannettu vesi ei kaivossa kauaa pysy.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ole armollinen itesäsi kohtaan! Minullakin on toisinaan haasteita kiroilun kanssa. Joskus vain lipsahtaa suusta ruma sana, jos oikein ottaa päähän. Jälkeenpäin kaduttaa. Uskon kuitenkin, että Jumala on rakastava ja antaa armollinen ja ymmärtää keskeneräisyyttäni.
Mistä päättelet, mikä kirjainyhdistelmä on ruma? Et kai vaan ole tässäkin asiassa muiden narutettavissa?
Kuuntelen omantuntoni ääntä. Rukoilen ja luen Raamattua. Käyn hengellisissä tilaisuuksissa. Ihan itse olen tullut omiin johtopäätöksiini sen suhteen, mitä pidän sopivana kielenkäyttönä.
En ole vanhoillislestadiolainen.
Rumia sanoja ovat yleensä sellaiset sanat, joissa pärähtelee ikävän kuuloisia ärriä. Näitä ei syyttä kutsuta ärräpäiksi. Sillä ärräpäitä älkäät päästäkö, älkääkään mitään muutakaan pärisevää, tuli se sitten suusta tai toisesta päästä.
Rumille sanolle on olemassa ihan listakin, jota kannattaa ajatuksella lukea.
Olen ottanut tästä pitkästä listasta muutamia sanoja, joita etenkin itse kartan omassa puheessani. Ne ovat:
- Morjens
- Moro
- Renaultrollen
- Raharaappa
- Rutto!
- Äkäräkäärä!
- Sähäräppänäärä!
- Urlushenruuppa!
Näitä sanoja tahdon välttää! Joskus lipsahtaa. Etenkin Äkäräkäärä tulee aivan liian herkästi :(
no voi pelkele.
Kristinoppi sanoo tuota hengelliseksi heräämiseksi.
Elä noiju huuvva vaa että HIHHULIHEI!