Uusia ulottuvuuksia Pattayan matkailuun.

Suurta mielenkiintoa on ollut suomen maaseudulla Samsung tableteista ja niiden lisävarusteista, langattomasti yhdistettävistä näppäimistöistä.

Minkälaisia teillä on rakkaat ?
Kertokaa kokemuksistanne.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

No hei kaikille Patayan tietokonematkailijoille.
Siellä teillä kaikki kyläkoulut alkaneet tänään ja lapsennekin pääsee taasen askartelemaan monikansallisissa ryhmissä oppien kunnioittamaan toisiansa.

Tuosta tietotekniikasta josta aloituksessani puhe, niin valaisen asiaa hieman omalta kohdaltani.

Katsokaas tuossa on valokuva minun tabletistani sen ollen 30 euron museonäppiksen päällä ja erityistä huomiota pyydän havainnoimaan näppiksen alalaidassa olevaan lukkomekanismiin, joka mahdollistaa tabletin ollessa käännettynä näppäimistön päälle, on kokonaisuus simppelisti siinä.

https://aijaa.com/jH0DUr

Kuvaruutuun nappasin Neitiystävämme kuvan jota aijatessaan kertoi kiusakseni pukeutuneen harrikkappaitaan tässä muutama kuukausi sitten, mutta kuvan oikeassa laidassa rakennus parvekkeineen jonka pihamaalta vuosia sitten aijasi sormensa, mutta sattuuhan sitä illuusioelämässä.
Siis tämä Neiti illuusio, joka haave-elämäänsä Pattayalla elää, ei itseään valokuvaa asuntonsa edessä, vaan hotellin pihassa.
Muuten, muistakaa kultakäädyn tärkeys kaulassa, se antaa varakkaan olemuksen narssulle.

Puhetta myös on ollut thaifonteista, koska jonkin verran tuota kieltä hallitsen ja eteerisen kaunis thaivaimonikin joskus tablettiani käyttää, että miten on mahdollista tämän moinen, no sanonko …..sanon.
Se on mahdollista siten, että näppäimistön alarivin vasemmalta kolmatta nappuloista kun painaa, niin kuvaruutuun tulee siinä nyt näkyvä ja ei muuta kuin kirjoittelemaan.

Pattayalla tietotekniikka kuitenkin on huipussaan Neidillä ollen Mac, olisipa mukava saada valokuvanen kyseisestä huippulaitteesta.

Ps. Hauska tuo Neiti-Suplautailijan fiskarivenebabla.

Äänestä

Ei noita selostuksia ja yksinpuheluitasi jaksa kukaan lukea. Joka toinen juttusi sisältää sanan "mielenkiintoa". Noissa jutuissasi ei kyllä ole mitään mielenkiintoista eikä karttapöytäliinalla kuvatuissa rojuissa eikä nuudelipussissa.
Lopeta.

Äänestä
  • No minkä takia luet väsynyt ?

    Laita itse jotain kiinnostavampaa, puurokärryt ja vajakit jo luettu.

    Kerro vaikka hyvä veneilyjuttu miksi tarvitaan paatissa peruutuskamera.

    Äänestä

  • SenssuChiangMai kirjoitti:

    No minkä takia luet väsynyt ?

    Laita itse jotain kiinnostavampaa, puurokärryt ja vajakit jo luettu.

    Kerro vaikka hyvä veneilyjuttu miksi tarvitaan paatissa peruutuskamera.

    Siitä unilaivaan kamerat senseille veneilyn asiantuntijalta
    https://www.navimare.fi/product_catalog.php?c=139
    Paremmissa veneissä ne on vakiona. Ei tarvi ostaa erikseen. Myös parkkiassistentti-automatiikka löytyy isommista nykyaikaisista veneistä kuten autoistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä vuosikymmenellä Neiti merikarhuili kuvansa mukaisella fiskarillaan joka söi löpöä 10 solmun vauhdissa pari litraa tunnissa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä unilaivaan kamerat senseille veneilyn asiantuntijalta
    https://www.navimare.fi/product_catalog.php?c=139
    Paremmissa veneissä ne on vakiona. Ei tarvi ostaa erikseen. Myös parkkiassistentti-automatiikka löytyy isommista nykyaikaisista veneistä kuten autoistakin.

    Kyllä valvontakamerat on ok.

    Huvittavaa että bablaa valvontakameroista taloissa kun Neiti käyttänyt valvontakameroita vuosikymmeniä sitten nähdäkseen taakse, että tankkerit tai rahtilaivat ei aja päälle laivaväylällä.

    Muuten, meidänperheellä kylläkin on valvontakamerat niin Paraisten, Chiang Main ja Phuketin rakennuksissa ja piha-alueilla.
    Myös niin Thaimaan kuin Suomenkin veneissä, sekä laiturialueella.

    Simppeliä katsahtaa tietokoneella reaaliaikaista kuvaa ja tarvittaessa myös aikaa taaksepäin.

    Höpöä taas, jatka toki ja googlaa paljon, niin sinusta tulee kaikkien alojen asiantuntija.

    Tietenkin on kaikilla huviloillanne. Mutta hyvällä ystävälläsi on vielä hienommat systeemit ja sorjat allaspojat yms. Vaikka olet aika paljon rikkaampi kuin sielunveljesi, niin hän ei pese itse pyykkejä eikä putsaa altaita. Kerran hän kertoi että hänellä on kokki ja avustaja. Kyllä sinä nyt hopealle jäät, mutta googlailemalla saat lisää tietoa veneilystä ja sitten voit sanoa taas "tottakai" ensin kinattuasi että "missä niitä muka tarvitaan".

    64NumBall63
    2017
    Älä reppana ole huolissasi, asiasta... asiantuntijat ovat laskeneet vedentarpeen, samoin hoitavat ötökät ja uima-altaan firma nimeltä rentokill, veloittaa noin 12-15.000 vuodessa... koko hommasta, joo resuperse osaan varsin pitkälle tietotekniikkaa mikä on varsin harvinaista minun ikäiselle, jos nyt välttämättä haluat tietää käytössä on 100/5 truen netti, synologyn nassi ja ubuntu joka ohjaa maaatilalla 18 anturia, sekä talolla neljää videovalvontakameraa... lisäksi yksi valvonta kamera on portilla, kaikkissa ikkunoissa on tunnistimet, upsit on 12 tunnin, kaikki tabletit, kännykät ja koneet yksi kannettava mac book pro ja mac pro palvelin on truen wlan hubissa, auto ja moottoripyörä on varustettu piiloitetulla gps paikantimella jotka lähettää sijaintitiedot mobiilidatan kautta tuonne nassiin, jotka toimivat itsenäisesti vaikka akkuirroitetaan"

    Ensin ostetaan vehkeitä, otetaan niihin kalliit kaikki vakuutukset, sitten viritetään paikantimet ja valvontakamerat, istutaan sisätiloissa monitorien ääressä vahtimassa niitä eikä ajella ollenkaan. Samalla voi surffaa ja trollaa pattajan palstalla pitkän päivän. Tuo on sitä oikeaa laiffia!

    On kyllä huikeaa tuo mielikuvituselämäsi. Vieressä on kuksa, Samsungin halvin tabletti ja karttapöytäliina. Myös laho porras on nähty.

    Tarinapuolella on sitten "meidänperheellä" valvontakamerat niin Paraisten, Chiang Main ja Phuketin rakennuksissa ja piha-alueilla. Myös niin Thaimaan kuin Suomenkin veneissä, sekä laiturialueella"

    Entäs sillä "kohtuumiljoonasaarella" jonka juuri ostitte? Onkos sielläkin jo valvontajärjestelmät? Paljonko on sulla talkkia vielä purkissa laittaa hanuriin ja milloin tulee seuraava ruoka hoivakotiin?

    T 2010

    Laita kuva paatistas jossa niskajäykkä tarvitsee laivaväylällä "peruutuskameran".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On kyllä huikeaa tuo mielikuvituselämäsi. Vieressä on kuksa, Samsungin halvin tabletti ja karttapöytäliina. Myös laho porras on nähty.

    Tarinapuolella on sitten "meidänperheellä" valvontakamerat niin Paraisten, Chiang Main ja Phuketin rakennuksissa ja piha-alueilla. Myös niin Thaimaan kuin Suomenkin veneissä, sekä laiturialueella"

    Entäs sillä "kohtuumiljoonasaarella" jonka juuri ostitte? Onkos sielläkin jo valvontajärjestelmät? Paljonko on sulla talkkia vielä purkissa laittaa hanuriin ja milloin tulee seuraava ruoka hoivakotiin?

    T 2010

    Kiva toi sun kultakäätykuva, muistatko sormivalokuvaukses.

    Mutta mitäs tässä, mukavia veneilykokemuksia sulle, olet viisain ja kokenein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On kyllä huikeaa tuo mielikuvituselämäsi. Vieressä on kuksa, Samsungin halvin tabletti ja karttapöytäliina. Myös laho porras on nähty.

    Tarinapuolella on sitten "meidänperheellä" valvontakamerat niin Paraisten, Chiang Main ja Phuketin rakennuksissa ja piha-alueilla. Myös niin Thaimaan kuin Suomenkin veneissä, sekä laiturialueella"

    Entäs sillä "kohtuumiljoonasaarella" jonka juuri ostitte? Onkos sielläkin jo valvontajärjestelmät? Paljonko on sulla talkkia vielä purkissa laittaa hanuriin ja milloin tulee seuraava ruoka hoivakotiin?

    T 2010

    Ai anteeksi kovasti että tablettini halvin voi voi että olisi pitänyt jostain syystä ostaa kalliimpi, täytynee parantaa tapoja.
    No olenhan ainakin ostanut kalliimmat moottoripyörät joissa paljon nappuloita.

    Muistaakseni tämä laite kuitenkin ostohetkellä oli se valikoiman kallein, mutta taidan valehdella.

    Anteeksi että olen olemassa.

    Äänestä

Nähdäänkö tänään myös Aviomiehen sujuvaa suomea puhuva vaimo, eteerisen kaunis Thailady? Kertooko hän turbonopeista jahtimatkoista Hua Hinin ja Phuketin välillä? Onko pran burin satamassa luxembourgiin rekisteröity ökyjahti joka saa pojat haukkomaan henkeä?

ThaiLady
28.12.2016 8:32
"ThaiLady kiittää palautteesta ja erityisesti sen tasosta, joka ylätti korkeatasoisuudellaan ainakin siltä osin, että resupersereppanat, pallomahat ja pizzanaamat pysyttelivät toisaalla"

Äänestä

Toinen on sairas. Muut on vaan idiootteja.
2010 olet omasta mielestäsi fiksu.
Et taida olla vai miksi yrität löytää jotain järkeä sairaan lähes apinan jutuista.
Toi on näyttönsä antanut.

Äänestä
  • Vittuako se sulle kuuluu idiotti!

    Äänestä

  • En ole omasta mielestä erityisen fiksu. Olen vaan joitakin asioita joskus tehnyt ja kerron tietoni ja kokemukseni niistä ja olen kiinnostunut monista asioista vielä jatkossakin ja tutkiskelen niitä. Muistini on hyvä joissakin asioissa.

    Tällä hetkellä sensein päässä ei pyöri kuin se kamera veneessä, jota hän suuresti ihmettelee. I rest my case että sellainen löytyy jokaisesta isommasta ja vähän paremmasta veneestä.

    Se on sekä turvallisuusvaruste että apulaite. Esimerkiksi jos laitat isoa venettä satamaan parkkiin vaikka etuperinkin. Se ei yksin onnistu varsinkin jos on merenkäyntiä. Kaverisi putoaa takalaidalta ja et näe tapahtunutta.

    Tai olet laivaväylällä kaikessa rauhassa pienellä matkanopeudella. Takaasi tulee rahtilaiva tai tankkeri kovempaa. Tiedän kokemuksesta mikä sätkyn siitä saa kun takaa kuuluu TUUUUUUUT ja heti takanasi on musta valtava paatti joka peittää auringon.

    Niissä hintaluokan paateissa joista sensei haaveilee (useita miljoonia) on automatiikkaa jo tutkapuollakin sen verran että kameraa ei sen puolesta tarvita.

    Mutta kuten sanottu, senseillä on korkeintaan soutuvene. Miten kukaan edes normaalisti toimeentuleva voi kadehtia jotakin meikäläisen 20 tonnin paattia joka oli yli 10 vuotta sitten? Ei kukaan.

    Sensei on vain katkera lääkitty pummi, jolla on täysin yliampuvat unelmat joista tosina puhuu. Terveen papereita ei noilla jutuilla saa ja tosiasioita vastaan vänkääminen on hänen tavaramerkkinsä yksinäisyydessään.

    Taitaa olla tosissaan meikäläiseen rakastunut.

    T 2010

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole omasta mielestä erityisen fiksu. Olen vaan joitakin asioita joskus tehnyt ja kerron tietoni ja kokemukseni niistä ja olen kiinnostunut monista asioista vielä jatkossakin ja tutkiskelen niitä. Muistini on hyvä joissakin asioissa.

    Tällä hetkellä sensein päässä ei pyöri kuin se kamera veneessä, jota hän suuresti ihmettelee. I rest my case että sellainen löytyy jokaisesta isommasta ja vähän paremmasta veneestä.

    Se on sekä turvallisuusvaruste että apulaite. Esimerkiksi jos laitat isoa venettä satamaan parkkiin vaikka etuperinkin. Se ei yksin onnistu varsinkin jos on merenkäyntiä. Kaverisi putoaa takalaidalta ja et näe tapahtunutta.

    Tai olet laivaväylällä kaikessa rauhassa pienellä matkanopeudella. Takaasi tulee rahtilaiva tai tankkeri kovempaa. Tiedän kokemuksesta mikä sätkyn siitä saa kun takaa kuuluu TUUUUUUUT ja heti takanasi on musta valtava paatti joka peittää auringon.

    Niissä hintaluokan paateissa joista sensei haaveilee (useita miljoonia) on automatiikkaa jo tutkapuollakin sen verran että kameraa ei sen puolesta tarvita.

    Mutta kuten sanottu, senseillä on korkeintaan soutuvene. Miten kukaan edes normaalisti toimeentuleva voi kadehtia jotakin meikäläisen 20 tonnin paattia joka oli yli 10 vuotta sitten? Ei kukaan.

    Sensei on vain katkera lääkitty pummi, jolla on täysin yliampuvat unelmat joista tosina puhuu. Terveen papereita ei noilla jutuilla saa ja tosiasioita vastaan vänkääminen on hänen tavaramerkkinsä yksinäisyydessään.

    Taitaa olla tosissaan meikäläiseen rakastunut.

    T 2010

    No et ole minunkaan mielestä lainkaan fiksu, ollaan ainakin siitä samaa mieltä.

    Kuules poju, sun juttus aina muuttuu, sun fiskarista puhuttaessa ei puhuta isommasta ja paremmasta veneestä.

    Kuules taidat olla ainoa veneilijä joka väittää että puheena olevassa fiskarissa tulee olla miehistöapua, no eipä ole mulla ollut koskaan tarvetta.

    Niin ja tarvitse kameran avuksesi syystä että jos kaverisi tipahtaa mereen, no johan on kumma.

    Aha että takaa kuuluu tuut ja et huomaa laivoja ilman peruutuskameraa.

    En viitsi muuta kuin todeta, että onneksi tollaisia ei oikeasti ole merillä.

    Pieni jatko jos sallit.....

    "Niissä hintaluokan paateissa joista sensei haaveilee (useita miljoonia) on automatiikkaa jo tutkapuollakin sen verran että kameraa ei sen puolesta tarvita."

    Siis onko nyt niin, että tutka ilmoittaa että kaveris tipahti mereen, koska kameraa ei tarvita?

    Tiedätkös hei että tulee mieleen pelle peloton ja lakissaan pyörivä kamera, sekä repussa tallentava kovalevy.

    Etkö todellakaan kykene havainnoimaan ympäristöäsi ja olemaan kontaktissa "miehistösi" kanssa ilman kameraa.

    Mulla hauskaa, sorry vaan mutta kyllä mulla ihan riittävät laitteet veneissäni.

    Äänestä

Jep.... Joku sinussa Senssua koukuttaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suurta mielenkiintoa on ollut suomen maaseudulla Samsung tableteista ja niiden lisävarusteista, langattomasti yhdistettävistä näppäimistöistä.

Minkälaisia teillä on rakkaat ?
Kertokaa kokemuksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu