Yksinäinen.

Ketään ei näytä kiinnostavan. Perhettä vaan. Tuntuu tosi kurjalle. Facebookissaki vain ihmiset joskus tykkää jos kirjotan jotain, muuten ei koskaa oteta yhteyttä. Ei kukaan soita kun perhe vaan ja ei ole ketään jolle soittaa. Kaipaisin normaali elämää parisuhdetta ja sellasta.

Mulla on hieno asunto, kämppä usein siistinä. En polta, juon kohtuudella alkoa ja luottotiedot kunnos. Mut velkaa on aika paljon, mut ei niidenkaa ongelmia. Ennen mulla oli jotain kavereita. Mut oon jääny ihan yksin ja ollut parisuhteitaki. Oon masentunu selvästi, tuntuu että on jumissa eikä pääse irtin jatkuvaa kärsimystä olla kokoajan yksin.

Siinäpä onkin tilanne josta sinun pitää itse alkaa pyrkiä eteenpäin!
Olet selvästi masenutunut. Sille asialle siis pitää ensimmäisenä tehdä jotain. Hae apua. Masentunut ei näe muuta kuin mustaa, tulevaisuuden uskoa ei ole. Nyt olisi päästä liikkeelle ja hakea sitä ammattiapua. Sekään ei ihmeitä pysty tekemään, vaan se vaatii omaa panosta ja motivaatiota parantua. Valmista kaavaa ja ratkaisua et tule saamaan. Työtä sen eteen on tehtävä.
Mitä siihen tulee että istut yksin eikä kukaan ota yhteyttä; otatko itse yhteyttä toisiin? Jos passiivisena istut ja odotat, saat kyllä odottaa. Ihmissuhteet vaativat vastavuoroisuutta!
Kohdallaan on myös asennemuutos omaa itseäsi kohtaan. Kaipaat tyttöystävää, mutta kotoa kukaan ei tule hakemaan, ja epäilempä ettei kovin masentuneen itsesäälissä piehtaroivan ihmisen kanssa kovin moni jaksa eikä halua suhteeseen alkaa. On kovin raskasta kannatella ihmistä joka pelkästään on negatiivinen ja ruoskii ja mollaa itseään. Näihin asioihin saat apua kun haet. Keskustelu ammatti-ihmisen kanssa voisi avata uusia näkökulmia ja ratkaisuja joita et itse pysty nyt näkemään. Ja tarpeen mukaan lääkitys jos masennus on paha.

Onpas teillä huolet. Olen ollut erakkona vuodesta 1995.Yksin on hyvä olla, saa olla rauhassa.

Täällä olen useammalle yksinäiselle vastannut jotka on pyytäneet yhteydenottoa mutta usein eivät sitten reagoi mitenkään yhteydenottoon tai katoavat kenties jopa yhden viestin lähetettyään. Lopputulos johon aina tulee on että, osa yksinäisistä on tyytyväisiä nykytilanteeseen eivätkä haluakaan lopulta sillä tavalla tutustua. Tänne kirjoitus aiheesta kenties vain hetkellinen mielenhäiriö. Toki osa kaipaa oikeasti seuraa mutta tälläisiä en sittenkään kaipaa tapauksiakin on joukossamme. Yksin erakkona saa olla rauhassa, ehkä vähän liiankin rauhassa ;)

Aika usein huomannu et ihmisiä ei kiinnosta tällänen ihminen, unohdetaa vaa, usein tuntuu pahalle, ettei ole edes olemas, yrittää tuola kuluttaa aikaa, hajottaa vain, sitä tuntuu et vain haluaa olla yksin kotona, eikä mee mihkää, tääläki alkaa hajottaa, sit näkee kauniita tyttöjä mitä ei voi saada, se masentaa vielä lisää. Sit mielialat heittelee, välill ihan ok fiilis ja sit välillä tuntuu et kaikki hajoo päälle, olen toki yrittäny saada kavereitaki, mutta jotain vikaa mussa on, kun eivät halua olla missää tekemisis ja tutustua, kyllä hajottaa tää elämä.

Visvainen sairaushan tämä yksistely on.

Mieheltä vie ensin rottana itseluottamuksen. En ole oikeastaan kukaan. Kun en ole potentiaalinen perheen perustaja. Kun en ole sitä, niin en ole muutakaan.

Lievä kiusaus voisi olla kohdella naisia täysin välineellisesti.

Onneksi sekään ei kiinnosta.

Joten otan halveksunnat vastaan, "mitättömänä". Miltä tuntuu?

Yksinäisyys syö sosiaaliset kyvyt ja pätemiset, sen kuka sinä olet. Ja kenen suuntiin.

Kiitos ystäville, joista ei ollut ystäviksi. Palakaa te vaikka helvetissä perheinenne.

Kiitos myös ystäville, jotka olivat lojaaleja, ja tajusivat ihmisen arvon, aina omana erityisyytenään. Ikuinen kunnioitus. Tai nojoo... elinikäinen nyt ainakin.

On niitä ystäviäkin ollut. Ja niiksi luultuja. Vaikka nyt olen helvetin yksin.

Voimia muille yksinäisille.

samaa paskaa tääl kans..

Voin khyl samaistua tuoho...

"Olet tarpeeksi epäsosiaalinen yksinäisyyteen". Pitää paikkansa.

Eipä ihme että elellään yssikseen...ja nimenomaan öisin mielellään.

Yksinäinen viikonloppu kerrostaloyksiössä.
Erakkoelämää.Onneksi vain 2010 alkaen ei sen kauempaa.

No, kukapa siihen töllön katsomiseen lennähtäisi seuraksi? Miten? Pitäisikö ovella olla jono ystäviä ja naisia? Yksikin tietysti riittäisi mut siinäkö kaikki. Tapasin naisen joka aloitti keskustelun... ei tääl oo koskaan ketään... vastaukseni että täällä vaan piipahdetaan hän keksi heti uuden ruikutuksen ettei yhdessä toisessakaan paikassa oo koskaan ketään. .. Onks sulla sama ongelma kuin hällä (tai mulla...) en oo kukaan siellä enkä täällä? En halua tavata häntä uudestaan.

Toisten auttaminen on hyvä keino päästä yksinäisyydesta eroon ja autettavien kiitollisuus kohentaa myös omaa mieltäsi. Jos mahdollista mene vaikka mukaan johonkin ryhmään jossa voit auttaa toisten kanssa muita, vaikka jakelemaan ruokaa köyhille. Maailma voisi olla tosi hyvä paikka elää jos kaikki alkaisivat auttamaan toisiaan. Tässä joitakin ihmeellisiä kokemuksia vapaaehtoisten treenauksesta Puolassa, http://proutscandinavia.blogspot.com/2019/09/lftlpt-training-in-ananda-ashiisha.html