Eli tämmöinen kysymys: Onko parempi pysyä vanhassa pitkäaikaisessa suhteessa (kohta 5 vuotta, molemmille ensimmäinen pitkäaikainen suhde) ja koko elämänsä ajatella, että mitähän ois tapahtunut jos ois.. vai jättää vanha suhde ja yrittää sitä uutta, kun se tuntuu että siinä vois oikeasti olla henkilö joka on "sielun kumppani" tai jotain (vaikka tietää, että kummakin suvun puolelta tulee sanomista ja muuta yleistä paheksuntaa)? Koska minun periaate on, että EN PETÄ ja ei minun sillai tee sitä toista naista seksuaalisesti mieli vaan haluaisin vaan olla hänen kanssa ja jutella ja oleilla kaikki päivät ja yöt! Hän just haastaa ja täydentää minua täysin! Eikä tämä ole sellainen, että näin hänet juuri vaan olen tuntenut hänet itemmän aikaa ja olemme aina jutelleet kaikista asioista. Joku voi sanoa, että ollaan sillai kasvettu yhteen, kai!
Mä olen hyvin hämmentyneessä tilassa, koska kaikesta huolitta rakastan kuitenkin nykyistä puolisoani ja ajattelen sitä kuinka paljon se satuttais häntä, jos tämmösen asian menis hänelle tekemään!
Jonkun täytyy pystyä auttamaan mua ja kertomaan mitä tehdä!! Olen täysin hukassa..
Tämä vaikeuttaa elämääni tosi paljon! Auttakaa! Kertokaa neuvo! Tai jotain!
Olen sen verran sekavassa tilassa, kun tulin vähän aikaa sitten töistä(en pysty muuloin kirjoittamaan tätä), että en oikein osaa kirjoittaa asioita oikein, mutta kysykään jos haluatte tietää jotain jotta osaisitte auttaa paremmin!
Kiitos todella paljon kaikista mahdollisista viesteistä!
Mä olen hyvin hämmentyneessä tilassa, koska kaikesta huolitta rakastan kuitenkin nykyistä puolisoani ja ajattelen sitä kuinka paljon se satuttais häntä, jos tämmösen asian menis hänelle tekemään!
Jonkun täytyy pystyä auttamaan mua ja kertomaan mitä tehdä!! Olen täysin hukassa..
Tämä vaikeuttaa elämääni tosi paljon! Auttakaa! Kertokaa neuvo! Tai jotain!
Olen sen verran sekavassa tilassa, kun tulin vähän aikaa sitten töistä(en pysty muuloin kirjoittamaan tätä), että en oikein osaa kirjoittaa asioita oikein, mutta kysykään jos haluatte tietää jotain jotta osaisitte auttaa paremmin!
Kiitos todella paljon kaikista mahdollisista viesteistä!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kinkkinen tilanne, kieltämättä.
Mutta leikippä hiukka jos leikkiä..
Ajattele, että eläisit elämääsi vastaavassa tilanteessa tämän "ihastuksen" kanssa; 5 vuotta yhdessä, arkea jne.
Arki ja yhteiselo tekee ikävät temput monelle parille ja parisuhtelle. Tottumus koetaan negatiivisena, vaikka se todellisuudessa onkin turvallisuutta ja aitoutta. Ihastumisvaiheessa ollaan ehkä jotain muuta kuin todellisuudessa; kaikkihan haluavat antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan.. Onnellisena parisuhteena voisi pitää sellaista, jossa sinun viat hyväksytään ja tärkeintä on se ihminen; huolimatta iän tuomista fyysisistä muutoksista, käyttäytymistavat paineen alla jne.
Todellinen arki näyttää sekä kumppanista että itsestä sen oikean luonteen. Seurustelu ja ihastumisvaiheessa ihmiset usein peilaavat itsensä kautta asioita, joita "tietää" toisen arvostavan.
et voi tietää jos et kokeile:):) elämässä pitää olla vaihtelua:)
Vaikea tilanne - täytyy myöntää.
Et voi kuitenkaan elää elämääsi ajattelemalla miten esim. sukulaiset reagoivat päätöksiisi. Tämä on SINUN elämäsi. Toki on kaunista ottaa toisten tunteet ja mielipiteet huomioon, kuten tunnut tekevän, mutta älä tee sitä oman onnesi kustannuksella. Jos todella tunnet, että tämä uusi nainen on se sielunkumppanisi ja sinun "puolikas", etkä ole KOSKAAN nykyisen suhteesi aikana - et edes sen alkuhuumassa tuntenut samoin (yhtä vahvasti) tyttöystävääsi/vaimoasi kohtaan, niin....Sinun pitää olla rohkea ja tehdä kuten sydämesi sanoo. luota siihen! Ja vielä yksi juttu - älä petä, ole reilu kaikkia kohtaan, myös itseäsi!
...että nykyään kaikki toitottaa tuota "älä petä", vaikka sillä ei ole onnellisuuden kanssa juuri mitään tekemistä. Minun neuvoni on, että jos tekee mieli toista, on parempi tyydyttää se oma tarpeensa itse parhaaksi näkemällään tavalla, kuin että tekee vain ja ainoastaan niin, miten ympäristö haluaa sinun tekevän. Jos elää vain pelossa, että joku joskus loukkaantuu jostakin tosiasiasta, niin silloin jää oma elämä elämättä ja omat arvot rakentamatta. Se ei ole rakkautta, että kieltää kumppaniltaan ulkopuoliset kontaktit, vaan se on rakkautta, että hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin hän on. Eli rakastava ihminen kykenee näkemään mistä hänen rakkautensa kohde on syntynyt, eli koko sen ympäristön, missä hän on elänyt ja elää. Rakastava ihminen rakastaa koko sen rakastettunsa elinympäristöä, koska sehän sen rakastetun on omanlaisekseen muokannut. Kun ihmiset vain oppisivat luottamaan omiin tuntemuksiinsa niin, että kykenisivät olemaan vaatimatta hyväksyntää tunteilleen ympärillä olevilta ihmisiltä. Jokainen meistä elää omaa elämäänsä, eikä kukaan toinen voi täysin tietää miltä toisesta milloinkin tuntuu. Ja kun löytää oman sielunkumppaninsa, ei puoliskostaan pääse koskaan eroon, koska sielunkumppanit vetävät toisiaan magneetin lailla puoleensa. Elämässä koettu ja nähty, luonnonvoimille ei kukaan mitään voi!
"Herra Aloittaja" päästää vain itsensä vapaaksi ja katsoo riittääkö magneetin voima! Se ei selviä kuin kokeilemalla. Tsemppiä!
Niin, minulla tuli itku luettuani viestisi...
olen todella ihastunut ystävääni, mutta meillä
ei ole tulevaisuutta, sillä ajattelemme molemmat
perheitämme!
Tunteet joita olen kokenut suudellessamme (vain
kerran, eikä muuta) Oli niin uskomattomia, että
vieläkin (yli puoli vuotta sitten) tunne nousee
mieleeni elävästi.
Mä myös rakastan hänen kanssaan juttelua ja
olemista.
Vaikeaa on myös olla mieheni kanssa niin kuin ennen, kun mielessä on toinen :(
Mutta, sydämeni itkee ja mä vain hymyilen ja olen
kuin kaikki olisi OK.
sanoa, mitä sun tulis tehdä. Mä oon elämässäni törmänny siihen sielunkumppaniin ja me molemmat kadutaan varmasti loppuelämämme, ettei menty yhteen. Se on niin uskomaton fiilis, kun toisen kanssa on niin helppo olla. Ja sen kuulemma näkee mailien päähän, miten kuuluu yhteen ja on kaiken kaikkiaan hyvä olla. Mä ainakin tiedän, että löysin elämäni rakkauden ja sen menetin. Seuraa sydäntäsi, voi olla että kadut, mutta toivon ettet joudu niin tekemään.
Ihan meinasin itkeä kun luin kirjeesi, ei noin voimakkaita tunteita voi sivuuttaa..luulen että olet tavannut sen sielunkumppanisi, niinkin voi käydä.
Muista, että loppupeleissä vastaat itsesi onnellisuudesta,et ole velvollinen suvullesi tai valitettavasti - sille jonka kanssa olet elänyt jo viisi vuotta.
Meille kaikille on annettu vain yksi elämä. Se mitä kirjoitit tuli suoraan sydämestä, noin voi myös käydä.Olet aika selkärankaisen oloinen joten olkoon ratkaisu mikä tahansa se ei tule olemaan helppoa.
Unohda muiden puheet,tulet elämässäsi vielä huomaamaan että ihmiset puhuvat jokatapauksessa ja asiasta,älä anna muiden ihmisten mielipiteiden tai velvollisuuksien vaikuttaa itseesi, liiasta kiltteydestä ja oman elämän elämättömyydestä ja valintojen sivuuttamisesta voi sairastua- taakka jota kannat mukanasi stten koko elämäsi.
Minun neuvoni, kuuntele sydämesi ääntä.Sielunkumppaneita on meille annettu tähän elämään vain yksi.onnea sinulle, älä vitkuttele päätöstäsi tai se karkaa lopullisesti.Toimi ja ole rohkea.
Minkä ikänen muuten olet? ei muuten mutta kiinnostaa muuten vaan..sitä oisin kysynyt että tietääkö tää nainen sun tunteistasi tai että mietit olisko hän sinun sielunkumppanisi? Eikö kannattaisi jotenkin hänellekin puhua asiasta, hän varmaan voisi jotenkin myös auttaa sinua?
Minä, nainen, löysin sielunkumppanini, ihanan miehen. Suunnilleen samojen asioiden takia kuin sinä en uskaltanut tehdä muutosta elämässäni. Sukulaiset, seurustelukumppani... Aikaa kului lähes vuosi, ja sitten... No, ei sitä oikeaa voi unohtaa! Lopulta teimme päätöksen, että luovumme molemmat vanhasta elämästä ja elämme yhdessä. Kumpikaan meistä ei ole päätöstä hetkeäkään katunut, vaikka alkuaikoina olikin rankkaa.
Toki pari ihmistä loukkaantui, ja siitä olen pahoillani. Mutta pidemmän päälle tällä tavalla maailmassa on enemmän aidosti onnellisia ihmisiä. Meidän elämänmuutoksesta on jo aikaa, eli voimme sanoa, ettei kyse ollut vain alkuhuumasta tms. Rakastamme ja ihailemme toisiamme yhä.
En voi sanoa että sinulle käy samoin, mutta mikäli tämä uusi ihminen ei todellakaan mielestäsi katoa, niin voisin kuvitella että olet meidän tavoin löytänyt itsellesi sen oikean.
tunnetko miten hyvin tämän toisen naisen? ei kannattaisi hätiköidä päätöksen kanssa jos tämä toinen nainen ei olekkaan se oikea. miten nuori olit kun rupesit seurustelemaan tämän nykyisen naisesi kanssa?? mitenkäs nykyisen suhteesi laita on?? missä tilanteessa suhteesi on?? kehoittaisin kyllä tarkasti miettimään mitä tehdä asialle jos päätös onkin väärä niin menetät paljon..
Paljon mahdollista, että ei ole OIKEA tämä nykyinen, eikä tämä uusikaan ihastus, vaan ehkäpä tulee vielä kolmas tai neljäskin...Elämä sen aikanaan näyttää. Mutta aika harvinaista olisi jos ensimmäinen pitkä seurustelusuhde olisi se lopun elämää kestävä. Tottumus on toinen luonto ja aika moni vain jää tavan vuoksi roikkumaan "mukavaan" vanhaan suhteeseen ja TODELLINEN rakkaus sielunkumppanin kanssa jää kokematta.
Me olemme syntyneet samana vuonna ja näin pienessä kaupingissa se tarkoittaa, että olemme olleet tekemesissä enemmän ja vähemmän. Oli aika välissä jolloin asuin muualla joten ei olla oltu tekemisissä , mutta nyt kun olemme samassa työpaikassa, niin olemme hyvin tiiviisti joka päivä yhdessä. Kuinka hyvin tunnen hänet? Hänen sanoja lainatakseni "tunnet minut paremmin kuin paras kaverini" eli tunnen todella hyvin! Minä olin 18v. ja avovaimoni oli 17v.
Meillä menee ihan hyvin tässä nykyisessä suhteessa(olemme asuneet yhdessä noin 3 vuotta ja siis yhdessä oltu 5v), tuntuu edelleen siltä, että välitän avovaimostanikin todella paljon! Sen takia olenkin ihan rikki, kun tunteeni ovat niin ristiriitaiset!Kun tuntuu, että se mitä tunnen tätä toista naista kohtaan olisi jotain enemmän kuin rakkautta. Yleensä, kun olen ihastunut, niin se on ollut lähes täysin seksuaalista, mutta tämä.. On jotain ihan muuta! Ja kun minulla ei ole ketään kaveria tai jotain jonka kanssa voisin tästä asiasta naamatusten keskustella, olen niin yksin näitten tunteitteni kanssa!
Olen niin epätoivoinen jo, että ajattelin jo kysyä äitiltäni, että voinko jutella hänen kanssaan asiasta. Ja meidän suhde on sellainen, että emme juttele mistään asioista, vähiten tunteista.
Ja tässä on sellainen pieni vivahde, että voi olla mahdollista että puolisoni on raskaana. Ja jos näin on, niin tiedän missä paikkani on, mistä tahansa tunteista huolimatta!
Eikä tämä uusi nainen johdu siitä, että pelottais se vauvan tulo, koska minäkin haluan todella paljon lasta! Mutta jos nyt hän ei olekkaan raskaana, niin en tiedä olenko niin valmiina rakastelemaan ennenkuin saan selvyyden tunteistani, koska jos yhtä-äkkiä ehdotankin ehkäisyä voi hän hiukan ihmetellä.
Sanotaanko näin, että tämä on varmaan yksi elämäni tärkeimmistä päätöksistä ja en todellakaan ajatellut tehdä sitä ihan hätäisesti. Koska jos valitsen väärin tulen katumaan sitä lopun elämääni.
olen moneen kertaan meinannut jo sanoa uudella naiselle, että kuinka hän on sekoittanut elämäni ihan täysin(en tietenkään syytävästi vaan positiivisella tavalla toistaalta, mutta toisaalta ei).
Varmasti todella sekava vastaus kysymyksiinne, toivottavasti hiukan valoitti asiaa. Olen vaan niin sekaisin ja joudun tätäkin kirjoittaa salassa vähän väliö, kun puolisoni pomppii tossa ees taas..
tämä on niitä asioita missä ei voi oikein neuvoa. on vaan tehtävä niinkuin sydän sanoo. ehkä kannattaisi ottaa selville kumminkin mahdollinen raskaus,ennen mitään suurempia päätöksiä,niinkuin itsekkin sanoit.koska se varmaan vaikuttaa päätökseesi suuresti. oletko aivan varma että tämä ihastumisesi ei ole ohi menevää?? olet suuhteellisen nuori vielä jos olet 23v oletan..oletko tämän naisen kanssa paljon tekemisissä työpaikalla??? päivittäin? työskentelettekö yhdessä?? joskus jos omasta suhteesta puuttuu jotain voi ystävyyden sekoitaa rakkauteen. tiedän omasta kokemuksesta. saa tältä toiselta ihmiseltä jotakin semmosta mitä omasta suhteesta puuttuu. se ei välttämättä ole rakkautta. minä kumminkin päädyin siihen että se oma rakas kultani on se ainut ja oikea ja haluan hänen kanssaan loppuelämäni jakaa. toivon että mietit tosi tarkkaan ratkaisuasi ja ennenkaikkea olet rehellinen puolisollesi. hyvää jatkoa!!
mä en ainakaan oo koskaan hakenu mitään sielunkumppania vaan ihan rehtiä ja selkeetä suhdetta joka toimii.
sellasen myöskin sain. ei lueta raamattua, horoskooppia, iltalehteä tms ja hyvin menee.a
ainahan vois olla paremmin, mut mulla on niin hyvin ettei tulis mieleekään alkaa muijaa kierrättään. aivan upee nainen (ei oo muuten suomalainen).
Olen ollut samassa tilanteessa ja itselleni parhaiten sopi se, että oltiin tuttuja. Sain luotettavan ja älykkään keskustelukmppanin vastakkaisesta sukupuolesta, johon useimmilla ei ole koskaan mahdollisuutta. Pidä hänet ystävänä, koska jos päädytte lyhyeenkin suhteeseen, se pilaa kaiken.
Hän on arvokkaampi koko elämää ajatellen juuri noin.