Viikko on taas vierähtänyt

😳👓👜ja silmäkin on vielä tallella. Entistä ehompana, turhaan pelotti se silmän kaivelu. Sitä vaan mietin että jos maanantaina saa ajokiellon viikoksi niin voiko jo sunnuntaina käydä sukuloimassa? Olisi kiva jos kaikkea ei tarvitsisi miettiä itse, kun minulla on turhan perinpohjainen ajatuksenkulku. Kahdestaan ilot tuntuu suuremmalta ja surut pienemmältä. Nimittäin jos on oikeanlainen kaveri 😍Tiistainen hammaslääkärikään ei olisi niin kamala, nyt en osaa oikein muuta ajatella.
Jeepers creepers Frank Sinatra:
https://youtu.be/oM1v4WJk4q8

2

59

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei pidä paikkansa ainakaan omalla kohdallani, mitä enemmän suruja on hoitamassa sitä suuremmat ne ovat. Ja oman kokemukseni mukaan iloja muiden mukana olessa taas ole ollenkaan. Kärsin suunnattomasti muiden olemassa olosta. Taaskin oli ajatuksena lähteä töihin, mutta mitään mahdollisuutta ei ole juuri sen takia kun muita on läsnä. Olen jo luovuttanut sen suhteen, että saisin enää mitään elämässä aikaiseksi. Jokainen ihminen on yksilö ei valtavirta.

      • Onpas sinulla hankala tilanne, jos muut ihmiset vaikuttavat sinuun noin. Jos sinun on hankalaa lähteä töihinkin, niin kannattaa hetkeksi unohtaa suorittaminen ja sen mukana aikaansaannokset. Hoidat vaan itsesi kuntoon. En ala tässä mitään neuvoja jakelemaan. Se on vähän turhaa kun ei tunne tilannetta ja taustoja. Tsemppiä kuitenkin sinulle!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1303
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe