Keskusta haukkui keskitysleirin vartijaksi

Laura Huhtasaaren....Kärnä katsoo että näin voi huudella kun laki ei kiellä? Kertoo hyvin Keskustan alennustilasta tälläinen.
7354
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Näinkö+alas+kepu+on+jo+vajonnut.+Ja+edessä+häämöttää+6+%+puoluekannatus+Ruotsin+mallin+mukaisesti.

2Äänestä
  • No, Kärnä nyt ei sentään ole "kepu", vain sen tyhmintä päätä. Persujen tasoa suorastaan.

    Äänestä

Kyllä Laura tuohon kategoriaan kuuluu...

Äänestä
  • Vaikuttaisi että sinä ennemminkin.
    Juuri tuollaisia ne olivat.

    Äänestä

  • Kyllä on "kritiikki" jos näin voi sanoa haukkumisesta mielestäni, melkoisen alatyylistä jo jos vedetään Dachau keskitysleiri mukaan.

    Äänestä

  • Kaikki on sallittua, kun kyseessä on persu/persut/kaikki persujen äänestäjät.

    Äänestä

  • Voipi olla, että Kärnän hymy hyytyy, viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

Keskustapolitiikoilla ei todellakaan ole varaa mennä enää haukkumaan muita omista virheistään johtuen.

2Äänestä
  • Kannattaa lukea edes pinnallisesti kirja Keskusta valtakunta, niin jo selviää, miksi kepun koirat haukkuvat vaikkei siihen ole minkäänlaista edellytystä.

    Äänestä

  • Niin, tuntuu aika junteilta koko porukka tuolla KESK puolella.
    Juntilta voi tulla vaan junttimaisia juttuja.

    Äänestä

No johan tuo on todettu jo moneen kertaan, että näissä asioissa laki ei todellakaan ole kaikille sama.
Jos olisi Huhtasaari heittänyt jotain yhtä törkeää Kärnästä niin lopputulosta ei tarvitsisi edes arvailla.
Mitä tulee noihin Husun ja Fatim Diarran heittoihin niin perussuomalaisen poliitikon suusta sanottuna nuokin olisivat johtaneet vuorenvarmasti syytteisiin.

1Äänestä
  • Kristittyjä ja etenkin isänmaallisia kristittyjä saa loukata mielinmäärin. Presidenttikeskustelussakin Huhtasaaren haastattelu erosi täysin muista, asenteellista mustamaalaamista.

    Nyt on saatu oikeusviranomaisen päätös, että vihapuhetta ja loukkaamista ei ole perussuomalaisten eikä heidän äänestäjiensä nimittäminen yleistävästi rasisteiksi, koska he: ”...eivät muodosta sellaista ryhmää, joka vakaumuksen tai minkään muunkaan perusteen nojalla nauttisi kiihottamisrikossäännöksen tarjoamaa suojaa.” Kehitys muuttaa yhteiskunnan asenteita vähitellen toisinajattelevia kohtaan. Suomessakin jotkut kristityt ja konservatiivit ovat jo joutuneet vaihtamaan työ-/opiskelualaa, jopa menettäneet työpaikkoja mielipiteidensä vuoksi. Konservatiivikristityistä ja -kansallismielisistä näyttää muodostuvan vapaata riistaa.

    Äänestä

  • Kollektiivinen koirana haukkuminen tuntuu olevan tänä päivänä se sivistys, josta suomalaisia erinomaisen hyvin aivopesukoulutettuja kiitellään, toki tilauksesta mutta kuitenkin, milloin missäkin tutkimuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristittyjä ja etenkin isänmaallisia kristittyjä saa loukata mielinmäärin. Presidenttikeskustelussakin Huhtasaaren haastattelu erosi täysin muista, asenteellista mustamaalaamista.

    Nyt on saatu oikeusviranomaisen päätös, että vihapuhetta ja loukkaamista ei ole perussuomalaisten eikä heidän äänestäjiensä nimittäminen yleistävästi rasisteiksi, koska he: ”...eivät muodosta sellaista ryhmää, joka vakaumuksen tai minkään muunkaan perusteen nojalla nauttisi kiihottamisrikossäännöksen tarjoamaa suojaa.” Kehitys muuttaa yhteiskunnan asenteita vähitellen toisinajattelevia kohtaan. Suomessakin jotkut kristityt ja konservatiivit ovat jo joutuneet vaihtamaan työ-/opiskelualaa, jopa menettäneet työpaikkoja mielipiteidensä vuoksi. Konservatiivikristityistä ja -kansallismielisistä näyttää muodostuvan vapaata riistaa.

    No kristityistä tietysti oletetaan että, nehän kääntää vaan toisen poskensa ja pyytää vaan lisää. Kohtelu on vähän niin kuin heille kuuluukin ja poskea kääntämättömiä pitää rangaista vihapuhe ym. tuomioilla.

    Äänestä

  • Nuo eivät kelpaa edustamaan suomalaisia politiikassa. Ehkä enemmän tuonne afrikkaanpäin sopivat.

    Äänestä

Kärnällä on samaa tavaraa päässä, kuin puolueen lopussa. Ei ole mielestäni
kunnianloukkaus.

Äänestä

Kärnä, tuo lappilainen sipilän kultupoikana tunnettu kansanedustaja, joka edustaa Keskustan radikaalidemarisiipeä on homo ja aatemaailmaltaan enemmän vihreä kuin vasemmistolainen.

Äänestä
  • Homothan ovat tunnetusti vihertäviä olioita.

    Äänestä

Ensi vaaleissa keskustasta kymmenen kansanedustajaa läpi, puoluetuki
tippuu olemattomiin, vituttaahan se kuin pientä oravaa.

Äänestä
  • Keskustan tuho on varmaa,siitä näytetään pitävän hyvää huolta huuteluilla ja haukkumisilla.Rinne tulee perässä husujen ja kump. kanssa.

    Äänestä

Kepullla on oma pesä niin kaikkia lakeja kiertämällä ja vastuulliset viranomaispaikat oman puolueen jäsenkirjat omistavilla läänitetty, ettei sillä ole mitään valtuuksia eikä perusteita räkyttää kenellekään toiselle.
Jo sipilän kärkihankehallituksessa ministerin paikalla häärännyt berner joka samaan aikaan istui veroparatiisiyhtiön hallituksessa, kertoo omaa karua kieltään kepu kepuloinneista, puhumattakaan yleishyödyilisistä laitoksista ja säätiöistä, joiden kautta kierrätetään yhteiskunnan veroeurot keskinäiseen jakoon ja veroparatiiseihin ja ovalla painostuksella pyritttii jakamaan tuottoa vielä kansanterveydenkin voimalla.
Tämä sama kepu-hanke oli ja lienee edelleenkin rinteen marionettihallituksen ohjelmassa, kuinka saada voitot maasta ulos veroja maksamatta päinvastoin kepuloiden niin, että maksamattomat verot yllättäen muuttuvatkin saataviksi.
Siihen suhmurointiin tarvittiin mukaan kansan vaaleissa hylkäämätkin neuvonantajatkin.
Miljardeja ja miljardeja yhteiskunnan käyttöön tarkoitettuja euroja on kusetettu omille ja veljesringin tileille veljesten omaisuutta kartuttamaan ja asioista kysyttäessä naama kirkkaana väitetty kaiken olevan laillista ja oikeudenmukaista ja ennenkaikkea taloutta elvyttävää, yhteiskuntaa tukevaa toimintaa.
Kyllä vain on monen talous elpynyt loistavasti, tästä hyvänä esimerkkinä nuorisosäätiöt ja kojamot, ei ole pojilla pikkurasta puutetta, kiitos veronmaksajien.
Ja mikä mukavinta aina on saatu tutkinnat venytettyä niin pitkälle, että kaikkinaiset petokset ovatkin jo ehtineet vanhentua.
Tämä siis tästä vauhdilla monikulttuuristuvasta korruptoituneesta maasta, jossa mikään ei ole sitä mitä väitetään olevan , jossa salaillaan kansalta kaikki vähänkään kansan okeustajua ja laillisuusvaatimuksia sivuavat kysymykset puhtoisen naaman taakse käyttäen keinoa, hyökkäys on paras puolustus samalla, kun kansalta odotetaan kuuliaisuutta ja lakien noudattamista pilkulleen sekä rangaistusten uhalla ja maksamaan veroja jo vähintään puolet bruttotuloistaan.
Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee se päteköön näihin korruptoituneisiin veropakoloisiinkin, kansaa ei valitettavasti kovin pitkään enää pysty hiljentämään.
Nuo hyökkäykset yksittäisiä puolueita vastaan ovat vain keino taputella omat varsin valoa kestämättömät toimet edelleenkin täysin pimentoon.
Valvoja, valvottava ja päättäjä kun istuvat samassa pöydässä ei rahan tulolla ole mitään rajaa.

Äänestä

Kärnä puhui naistyypistä, ei Huhtasaaresta.
Ei hän verrannut Huhtasaarta mihinkään.

Äänestä

Eipä ollut Mikko Kärnä puolustamassa maaseudun väestöä kun muuan Fatim Diarra lausui maalla asuvista näin: "ainut syy muuttaa metsään on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua".
No eipä taida olla enää keskusta maalaisten asiaa ajava puolue samalla tavalla kun demaritkaan eivät ole enää työväenpuolue.

Äänestä
  • No nyt on Fatiman havaitsemaan kaupunkilaisen elämän puutteeeen reagoitu ja alettu vaatimaan kaupunkeihinkin autokaistojen poistoa ja tilalle isstutettavaksi puita ja pusikoita, ettei Fatimalla ole enään mitään syytä muuttaa metsään.

    Enopuolueet toimii eikä vain tuumaile silloin kun on tärkeä asia kysymyksessä.

    Äänestä

Kärnästä pitäisi tehdä kepun puheenjohtaja. Hän on harvoja täysjärkisiä kepulaisia.

Äänestä

Kun rotta ahdistetaan nurkkaan, niin se "hyppää". Kepu alkaa olla jo ahtaassa raossa. Hätäpäissään se hyppäsi jo sosialistein kelkkaan.

Äänestä

Minä niin mieleni taas pahoitin.

Äänestä
  • Eikö sinua yhtään huolestuta, kun laki ei ole kaikille sama. Siitä tässä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sinua yhtään huolestuta, kun laki ei ole kaikille sama. Siitä tässä on kysymys.

    Tuollainen ennakoi poliisivaltion nousua.

    Äänestä

  • Ennakoi? Viikottainhan POLIISIHALLITUS on lisäämässä kansalaisten valvontaa!

    Äänestä

  • Jotain on tehtävä, koska ryöstöt ja raiksaukset herättävät vihaa, joka voidaan tulkita myös rasismiksi. Sitä ei yksinkertaisesti voida sietää.

    Äänestä

Kärnän kuvasta tulee aina mieleen sukupuolielin, eikä se ole naisen.

Äänestä
  • Osui ja upposi.

    Äänestä

Entä, jos Kärnä halusikin esttää kritiikkiä nykyisestä lain tulkinnasta...eikä Laura Huhtasaaresta?
Viesti meni perille vaikkei sitä kaikki ymmärtäneetkään.

Äänestä
  • Kepuikoni UKK: "Niin on, jos siltä näyttää".

    Äänestä

Jos tavallinen tallaaja menisi huutelemaan tuollaisia niin rasistihan siitä tehtäisiin välittömästi,mutta kun saa haukkua PS jäsentä niin ei mitään väliä? Laki ei ole todellakaan suomessa sama kaikille.

Äänestä
  • PS äänestäjistä on jo tehty rasisteja, ihan kaikista. Mitään menetettävää ei enää ole siinä suhteessa.

    PS. Rasismiksetus on nykyajan Troijan hevonen.

    Äänestä

Eihän tässä nyt olekkaan kyse siitä etteikö persut kestäisi natsinimittelyä.Kyse on siitä kun persut sitten puolustautuu samanlaisilla huuteluilla saakin huomata hetken päästä olevansa rosiksessa ja tuomio napsahtaa.Rehellisyyden nimessä onko tämä muka tasapuolista hä?

Äänestä

Sopivan tilaisuuden tullen tulee perussuomalaisten vastaisku. Sen jälkeen katsotaan onko laki kaikille sama. Auta armias jos se ei ole. Silloin ainakaan Suomen puheenjohdolla EU:n on turha yrittää viedä Unkarilta ja Puolalta mitään tukia, koska Suomi olisi samanlainen korruptoitunut valtio oikeusjärjestelmältään josta se syyttää Unkaria ja Puolaa.

Äänestä

Kulunut viikkohan on ollut laintulkinnan selkeyttämisen suhteen varsin valaiseva.

On osoittautunut, että on laillista väittää jostakin tietystä henkilöstä, että juuri tuon tyyppiset ihmiset tekevät hirvittäviä rikoksia. Vaikkapa joukkosurmaavat ihmisiä keskitysleireillä.

Herjaava väite saa olla astetta kovempi, jos se ei kohdistu määriteltyyn henkilöön vaan puolueeseen, sillä se ei nauti suojaa vihapuheelta. Silloin ei tarvitse puhua "tuon tyyppisistä" vaan saa suoraan väittää että "nuo ovat".

Tosin lain tulkinta saattaa mennä uusiksi, jos joku tunnettu persu julkaisee blogitekstin, jossa täkynä väitetään että juuri Husu Husseinin kaltaiset ihmiset katkoivat päitä Isisin kalifaatissa, ja että kaikki demarit äänestäjineen ovat muutenkin terroristeja.

Ei ole epäilystäkään etteivätkö tuota kirjoitusta tulkitsevat polpot ja demlajuristit kiertyisi mitä uskomattomimmille mutkille selittäessään että nyt on kysymys ihan eri asiasta, ja että nyt on TÄSSÄ TAPAUKSESSA kunniaa ja ihmisoikeuksia loukattu mitä kauheimmin.

Äänestä

Hyvä Mikko!! Omaa lääkettä ja jauhot suuhun itkijöille.

Äänestä

Kaksi asiaa:
Kirjaimellisesti tuo Kärnän heitto oli mauton. Jos nyt ajatellaan mitä keskitysleirin vartija oikeasti oli. Laura Huhtasaari on perheenäiti ja varmasti yksityiselämässään moitteeton, edustipa hän politikkona kuinka kovaa linjaa tahansa. Hänellä on oikeus loukkaantua ja viedä asia eteenpäin. Se oli oikea teko.

Ihan toinen juttu on sitten täällä persukannattajien uhriutuminen taas ja BYÄÄÄÄ MEITÄ KIUSATAAN. Kyllä sellaisia kommentteja kaapuakoista ananaspäähän heittävät, että teidän pitää nyt kestää jos joku antaa hiukan takaisinpäinkin vastoin teidän maailmankuvaanne. Olette kaksinaismoralisteja ja naurettavia tässä asiassa.

Äänestä
  • Tottakai keskus- eikun keskitysleirin komendantti henkilökuntansa tuntee.

    Äänestä

Kärnä on täysin oikeassa Mengele-Laurasta.

Äänestä
  • Jos irma greesestä tehtäis elokuva niin laura olis sopiva hahmo pääosan näyttelijäksi niin kaunis ja julma.. sais matut kyytiä.

    Äänestä

Sen tukkakin on kuin suoraan 30-luvun saksasta :-o

Äänestä
  • Kärnällä mitään tukkaa ole.

    Äänestä

Kärnä on kyllä väärässä. Laki kieltää tuon, selkeä kunnianloukkaushan se.

Äänestä

Lakia on tutkittu ja tulkittu.
Näistä poliisille tehdyistä tutkimuspyynnöistä ilmeisesti vain Päivi Räsäsen,kd, rikos johtaa syytteeseen, sillä hän sanoi kristillisen avioliiton tarkoittavan miehen ja naisen välistä liittoa.
Tämä on loukannut vähemmistöjen ja enemmistöjen mielialaa. Jopa johtavia kirkollisia toimijoita on kokenut valtavasti henkistä kärsimystä.

Linnaan koko taantumuksellinen ja suvaitsematon hihhuli-fasisti-rasisti akka!

Äänestä
  • Raamatussahan moniavioisuus on yleistä, joten ei taida Räsäsen kristillisyys ainakaan siihen perustua.

    Äänestä

Kepurosvoilla on hieman ongelmia eikä ne ainakaan parane haukkumalla toisia kun on itse aiheutettu kantasuomalaisille helvetillisiä ongelmia maahanmuutolla.

Äänestä

Kannattaisikohan jo vähitellen kaikkien ruveta tarkemmin miettimään mitä suustaan päästävät.

Äänestä
  • Ainakin niiden jotka on valittu luottamustehtävään.

    Äänestä

Miksi kepulaiset ovat keskitysleireissä? Eiväthän muutkaan yhteiskunnan varoilla elävät ole.

Äänestä

On täysin eri asia sanoa edistyksellisiä ja hyvin suvaitsevaisia demareita taantumuksellisiksi, sillä se on julkista herjasmista ja edistyksellisen ihmisryhmän panettelua, kuin sanoa taantumuksellisia verenhimoisia lahtarikokkareita militaristisiksi valehteleviksi fasisteiksisioiksi.

Jo Antti Rinne sanoi näille lahtareille tv:n vaalikeskustelussa, että "teillä on erilainen arvopohja".

Äänestä

Kepu on se puolue joka voidaan poistaa alle 10 pros puolueeksi nyt
2021 KUNTAVAALEISSA kun sieltä on lähtenyt vanha kekkoslainen kaarti
ja
ministerinä on se paksu nainen joka haki vain äitiysrahaa ja lähti lomille

Äänestä

Sääliksi käy keskustaa olen jopa potenttiaalinen äänestäjä tai ainakin olin. Tuohon idioottimaiseen suvakointi paskaan kun keskusta sotkeutuu niin kannatus jatkaa laskuaan. Alle vuodessa se on alle 10prosentin puolue jos tuohon kelkkaan lähtee...

Äänestä
  • Ruotsissa+isäntien+kepu+on+6+%+puolue.+Isännät+ja+heidän+sidosryhmänsä.+Sama+on+kehitys+täälläkin.+Luontainen+poistuma+pitää+siitä+huolen.

    Äänestä

  • Palkollisen vaihtoehto on PS, jos ei vasemmisto innosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkollisen vaihtoehto on PS, jos ei vasemmisto innosta.

    Myös vihreiden juuret on kommunismissa (DDR).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös vihreiden juuret on kommunismissa (DDR).

    Liikkeen tavoitteena oli työntää kapuloita kapitalistisen talousjärjestelmän rattaisiin. Näyttää, että vanha suola janottaa edelleen.

    Pohjimmainen tavoite on tietysti valta.

    Äänestä

USKOMATTOMAN SIVISTYMÄTÖNTÄ TOUHUA KESKUSTALTA. ITSEPPÄHÄN TULEVAT SONTATUUTISTAAN VIELÄ SYÖMÄÄN !
HUHTASAARI ON POIKKEUKSELLISEN FIKSU KANSANEDUSTAJA, SUOMEN PUOLESTA !

Äänestä

Kyllä on politiikka mennyt hulluksi jos aletaan jo juutalaisiin ja keskitysleireihin menemään vuonna 2019....ja tämän kaiken nahistelun maksaa pienituloinen palkansaaja.

Äänestä

Tuli mullekin Laurasta mieleen lähinnä joku Helga Himmler :D mutta ok, mennään näillä...:D

Äänestä
  • kumpikohan lähti Mikko Kärnältä ennemmin. tukka vai järki ?

    Äänestä

Moisen valesäkin kohdalla mistään laista tarvitse välittää.

Äänestä

Keskusta on alle viiden prosentin puolue.

1Äänestä

Mitä mieltä Keskustan johto on Kärnän lausunnoista hyväksyykö vai tuomitseeko, ai niin eihän Keskustalla ole johtoa.

Äänestä
  • Jos kepu on sitä mieltä, että heillä on liikaa äänestäjiä, niin se hyväksyy Kärnän lausunnon. Ihmeen pitkään on kepun johto ollut hiljaa. Hiljaisuuskin on hyväksymisen merkki. Kepun äänestäjien vuoto perussuomalaisiin ei tunnu ainakaan kepun johtoa huolettavan.

    Äänestä

Nyt odotellaan mitä Sipilä lohkaisee jutusta jotta se painettaisiin vielä nopeammin maton alle...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Laura Huhtasaaren....Kärnä katsoo että näin voi huudella kun laki ei kiellä? Kertoo hyvin Keskustan alennustilasta tälläinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu