Huulessa herpes...

Pieni asia.

Huulessani on herpes. En tarkoita niitä housuihin verhottuja huulia, vaan ihan kasvojani koristavia. Eli siis minulla on yskänrokko.

Viimeksi sellainen oli minulla 9 vuotiaana, eli 16 vuotta sitten! Nyt minulla on yskä, joten tämä ikuisesti elimistössä oleva vaiva heräsi kai siksi henkiin. Harmillista.

No, elän parisuhteessa ja kultani ilmoitti heti ettei aio kanssani nyt suukotella. Kerroin asiasta puhelimessa, koska hän on töissä. Sanoin hakeneeni apteekista lääkettä.

Minä loukkaannuin! Me elämme loppu elämämme yhdessä. Mitä sillä on merkitystä, jos niin vähäpätöinen vaiva on sitten yhteinen vaiva? Ymmärrän toki, ettei kukaan sellaista tieten tahtoen halua. Mutta jos kerran omalla rakkaalla on, niin eikös se ole hankalaa olla suutelematta??? Miten voi esimerkiksi rakastella suutelematta? En minä ainakaan halua. Maksulliset naiset harrastaa sellaista.

Tiedän kuulostavani siltä, että liiottelen asiaa. Mutta kertokaa muut mielipiteenne. Suutelisitteko puolisonne (siis sen jota rakastatte, vakituisen kumppanin) kanssa, jos hänellä olisi yskänrokko? Jos ette, niin millä perustein? Ettekö kokisi vaikeaksi olla suukottelematta suulle?

33

5157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen

      Minulla on joskus huuliherpes. En yksinkertaisesti pysty suutelemaan, koska se käy kipeää. Mutta olen käsittänyt, että se virus on kai suurimmalla osalla ihmisistä elimistössään, pienellä osalla se aktivoituu. Mutta siinä myös jotain muuta, pitää varoa, että rakkulan sisällä olevaa nestettä ei pääse silmiin eikä sukuelimiin, jos nainen on raskaana siitä on eritoten hyvä pitää huoli.
      Joten luultavasti miehesi ja mahdolliset lapsesi ovat saaneet tartunnan, mutta muuten on hyvä varoa kyllä. Perheessämme minä olen ainoa, jolla huuliherpestä on, olen aivan varma, että lapsemme ovat saaneet tartunnan, heillä se ei vaan aktivoidu. Varsinkin, kun lapset olivat vauvoja, minulle tuli aika usein niitä rakkuloita.
      Jos miehestäsi siis on epämiellyttävä suudella sinua "rakkulahuulista", mitä siitä, paraneehan se. Pienen tauon jälkeen maistuu vaan paremmalta ;)

      • Pieni asia

        Minulla ei ole vielä kunnon rakkulaa, eli nestettä ei ole kertynyt. Huomasin tämän ajoissa. Eilen illalla ei ollut vielä mitään.

        Mutta kiitos infosta, että sukuelimien kanssa pitää varoa. Olen nimittäin kuullut että huulista sukuelimiin tämä ei tartu. On kuulema aivan eri virus. No, en tiedä miten on, mutta parempi katsoa kuin katua.

        Lasten kanssa on vaikea varoa, kun vaikkapa lusikasta tms. voi virus kulkeutua.


      • vielä
        Pieni asia kirjoitti:

        Minulla ei ole vielä kunnon rakkulaa, eli nestettä ei ole kertynyt. Huomasin tämän ajoissa. Eilen illalla ei ollut vielä mitään.

        Mutta kiitos infosta, että sukuelimien kanssa pitää varoa. Olen nimittäin kuullut että huulista sukuelimiin tämä ei tartu. On kuulema aivan eri virus. No, en tiedä miten on, mutta parempi katsoa kuin katua.

        Lasten kanssa on vaikea varoa, kun vaikkapa lusikasta tms. voi virus kulkeutua.

        Niin, ei tartukaan sillä tavalla, sukupuoliherpes on eri tyyppiä, mutta, jos nainen on esimerkiksi raskaana, sitä on syytä varoa. Siitä on oppaissa varoituksia. Jos tällainen rakkula on synnytyksessä sukuelimissä, se aiheuttaa erikoistoimenpiteitä, koska lapsi voi saada silmiinsä vaarallisen tartunnan. No minulla oli
        raskauden loppuvaiheessa huulessa herpes, ei se mitään erityisiä toimenpiteitä aiheuttanut, varoitettiin vaan, että ei saa kosketella käsillä huulta ja sitä kautta viedä se tartunta sukuelimiin. En tiedä olisiko se sinne mitään aiheuttanut, mutta näin neuvolassa kerrottiin.


    • Hanna

      Entiselläni oli herpes joka puhkesi muutamia kertoja. Emme suudelleet tuolloin. En olisi halunnut herpestä itselleni, eikä entiseni halunnut tartuttaa sitä minulle! Olisi kyllä ollut ahdistavaa jos mies olisi väkisin yrittänyt suudella paukama huulessa.

      Hei, tuo vaiva puhkeaa enintään muutamia kertoja vuodessa, usein harvemmin. Onko sen ajan suutelematta oleminen nyt niin vaikeaa? Tuohan lähtee muutamassa päivässä. Voihan siippasi suudella sinua niin moneen muuhunkin paikkaan kuin huulille! Tai sitten tuo seksiasia. Jos et halua harrastaa seksiä ilman suutelua niin onko muutaman päivän selibaattikaan niin paha? Kyllä meillä ainakin joka kuukausi pidetään muutaman päivän tauko seksistä ihan vaan kuukautisten takia.

      • Pieni asia

        Kiitos vastauksestasi.

        Muutama päivä ilman seksiä tuntuu kovalta aina, mutta erityisesti nyt kun mieheni tuli vasta työreissulta takaisin, ja olimme siis ilman jo muutaman viikon. Eli tällä hetkellä haluttaa kovasti... Meillä ei pidetä taukoja kuukautisten takia. Haluan myös silloin, ja en näe mitään syytä olla ilman jos kerran kultaansa haluaa.

        Minulla ei ole paukamaa. Vain tasainen läntti. Kysyin apteekistakin, että onkos tämä edes herpes, kun en ole vaivasta vuosiin kärsinyt. Kuulema on, mutta tällaisena se minulla ilmenee. Ei nestettä tai paisetta, ei epätasaista ihoa, ei kutinaa. Vain läntti. Vähän tuntuu kuivalta.

        Ja kultani sanoikin jo minulle, että hän voi suukotella minua muualle... Se on aina mukavaa, mutta, minä pidän hirmuisesti ihan suudelmista. Erityisesti rakastellessa.

        En halua miestäni ahdistaa, joten en tietysti väkisin suutele. Harmittaa vaan kovasti... :(


    • kestää

      Kyllä sä muutaman päivän kestät suutelemattakin... Itselläni myös huulessa rakkula silloin tällöin, enkä silloin suutele miestäni, miksi haluaisin tarkoituksella tartuttaa herpeksen häneen? Vaiva on pieni mutta kuitenkin sen verran rasittava, vaikka harvoin vaivaakin, että mieluummin itsekin olisin ilman.

      Sitten hieman asian sivusta: itse en puolestani ymmärrä, että jos miehelläni on tavallinen flunssa, hän ei suostu suutelemaan minua vaikka olen sanonut, että minua ei pieni nuha haittaa. Se kun kuitenkin menee nopeasti ohi ja tarttuu kuitenkin hengityksen mukana ilmaan leijailevista pöpöistä jos on tarttuakseen....

    • Jaskaxx

      Ylähuulessani on herpes. Emäntäni haluaa pysyä visusti erossa naamavärkistäni, ja minäkin haluan että hän pysyttelee.

      Suurimmalla osalla meistä on ainakin piilevänä tuo virus. Ei kuitenkaan kaikilla. Kun emännälläni ei tällaista kukintoa ole koskaan ollut, olisi minusta varsin outoa ottaa tartunta minulta.

      Voi Taivas teitä lapsellisia!

    • mies

      Minulla on sama vaiva.
      Ja niin on puolisollani.

      Itselläni se vaivaa todella harvoin, puolisollani vähän useammin.
      Ajattele kumppaniasi. Jos sinulla tulee ongelmia 10 vuoden välein, se ei tarkoita toisella samaa.
      voihan olla että hänellä se ilmenee kerran kuussa tai useamminkin - mistä sitä tietää.


      On se hankala jos molemmilla on huulet ruvella vuorotellen, ei siinä tee mieli pusutella.
      Eikä silloin edes saa suuseksiäkään harrastaa.

      eli jos vain mahdollista niin älä tartuta sitä toiseen. voihan olla että se joskus tarttuu mutta yritä välttää sitä.
      Onhan se kiusallinen.

    • nainen

      "Herpeksen aiheuttavat herpes simplex -virusten tyypit 1 ja 2 (HSV-1 ja -2). 50-100 prosenttia aikuisista kantaa veressään vasta-aineita joko HSV-1:stä tai -2:stä vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että meistä lähestulkoon jokainen on sairastanut herpeksen jossakin muodossa, tietäen tai tietämättään. Suuri osa sairastetuista infektioista lienee oireettomia. Huuliherpeksen aiheuttaa yleensä HSV-1, genitaaliherpeksen taas tyyppi 2."

      Kyseessä on siis vaiva, joka jostain syystä aktivoituu joillakin ihmisillä uudelleen. Toisilla se infektio on ollut alun alkaenkin oireeton, olen käsittänyt, että tarttuu helposti. Joten ei syytä lienee huoleen, vaikka suutelisikin :)
      Mutta miellyttävää se ehkä ei ole, se on hyvä muistaa..

      • Jaskaxx

        Mutta herpes on ikuinen, sanottiin siitä alapään pöpöstä. Ei kannata hankkia kumpaakaan.

        Herkkä on tarttumaan myös kantajassaan paikasta toiseen. Pojalla se iski silmään, ja aktivoituessaan juokuttaa monta kertaa silmälääkärillä.

        Kolme kertaa tuo rumba on käyty. Ensin HYKSin silmäklinikalle ja sitten puolen kymmentä kertaa seurantakäyntejä silmälääkärillä.


      • Pieni asia

        Kiitos infosta. Se on aina hyödyllistä kun kohtaa uusia asioita!

        Mutta tästä miellyttävyydestä. Olen jo parillekin täällä vastannut, että minulla ei ole rakkulaa, minulla ei ole ilkeän näköistä ihoa huulessa, ei nestettä tms. Tämä on vain läntti huulessa. Silti kuulema huuliherpes. Ei siin tunnu inhottavalta edes minulle, vaikka sitä nuolisin. Hieman se näkyy tummemman punaisena. Ja tuntuu ikään kuin ihoa kiristäisi, jos vaikka hymyilen. Mutta tuntuu todella vähän.


    • minulla myös

      Terveen järjen käyttö ei ole kiellettyä tässäkään asiassa. Loukkaantua sinun ei kannata, koska on kyse tarttuvasta "sairaudesta".
      Minulla on ollut huuliherpes n.20v. Aktivoituu silloin, kun on stressiä ja varsinkin jos lisäksi menkat ovat alkamassa. Tai on muuten alikuntoinen. Joskus on pidempiä välejä, yleensä kerran pari vuoteen. Olen ollut varovainen, ja ei ole tarttunut muihin perheenjäseniin. Rakkulavaihe on kipeä, joten eipä paljon tee mieli pusutellakaan. Voiteista Vectavir1% parempaa kuin Zovirax. Rakkula kuivuu nopeammin. Voiteen kun saisi levitettyä mahdollisimman nopeasti ensimmäisen kutinan alettua, niin rakkulat eivät ennätä suuriksi. Minä ainakin olen huomannut, että kannattaa pitää voidetta rakkulalla ja huulirasvaa huulilla, etteivät huulet ja rakkula pääse kuivamaan.
      Voi olla, että nyt kun se on aktivoitunut, niin se seuraavalla kerralla tuleekin sitten ihan kunnolla. Minulla ainakaan ei joka kerta ole yhtä vahvana.

    • herkkuhuuli

      on kohteliasta yrittää suojella rakastasi herpekseltä. vaikka sinun näppysi ei edes näkyisi, puolisosi silti tietää, että se on siinä. tuskin itsekään haluaisit suudella häntä, jos hänellä olisi vaikkapa tulehdus suussa, vaikka mätä ei pursuisikaan suusta!

      pidä huoli siitä, ettet tartuta herpestä omiin tai muiden silmiin, se voi sokeuttaa. on parempi olla koskematta koko näppyyn, vielä viikkokin sen jälkeen kun se on kadonnut: herpes voi tarttua jopa kostean pyyhkeen välityksellä, ja se voi alkaa kukkia missä kohdassa kehoa tahansa.

      eiköhän tämä maailma ole niin täynnä tauteja, että on parempi vaalia terveyttä ja varoa tartuttamasta muita. itsellänikin on juuri nyt herpes huulessa ja harmittaa etten pääse pusuttelemaan, mutta maltan odottaa.

      herpes yleensä ilmaantuu kun on stressaantunut, tai juuri kun stressaava aika on ohi. minulle se on stressimittari, joka ilmoittaa että "nyt pitää relata".

    • ei ymmärrä

      En aina suutele rakastellessa eli olenko huora vaikka olen 100 % uskollinen kumppanilleni.

      • Pieni asia

        Et toki ole huora sen takia ettet aina suutele. En sitä tarkoittanut. Kyse oli siitä, miten MINÄ rakastelen. Ja samalla siis huomiota annan ja toivon saavani. Minulle suudelma on suuren suuri hellyyden ja välittämisen osoitus. Ilman sitä rakastelu tuntuisi kylmältä. Sinulla toiveet ja tunteet saavat olla erilaisia. Sinulle jokin muu asia saattaa olla merkittävä ja jokin muu saa rakastelun tuntumaan tunteettomalta.


    • Herpestä huulessa

      Ikäväähän se tietysti on olla pussailematta.
      Malta nyt kuitenkin mielesi.
      Eihän se kiva vaiva kuitenkaan ole miehelläsikään.
      Ajattele hänen kannaltaan asiaa.
      -En suutele miestäni jos on rokko aktiivinen.
      Jos miehelläni olisi rokko ja minulla ei- en suutelisi häntä.
      Minusta suutelemattomuus on itsestäänselvyys.
      Toivoisin, että sinustakin olisi- vaikka kovalle ottaakin, kun toista rakastaa!

    • Tane_k

      Minusta viestisi kertoi itsekkyydestä - siis sinun itsekkyydestäsi. Oman mielihyväsi vuoksi olisit valmis antamaan puolisollesi kiusallisen viruksen, joka ei parane koskaan. Sinulla herpes ei ehkä uusi usein, mutta joillain se tulee monta kertaa vuodessa. Kyllä puolisosi sitten kiittää, kun hänellä tulee sama kutiava ja märkivä vaiva parin kuukauden välein huuleen.

      Minulla huuliherpes uusiutuu muutaman kerran vuodessa, eikä se tosiaankaan mitään herkkua ole. Onneksi saan sen lääkevoiteilla pidettyä kurissa, mutta niitäkin pitää osata laittaa heti, kun kutina alkaa.

      Minusta sinun loukkaantumisesi tuollaisesta asiasta lähentelee jo törkeää käytöstä sinulta. Ei suuteleminen voi olla niin tärkeää, että sen vuoksi pitää ehdoin tahdoin tartuttaa puolisoon parantumaton tauti.

      • kaikessa

        Todennäköisesti hänen miehellään on jo se virus elimistössään, luultavasti hän ei ole tartuntaa edes huomannut. Joten, luultavasti hän ei pysty enää mieheensä tartuttamaan sitä. Nimittäin se on meillä useimmilla, lähes kaikilla, elimistössä, vain harvoilla se puhkeaa uudelleen ja uudelleen. Mutta sitä on silti syytä varoa, koska sen rakkulan sisältö voi silmään joutuessaan aiheuttaa jonkin silmäsairauden, joka hoitamattomana voi johtaa sokeutumiseenkin.
        Kyse ei ole ainoastaan suutelemisesta, vaan todellakin siitä, että rakkulaa ei turhaa kosketella ja siten lisätä infektiovaaraa.
        Mutta kohtuus kaikessa, varomisessakin..
        Itselläni on ollut niitä nuorempana enemmänkin,
        koskaan kukaan ei ole saanut yhtään mitään,
        ympärilläni olevat ihmiset,joita olen kosketellut eivät ole koskaan saaneet mitään rakkuloita.. sitä paitsi itsellänikään ei ole ollut mitään muuta, luultavasti sitä rakkulan sisältöä on väkisinkin joutunut omiinkin silmiin joskus..
        Joten turha liioitella, mutta suudella ei sentään tarvitse ihmistä, jolla virus on aktivoitunut.. en edes viitsisi vaatia sellaista, eipä sillä ei edes haluttaisi itseäkään silloin juuri, sen verran kivulias se on.


      • Tane_k
        kaikessa kirjoitti:

        Todennäköisesti hänen miehellään on jo se virus elimistössään, luultavasti hän ei ole tartuntaa edes huomannut. Joten, luultavasti hän ei pysty enää mieheensä tartuttamaan sitä. Nimittäin se on meillä useimmilla, lähes kaikilla, elimistössä, vain harvoilla se puhkeaa uudelleen ja uudelleen. Mutta sitä on silti syytä varoa, koska sen rakkulan sisältö voi silmään joutuessaan aiheuttaa jonkin silmäsairauden, joka hoitamattomana voi johtaa sokeutumiseenkin.
        Kyse ei ole ainoastaan suutelemisesta, vaan todellakin siitä, että rakkulaa ei turhaa kosketella ja siten lisätä infektiovaaraa.
        Mutta kohtuus kaikessa, varomisessakin..
        Itselläni on ollut niitä nuorempana enemmänkin,
        koskaan kukaan ei ole saanut yhtään mitään,
        ympärilläni olevat ihmiset,joita olen kosketellut eivät ole koskaan saaneet mitään rakkuloita.. sitä paitsi itsellänikään ei ole ollut mitään muuta, luultavasti sitä rakkulan sisältöä on väkisinkin joutunut omiinkin silmiin joskus..
        Joten turha liioitella, mutta suudella ei sentään tarvitse ihmistä, jolla virus on aktivoitunut.. en edes viitsisi vaatia sellaista, eipä sillä ei edes haluttaisi itseäkään silloin juuri, sen verran kivulias se on.

        Tunnustan heti alkuun, etten ole lääketieteen asiantuntija, joten heittelen lähinnä kysymyksiä ilmaan.

        Tässä ketjussa on sanottu, että suurimmalla osalla ihmisistä kyseinen virus on. Onko se varmasti sama virus? Käsittääkseni viruksetkin voivat muuntautua, eli vaikka kaksi virusta luokiteltaisiin samaksi, kyseessä voi olla kaksi eri muunnosta. Onhan HIV:kin nopea muuntelemaan, ja se on yksi syy, miksei siihen ole löydetty kunnon lääkettä, vai mitä?

        Tulevatko rakkulat aina siihen paikkaan, mistä tartunnan on saanut? Eli jos on saanut tartunnan huulen kautta, tulevatko rakkulat aina viruksen aktivoituessa huuleen? Jos näin on, voi olla, että ihminen on saanut viruksen jotain muuta kautta. Hän siis kantaa virusta, muttei sellaista virusta, joka iskisi huuleen.

        Käsitykseni mukaan huuliherpes voi tarttua myös sukupuolielimiinkin, vaikka sukupuoliherpes on erikseen. Pitääkö paikkansa?

        Tässä ketjussa on aika yksioikoisesti sanottu, että koska suurin osa kantaa virusta, niin sitä ei tarvitsisi varoa. No, yllä esittämäni kysymykset ovat minusta aika ratkaisevia sen suhteen, että pitääkö sittenkin varoa vai ei. Lisäksi täytyy muistaa, että "suurin osa" ei tarkoita "kaikki". Eli juuri se puoliso voi olla ihminen, jolla huuliherpestä ei ole. Kannattaako siis ehdoin tahdoin hänelle se antaa?


      • kyllä
        Tane_k kirjoitti:

        Tunnustan heti alkuun, etten ole lääketieteen asiantuntija, joten heittelen lähinnä kysymyksiä ilmaan.

        Tässä ketjussa on sanottu, että suurimmalla osalla ihmisistä kyseinen virus on. Onko se varmasti sama virus? Käsittääkseni viruksetkin voivat muuntautua, eli vaikka kaksi virusta luokiteltaisiin samaksi, kyseessä voi olla kaksi eri muunnosta. Onhan HIV:kin nopea muuntelemaan, ja se on yksi syy, miksei siihen ole löydetty kunnon lääkettä, vai mitä?

        Tulevatko rakkulat aina siihen paikkaan, mistä tartunnan on saanut? Eli jos on saanut tartunnan huulen kautta, tulevatko rakkulat aina viruksen aktivoituessa huuleen? Jos näin on, voi olla, että ihminen on saanut viruksen jotain muuta kautta. Hän siis kantaa virusta, muttei sellaista virusta, joka iskisi huuleen.

        Käsitykseni mukaan huuliherpes voi tarttua myös sukupuolielimiinkin, vaikka sukupuoliherpes on erikseen. Pitääkö paikkansa?

        Tässä ketjussa on aika yksioikoisesti sanottu, että koska suurin osa kantaa virusta, niin sitä ei tarvitsisi varoa. No, yllä esittämäni kysymykset ovat minusta aika ratkaisevia sen suhteen, että pitääkö sittenkin varoa vai ei. Lisäksi täytyy muistaa, että "suurin osa" ei tarkoita "kaikki". Eli juuri se puoliso voi olla ihminen, jolla huuliherpestä ei ole. Kannattaako siis ehdoin tahdoin hänelle se antaa?

        Katso vaikka täältä :
        http://www.mtv3.fi/poliklinikka/artikkelit.shtml/218651?Huuliherpes

        netistä löytyy muualtakin ihan hyvin tietoa..


    • nainen

      Täällä puhutaan hyvin yleisestä infektiosta,
      se voi tarttua ihan hyvin oireettomaltakin,
      luin jostain, että jopa yli puolet genitaali-
      herpestapauksista on saatu oireettomalta.

    • YMMÄRRÄN MIESTÄSI

      AKTIIVI VAIHEESSA EN SITSEKKÄÄN SUOSITTELISI SUUTELUA.
      MIKSI TARTUTTAA HERPES KUMPPANIIN?
      Huuliherpes voi tulehtuneena jopa mennä aivoihin asti.
      Jälkitautina voi olla pidemmän päälle vaikka mitä kivaa .
      Minusta sinä olet itsekäs, koska haluat tartuttaa tieten tahtoen miehellesi herpeksen.
      Itselläni on alhuuli herpes ja olo on helvettiä, auringonoton jälkeen tai aktiivi vaiheessa, iskias tulehdusta, hartia jäykkyyttä tms. Pari päivää voit olla suutelematta.

    • Pieni asia

      Kiitokset kaikille niille, jotka ovat keskusteluun osallistuneet. Ajattelin teille kertoa mitä itse nyt ajattelen.

      Eli, virus hyvin todennäköisesti on miehelläni. Onhan se niin yleinen. Mutta sen opin, että se ei kaikilla ole niin harvoin esiintyvä kuin minulla, eli se voi siis tulla vaikka useita kertoja vuodessa. Se tieto oli minulle uusi, koska omassa perheessäni herpes on esiintynyt kaikilla vain pari kertaa vuosikymmenessä. Eli jos vaikka olisi niin, että miehelläni ei virusta ole, niin turha minun on sitä häneen tartuttaa. Jos se kerran voisi olla hänellä aktiivisempi. (Tanelle: en siis ole niin itsekäs. Ajattelin että suukottelusta luopuminen olisi liian kova hinta sille, että välttää jotakin sellasta, joka tulee vain monien vuosien välein vaivaksi. Olet Tane vähän turhan hanakka tuomitsemaan.)

      Minulle oli myös uusi tieto se, että vaikka sukupuoli herpes on eri virus kuin huulessa oleva, niin vaiva voi tarttua myös suuseksissä sukuelimiin. Kiitos siitä tiedosta.

      Täällä on kovasti puhuttu siitä, että rakkula on kipeä, ja ei tee mieli suudella. Tavallaan harmi, että minulla näin ei ole. Sehän helpottaisi asiaa, jos ei itse haluaisi suudella.

      Meillä toimitaan nyt näin: Emme suutele suulle, ja suudeksi on vain yksipuolista, eli en hyväile miestäni suullani. Eilen ensimmäisen kerran rakastelimme suutelematta. Olihan se erikoita, mutta pisti meidät osoittamaan huomiota uusilla tavoilla. Kaipaan yhä suudelmaa, joten malttamattomana odotan, että rakkula hiipuu pois. ;)

      En ole enää loukkaantunut. Tilanne kääntyi niin, että mieheni haluaisi jo suudella, mutta nyt minä kieltäydyn, häntä ajatellen.

      • HOITSU

        Menkääs katsomaan herpes potilaita osastoille kun tulehdus onkin levinnyt aivoihin asti.
        Kannattaa miettiä sen jälkeen kannattaako levitellä virusta vai ei...
        Ei aina mikään pikku juttu.


    • itsekäs

      "hei kultsi, mulla on aids että eikös hypätä sänkyyn tästä että sit ku molemmilla on sama tauti niin ei tartte välitää"

      Haista paska!

    • keiju

      Siis täh, haluat tartuttaa myös kultaasi herpeksen ja loukkaannut jos hän ei anna sinun tehdä niin...ei voi olla totta!

      En todellakaan suutelisi miestäni jos minulla olisi herpes, koska se on todella kiusallinen vaiva ja tarttuvaa todella tarttuvaa!Onneksi en kärsi siitä.En suutele miestä edes flunssassa eikä hän minua, koska joka kerta kun jompikumpi meistä on kipeä ja suudellaan, parin päivän päästä on toinenkin. Ilman suutelemista pärjää usein ilman tartuntaa.

      Kyllä sitä nyt ihmisen pitää kestää pari päivää suutelematta!Ja on siinä parisuhteessa muutakin kuin suuteleminen ja seksi. Lähellä voi olla muutenkin!
      Uskomatonta...tiedät nyt kyllä olevasi lapsellinen, joten otappas itseäsi niskasta kiinni.

    • Argh!

      Olethan sinä aika nuori ja ilmeisen typeräkin. Kuinka helvetissä voit loukkaantua siitä että miehesi ei halua herpestä vain sen takia että sinullakin on?! Onko kukaan vielä kertonut että maailma ei pyöri sinun ympärilläsi?
      Minulla itselläni herpes iskee välillä kerran kuukaudessa. Toisinaan se on niin kipeä että ei auta kuin itkua vääntää. Sille kun ei voi tehdä yhtään mitään, ajatus huulten irtileikkaamisesta on tuntunut pahimpina hetkinä loistavalta ajatukselta. Toivon todellakin ettet ole itsekkyydessäsi ja lapsellisuudessasi onnistunut tartuttamaan sitä keneenkään muuhun vain sen takia kun sinullakin on niin muillakin pitää olla.

    • viuhti

      minun rakkaus: Olipa minulla sairaus mikä tahansa niin ajattelen että miten se vaikuttaa lähimmäisiini. En halua ehdointahdoin tartuttaa ketään. Välittämistä on muutakin jottei tarvitse elämän kaatua suudelman väliin jäämisestä.

    • -n-

      antaisin/antaisimme pusut poskelle ja odotellaan että se paranee. haloo, se on tarttuvaa!!

    • gggggggggggggg

      tiesitkö muuten että pepsodenttia huuliherpeksen päälle niin mene nopeesti pois?

      Olet muuten todellä typerä ihminen jos haluat antaa minkä tahansa parantumattoman taudin toiselle.

      Suurin osa meistä kantaa herpes virusta, mutta ei sitä tieten tahtoan kannata levittää, koska et voi tietää miten se vaikuttaa esim. perimään. Kaikkea kun ei nääs tiedetä.

      • mutta

        No nyt meni överiksi .. perimään ???:)


      • hghgggggggggg
        mutta kirjoitti:

        No nyt meni överiksi .. perimään ???:)

        aivan - todista, että se ei vaikuta perimään!


    • Herpsukkahuuli ei ole pusuh...

      Miksi tartuttaa herpes kumppaniin? Varo, ettet tartuta sitä kenenkään muihin elimiinkään. Sehän saattaa tarttua myös silmään tai sukupuolielimiin. Hoidat sitä niin, että aina, kun huulet alkaa kutiseen, laitat herpesvoidetta. Se ei ehkä puhkea silloin ollenkaan ja mahdollisesti puhjetessa, paranee voiteen avulla nopeammin. Stressi, flunssa ja voimakas aurinko saattavat laukaista herpeksen puhkeamisen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      2571
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      205
      1198
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1111
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      933
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe