Nuoret partiolaiset onnistuvat kuljettamaan suurta lössiä pienin kustannuksin. Kun lössi kasvaa aikuisiksi, jokainen tarvitsee oman veneen. Näin purjehduksen kustannukset räjähtävät.
Laskeskelin juuri oman purjehdustunnin hintaa. Pahaa tekee. Useimmat eivät edes tajua, mitä kaikkea muuta purjehdustunnin hinnalla voi tehdä. Monista on hienoa seisottaa venettä rannassa ja nostaa tunnin hinta pilviin.
Nuorilta onnistuu yhteystyö, mutta aikuisilta ei. Kimppaveneet eivät toimi. Kaipa aikuisuus rappioittaa.
Aikuiset pilaavat kaiken
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Lopeta tuo typerä holhoaminen, teet itsestäsi naurettavan.
- Anonyymi
Tuo vakiokommenttisi ei nyt oikein sovi teemaan. Luepa aloittajan teksti rauhassa.
Jos partiolaiset joutuisivat maksamaan kulut ja remontit omista rahoista ja niillä olisi perheet, niin voisi tulla porukkaan erimielisyyttä.
- Anonyymi
Miksi niin? Mikä selitys tuo nyt oikein on?
- Anonyymi
Bossun kommentti perustuu meidän jo aikuisten elämänkokemukseen. Raha on tässä hyvä konsultti.
Eipä silti, kyllähän meitä kimppaveneilijöitä on jonkin verran. Kaikilla ei ole halua tai kykyä maksaa kokonaan oman veneen käyttöä. Anonyymi kirjoitti:
Miksi niin? Mikä selitys tuo nyt oikein on?
Onhan se hauska huolettomana nuorena purjehtia kaveriporukalla, kun kirkollisveron maksajat maksaa viulut, mutta sitten kun kaveriporukan jäsenillä on perheet ja lapsia, niin eiväthän he kaikki mahdu kyytiin eikä taida edes onnistua partioveneellä perhepurjehdus. Sitten pitää hankkia vene itse ja sopia investoinneista ja käyttöviikoista jne.
- Anonyymi
No onhan tuo aloittajan viesti todella lapsellinen (ehkä kirjoittaja on lapsi?)! "Useimmat ei edes tajua jne...
- Anonyymi
No minkä sait purjehdustunnin hinnaksi ja mitä siihen laskit mukaan? Miten lasket purjehdustunnit? Kuuluuko yöpymiset veneessäkin niihin?
Meillä menee vuosittain ehkä 2-3 tonnia venekuluihin sisältäen satamamaksut ja polttoaineet. Lisäksi veneen arvo on tippunut ehkä 1,5 tonnia vuodessa. Jos vielä haluaa laskea menetetyn sijoituksen tuoton, tulee käytetystä korosta riippuen tonni tai pari vuodessa päälle.
Siis kaikki nuokin laskien "vai" 5-6 tonnia vuodessa. Ei kai tuo kovin paljoa ole 4-henkisen perheen 3-6 viikon lomamatkailusta Itämerellä iltakäyttö ja joskus viikonloppu? Helteellä asuttiin viikko kotisatamassa, kun kotona oli asumiskelvottoman kuuma.
Kerran ollaan käyty muulla kuin purjeveneellä kesällä ulkomaanmatkalla. Maksoi 2-3 vuoden purjevenekulujen verran ja silti olitiin vielä kaksi viikkoa purjehtimassa.
Voishan tuon veneen jakaa 2-3 perheelle, mutta kyllä silloin kulutkin kasvaisivat. Eivät tietysti 2-3 kertaisiksi, mutta kuluuhan kaikki nopeammin, jos käyttö 2-3 kertaistuu. Suomen kesässä ei myöskään löydy hyvää 12 viikon jaksoa ja kaikki eivät voi valita lomiaan vapaasti. - Anonyymi
Joillakin on rahaa seisottaa venettä, joillakin rahaa alkoholiin.Eiköhän se olejokaisen oma asia.
- Anonyymi
Tuo on totisinta totta ja purjehduksen tuntihinta voi olla juopottelua halvempi!
Veli AA
- Anonyymi
Nuoret tykkää kaikenlaisesta kimppakivasta.
Vanhat niinikään ei tykkää kimppakivasta. - Anonyymi
Voi kuulostaa naurettavalta, mutta mielestäni veneen omistaminen ja huoltaminen on sinänsä jo arvo itsessään. Nautinto kun saa itse tehdä ja pähkäillä ja on paikka mihin mennä ja missä nauttia luonnosta yms.
Meillä menee veneeseen ja veneilyyn 1 - 4 tonnia vuodessa ihan rippuen projekteista joita innostuu toteuttamaan :). Harrastuksille ei oikein voi laskea hintaa. Uskon, että kun laskee kaikki veneen kanssa vietetyt tunnit niin lomat kuin huoltoajankin, niin tuntihinta jää pieneksi. Viime vuodelta vaikka näin:
50 yötä veneellä - 50 * 24 h = 1200 h
Huollot ja talven tsekkaukset 4 h / viikko * 25 vko = 100 h
Purjehduskauden puuhat ja veneellä käynnit 4 h * 15 vko = 60 h
1360 h -> ei tuossa tuntihinta kovin suureksi tule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305939Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113880Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e523244TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373066- 1642444
- 552076
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1231970Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281609Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71597