Uni maailmanlopusta, ihan kamala

Näin viime yönä unta maailmanlopusta. Se alkoi siis siitä että opiskelin yliopiston luokassa jotain ilmastonmuutoksesta. Katsoin jossain vaiheessa ikkunasta ulos, ja huomasin suuren, ihan valtavan pinkin/punaisen valon horisontissa. Osa oppilaista katseli myös sinne suuntaan. Yritin huutaa, mutta ääni ei kulkenut. Valo kasvoi yhtäkkiä räjähdykseksi, ja talot ja rakennukset kaatuivat kaukana. Räjähdys levisi ja oli tulossa meidän rakennusta kohti, kun yhtäkkiä suuren räjähdyksen ääni kuului, ja kuulin myös lasin rikkoutumista ja rakennuksen romahtamista. Sitten tuli hiljaista. Kuoleman hiljaista. Heräsin, ja näin kauhukseni että kaikki paikat olivat tulessa, taivaat oli pronssin värinen, rakennukset romahtaneet, verta, ruumiita, itkua ja huutoa. Räjähdyksestä olivat selvinneet harvat meidän rakennuksessamme, sillä se oli romahtanut. Yritin päästä pystyyn kivien ja lasinsirujen välistä, mutta tunsin kauheaa tuskaa ja kipua kädessäni, joten huusin apua. Rakennuksen romahtaessa vain noin 10 ihmistä oli selvinnyt, kaikilla vaatteet repaleina ja joku tai useampi paikka haavoittuneena. Kaksi oppilasta auttoi minut ylös kivikasasta, ja selviytyneet kokoontuivat tuhoutuneelle kadulle. Kaikki oli tulessa ja tomuna. Päätimme porukassa käydä katsomassa kaikkien taloja, ja jos henkeen jääneitä matkalla löytyisi, otettaisiin ne mukaan. Kun minun talon kohdalleni sitten tultiin, oli se ihan tulessa. Kuulin vaimeaa avunhuutoa. Juoksin sitä kohti muutama muu oppilas rinnallani ja aloimme kaivaa romuja siinä toivossa, jos löytäisimme jonkun. Yksi oppilaista huusi: "täällä!" Ja muut juoksivat häntä kohti. Sivujen ja romujen seassa yski poika, minun veljeni. Hän itki ja sanoi muiden perheenjäsenten menehtyneen räjähdyksessä. Halasin häntä surun murtamana ja lähdettiin porukalla jatkamaan matkaa. Me oltiin löydetty lisää ihmisiä, haavoittuneita ja traumatisoituja. Yhtäkkiä näkyi taas se sama valo ja joku huusi: "Suojautukaa!" Räjähdys laajeni ja kuului taas kamala lasinsirujen ja rakennusten "räjähdys" ja kova räjähtämisen ääni, sitten oli taas hiljaista. Vain alle puolet meistä jäi eloon, minä ja veljeni mukaan lukien. Nyyhkytystä ja tuskanhuutoa kuului taas, kun näimme yhden matkakumppanistamme verisenä ja mustelmissa suuren lohkareen alla. Emme ehtineet pelastaa häntä tarpeeksi ajoissa. Meitä vastaan tuli helikopteri, ja kaikkien ilme kirkastui. Kaikki vilkuttivat ja hyppivät, kunnes helikopteri lopulta laskeutui, ja siinä kyydissä oleva mies, jolla oli naamassa ja koko kehossa vakavia haavoja viittoi meitä tulemaan mukaan. Meitä oli enää niin vähän (6), että kaikki mahtuivat onneksi mukaan. Hän lennätti meidät jonnekin saarelle suojaan rauniona olevaan majakkaan. Hän tarjosi kaikille lämmintä teetä ja puhui siitä, että meidän on pakko karata eri maahan. Juuri kun mietimme suunnitelmaa, kolmas räjähdys tapahtui, ja siihen sitten heräsin. Kehoni tärisi, mutta ei sen pahempaa. En vieläkään tiedä miten muistan tämän unen niin yksityiskohtaisesti.