Toivottavasti uusien metsien suojelukarttojen (High Conservation Value) on suomalaisille valjennut miksi keskusta ei hyväksy vihreää ministeriä. Kyseessä on yksinkertaisesti kiristys suomalaista puuteollisuutta vastaan, ellei suojelua maa joutuu saartoon, Ville Niinistö loi aikanaan nämä rakenteet jotka tuottavat tätä vihreää herkkua suomalaisille, mitä muuten Rinne asiasta sanoo, uudella suojelulla lyödään nimenomaan duunareita..
VIHREÄÄ RUOSKAA SUOMI NEIDON SELKÄNAHKAAN !
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muistuttaa kovasti naturaa, sekin vietiin metsäomistajien selätakana salassa..
Suomi, osa Venäjää ja muita pohjoismaita on merkitty karttoihin euroopan keuhkoiksi, politiikka on tietysti sen mukaista.
Vihreät on perustettu Itä-saksan Stasi labatoriossa.
Länsi-saksan haitaksi, siitä levinnyt muuallekin haitaksi.
Naulan kantaan..
Hupaisinta+jutussa+on+että+lähes+kaikki+suomen+metsät+on+jo+sertifioitu,+(90%)jopa+tiukemmin+kuin+nyt+esitetty..
Hupaista on myös ettei esityillä kartoilla ole mitään arvoa, laillista ja muutakaan, kyse on pelkästä kiristyksestä johon suomen teollisuus on mennyt mukaan..