Ydinvoimalakaupungin turvallisuuspuutteet?

Tiina Keskimäki tässä väittää että kaupungilla ei ole vieläkään pelastus- suunnitelmaa katastrofin varalle.
Onko tämä totta?
https://www.youtube.com/watch?v=3_wz5rCY30c
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole totta. Pelastussuunnitelma on mutta siinä on osioita joita ei voi kertoa julkisuuteen siltä varalta että päätyvät vääriin käsiin.

Äänestä

Muilta kuin "salaisin" osin se on julkinen asiakirja, jonka kuka tahansa voi pyytää kaupungilta. Salaiseksi väitettyjen osioiden salaaminen on lain mukaan perusteltava.

Äänestä

Silloin sitä ei ollut mutta nyt on. Luin pääasiat. ELi sitä samaa liirumlaarumia kuin muissakin suunnitelmissa.
"Viranomaiset huolehtivat infran toimivuudesta ja hoitavat hoidot ......"
Taisi sillä olla jotain säteilyn suunnusta ja laajuudesta. Mutta eipä tullut näin äkisti mitään omalle kohdalle muuta kuin "pärjätkää miten pärjäätte".

Äänestä

"Valmiussuunnitelma kokonaisuudessaan ei ollut julkinen. Salassapitoa puolsi KHO:n mukaan se, että asiakirjoihin sisältyy kuitenkin myös yksityiskohtaisia tietoja esimerkiksi valmiusorganisaatioiden toiminnasta ja niihin kuuluvista henkilöistä. Lisäksi yksityiskohtaisia tietoja on kaupungin toimintojen järjestämisestä poikkeusoloissa ja poikkeusoloissa käytössä olevista resursseista."


https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/laki/julkisuus-ja-tietosuoja/kunnan-viranomaisten-toiminnan-julkisuus/khon-ratkaisu-kaupungin-valmiussuunnitelman-julkisuudesta

Totuus asiassa on se, että näitä valmiussuunnittelusta vastaavia henkilöitä ei ole nimetty ollenkaan tai tiedot eivät ole ajantasaisia, siksi salassapito. Myöskään "kaupungin toimintojen järjestämisestä poikkeusoloissa ja poikkeusoloissa käytössä olevista resursseista" ei ole mitään tietoa.

Katsokaa Loviisan hallintokulttuuria noin yleisesti ja miettikää voiko kaupungissa ylipäätään olla mitään tehty lakien ja asetusten velvoittamalla tavalla. Miten valmiussuunnittelussa oltaisiin poikettu normaalista huonosta hallintotavasta? Missä julkinen valmiussuunnitelma on kuntalaisten nähtävillä?

Äänestä
  • Eiks kenestäkään muusta ole epäilyttää että yks ihminen koko ajan pyytää tietoja valmius suunnitelmista ja niihin nimetyistä henkilöistä? Pyörii kuitenkin venäläistaustaisissa ja epäisänmaallisissa porukoissa käsittääkseni? Supo
    hei, herätys!

    Äänestä

  • Ja toisekseen miksi kokoajan pitää toistaa joka lauseessa ydinvoimalakaupunki? Ydinvoimalakaupunki sitä ydinvoimalakaupunki tätä. Ydinvoimalakaupunkissa huono hallinto, ydinvoimakaupungissa ei pelastussuunnitelma, ni onko se sitten merkki että voimala on räjähtämässä?

    Äänestä

  • Vastaan omaan viestiini hetken asiaa maiskuteltuani, ydinvoimalakaupunki Loviisa vs pikkukaupunki Loviisa. Onhan siinä eroa, saa vähän " kevyempäänkin" juttuun painoarvoa. Ymmärrän...

    Äänestä

Niin, tavallista autotonta henkilöä kiinnostaa lähinnä "mihin suuntaan kävelen kun romahtaa.?"

Äänestä

Aika tyhmää olisi julkistaa tarkkoja suunnitelmia, lisäksi ne muuttuvat tilanteen mukaan joten kansalainen turhaan niitä opiskelisi jos tuulen suunta tai muu vaikuttava tekijä panee kaiken uusiksi. Koko tämä suunnitelman penäämisen syy on herättää ihmisissä epäilyjä ja pelkoja virkamiesten toimintaa kohtaan koska pelkäävät ihmiset voidaan taas valjastaa hyödyllisiksi idiooteiksi uusien voimien aatteile. Pelottelu ja uhkailu on vanha keino lietsoa kapinaa. On tahoja jotka värväävät maanpettureit laulamaan näitä lauluja ja heidän intresseistä on paljon tärkeämpää huolestua.

Äänestä
  • Erittäin hyvin ja tyhjentävästi sanottu. Harmi kun tohon lähtee mukaan ihan fiksujakin ihmisiä.

    Äänestä

Taas kerran on Tiina oikealla asialla! Vaan ei anna virkakyöstit faktojen pilata freudentaalien mukavaa unta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nazi kirjoitti:

Tiina Keskimäki tässä väittää että kaupungilla ei ole vieläkään pelastus- suunnitelmaa katastrofin varalle.
Onko tämä totta?
https://www.youtube.com/watch?v=3_wz5rCY30c

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu