Laitoksessa asuminen

Tulee niin ikävä fiilis kun lukee nuoresta ihmisestä jolla ei oo helppoo. Liian paljon liian nuorena. Ittellänikään ei oo helppoo ollut, mutta oon jo sua vanhempi reilusti. Mullekkin sattunut ja tapahtunut nuoresta asti, ainoa että mua ei otettu koskaan huostaan. Ajat oli -80 luvulla aikalailla erilaiset. Silloin ei ihan kaikkeen puututtu niin herkästi ku nykyään. Mulla oli päihdeongelmia jo sun ikäsenä ja kaikki vaan paheni kun tuli ikää lisää. Ja tuo tekee pahaa että ihmistä ei uskota. Mulla on ollut aikuisena samanlaisia fiiliksiä eri tilanteissa. Mutta sanon suoraan että toisen ihmisen takia ei kannata valehdella niinkuin tuossa tekstissä kerroit että olit myöntänyt äitisi puhuneen totta vaikkei niin ollut. Aina jossain vaiheessa tulee kuitenkin ihminen kohdalle joka uskoo. Mulla on ollut tilanteita että oon joutunut puhumaan tilanteissa joissa on valehdeltu mun sanomisia tai tekemisiä. Sitten kun huomaa että tilanteesta selviää puhumalla ja kun uskotaan niin tulee todella helpottava tunne. Mullakin tuli kyllä alkuun tunne että ei kukaan kuitenkaan usko. Aikuisiin menee luottamus juuri esim. tuollaisen takia että luvataan pitää yhteyttä ja sitten ei pidetäkään. Ei ole hyvä eikä kiva kun jo nuorena ei pysty luottamaan ihmisiin joihin pitäisi pystyä. Sen verran neuvoisin sua ( vaikka helppohan se on sanoa... ) että karkaileminen ei ainakaan paranna mitään tilanteita, päinvastoin, silloin ku käyttäytyy ikävästi ni siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Yleensä siinä vaan pahentaa omaa tilannetta. Onko sulla siellä missä nyt oot ni ketään sellaista aikuista ihmistä jolle pystyt puhumaan asioistasi? Mikä tuntuu ja miksi tuntuu pahalta. Minkälaisia fiiliksiä sulle tulee silloin kun aiot ottaa hatkat. Olisi hyvä jos jonkun kanssa saisi puhua kaikesta, ainakin se helpottaisi vähän olotilaa. Ja kannattaa ajatella että se ei ole sun syy miksi äitisi on käyttäytynyt niin kuin on käyttäytynyt. Voi olla että hänellä on itsellään ollut vaikeaa eikä hänkään ole löytänyt keinoja tilanteen helpottamiseksi, ja sitten on ottanut sinut niinsanotusti " tulilinjalle ". Monilla helpottaa hetkeksi omaa olotilaa kun saa purkaa sen toisiin ihmisiin. Mikä on niin väärin. Syödä kannattaa että pysyy kunnossa. Ja kunnossa kannattaa pysyä että jaksaa taistella pärjäämisensä kanssa. Loppujen lopuksi kaikki lähtee omasta itsestä miten elämään suhtautuu ja mitä haluaa. Ei kannata kenenkään muun antaa lannistaa. Mulla oli kans nuorempana viiltelyä eikä se silloin auttanut mihinkään mitään ku ehkä kymmeneks sekunniks. Vaan nyt siitä on vain jäljellä rumat arvet. Muistona menneistä. Toivottavasti tää ei ollut liian suoraa tai jollain lailla loukkaavaa tekstiä. Mä toivon sulle tosi paljon voimia ja että pärjäät elämässäsi. Elämä ei ole kenelläkään helppoa, se joka niin väittää niin kusettaa tosissaan. Kaikilla on vaan ne omat solmunsa ja vaikeutensa. Mutta kaikesta voi selvitä kun uskoo siihen ja itseensä. Terkkuja ja tsemppiä yhdeltä jo melkein mummolta joka on päässyt vaikeuksien kautta voittoon.

Lapsilla on taipumus puolustaa vanhempiaan, olivatpa ne mitä pissipäitä tahansa, joten jos olet myötäillyt äitiäsi, se ei merkitse mitään. Äidiksi tai isäksi tuleminen ei tee naisesta tai miehestä järkevää ja kypsää huoltajaa, joka ajattelisi lapsen parasta. Olen itsekin sekavista taustoista, ja ne jättävät aina arpensa. Toivottavasti sinulla on mahdollisuus terapeuttiseen tukeen? Jos et saa terapiaa tai asiallista tukea, niin pyydä jutella papin kanssa. Heillä on vaitiolovelvollisuus. Sillä ei ole niin merkitystä, vaikka ajattelisit ateistisesti. Oleellisinta on, että löydät jonkun kypsän aikuisen, joka sinua kuuntelee ja näkee asioita ulkopuolisen silmin.

Neljän vuoden päästä olet täysi-ikäinen, ja käsittääkseni melko oikeutettu päättämään asioistasi. Tosin kai sijoitusnuorille jokin jälkihuolto järjestetään? Pidä sitä tähtäimessä. Tietyllä tasolla asiat muuttuvat, kun vartut. Voit enemmän valita seuraasi, ja toivottavasti keräät silloin ympärillesi järkeviä ihmisiä. Toisaalta taas omat ratkaisut, työ- ja opiskeluasiat ja seurusteluun liittyvät asiat voivat ahdistaa. Melkoista tasapainoilua siis nuoruus, etenkin jos ei ole saanut hyvää perhetaustaa.

Vaikka kuinka hajottaa, kannattaa panostaa kouluun. Ilman koulutusta on vaikeaa päästä elämässä eteen päin. Loppujen lopuksi ei ole niin suurta väliä, mitä opiskelet, kunhan suoritat jonkin tutkinnon. Tutkinto itsessään osoittaa, että sinulla on motivaatiota ja halua suuntautua eteenpäin. Se parantaa mahdollisuuksia työllistyä vaikka ihan muullekin alalle. Huonoin vaihtoehto on alkaa tekemään lapsia. On suuri riski, ettei pysty olemaan yhtään parempi vanhempi, kuin mitä on saanut omilta vanhemmiltaan mallia, ja opiskelu lasten kanssa on rankkaa muutenkin heikoilla olevalle ja hauraalle ihmiselle.

Tsemppiä❤
Kyllä sä selviit!

Haluisin tietää että miten sulla menee nykyään.
:( / :)
Jos näät/luet tän viestin niin laita mielummin viestiä Instagramissa: @Cordestt käyttäjälle
Itse asun laitokses tällä hetkellä... Mut jotai 4kk+ niin pääsen muuttamaan pois, susta en oo varma ootkohan jo täysikänen? 17-18v kai?
Tai sit lisää snäpissä: miksu.u

Anna elämäsi Jeesukselle Kristukselle, niin Hän alkaa auttaa sinua. Minulla on ollut tosi vaikea lapsuus, halusin kuolla. Aikuisena oli tuo opittu ratkaisumalli: ongelmien ratkaisun: haluan kuolla. Tulin uskoon 24-vuotiaana. Elämäni muuttui. Nyt olen jo 71-vuotias ja elän elämäni onnellisinta aikaa. Toivotan sinulle Jumalan siunausta!