Kertokaapa vielä

kun olin sairaalassa sydänmonitoriin kytkettynä ja aloin tajuta mitä olin tehnyt. Edeltävät neljä kuukautta olivat olleet helvettiä. Tk-lääkäri oli ensimmäinen, joka otti juomiseni puheeksi, kun hain keväällä apua masennukseen. Se havahdutti ja aloin entistä kovemmin yrittää lopettaa omin voimin. Lupasin lapselleni että äiti ei enää juo. Olimme viikonloppulomalla ja olin ylpeä siitä että pystyin olemaan juomatta. Mutta eihän sitä kestänyt kuin muutaman päivän, kun alkoholistiset aivoni jo alkoivat perustella miksi voisin yhtä hyvin "ottaa vielä muutaman", "vielä tämän kerran", "kesän ja kesäloman kunniaksi" jne.

Todellinen pohja löytyi sitten seuraavien kuukausien aikana, kun tajusin etten pystykään tahdonvoimallani lopettamaan juomista, vaikka olin aina pitänyt itseäni erittäin määrätietoisena, tehokkaana ja pystyvänä ihmisenä. Siinä meni työpaikka, jouduin elämäni ensimmäistä kertaa selviämisasemalle ja katkolle, lastensuojelusta tuli yhteydenotto... Kulissit, joita olin ylläpitänyt vuosia, kaatuivat kolinalla. Viinan lisäksi kuvaan tulivat mukaan pillerit, jotta sain tajun nopeammin kankaalle. Lopulta sitten vedin raivopäissäni toisen kerran yliannoksen ja päädyin sisätautiosastolle. Siellä toiset, jopa ikäiseni, ihmiset olivat vakavan sydänsairauden takia peloissaan ja kauhuissaan, ja se pysäytti minut. Nuo ihmiset olisivat tehneet mitä tahansa voidakseen parantua, ja minä taas olin itse hommannut itseni sinne. Hävetti.

Päihdetutkimuksessa muutosprosessin on havaittu alkavan esiharkintavaiheesta, joka saattaa kestää jopa vuosia. Silloin ympäristö huomaa, että ihmisellä on ongelma, ja alkaa huomautella siitä, mutta hän itse ei välttämättä sitä vielä ota tosissaan. Seuraavassa vaiheessa, harkintavaiheessa, alkoholisti itsekin alkaa ymmärtää, että kaikki ei nyt olekaan kunnossa. Mutta tämäkin vaihe voi kestää hyvinkin pitkään. Vasta sen jälkeen on vuorossa varsinainen muutosvaihe, jolloin lähdetään hakemaan apua ongelmaan.

Tutkimukset(esim. Koski-Jännes) ovat osoittaneet, että ensimmäisestä raitistumispyrkimyksestä kestää keskimäärin seitsemän vuotta siihen, että lopullinen irtiotto onnistuu. Ja koska ennen ensimmäistä yritystä toimintaa (juomista) on kestänyt keskimäärin kymmenen vuotta, riippuvuuskäyttäytymisen kokonaiskestoksi muodostuu 20 vuotta.

Jos harrastat lukemista, Mami, suosittelen sinulle ainakin näitä kirjoja:

Janouch Katerina: Läheinen
Beattie Melody: (läheisriippuvuudesta, en muista suomenkielistä nimeä mutta alkuperäisnimi on Codependent no more)
Koski-Jännes & Hänninen: Läheiseni on päihdeongelmainen
Koski-Jännes: Miten riippuvuus voitetaan

Kaikilla meillä on omat tarinamme. Alkoholistin elämisen tila menee juomisen myötä entistä enemmän solmuun. Olen kuullut sanottavan että on niin "pohjalla", ettei ole muuta tietä, kuin ylöspäin.

Mitä se sitten itse kullakin tarkoittaa?

Kuka on kokenut avioeron, toiset menettäneet työnsä juopottelun takia, asunto on voinut mennä tai jopa joutunut siltojen alle - siihen yhteisöön.

Itseni herätti se, että en enää voinutkaan lopettaa juomistani, alkoholia oli saatava aina vaan lisää. Ainoa tie juomiseni katkaisemiseen silloin oli katkaisuhoitoon meno.
Siellä ”heräsin takaisin” tähän normaaliin elämään. Se oli minun "pohjani", enkä todellakaan halua sitä vanhaa elämää enää koskaan.

Maksa-arvot meni huippuunsa, maha oireet.
Juon edelleen ja joka päivä juomisen jälkeen saa pelätä, että onko arvot taas ylhäällä ja poksahtaako jo.