Kuinka Sina olet paassyt irti bulimiasta?!
Onko kukaan "parantunut" yksin, ilman apua?!
..apua ei saatavilla, mutta lopettamis-tahto voimakas... se ei kuitenkaan riita... ainakaan toistaseks.
Kokemuksia!?!?
Mika on saanut lopettamaan? mika motivoi?
Auttakaa....
Kiitos.
Onko kukaan "parantunut" yksin, ilman apua?!
..apua ei saatavilla, mutta lopettamis-tahto voimakas... se ei kuitenkaan riita... ainakaan toistaseks.
Kokemuksia!?!?
Mika on saanut lopettamaan? mika motivoi?
Auttakaa....
Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä parannuuin omin avuin, lopulta vaan väsyin oksenteluun ja kai se oksentelun lopettamin liittyi minulla aikuistumiseen. Mutta jokainen on yksilö. Uskon silti, että on mahdollista parantua ominkin avuin - se vaatii sinnikkyyttä.
ja mulla on nyt kolmas päivä ilman oksenteluu, kuulostaa tosi naurettavalta, mutta ei oo tänä vuonna hirveen monta (ehkä kaksi) päivää, jolloin en olisi oksennellut. Eilen oli varmaan eka kerta tosi pitkään aikaan, että söin, mutten oksentanut, JEE! olen tosi tyytyväinen itteeni, toivottavasti vielä paranen, on tää sairaus vaan niin helvettiä. Mä oon nyt täyttänyt nää päivät vaan tekemisillä, etten oo kotona, vaan tapailen kamuja, nyt ei edes tee mieli ahmii eikä tosiaankaan oksentaa! ihanaa!
Onnittelut oksenteluvapaista päivistä höpsölle!! Olen tosi iloinen saavutuksestasi! Tiedän kokemuksesta, että niistä päivistä kannattaa iloita. Tsemppiä lähitulevaisuuteenkin:) Minä sairastin bulimiaa lähes 15 vuotta, kunnes puolison avulla, puhumalla ammattiauttajalle (en montaa kertaa käynyt, ehkä viisi) sekä syömällä mielialalääkkeitä vajaan vuoden ajan pääsin irti tuosta kierteestä. Mielialalääkkeillä oli merkittävä vaikutus, ne rikkoivat normaalin päiväajatusmaailmani (lääkkeitä syödessäni elin kuin unessa, aivot hieman sumussa, mutta ilman sitä repivää tuskaa, joka liian usein ajoi mässäilyn kautta vessanpytylle oksentamaan). Olisin varmasti jo kuollut ja kuopattu, jos en olisi päässyt tuosta piinaavasta tavasta / pakokeinosta irti. Minulle ei oksentelun jättämiseen riittänyt ystävien näkeminen, aviopuolison kanssa puhuminen - uskon, että tuolla kemiallisella vaikutuksella aivoihini oli suuri vaikutus.
En ole mikään mielialalääkkeiden suuri ystävä, eli en usko, että niillä kaikki ongelmat ratkeavat ja elämä taas maistuu, mutta uskon, että niistä joskus on hyötyä. Minulle oli! Pikku hiljaa oksentelun jäätyä olen alkanut rakentaa omaa minuuttani ja itsetunto on kohonnut. Nyt 35-vuotiaana bulimia on taakse jäänyttä elämää - toivon, että ikuisesti.
Hakekaa (ammatti)apua, olkaa ystävien/kavereiden seurassa, älkää jääkö yksin tuskaisten ajatustenne kanssa (kuten minä tein liian usein, liian monen vuoden ajan). Halaus teille kaikille, ja voimia!
Noin semullakin lähti, päivä kerrallaan, tuo paraneminen. Eikä kannata lannistua jos tulee takapakkia, mulla ainakin alussa tuli veilä pari kertaa halu oksentaa, mutta ajan mittaan oksentelu ikäänkuin alkoi unohtua. Bulimiasta kannattaa päästä eroon, se on vaaraksi sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle. Itselläni sairaus alkoi kuormittaa jo sydäntäkin.
yritän kaikkeni rakkaitteni vuoksi jotka murehtivat ja kärsivät,lopettamisen yritys on helpompaa kun myöntää sairautensa,sen myöntäminen jo puoli voittoa.
Itse olen voinut paremmin ja olen "toipumassa" bulimiasta lääkityksen, terapian sekä parhaan ystäväni ja poikaystäväni tuen avulla. Olen ollut oksentelematta nyt jo kolme kuukautta ja toipumisprosessi on lähtenyt hyvin käyntiin kolmen vuoden bulimiakierteen jälkeen. Irtipääseminen on ollut todella hankalaa ja vaikeaa, ja kertominen esim. poikaystävälle oli vaikeinta mitä olen koskaan joutunut tekemään, mutta oman henkeni takia olen todella onnellinen että annoin lopulta periksi ja kerroin hänelle ja hain vapaaehtoisesti apua. Nyt tuntuu että olen saanut oman elämäni takaisin raiteilleen, vaikka usein vieläkin mielessä pyörii oksentelu ym. Uskon vahvasti että bulimiasta pääsee eroon jos vain oikeasti sitä haluaa. Kannattaa miettiä kaikkea mitä menettää joka kerta kun oksentaa pytyn vieressä, ja uskaltaa kertoa jollekkin läheiselle ihmiselle, sillä juuri läheiset ihmiset yleensä jaksavat motivoida aina, ja varsinkin kun oikein pahalta tuntuu. Toivotan onnea kaikille niille, jotka haluavat päästä eroon tästä, sillä kyllä sekin voi onnistua!