Kuolema, kuoleminen, kuollut ihmisruumis

Olen aloittaja ja vastaan nyt itse esittämiini kysymyksiin.

Kuolemaa en pelkää. Näen sen vain siirtymänä, rajan ylityksenä elämästä tässä maailmassa tuonpuoleiseen. Kristittynä uskon Taivaaseen sekä Helvettiin, joka on kadotus. Kuolema sinänsä on vain se siirtymä. Taivas, johon uskon Jeesuksen ansiosta pääseväni, on ikuinen elämä.

Kuolemista, ihan niitä viime hetkiä, pelkään vähän. Olen nähnyt pari videota kuolevasta ja lukenut kuvauksia sellaisesta. Olen pohtinut, tuntuuko se pahalta, sattuuko se jne. Millä tavalla kuolen, nukkuessani vai jollain ikävällä, kivuliaalla tavalla? Pelkäänkö sillä hetkellä, mitä ympärilläni tapahtuu sillä hetkellä?

Kuolleisiin ihmisruumiisiin suhtaudun filosofisesti. Pystyn ajattelemaan niitä järjellisesti enkä pelkää niitä. Nehän ovat vain kuolleita ihmisiä. Se että ne ovat tavallaan pois menneitä, mutta silti ruumiillisesti yhä täällä on ikävä, outo ja hykerryttävän kammottava filosofinen ristiriita.

Vastatkaa muut!

En pelkää mitään noista, mutta kunnioitan suuresti.
Olen ammatiltani sairaanhoitaja, alalla yli 30 vuotta jo ollut, ja nähnyt monta kuolemaa ja monta kuollutta ihmistä laittanut arkkukuntoon.
Kuolemia on ollut hyvin monen laisia, ehdottomasti suurin osa rauhallisia eikä mitenkään pelottavia. Toki joukkoon mahtuu joku joka on ollut hyvin ahdistunut mutta itse kuoleman hetkellä yleensä tajunnan taso jo niin alentunut että itse kuolema tullut rauhallisesti. Oman isäni kuolinvuoteella olin, ja loppu oli hyvin rauhallinen ja kaunis. Isä vain hiipui pois. Oli jo ollut koomassa muutaman päivän.
Kuollut ihminen on rauhallinen ja ilme seesteinen. Kaikki pienetkin lihakset rentoutuvat ja kasvot muuttuvat usein nuoremman näköisiksi. Vainajaa katsomaan tulleet omaiset usein yllättyvät ja huojentuvat; mitään pelättävää ei ole!
Kuoleman hetkellä ja vainajaa laitettaessa tunnen suurta kunnioitusta jonkin valtavan suuren läsnäoloa kohtaan. Kuolema on sellainen majesteetti että se hiljentää suurimmankin rääväsuun. En ole koskaan kohdannut epäkunnioittavaa suhtautumista vainajan käsittelyssä. Omaa kuolemaani en pelkää, mutta totta kai kunnioitan. Se on niin suuri ja tuntematon, mutta ei paha. Se on välttämätön loppu kaikelle elolliselle.
Olen osallistunut opiskeluaikoina ruumiinavaukseen, ja olen löytänyt metsästä hirttäytyneen miehen. Nämä eivät ole olleet esteettisesti miellyttäviä näkyjä.

Kyllä pelkään, pelkään kaikkia noita , eniten sitä kuolemista ja aikaa juuri ennen sitä.
Pelkään koska se voi yllättää ja koska sen läpi täytyy mennä jokainen erikseen.
En ole nähnyt koskaan kuollutta ihmistä, paitsi valokuvissa.
En tiedä mikä ruumiissa pelottaa,mutta silti pelottaa, en tiedä pelkäisinkö rakkaan ihmisen ruumista yhtälailla.
Koirani kuoli eläinlääkärin pöydälle ja silittelin hänen ruumistaan, se ei muuttunut pelottavaksi. En tiedä miksi ihminenkään muuttuisi, ihmisen kuorihan se vaan on enää.
Olen uskova Kristitty, uskon evankeliumin ja siihen turvaan, uskon että parempaa on tulossa, silti kuolema on rankka asia.