Itsellänikin tuli kummankin raskauden aikana se pieni kivun ja muun pelko. Mutta itselläni ainakin auttoi tämä: Oma äitini on noin 164 cm pitkä ja painaa noin 50 kg eli on pieni lantioinen. Hän on synnyttänyt tähän maailmaan seitsemän lasta. Aina kun olkoi usko pettää omaan osaamiseen ja jaksamiseen, ajattelin että jos äitini pystyi johonkin tuollaiseen saavutukseen, niin kyllä minäkin! Olen 170cm 70kg raskauskilot silloin ja olen suurilantioinen. Tuskin äitinikään olisi tuollaista lapsikatrasta punnannut maailmaan jos se niin järkyttävän kivuliasta ja kauheaa olisi... Onnea kaikille synnytystä odottaville!!! Kun olette saaneet sen oman pienokaisen syliin ensimmäistä kertaa, sitä kipua ei enää muista ja käy pian niin kuin itselleni kävi että vauva kuume iski heti kun ensimmäinen oli 3 kuukautta...
Kaikille pelkääville!
Äippä-80+2poikaa
71291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei vaikuta lantion kokoon.
Ei vaikuta ei! Suurikokoisillakin naisilla on lantio pieni.. koolla ei ole mitään merkitystä.. Jos, niin voisin uskaltaa väittää jopa toisinpäin, että enempi kapealantioisia naisia löytyy xl-naikkosista!
niin, mä itse olen pitkä ja ennemminkin laiha ja mulla molemmat synnytykset oleet helppoja ja tosi nopeita:Mun äiti taas on lyhyt ja aika iso ihminen ja mujn synnytys ollut todella vaikea ja sisko sitten leikattiinkin..
Sisälantion koko ratkaisee. Itse olen pitkä ja hoikka, mutta lantio on leveähkö. Synnytykset ovat olleet pitkiä, pisin 38 tuntia, eivätkä perätilasynnytykset olisi onnistuneet sisälantion ahtauden takia, vaan sektioon olen joutunut kahdesti. Äitini puolestaan on pieni ja kapealanteinen, mutta hänen synnytyksensä ovat sujuneet todella vauhdikkaasti, vaikka lapset olivat syntyessään n. 5-kiloisia. Silti, olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi. Yleensä äiti odottaa sen kokoista lasta, jonka hän pystyy synnyttämään. Äidin oma perimä ja rakenne vaikuttaa syntyvän vauvan kokoon, ei miehen eikä anopin.
Ensimmäinen lapseni oli sellainen pieni 48 senttinen ja painoi n. 3 kiloa. Lapsen isä keskipitkä, eikä mikään valtavan isokokoinen. Synnytys oli kohtalaisen kestoinen ja todella helppo.
Toisen lapseni isä ja tuleva aviomieheni, sen sijaan on reilumman kokoinen, pitkä ja niin ovat kaikki heidän perheessään. Itse olen tällainen hukkapätkä 157 senttiä ja painan 50 ja rapiat. Olin varma, että toisessa raskaudessa kaikki ei ole kohdallaan ja yritin päästä tutkimuksiin vauvan oikeasta koosta, turhaan. Kävi sitten niin, synnytyksessä kaikki meni pieleen. Vauva jäi päästään kiinni. Supistukset loppuivat keskenkaiken ponnistusvaiheessa ja lopulta kaksi kätilöä ja lääkäri joutuivat vetämään lapsen "väkisin" pois, kun en itse pystynyt enää auttamaan. Toinen lapseni oli 4400g ja 53 senttiä pitkä. Niin ovat kaikki lapsen isän sisaruksetkin olleet, kun taas minun siskoni ja minä olemme olleet kohtalaisen pienikokoisia.
... Mutta voihan se olla, että tämä on se "poikkeus, joka vahvistaa säännön". :D
On tietysti hyvä, että lantio on riittävän suuri että lapsi mahtuu ulos. Sitä minä vain olen näissä lantiojutuissa ihmetellyt, että miten se sitä pelkäävää ihmistä helpottaa, että hänen luustonsa on tarpeeksi väljä. Minua ainakin hiukka enemmän huolestutti ne pehmeät kudokset, joiden läpi se vauva todellisuudessa itsensä punkeaa. Niissä kudoksissa on tuntohermot.
Anteeksi mutta en nyt kyllä tarkoittanut viestilläni että ISOLANTIOISET pääsisivät jotenkin helpommalla. Yritin nyt saada teidät vain ymmärtämään että AJATELKAA POSITIIVISESTI SITÄ TULEVAA SYNNYTYSTÄ!!! Maailma on synnyttäneitä naisia pullollaan, niin että jos se synnytys olisi niiiiin kamalaa, eiköhän siinä tapauksessa maailmasta alkaisi väki loppua...