Mitä se kertoo teille että aikanaan tänne tulleet chileläiset ja vietnaminlaiset eivät ole erottuneen mitenkään maamme rikostilastoissa kanta-asukkaista. Mitä se taas puolestaan kertoo että Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet tekevät suhteessa huomattavasti enemmän alaikäisten raiskauksia ja muita seksuaalirikoksia kuin valtaväestö. Kertokaa ihan omin sanoin nykyistä ei-työperäistä maahanmuuttoa kannattavat ja jopa ylistävät vihervassarit mistä moinen ero johtuu?
Entisissä ja nykyisissä pakolaisissa valtava ero
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Chileläisiä tuli muutamia kymmeniä ja vietnamilaisia hieman enemmän. Lähes kaikki perheinä. Kun vuonna 2015 maahan tuli 30 000 toimetonta nuorta miestä, on selvää, että alkoi tapahtumaan.