Taidan olla hieman myöhään liikkeellä, mutt silti ajattelin tänne kirjotella asiasta, miten pitäisi vanhempana suhtautua lapseen ja kouluunlähtöön ja muuhun elämiseen kun lasi ei näe kuin toisella silmällä toinen on sokee.
Me ollaan aina eletty normaalisti eikä mitenkään erityisesti kiinnitetty huomiota lapsen näkö vammaan, tavalliseen kouluunkin laitoin ja vaatimalla vaadin et kohdellaan samanlailla ku toisiaki´(ei apuvälinenitä).Opettajat kuitenki on vuosien varrella kyselleet kuinka varjella lasta ja kertoneet pelkäävänsä, että toinenkin silmä vammautuu jossain pelitilanteessa yms...
Itse en kuitenkaa osaa mitään sellaista onnettomuutta pelätä.
Nyt on tultu tilanteeseen¨, et laps lähtee opiskelemaan ammattia ja taas tuli vastaan kysymys miten näkö vaikuttaa ammatin valintaan? Seuraavana onkin kysymys miten armeija pistetäänkö laps puolisokeutensa vuoksi maitojunalla kotio? Vaari kun on entinen kappari on armeija tärkeä juttu myös pojalle.
Me ollaan aina eletty normaalisti eikä mitenkään erityisesti kiinnitetty huomiota lapsen näkö vammaan, tavalliseen kouluunkin laitoin ja vaatimalla vaadin et kohdellaan samanlailla ku toisiaki´(ei apuvälinenitä).Opettajat kuitenki on vuosien varrella kyselleet kuinka varjella lasta ja kertoneet pelkäävänsä, että toinenkin silmä vammautuu jossain pelitilanteessa yms...
Itse en kuitenkaa osaa mitään sellaista onnettomuutta pelätä.
Nyt on tultu tilanteeseen¨, et laps lähtee opiskelemaan ammattia ja taas tuli vastaan kysymys miten näkö vaikuttaa ammatin valintaan? Seuraavana onkin kysymys miten armeija pistetäänkö laps puolisokeutensa vuoksi maitojunalla kotio? Vaari kun on entinen kappari on armeija tärkeä juttu myös pojalle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa puhua pojan kanssa siitä, että häntä ei välttämättä oteta armeijaan, hänen näkövammansa vuoksi. Sitä asiaa ei siis kannata salata. On pojalle helpompi jos asia ei tule yllätyksenä sitten kun menee kutsuntoihin.
Erään ystäväni pojista yhdellä on vaikea sydänvika. Kerran, kun olin heillä kylässä, tuli sitten puhetta poikien armeijaan menosta. Sekä vanhemmille että pojille tuntui olevan itsestään selvää, että kaikki pojat käyvät armeijan. Heitin siihen epäivyn, että ehkä tätä sydänvikaista ei otetakaan palvelukseen. Poikien isä arveli heti samaa, ei vaan ollut tullut ajatelleeksi sitä aikaisemmin. Vuosia on tuosta vierähtänyt ja kaikki pojat ovat kutsunnoissa käyneet ja tuo sydänvikainen kertoo kavereilleen, että eivät ne "pattereilla toimivaa" miestä huolineet armeijaan.
Tiedän myös tapauksen, jolle tuli yllätyksenä, että hänen vammansa on este armeijaan menolle. Tuo mies oli jonkin aikaa hiukan katkera siitä, että hänelle annettiin "hullun paperit".