Cherry!

n))

moi!
olen ollut ihastunut (?) erääseen poikaan jo 1,1 vuotta eli yli vuoden. poika ei pidä minusta ja luulin, että tämä tieto saisi minut unohtamaan pojan, mutta ei. en pysty ja aikaa on jo kulunut. pidän pojasta joka päivä enemmän ja enemmän, kun näen hänet minua itkettää ja kun ajattelen häntä, minua sattuu. olen kiintynyt häneen todella lujaa. en ole koskaan tuntenut samoin. ennen olin ollut ihastunut vain n. kuukauden, nyt on mennyt jo yli vuosi ja minua sattuu aivan hirveästi pojan miettiminen. sydämeen sattuu. kun kävelen kaduilla, joilla olin joskus hänet nähnyt, muistan heti sen tapahtuman ja näen sen edessäni. tämä poika opetti minulle tietämättään jotakin sellaista, mitä en ennen tiennyt edes olevan olemassa. hänen kotinsa ikkunoista tuleva pehmeä valo saa sydämeni lyömään nopeammin. toisaalta tämä tunne on ihana, mutta toisaalta kuolisin mielummin kuin, että menisin kihloihin jonkun toisen kanssa, sillä olin yrittänyt ihastua toisiin poikiin, mutta huomasinkin, että etsin niistä vain samaa kuin oikeasta rakastetustani. mitä minulle tapahtuu? en haluaisi koskaan unohtaa poikaa kuitenkaan, sillä silloin elämäni olisi.. sitä on vaikea kuvailla sanoin. koko tämä teksi oli vaikea kirjoittaa, koska en vain osaa kuvailla näitä asioita.
vaikka rakastuisinkin toiseen mieheen, etsin siitä uudesta niitä samoja piirteitä kuin rakastetustani ja ajatukseni silti palaavat vanhaan. mitä minä teen? tämä tilanne on niin.. omituinen..olen muuten yrittänyt unohtaa, mutta siitä ei tullut mitään... KIITOS TODELLA PALJON AVUSTA!

2

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri nyt Sinusta tuntuu, ettet koskaan pysty häntä unohtamaan, mutta kyllä hän aikanaan unohtuu tavatessasi Sen Oikean rakastettusi. Sinulla ei kuitenkaan ole kiire mihinkään, tämä suloisen kalvava ihastumisen tuska kuuluu nuoruuteen ja teini-ikään. Helli rakkauttasi rauhassa haaveissasi, ei sinun tarvitsekaan vielä ihastua kehenkään toiseen. Opit samalla tuntemaan itseäsi ja sitä, mikä sinua miellyttää.

      Yritä kääntää ihastumisen tunne täysin positiiviseksi ja päästää turhauttavasta kivusta ja epätoivosta irti, sillä se vain syö energiaasi turhaan - puhdas kaunis rakkauden vaaleanpunainen energia sen sijaan kasvattaa sen moninkertaiseksi! Muista positiivisten ajatusten uskomaton voima! Kaunista kevättalven jatkoa Sinulle!

      • n))

        KIITOS todella paljon! ja hyvää kevättä Sinullekin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      105
      3525
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      201
      2267
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2110
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1852
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1659
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1108
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      890
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      872
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      827
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      792
    Aihe