Käskyn 8 selitystä

Eilisen päivän mannassa Luther selittää käskyä 8 muun muassa näin:

"... Jos minä aion puhua lähimmäiseni virheistä, tulee minun tehdä se hänen parantamisekseen eikä vahingokseen. Jos minä en voi parantaa lähimmäiseni syntiä,on minun siitä vaiettava ja peitettävä se; jos taas minä voin parantaa hänet, niin on minun se tehtävä kahden kesken, niinkuin Kristus, Matteuksen evankeliumin 18. luvussa, opettaa.
Ilkeät ihmiset tekevät kuitenkin päinvastoin: he eivät puhu lähimmäisen virheistä ja heikkouksista häntä parantaakseen, vaan omaa pahaa haluaan tyydyttääkseen.
Tämä pahe on sangen yleinen. Ja vaikka sinä et itse puhukaan toisten synneistä, sinun ei kuitenkaan ole vastenmielistä kuulla toisten niistä puhuvan; sinä et estä etkä nuhtele heitä."

Tässäkin saa todeta, että on kokovikainen. Jos ei joka päivä, niin kuitenkin usein, syyllistyy kaikkiin nähin Lutherin mainitsemiin asioihin. Etenkin tuohon viimeiseen lauseeseen.
13222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Otappas Raamatusta ohjetta aloituksen rinnalle.

Äänestä
  • Otappas ja luepas tuo käsky, jota L selittää. Lue sitten vaikka viimeinen lause selityksestä.

    Äänestä

Toisaalta lutherinliero käski polttamaan synagogat.

Ei liene ollut tuokaan liero missään tekemisissä oikean jumalan kanssa, vaan ravisti hihasta samaa mierdaa kuin muutkin jumalharhaiset.

Äänestä
  • Kuulostaa häirikön tekstiltä ,
    kuten he-ma toi esiin .
    -

    Äänestä

  • Mietihän vähän - oli kirjoittajana vaikka kuka, mutta asia ja sen sisältö ei muutu, jos ja kun ymmärtäväinen sen kirjoittaa. Älä mene henkilökohtaisuuksiin, mene asiaan.

    Äänestä

Eihän+meistä+toisten+parantajiksi+ole,+emmekä+voi+itseämmekään+itse+parantaa.++Rinnallakulkijoita+tietenkin+tarvitaan.+Syntisiä+olemme+kaikki,+eikä+muuta+pelastusta+ole+meillä,+kuin+usko+Kristukseen+syntiemme+sovittajana.+Ongelmahan+on+siinä,+kun+lahjavanhurskaus+ei+kelpaa,+ja+itse+itsensä+parantelija+on+ahtaalla+oman+itsensä+kanssa,+jos+rehellinen+ihminen+on.Pyrkimys+itse+itsensä+vanhurskauttamiseen+on+monien+tuskien+äiti.+Kristuksessa+vanhurskaan+ei+tarvitse+syytöksille+korviansa+lotkauttaa,+kun+kaikki+synnit+on+anteeksi,+ja+rauha+Jumalan+kanssa.++Uskovien+syyttelijöitä+on+maailma+täynnä.+Kun+kaikki+olemme+kuitenkin+100%++syntisiä,+kukaan+ihminen+ei+ole+toistaan+pyhempi,+taikka+pahempi.++Kristuksen+vanhurskaudella+puetuksi+tulleiden+synnit+on+annettu+anteeksi.+Otammeko+tämän+jokaiselle+tarjotun+lahjan+vastaan+vai+emme,+siitä+riippuu+kaikki.

Äänestä
  • Mitähän tästä tulisi ilman vaitolaisen oppeja, kysyn vaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän tästä tulisi ilman vaitolaisen oppeja, kysyn vaan?

    Niin tämä on Kristuksen oppi. Siihen voit itsekin tutustua Raamatusta.

    Vaitovaisella ei ole mitään oppia. Tämäkin on Jumalan armoa, että Kristuksessa on kaikki. Ja hän tahtoo jakaa armoaan ja anteeksiantamustaan jokaiselle JOKA TARVITSEE.

    Äänestä

  • vaitovainen kirjoitti:

    Niin tämä on Kristuksen oppi. Siihen voit itsekin tutustua Raamatusta.

    Vaitovaisella ei ole mitään oppia. Tämäkin on Jumalan armoa, että Kristuksessa on kaikki. Ja hän tahtoo jakaa armoaan ja anteeksiantamustaan jokaiselle JOKA TARVITSEE.

    Kerroppas vaito miten siinä kävi kun Jeesus pesi oppilaittensa jalat, tuliko ne puhtaaksi vaiko ei?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerroppas vaito miten siinä kävi kun Jeesus pesi oppilaittensa jalat, tuliko ne puhtaaksi vaiko ei?

    tuskin äijä tunnistaa edes omien jalkojensa ödörejä, hek hek
    (tää on sitä hirtehishuumoria)

    Äänestä

Aloittajalla oli hyvä kirjoitus, tielläkenvaeltaa on kirjoittanut monet muutkin kunnioitustani herättävät teksit.

Sitten mentiin ihan siihen, että vaan jos omat synnit on anteeksi, niin mitä sitten?
Tai että ei Jumalaa ole olemassakaan.

Siitä kuitenkin olen päässyt selville, että vaitonainen ajattelee ymmärtävänsä pikkisen enemmän kuin kukaan muu. Näistä uskonasioista.

Pahalla en tuota kirjoittanut. Häneltä on tällä palstalla monta kirjoitusta, jotka ovat hyviä minunkin mielestäni. Jotkut aivan mahdollisesti parhaimmasta päästä antia tällä lestadiolais-palstalla.

Äänestä
  • Kyllä hänellä on ihan selvästi Jumalan tuuraaminen menossa.

    hän määrittelee kuka pitää olla hiljaa ja kuka ihan vain näkymätön, hänellä on ainoana kaikki tieto.

    vai onko joku nähnyt toisenlaista tekstiä hänen näppiksestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä hänellä on ihan selvästi Jumalan tuuraaminen menossa.

    hän määrittelee kuka pitää olla hiljaa ja kuka ihan vain näkymätön, hänellä on ainoana kaikki tieto.

    vai onko joku nähnyt toisenlaista tekstiä hänen näppiksestään.

    Joopa Jumalana itseään pitää kun ei ole sana auennut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tielläkenvaeltaa kirjoitti:

Eilisen päivän mannassa Luther selittää käskyä 8 muun muassa näin:

"... Jos minä aion puhua lähimmäiseni virheistä, tulee minun tehdä se hänen parantamisekseen eikä vahingokseen. Jos minä en voi parantaa lähimmäiseni syntiä,on minun siitä vaiettava ja peitettävä se; jos taas minä voin parantaa hänet, niin on minun se tehtävä kahden kesken, niinkuin Kristus, Matteuksen evankeliumin 18. luvussa, opettaa.
Ilkeät ihmiset tekevät kuitenkin päinvastoin: he eivät puhu lähimmäisen virheistä ja heikkouksista häntä parantaakseen, vaan omaa pahaa haluaan tyydyttääkseen.
Tämä pahe on sangen yleinen. Ja vaikka sinä et itse puhukaan toisten synneistä, sinun ei kuitenkaan ole vastenmielistä kuulla toisten niistä puhuvan; sinä et estä etkä nuhtele heitä."

Tässäkin saa todeta, että on kokovikainen. Jos ei joka päivä, niin kuitenkin usein, syyllistyy kaikkiin nähin Lutherin mainitsemiin asioihin. Etenkin tuohon viimeiseen lauseeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu