Olen parikymppinen opiskelija ja huomannut ajattelevani itsemurhaa lähes päivittäin. Tunnen olevani masentunut ja väsynyt enkä vaan jaksa kantaa maailman taakkaa.
Tilanne on sillä lailla erikoinen että itsemurha ei kuitenkaan ole mahdollisuus. En halua aiheuttaa kanssa ihmisilleni murheita. Koen, että jos tapan itseni niin jätän muut "heitteille". Itsemurha on vain jonkinlainen lohduke ja virike, jota ajattelemalla selviän vaikeista ja epämukavista tilanteista. Vaikka, jos joku tuttuni on minulle ilkeä tai tekee minulle pahaa, ajattelen melkein heti tai ainakin hetken päästä, että "vittu kuinka pahoillas sääki olisit jos mua ei huomenna oliskaan!". Onneks tunnen omaavani vielä sen verran voimia, että käännän tämän yleensä voimavaraksi ja huumoriksi, enkä tuudittaudu kuolemaan. Katselen kyllä vaikeina päivinä korkeita ja vaarallisia paikkoja haikaillen, mutta uskon että vielä ei ole aika.
Kirjoitin, jos sattuisikin olemaan niin että en olisikaan yksin ajatusteni kanssa. Jos hengenheimolaisia löytyy niin laittakaa meiliä tai vastatkaa tähän.
Tää oli eka kerta kun kirjoitin ja aattelin että pieni purkautuminen ei olis pahasta ja näin anonyyminä se on kaikkein helpointa.
Ajatuksia asiasta ja muutenkin masennuksesta olis mukavaa vaihtaa ja ehkä jopa auttaa toinen toista.
Kiitos jo etukäteen, jos vastaat. Ja kiitos, jos et. Kiitoksia ei kai koskaan sanota liikaa.
Tilanne on sillä lailla erikoinen että itsemurha ei kuitenkaan ole mahdollisuus. En halua aiheuttaa kanssa ihmisilleni murheita. Koen, että jos tapan itseni niin jätän muut "heitteille". Itsemurha on vain jonkinlainen lohduke ja virike, jota ajattelemalla selviän vaikeista ja epämukavista tilanteista. Vaikka, jos joku tuttuni on minulle ilkeä tai tekee minulle pahaa, ajattelen melkein heti tai ainakin hetken päästä, että "vittu kuinka pahoillas sääki olisit jos mua ei huomenna oliskaan!". Onneks tunnen omaavani vielä sen verran voimia, että käännän tämän yleensä voimavaraksi ja huumoriksi, enkä tuudittaudu kuolemaan. Katselen kyllä vaikeina päivinä korkeita ja vaarallisia paikkoja haikaillen, mutta uskon että vielä ei ole aika.
Kirjoitin, jos sattuisikin olemaan niin että en olisikaan yksin ajatusteni kanssa. Jos hengenheimolaisia löytyy niin laittakaa meiliä tai vastatkaa tähän.
Tää oli eka kerta kun kirjoitin ja aattelin että pieni purkautuminen ei olis pahasta ja näin anonyyminä se on kaikkein helpointa.
Ajatuksia asiasta ja muutenkin masennuksesta olis mukavaa vaihtaa ja ehkä jopa auttaa toinen toista.
Kiitos jo etukäteen, jos vastaat. Ja kiitos, jos et. Kiitoksia ei kai koskaan sanota liikaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaipa tuota itsarin ajattelua pidetään yleensä vakavaan masennukseen kuuluvana. Myös muissa mielen sairauksissa, esim. kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, itsarin riski on suuri. Samoin alkoholismissa.
En tiedä, kuuluuko itsarin ajatteleminen sinulla varaventtiilinä toimimiseen vai onko kyseessä jokin mielen sairaus.
Minulla oli kaveri joka aina puhui itsemurhasta ja suunnitteli tekotapoja. Parinkymmenen vuoden päästä hän hirttäytyikin. Näin hänet vähän ennen tätä, ja hänestä kyllä näkyi suunnaton masennus silloin ulospäinkin.
Itse olen yrittänyt itsemurhaa todella vakavasti kerran, muuten pari kertaa. Taustalla on ollut juuri syvä masennus ja krooninen kipu. Siinä tilanteessa en jaksanut ajatella jälkeen jääviä. Koska sinä pystyt ajattelemaan heitä, ei mahdollinen masennuksesi tai epätoivosi ole täysin pohjatonta. Ehkä noissa ajatuksissasi itsarista on aika paljon mukana aggressiivisuuttakin (kerroit mitä mietit jos averi tietäisi sinun olevan kuollut seur. päivänä).
Kielteisten ajatusten kierre kannattaisi joka tapauksessa yritää katkaista. Muuten negatiivisuus voi alkaa värittää liikaa sielunmaisemaasi.
Joo kiitos vaan ajastas.
Niin mullahan toi itsari varmaan on jonkinlainen varaventtiili. Toivottavasti. On vaan ollu pitkän aikaa sellanen ontto olo. Johtuen varmaan paikkakunnan vaihdosta ja kaveripiirin vaihtumisesta. En oo mitenkään ujo, mutta on vaan hankala hyväksyä uusia kavereita hyviks, kun vanhassa paikassa oli niin laaja kaveripiiri ja muutama tosi hyväkin kaveri. Nyt on vähän tällästä et tarvii sit toimia tälläi et kirjottelee tänne ja avautua tuntemattomille. Koulussa olis psykiatri, mut ajanvaraus tuntuu jotenkin siltä että luovuttaa ja tunnustaa olevansa hullu ja vähän huonompi kun muut.
Kerroit tossa et oot ite kokeillu itsaria. Mites tällä hetkellä menee?
Tällästä tää on. Kun nyt kirjotin tänne ja vastasit, niin nyt jo tunnen olevani vähän velvollinen siitä et miten sulla menee, vaikken tiedä susta mitään.
mukavan empaattinen, ehkä stressialtis "tyyppi". Mulla menee oikein hyvin, ei kannata huolestua. Sinun tilanteessasi on aika ymmärrettävää, että on ontto olo. Etkö voisi käydä entisellä paikkakunnallasi mahdollisimman usein ja pitää muutenkin yhteyttä siellä olevaan ystäväpiiriisi? Mun ystävät on ympäri Suomenmaata (olen muuttanut kroonisesti, ainakin välillä) ja yhteydet pelaa ja välillä aina nähdäänkin. Tsemppiä Sulle jatkoon, ja heitä se itsarimieli jorpakkoon ja porskuta eteenpäin, nokka vasten tuulta vaikka!:) TsempTsemp!
Jos henkilö tappaa itsensä, unohtavat työ/opiskelukaverit hänet aika nopeasti, koska heitä kiinnostaa enemmän heidän oma elämänsä!
Minulla on kokemusta, koska kaksi työ - ja yksi koulukaveri tekivät "sen".
Kauaa ei kukaan ole pahoillaan - valitettavasti - ajattelivat, että "pääsi rauhaan"!
Sukulaiset ovatkin sitten eri asia - miksi haluaisit rangaista esim. äitiäsi?
Nykyään on tosi hyvät lääkkeet olemassa
masennukseen, toista se oli ennen vanhaan,
kun ei vielä oltu keksitty näin hyviä
lääkkeitä. Kannatta sen verran ajatella
tulevaa hyvää elämää, että kävelee
mielenterveystoimistoon ja saa sieltä apua.
Kyllä se elämä siitä alkaa luistaa.
Jotkin aineet, kuten kahvi aiheuttaa toisille
kovaa masennusta, pelkojen lisäksi.
Hiilihyrdaatit voisivat parantaa oloa.
Kiinnitä huomio mikä parantaa tilannettasi.
Ruokavaliollakin saa korjattua myös osaksi oloa.
Mutta hyvät lääkkeet ovat kaiken a ja o.
Ne korjaavat aivojen kemian oikealle tolalle.
Et ole yksin ongelmasi kanssa. Olen myös vähän yli parikymppinen opiskelija ja ajattelen myös päivittäin itsemurhaa ja omaa kuolemaani. En tule ihmisten kanssa kovin hyvin toimeen ja minut on kiusattu ja syrjitty aina ulos kaikesta. Olen yksinäinen, mutta yksi asia mikä pitää minut elossa on että en halua näyttää muille miten huonosti minulla menikään, en anna ilkeiden ihmisten voittaa. Ne olisivat silloin liian tyytyväisiä. Ajatus omasta kuolemasta kuitenkin myös pelottaa, enkä haluaisi aiheuttaa vanhemmilleni menetystä. He eivät varmasti kestäisi sitä.
Olen myös erittäin alkoholisoitunut. Alkoholi auttaa unohtamaan arkiset ongelmat. Ryyppään joka päivä lekan viinaa. Nytkin kädet tärisee. Alkoholin ryyppääminen on semmosta hidasta itsemurhaa.
Joskus menee vähän huonommin ja ajattelen itsemurhaa vakavastikin. Yleensä se vaan on semmoinen ajatus taka-alalla. Nyt menee vähän huonommin. Olen suunnitellut hakeutuvani masennuksessani hoitoon, mutta asiasta puhuminen on niin perkeleen vaikeaa. Enkä ole ehkä kuitenkaan valmis niin suureen muutokseen... Itken usein omaa kohtaloani. Olen lähes varma, että kuolen jossain vaiheessa oman käden kautta. Ammun itseni. Jos nykyinen tilanne ei saa jotain radikaalia käännettä parempaan suuntaan, tuo päivä voisi olla lähiaikoinakin.
Toivottavasti jaksoit lukea ja että auttoi jollain tapaa. Ajatukset vähän rönsyili sinne tänne enkä ehkä oikein kyennyt analysoimaan omaa tilannettani kovin hyvin... Tsemppiä!
On tässä kaverin kanssa ollut ideana ruveta kauppaamaan suicidepack-pakettaja. Takuutulos. Olisiko tälläisille paketeille tarvetta...
Lääkepohjainen lähtö täältä ikuisuuteen, ei mitään dramaattista. Helppoa kuin heinänteko :)
Ruetaanko liikekumppaneiksi. Voisimme perustaa nettikaupan jota kautta myisimme näitä suicide-paketteja.
Voisimme tuotteistaa erilaisia vaihtoehtoja.
Pakettien hinta voisi olla 500-2000 EUR.
Minullakin itsemurha pyörii mielessä lähes päivittäin. Kärsin masennuksesta, ahdistuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tällä hetkellä asiani ovat kuitenkin varsin hyvin; Vaikka en kykenekään opiskelemaan tai käymään töissä, vaimoni ja vanhempani elättävät minua. Tieto siitä että jos tilanne muuttuu, voin koska tahansa tappaa itseni jollain tavalla lohduttaa ja antaa mahdollisuuden keskittyä omaan paranemiseen ilman paineita tulevasta.
Sitä, että itsemurha olisi jonkinlainen kosto tms en ole koskaan ajatellut.