Moi kaikki!
Mua ei oo vielä edes kosittu, eikä häitä ihan vielä siis suunnitella, mutta ku oon kuiteski asiaa pohtinu (kovastikki), ku kuitenki sellasessa parisuhteessa oon, jossa naimisiin ollaan joskus menossa, ni...haluaisin kuulla kommentteja/mielipiteitä/neuvoja/apua/...
Eli... Mulla todettiin paniikkihäiriö keväällä 2002. Se saatiin lääkkeillä suht hyvin aisoihin (että pystyn elämään suht normaalia elämää), mutta kuitenki se rajottaa tietyltä osin mun elämää. Pelkään erityisesti sellasia tilanteita, joista ei oo mahdollista päästä pois, vaikka kuinka kovasti ahdistais (kampaaja, kosmetologi, lentokone, luentosali...), ja mulle se VIHKIMIS tilanne on sellanen (jatkot ei pelota niin paljo). Pelkään että vähintään pyörryn tai oksennan siihen alttarille. Se ois kammottavaa!! Muuten tykkään olla huomion kohteena ja juhlittavana ja muuta...mutta paniikkikohtaus pelottaa ihan hirveesti... Ja ku oon pikkutytöstä asti unelmoinu isoista kirkkohäistä, ni en nyt haluais "tyytyä" pieniin maistraattihäihin... Ku se on kuiteski semmonen once in a life time -juttu...
Olisin kiitollinen jos joku vastais!! ...Vaikkei ois paniikkihäiriökää... Mut jos on vaikka muuten kova jännittäjä tms., ni miten on selvinny. Kiitos! :)
Mua ei oo vielä edes kosittu, eikä häitä ihan vielä siis suunnitella, mutta ku oon kuiteski asiaa pohtinu (kovastikki), ku kuitenki sellasessa parisuhteessa oon, jossa naimisiin ollaan joskus menossa, ni...haluaisin kuulla kommentteja/mielipiteitä/neuvoja/apua/...
Eli... Mulla todettiin paniikkihäiriö keväällä 2002. Se saatiin lääkkeillä suht hyvin aisoihin (että pystyn elämään suht normaalia elämää), mutta kuitenki se rajottaa tietyltä osin mun elämää. Pelkään erityisesti sellasia tilanteita, joista ei oo mahdollista päästä pois, vaikka kuinka kovasti ahdistais (kampaaja, kosmetologi, lentokone, luentosali...), ja mulle se VIHKIMIS tilanne on sellanen (jatkot ei pelota niin paljo). Pelkään että vähintään pyörryn tai oksennan siihen alttarille. Se ois kammottavaa!! Muuten tykkään olla huomion kohteena ja juhlittavana ja muuta...mutta paniikkikohtaus pelottaa ihan hirveesti... Ja ku oon pikkutytöstä asti unelmoinu isoista kirkkohäistä, ni en nyt haluais "tyytyä" pieniin maistraattihäihin... Ku se on kuiteski semmonen once in a life time -juttu...
Olisin kiitollinen jos joku vastais!! ...Vaikkei ois paniikkihäiriökää... Mut jos on vaikka muuten kova jännittäjä tms., ni miten on selvinny. Kiitos! :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
..niin säälin sitä miestä,.Olen ollut paniikki-
häiriöisen kanssa aviossa,ja se oli yhtä helvet-
tiä.
Et viitsisi, paniikkihäiriöinen ottaa muutenkin kaikki niin itseensä. Toisaalta joskus tuntuu, että hyssyttelykin vaan huonontaa tilannetta.
Minä olen aviossa, minulla on paniikkihäiriö. Luulen, että se ei mitenkään erityisen helvetillistä ole ollut miehelleni. Tarinoita on tietysti varmaan monenlaisia. Ehkäpä kaikille ei sovi se, että toinen ihminen ei kaikissa toimissaan pysty samaan kuin keskivertotallaajat. Toisaalta paniikkihäiriöinen ihminen on aika nöyrä ihminen, sairaus tekee realistiksi, pienistäkin asioista osataan olla kiitollisia. Mutta raskastahan se varmaan ajoittain on ja jos parisuhde ei muuten toimi, tilanne voi olla sietämätön. Toisaalta toisen sairaus saattaa olla se tekijä, jonka syyksi kaikki ongelmat pannaan.
Toivotan alkuperäiselle kirjoittajalla paljon onnea. Kyllä sinä siinä alttarilla pystyt olemaan, sinullahan on vieressäsi tuleva elämänkamppanisi. Jännittäminen kuuluu moneen asiaan, ei ole mitenkään erikoista. Rohkeasti vaan .. jälkikäteen olet tyytyväinen itseesi.
Itellä ei onneksi vielä silloin ollut tätä tautia, kun naimisiin menin, mutta muuten olin kyllä kova jännittämään silloinkin. Täytyy tunnustaa että ei siitä papin puheesta paljon mieleen jäänyt, kun piti keskittyä niin kovasti siihen ettei nyt ihan älyttömästi tärisis ja hutisis. Niin ja ihan älytön hiki valu pitkin naamaa. Kyllä siitä kuitenkin selvisi joten kuten. Tuo on sitten toinen juttu miten kukakin sietää näitä hankaluuksia, minulla mies ainakin ymmärtää ihan hyvin ja on ymmärtänyt jo seitsemän vuotta. Ai niin juohtu mieleen, kyllähän sitä voi pikkuisen jotain rauhoittavaa napsaista, kyllä lääkärit tuollaiseen tilanteeseen varmaan antavat jotain. Onnea tulevaisuuteen.
Kaiken se kestää...kaiken se kärsii
Realiteettihan on paniikkihäiriön ja muun jännittämisen kohdalla se, että itsestä tilanne tuntuu kauhealta mutta ulospäin harvemmin näkyy juuri mitään (pois lukien oksentaminen yms.). Ja jos jotain näkyy, niin ei kukaan ulkopuolinen jaksa otain tärinöitä tai hikoiluja kovin kauaa miettiä (ja mitä väliä vaikka miettisikin). Jokainen varmaan ymmärrettävästi jännittää vihkitilaisuutta vaikkei kyseistä paniikkihäiriötä sairastaisikaan.
Usein kohtaukset lievenevät kun 1) menee ongelmia kohti 2) "harjoittelee" jännittäviä tilanteita 3) tekee jotain fyysisesti raskasta ennen jännittävää tilannetta 4) suostuu myöntämään ongelman sekä itselleen että muille avoimesti ja 5) hyväksyy ettei ole täydellinen ja antaa itselle anteeksi epäonnistumiset.
Tiedän että helpommin sanottu kuin tehty mutta kyllä noissa taitaa kuitenkin jonkinlainen totuuden siemen olla.
Tsemppiä ja voimia!
En ole ollut alttarilla morsiamena, mutta kaasona kylläkin. Voisinpa melkein väittää, että kaasolla on pahemmat paikat kuin morsiamella. Siinä on kontaktissa koko ajan yleisöönkin, päinvastoin kun morsian saa olla selin. Josko se tieto saisi mieleäsi vähän rauhoittumaan :)
Itse tärisin kaasona ihan pirusti, koska jännitin niin paljon. Osa oli sen kyllä huomannut, mutta sanoivat, että sitkeä oot ja yhdessä naurettiin myöhemmin asialle. Olin tosiaan pyörtymisen partaalla alusta lähtien, mutta kummasti sitä pystyy sinnittelemään sen tarvittavan ajan. Ja se aika meni ihmeen nopeesti!
Ja turhaa pelkäät pyörtymistäkään, ainakin ne olisivat silloin ikimuistoiset häät ;)
se ei ole mikään kiva tunne jo etukäteen moista tilanetta miettiä..mulla oli ristiäiset joissa olin kummina ja jo monta päivää ennen sitä panikoin.kun tuli kyseinen aamu niin meinasin perua koko juhlan mutta en antanut periksi vaan päätin että menen sinne ja kaikki menee aivan hyvin ja näinhän siinä kävikin..ensin kun siinä seisoin niin sydän hakkasi ja oli kuuma ajattelin että nyt kaikki katsoo minuun ja näkee mutta rupesin kuuntelemaan pappia niin ajtukset siirtyivät siihen joten unohdin silloin itseni ja oireetkin hävisivät..ja olin todella ylpeä itsestäni että siihen pystyin..tsemppiä sulle täydestä sydämmestä : ) kyllä kaikki menee hyvin..
Noin se juuri usein menee, etukäteen pelkää
hirveästi ja siinä seistessä meinaa tulla
paniikki. Mutta ei se vaan tule, ja kun hetken
pystyy sitä kestämään, se ikäänkuin lopahtaa
täysin. Kai siinä on se, että tietää suurin piirtein sen ajan, mitä joutuu seisomaan. Minulla ainakin on takataskussa aina ajatus, joku juttu, jonka voin tehdä, jos tilanne menee sietämättömäksi. Esimerkiksi saatan ruveta rykimään.. ihan hullua, mutta koska minulla on taipumusta sellaiseen, sitä ei kukaan oikeastaan ihmettele :) Ja jos tuntuu ihan mahdottomalta, voihan sitä poistua ja sanoa, että pyörryttää tai huimaa. Ja jos oikein rohkea on, sanoo, että taisi tulla paniikki :) Näin ajattelen ja yleensä on hyvä olo jälkikäteen. Mutta kerran, kun olin kummina kieltäydyin sylikummin tehtävästä.. se tuntui jo siltä, että on liikaa. Toisaalta siinähän olisi lupa vaikka istua välillä, kun on lapsi sylissä.
hei! viettäkää ihänät häät, sillä tiedän kokemuksesta, että jos yrität pyörtyä tai muuta vastaava, sitä ei todellakaan tapahdu. voit myös pyytää lääkäriltäsi rauhaoittavan tabletin vihkimisen ajaksi, mutta en tosiaankaan usko,että mitään erikoista tapahtuisi. jokainenhan jännittää vihkimistä. kerron myös että olen sairastanut 24 vuottan paniikkihäiriötä ja silloin ei tiedetty mikä minua vaivaa, mutta nyt uskon että nykyiset lääkärit tietävät mikä on taudin "kuva". usko minua. pitäkää häät ja nauttikaa niistä! hyvää jatkoa!
No siis tämähän on paha. Tiedät varmasti itse älykkäänä ihmisenä miten homma sujuu kun alkaa etukäteen huolehtia kohtauksesta.
Itse varoitin tärkeitä ihmisiä, että minulle saattaa tulla huono olo tällaisessa tilaisuudessa kun minua pyydettiin sylikummiksi. Pari kertaa vähän sitten vihlaisikin, mutta ajatus siitä, että jos kohtaus tulee niin se on tiedossa auttoi tosi paljon ja tilaisuus oli kaunis ja sujui hienosti.
Pakkohan tämän kanssa on vaan tulla toimeen. Itse ajattelin, että jos kohtaus tulee niin se menee kuitenkin liikutuksen piikkiin niillä, jotka eivät asiasta tiedä.
Valitkaa _kunnon_ kaaso ja bestman. Jos nämä ihmiset ovat oikeat he tukevat ja auttavat häissä enemmän kuin osaatte edes odottaa.
Kiitos kaikille vastanneille! ...Oli tosi rohkaisevia viestejä ja vinkkejä... Eiköhän niiden voimalla pääse eteenpäin :)