Halonen liian vanha

Halonen on liian vanha jatkamaan. Siis voiko joku todellakin perustella sitä, että nyt 62 vuotias valittaisiin uudelle kuusivuotias kaudelle. Tuo täti olisi sen kauden päättyessä lähes 70 vuotias. Miettikää nyt vähän.
Vanhus edustamaan innovativista ja muka maailman kehityksen kärjessä olevaa Suomea. Hei haloo!
Nyt on jo tätsyssä näkyvissä noita vanhuuden oireita, sekoilua yms. Muiden valtioiden päämiehet ovat jo nähneet sen ja käyttävät heikkoutta hyväksi!

Siis nyt järkeä päähän äänestäjät. Tai toivottavasti Tarjalla on järkeä kieltäytyä jatkosta.
6437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Höpö, höpö. Olet varmaan joku keskenkasvuinen penikka, ainakin henkisesti sellainen, kun noin ajattelet.

Paasikivi oli 75-vuotias tullessaan presidentiksi, ja hyvin hän tehtävää hoiti 10 vuotta. Kun hänen seuraajakseen valittiin vasta 56-vuotias Urho Kekkonen, pitkästä poliittisesta kokemuksestaan huolimatta hänellä ei ollut Paasikiven viisautta pitää Suomen puolta, vaan neuvostoliittolaiset saivat hänet koukkuunsa. Kekkonen vanheni sitten nopeammin, ja oli jo 78-vuotiaana niin höppänä, että piti itseään korvaamattomana, ja jatkoi kunnes Mauno Koivisto onnistui sysäämään sivuun tuon maallemme jo vaaralliseksi rasitteeksi muodostuneen 81-vuotiaan dementikon.

Voin omakohtaisesta kokemuksestani kertoa Sinulle, nuori ystäväni, että ainakaan tähän ikään tullessa iän kertymisestä ei ole ollut muuta kuin hyötyä. Sen, minkä fyysisessä kunnossa on menettänyt on voittanut viisastumisessa, ja sen johdosta niin moni ennen miestä riepottanut asia on jäänyt turhana pois ja on ruvennut tavoittelemaan tärkeämpiä asioita ja ajattelemaan enemmän muita kuin itseään. Ja niin myös presidentin pitäisi tehdä.

Niin - minä olen vasta 69-vuotias, ja siis mies parhaassa iässäni. Tarja tulee hädin tuskin tähän ikään vasta toisen kautensa lopussa.

Äänestä
  • kova virka tuo SDP:n puheenjohtajan pesti! Kalliomäkikin piti itseään vanhana puheenjohtajaksi, ehkä myös Lipponen mutta edelleenkään nainen ei kelpaa demarien johtoon, mutta presidentin virkaan vanha nainen kelpaa hyvin! Mitähän tästä demarilogiikasta oikein voi päätellä, ehkä sen, että presidentin virka on nykyään köykäinen!

    Äänestä

  • Koivisto ei selvinnyt enää toisesta kaudesta. Taisi saada jonkinlaisen halvauksen, vaikka se salataan. Yleisesti Mauno Koiviston toiminta laman alla on esimerkki siitä, ettei 65-vuotias ole enää kykenevä johtamaan. Jostain kertoo se, että nykyisin jäädään eläkkeelle 59-vuotiaina. Ennen 65-vuotiaaksi pärjäsi työelämässä. Presidentiksi pärjättiin melkein 75 vuotiaaksi. Enää ei sellainen tule kyseeseen

    Äänestä

  • Mies parhaassa iässä???? Voi pappa parka. Itse arvio pettää jo sinullakin! Todellakaan vanhukset eivät kuulu johtotehtäviin tuolla tasolla.

    Äänestä

Uutta verta remmiin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muumimamma kirjoitti:

Halonen on liian vanha jatkamaan. Siis voiko joku todellakin perustella sitä, että nyt 62 vuotias valittaisiin uudelle kuusivuotias kaudelle. Tuo täti olisi sen kauden päättyessä lähes 70 vuotias. Miettikää nyt vähän.
Vanhus edustamaan innovativista ja muka maailman kehityksen kärjessä olevaa Suomea. Hei haloo!
Nyt on jo tätsyssä näkyvissä noita vanhuuden oireita, sekoilua yms. Muiden valtioiden päämiehet ovat jo nähneet sen ja käyttävät heikkoutta hyväksi!

Siis nyt järkeä päähän äänestäjät. Tai toivottavasti Tarjalla on järkeä kieltäytyä jatkosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu