Kirjotan nyt tänne että saan jotenkin purettua näitä asioita... On todella yksinäinen olo, eikä ole oikein ketään kenelle puhua. Tai on, avomies, mutta hän ei halua auttaa/kuunnella vaan tarjoaa vaan omia ratkaisujaan jotka eivät mun tilanteesa auta mitään.
Olen muuttunut vuoden aikana todella paljon, entiset huonot elämäntapani olen vaihtanut kokonaan terveisiin elämäntapoihin. Olen myöskin henkisesti muuttunut todella paljon, pinnaööiset ja materiaaliset asiat eivät nykyään enää merkkaa mulle juurikaan mitään. Kauheen monet ystävätkin ovat ns. jääneet, koska enää ei ole mitään yhteistä. Nekin, jotka ovat jäljellä, ovat ihan kuin toiselta planeetalta, enkä saa heihin sellaista yhteyttä kuin ennen.
Toisin sanoen muuttuessani ja karsiessani addiktioitani/muuttaessa elämäntapojani olen "menettänyt" muutamia ystäviä, toita ennen pidin niin tärkeinä. Nyt on selvinnyt, että he eivät alunperinkään olleet varmaan kuin jotain pinnallisia ystäviä, vaikka heitä muuksi luulinkin.
Lisäksi olen jumittunut työhön, joka ei kiinosta lainkaan ja joka syö minua elämältä. Mietin vain kauanko jaksan vielä tätä. Avopuoliso on totaalisesti hurahtanut kaikkeen new age-hömppään, ja uskoo että meditaatio olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiini, ja näin ei tietenkään ole. Sitten hän suuttuu, kun mua ei kiinnosta meditoida.
EN osaa itse ratkaista ongelmiani, enkä tiedä mistä saisin apua. Elämässäni on tällä hetkellä suuri tyhjiö, jota ei täytä mikään. Olen onneton.
Olen muuttunut vuoden aikana todella paljon, entiset huonot elämäntapani olen vaihtanut kokonaan terveisiin elämäntapoihin. Olen myöskin henkisesti muuttunut todella paljon, pinnaööiset ja materiaaliset asiat eivät nykyään enää merkkaa mulle juurikaan mitään. Kauheen monet ystävätkin ovat ns. jääneet, koska enää ei ole mitään yhteistä. Nekin, jotka ovat jäljellä, ovat ihan kuin toiselta planeetalta, enkä saa heihin sellaista yhteyttä kuin ennen.
Toisin sanoen muuttuessani ja karsiessani addiktioitani/muuttaessa elämäntapojani olen "menettänyt" muutamia ystäviä, toita ennen pidin niin tärkeinä. Nyt on selvinnyt, että he eivät alunperinkään olleet varmaan kuin jotain pinnallisia ystäviä, vaikka heitä muuksi luulinkin.
Lisäksi olen jumittunut työhön, joka ei kiinosta lainkaan ja joka syö minua elämältä. Mietin vain kauanko jaksan vielä tätä. Avopuoliso on totaalisesti hurahtanut kaikkeen new age-hömppään, ja uskoo että meditaatio olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiini, ja näin ei tietenkään ole. Sitten hän suuttuu, kun mua ei kiinnosta meditoida.
EN osaa itse ratkaista ongelmiani, enkä tiedä mistä saisin apua. Elämässäni on tällä hetkellä suuri tyhjiö, jota ei täytä mikään. Olen onneton.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oivoivoivoi minua pientä raukkaa..oivoivoi miksi JUURI MINULLE elämä kasaa harmejaa, miksi ei KENELLEKÄÄN MUULLE, vaan JUURI MINULLE????!!!
oivoivoi minua raukkaaa... oivoi...oivoivoivoivoi...auttakaa minua pientä kärsijää...oivoi..oivoi...
Sinulla on elämäntilanteessa paljon samaa kuin minullakin: teen ystävieni seurassa asioita vain siksi, että minulla ylipäätään olisi ystäviä. Eli juoksen baareissa enkä edes viihdy. Mieluummin istuisin kotosalla ystävän/ystävien kanssa, söisin hyvin, juttelisin tai katselisin vaikka leffoja.
Toiseksi olen myös työssä, joka saa minut todella masentuneeksi, koska olen jumissa miehen opintojen vuoksi paikkakunnalla, jossa ei ole alaani vastaavaa työtä. Mutta syytän paljosta omaa saamattomuuttani ja myös sairastelujani, jotka masentavat ja saavat väsyneeksi.
tulee, että olet kasvanut huomamattomasti, enemmän toisen tahdon mukaan kuin omasi.
En usko että sinä nauttisit kauan bailaamisesta loppujen lopuksi.
Miehesi on kyllä annettava sinulle tilaa "hengittää" kodissanne = saat olla oma itsesi... se ihana vapauttava tunne jota taidat kaivata.
Se jo voi ratkaista monta asiaa elämässänne itsestään.
Tuossa jotain ajatuksia..jaksamista sinulle! ja miehellesi.
Kiitos ajatuksista. Luulen että olet ihan oikeassa. Täytyy varmaan yrittää miettiä jotain ratkaisua tilanteeseen...
kummaan tarvitset niitä ystäviä joita ei todellisuudessa koskaan ollutkaan.Mitä jos jollekin puhumisen sijaan kuuntelisit välillä omaa sisintäsi.
Hei!
Minulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla,mutta eri syistä. Parivuotta sitten minulla oli ihana työ ja hurjan upeita kavereita, onnea pursuileva parisuhde ja olin onnellinen, todella. Työstä sain sitten potkut, kaverit katosivat pikkuhiljaa koska saimme vauvan, ja suhteemme on kulahtanut niin ...arkiseksi. Jo raskaus-aikana kaverreita alkoi tippua ympäriltäni, koska ymmärrettävästi jouduin jättämään paljon menoja väliin. Ja ne ketkä jäivät, pitivät minua lapsen synnyttyä aivan kuin muukalaisena, toiselta planeetalta. Nyt kun poika on vuoden, he ovat palauttaneet minut tälle planeetalle, mutta taisivat haudata samalla maan alle. Kenestäkään ei kuulu enää oikein mitään ja kun kuuluu, se olen minä joka otan heihin yhteyksiä. Emmekä juuri tapaa ellei siitä ole kavereilleni henk. koht. hyötyä. Ottaa kipeää,kun hyvinä ystävinäsi pitämät ihmiset ottavat ja jättävät. Minulla ei ole yhtäkään ystävää,ellei avomiestäni lasketa, ja olen huomannut etten enää osaa ystävystyä ainakaan saman sukupuolen kanssa. Miehelläni on oma maailmansa ja omat piirinsä töissä ja musiikkiharrastuksensa parissa, joka vie hänen aikaansa paljon. Minä olen yksin pojan kanssa kotona. En pääse minnekään, sillä muutimmme syksyllä maalle omakotitaloon ja mieheni vie auton kun lähtee töihin. Joskus jos menen jonnekin, minun on lähdettävä pojan kanssa aamulla ennen kahdeksaa hänen mukaansa. Eikä minulla ole kauheasti paikkoja minne mennä. Kaupungilla ja kaupoissa en jaksa muksun kanssa koko päivää pyöriä.
Nukun ja syön liikaa, katson televisiota, tuijottelen mietteissäni mitään tekemättä ja mikään ei tunnu kiinnostavan. Se, että ei ole mitään on todella rankkaa. Olen kysellyt töitä, sillä se saattaisi hieman helpottaa, mutta en vain löydä.Tämä sama vain jatkuu ja jatkuu. En ole yksin, minulla on poika ja mies joita rakastan, mutta elämään kai tarvitaan muutakin?