Kihlakuntien lakkauttamisessa aikalisä
Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on huolissaan siitä, että poliisin palvelut ja niiden kehittäminen kytketään tämän vuosikymmenen loppuun asti hallinnolliseen "laatikkoleikkiin".
Näin Rajamäen mukaan on käymässä, kun alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) käänsi kesken eduskunnalle annettavan hallintoselonteon valmistelelun takkinsa kihlakuntajärjestelmän purkamisesta.
Kihlakuntien lakkauttamisessa ollaan ottamassa aikalisä. Päätöksiä on luvassa vasta vuonna 2008. Alun perin kihlakunnat oli tarkoitus lakkauttaa ensi vuoden alusta.
Rajamäki, jonka mielestä poliisilaitosten kokoa on suurennettava paikallispoliisin toiminnan tehostamiseksi ja poliisin rajat ylittävää yhteistyötä kehitettävä, pitää kuntaministerin uutta kihlakunta-asentoa poliisin toiminnan tehostamisen jarruna.
------------------------------
Sellaista kepurintamalta: ensiksi luvataan ja valmistellaan ja "ollaan jotakin mieltä". Lopulta takki käännetään ja asia haudataan...
Wiljami
Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on huolissaan siitä, että poliisin palvelut ja niiden kehittäminen kytketään tämän vuosikymmenen loppuun asti hallinnolliseen "laatikkoleikkiin".
Näin Rajamäen mukaan on käymässä, kun alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) käänsi kesken eduskunnalle annettavan hallintoselonteon valmistelelun takkinsa kihlakuntajärjestelmän purkamisesta.
Kihlakuntien lakkauttamisessa ollaan ottamassa aikalisä. Päätöksiä on luvassa vasta vuonna 2008. Alun perin kihlakunnat oli tarkoitus lakkauttaa ensi vuoden alusta.
Rajamäki, jonka mielestä poliisilaitosten kokoa on suurennettava paikallispoliisin toiminnan tehostamiseksi ja poliisin rajat ylittävää yhteistyötä kehitettävä, pitää kuntaministerin uutta kihlakunta-asentoa poliisin toiminnan tehostamisen jarruna.
------------------------------
Sellaista kepurintamalta: ensiksi luvataan ja valmistellaan ja "ollaan jotakin mieltä". Lopulta takki käännetään ja asia haudataan...
Wiljami
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joku Jäätteenmäki on kritisoinut poliisien toimintaedellytyksiä aiemmin:
(03.01.) Poliisi ja petetyt lupaukset
Julkaistu 03.01.2003 10:01
Anneli Jäätteenmäki puhuu omilleen
Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki suomii kirjoituksessaan hallituksen toimia kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi otsikolla: Poliisi ja petetyt lupaukset.
......
Tässä suhteessa kehitys erityisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen on ollut synkkää. Talouden nopeasta kasvusta huolimatta ihmisten arjen turvallisuuteen ei ole panostettu. Poliisien määrä etenkin paikallispoliisissa ja liikkuvassa poliisissa on supistunut tuntuvasti ja sama suunta jatkuu.
.....
Sisäisen turvallisuuden asiat on saatava laajempaan keskusteluun esimerkiksi luomalla hallituksen selontekokäytäntö eduskunnalle. Suomelle on vahvistettava selkeät ja yleisesti hyväksyttävissä olevat turvallisuustavoitteet niin, että Suomesta voidaan luoda Euroopan turvallisin maa.
-----------------------
Ensiksi kepun puheenjohtajaa vaatii selonteon tekemistä ja nyt kun poliisien toimintaedellytyksiä parannettaisiin, kepulainen sisäministeri pysäyttää selonteon valmistelun. Shillä lailla!
Wiljami
sinä lainailet tekstin sisältöä oman maun mukaiseksi.
Mistä johtuu että et laita lähdeviitettä esiin lainauksiesi perään?
"Esitys hallintoselonteoksi on tarkoitus tuoda valtioneuvostoon käsittelyyn lähiviikkoina. Selonteko käsittelee myös kihlakuntajärjestelmää. Sitä valmisteltiin hyvin pitkään lähtien siitä ministeri Mannisen esityksestä, että nykyisestä kihlakuntajärjestelmästä luovutaan ja kaikki toimialat - poliisi mukaan lukien - kehittävät organisaatioitaan tavalla, joka parhaiten turvaa palvelut.
Viime viikolla ministeri Manninen linjasi valmistelua ratkaisevalla tavalla uudelleen. Hän totesi, että useat seikat puoltavat kihlakuntamallista luopumista, mutta toisaalta se on koettu monessa suhteessa toimivaksikin. Mannisen mukaan onkin tarkoituksenmukaista päättää kihlakuntajärjestelmän jatkosta kokonaisarvion pohjalta sen jälkeen, kun on riittävästi kokemuksia toimenpiteistä valtion paikallishallinnon palvelujen turvaamiseksi, julkisen hallinnon palvelurakenteiden yleisestä kehittämisestä sekä alueellistamisesta ja hallinnon tukipalvelujen uudelleenorganisoimisesta.
Tällainen arvio on hänen mukaansa tehtävissä vuoteen 2008 mennessä. Siihen saakka Mannisen mukaan nykyiseen yhtenäis- ja erillisvirastomalliin tai kihlakuntajakoon tehtäviin muutoksiin on suhtauduttava pidättyväisesti. Käytännössä Mannisen linjaus tarkoittaa, että paikallispoliisin organisaatiomalli olisi sidottu kihlakuntajärjestelmään tämän vuosikymmenen loppuun asti.
Itse olen koko selonteon valmisteluvaiheen ajan linjannut, että poliisin paikallishallintoa ja toimintaa on tulevaisuudessa kehitettävä poliisin omista toiminnallisista tarpeista lähtien. Ei pidä sortua kaavamaisiin laatikkoleikkeihin tai kytkeä poliisin palveluja mahdollisesti väheneviin kihlakuntiin. Tärkeintä on turvata palvelut ja kansalaisten turvallisuus. Poliisin palvelujen järjestämisessä lähtökohtana tulee olla, että poliisi näkyy niin harvaan asutuilla alueilla kuin taajamissakin ja että poliisi tuntee hyvin paikalliset olosuhteet. Tämän läheisyysperiaatteen toteuttaminen edellyttää riittävän toimipaikkaverkon säilyttämistä.
Poliisilaitosten määrää tärkeämpi kysymys onkin poliisin eri yksiköiden yhteistyö. Mielestäni paikallispoliisin organisaatiota voidaan kehittää kihlakuntajärjestelmän puitteissa, jos yhteistyön esteitä poistetaan. Lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että poliisilaitosten välinen täydellinen yhteistoiminta on mahdollista. Lainsäädännön muutosta edellyttää myös alueellisesti järjestettyyn rikostutkintaan liittyvien johto- ja vastuusuhteiden selkeyttäminen."
http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFS/CE4376E719E4CAE4C2256FBC004F6C6E
...Mannisen oman lausunnon sössimisistään. Siinäpä taas jälleen kepulaista objektivismia.
Voithan sinä lukea täältä koko jutun. Ynnää nyt vielä jokainen kirjain, että onko kaikki tullut mukaan - sehän teille brezneviläisille kepukyylille on vähän niinkuin neukkulasta opeteltu tapa. :-D.
Jäätteenmäki vaati, Manninen valmisteli ja petti.
http://www.kaleva.fi/html/JTpage469769.html
Wiljami
Mannisen petokseen sinulla ei ollutkaan mitään lisättävää. Ehkäpä se onkin vain kepulaisille onneksi, kun kihlakuntien poliisit eivät jokaisen kepulaisen rattijuopon perässä ajelemaan. :-D.
Wiljami
http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFS/CE4376E719E4CAE4C2256FBC004F6C6E
Mitä siinä lukee. Vai onko se liian pitkä?
Dixi
Sillä sinun lainauksesi on lehden tekemä kijoitus, kun taas minun on suora lainaus Rajamäen puheesta.
Eikä mikään Mannisen lausunto, niinkuin väität sen olevan.
Joskus kannattaisi edes hieman tutkia mistä lainaus on ja kenen tekemä.
"sehän teille brezneviläisille kepukyylille on vähän niinkuin neukkulasta opeteltu tapa. :-D."
Niin se on kun et asiassa pärjää alkaa herjat lentämään.
Dixi!
...suorasanaisesti Mannista takinkäännöstä. Tehdään tärkeää valmistelua, joka loppusuoralla vedetään pois.
Olehan onnellinen: nyt sinä ja keputoverisi saatte ajella rauhassa kännissä. Vaikkapa suojatiellä kävelevien mummojen päälle!
Ja voisithan sinä kommentoida, oliko tuo Mannisen takinkääntö oikea ratkaisu - sen sijaan että ynnäät brezneviläisesti pilkkujen paikkoja. (Kuten teillä neukkukasvatuksen saaneilla on tapana!)
Wiljami
neukkukasvatuksesta kuin minulla.
Sinun periaatteisiin sopii sekin että otetaan muutama sana pois lauseesta jotta siihen tulee erillainen sisältö. Tätä olet harrastanut esim. silloin kun väitit Suomen tulleen vasta vuonna 2004 nettomaksajaksi eu:hun. Ja samassa yhteydessä väitit verkkouutisten levittävän kepulivalheita.
Muistin virkistykseksi --->
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000007147088
"Olehan onnellinen: nyt sinä ja keputoverisi saatte ajella rauhassa kännissä. Vaikkapa suojatiellä kävelevien mummojen päälle!" Herjat senkuin lentää, miksi, onko viina sinulle jokin ongelma.
"Ja voisithan sinä kommentoida, oliko tuo Mannisen takinkääntö oikea ratkaisu.." Aika näyttää.
"ynnäät brezneviläisesti pilkkujen paikkoja. (Kuten teillä neukkukasvatuksen saaneilla on tapana!)" Suomessa neukkukoulujärjestelmä, selvä jos kerran noin väität. Traumoja koulusta?
Ex oriente lux!