Prkleen 80!

Sanokaa nyt yksikin järkevä syy esim. tämänkin tien (http://groups.msn.com/Runttaajankuvagalleria/aihekuvia.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=77) 80:n rajoitukselle?

Kuva on otettu eilen n. klo 13 Kemin ja Oulun väliltä. Liikenne harvaa kuten kuvasta näkyy ja Kemi-Rovaniemi väli aivan samanlaista ja koko väli max. 80 km/h!

Kyllä pitää olla uskovainen, jos noudattaa noin lapsellisen alhaisia rajoituksia. En noudattanut, ajoin 80:n alueilla 130-140 Kemin ja Oulun välillä ja Iin "alapuolella" satasen rajoituksella vieläkin lujempaa. Ei näkynyt poliisejakaan, olivatko lie hiihtelemässä?

Eipä näyttänyt noudattavan rajoituksia jotkut toisetkaan. Oulusta pohjoiseen ajaessani vastaan tuli suksiboksiautoja "laveakaistatiellä" "minun" kaistallani muita ohitellen. No joo, mahtuuhan siihen, ei ne keskiviivan ylitykset minua häiritse, mutta ihmettelen niitä hidastelijoita, jotka eivät osaa ajaa riittävän laidassa. Mitähän vaikeaa siinäkin on? Liekö tarkoitus vaikeuttaa ohitetuksi tulemista, kun itse on ajavinaan rajoituksen mukaan?

Joo ja kyllä ne tiemestarit voisivat jo pikkuhiljaa lopetella sitä tupen peluuta ja käydä välillä ulkona katselemassa josko ne typerät talvirajoitukset vois jo jossain vaihtaa kesäkeleille sopiviksi.
602944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Eihän niitä nopeuksia sen takia pudoteta että talven liukkaus tms. olosuhteet olisivat syynä.

Syy on yksinkertaisesti se että jos kaikki ajaisivat 120-130 vauhtia nastarenkailla paljaalla asfaltilla niin meillä ei keväällä olisi teitä.

Äänestä
  • Minä ajankin kitkarenkailla talvet.

    Mikä se onkaan totuus? Joidenkin mukaan nastarenkaat urauttavat tiet, joidenkin mukaan ylipainoiset rekat.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    "Syy on yksinkertaisesti se että jos kaikki ajaisivat 120-130 vauhtia nastarenkailla paljaalla asfaltilla niin meillä ei keväällä olisi teitä."

    *Mikäköhän siinä sitten on, että tuo tie aina vaan vuosi vuoden jälkeen on olemassa?
    http://groups.msn.com/Goldfingerinkyykytyspalsta/kyykytetyille.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=112

    Etkö tanopää huomaa, että tässä viestiketjussa on lähes pelkästään omia viestejäsi! Jutteletko useinkin yksinäsi? No, kyllähän tietysti yksinäisyys Tornion korvessa ja pitkillä ajomatkoilla alkaa painaa...

  • Poistaja kirjoitti:

    Pitää viestitkin laittaa oikein tuplana, vaikka yksikin riittäis. Sinähän se yksinäinen taidat olla?

    Vastailenko jossain muka itselleni? Lyön vain faktat pöytään ja nuo vikisijät menevät näköjään saman tien sanattomiksi yksi toisensa jälkeen.

    Sinulta ei näytä tulevan mitään aiheeseen liittyvää, mutta et tietenkään ole vielä juuri kotipihaa kauempana ehtinyt käydäkään?

    Äänestä

  • Poistaja kirjoitti:

    Etkö tanopää huomaa, että tässä viestiketjussa on lähes pelkästään omia viestejäsi! Jutteletko useinkin yksinäsi? No, kyllähän tietysti yksinäisyys Tornion korvessa ja pitkillä ajomatkoilla alkaa painaa...

    Täyttä asiaahan nuo Runttajan jutut ovat. Pari kuvaa kertoo hyvin mistä on kysymys.

    Ihan kuin olis jotain kateellisten kitinää havaittavissa muutamista vastauksista Runttaajan juttuihin :-)

    Itsekin olen työreissua heittänyt joksus Auton kanssa Ruotsin puolelle ja kyllä liikenne on siellä ollut huomattavasti miellyttävämpää.
    Ei turhaa nopeuksien kyttäämistä suorilla lähes tyhjillä teillä ja jos joku hitaampi ilmestyy eteen niin takanatulija huomoidaan ja hänelle annetaan lähes välittömästi tietä.

    Olisiko sinun aika jo poistaa itsesi?

    Äänestä

  • AAA9840 kirjoitti:

    Täyttä asiaahan nuo Runttajan jutut ovat. Pari kuvaa kertoo hyvin mistä on kysymys.

    Ihan kuin olis jotain kateellisten kitinää havaittavissa muutamista vastauksista Runttaajan juttuihin :-)

    Itsekin olen työreissua heittänyt joksus Auton kanssa Ruotsin puolelle ja kyllä liikenne on siellä ollut huomattavasti miellyttävämpää.
    Ei turhaa nopeuksien kyttäämistä suorilla lähes tyhjillä teillä ja jos joku hitaampi ilmestyy eteen niin takanatulija huomoidaan ja hänelle annetaan lähes välittömästi tietä.

    Saan näköjään jo ihan maailmanlaajuista tukea jutuilleni.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    "Syy on yksinkertaisesti se että jos kaikki ajaisivat 120-130 vauhtia nastarenkailla paljaalla asfaltilla niin meillä ei keväällä olisi teitä."

    *Mikäköhän siinä sitten on, että tuo tie aina vaan vuosi vuoden jälkeen on olemassa?
    http://groups.msn.com/Goldfingerinkyykytyspalsta/kyykytetyille.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=112

    En nyt tiedä mistä kyseinen kuva on otettu mutta ensin pistää silmään että siinäkin rajoitus on 110. Kriittinen nopeusalue alkaa vasta sen jälkeen. Tiessä ei muutenkaan näy pahemmin uria joten lieneekö alueelta jossa ei yleensä käytetä nastarenkaita ja suolausta?

    Esim Norjassa asfaltti on paljon parempilaatuista kuin meillä, mutta heillähän on millä mällätä, saatanan hannuhanhet. Kohta ne löytää sitä öljyä niistä tuntureistaankin.

    Äänestä

  • entinen tiemestari kirjoitti:

    Eikö säästöä synny siitä, kun tekee kerralla kunnolla, eikä joka vuosi tarvi paikkailla?

    Kuva on otettu Ruotsin puolelta pohjoiseen menevältä tieltä väliltä Hedenäset-Övertorneå.

    Tuota tieosuutta ei ole muistini mukaan päällystetty vuosiin ja kyllä siellä ajetaan lujempaa kuin kyltissä on määrätty.

    Äänestä

  • Olen aina luullut, että korkeampi nopeus pienentää kitkaa tien ja renkaan välillä...
    Taidan olla tosi uuno...
    Onko kitkasta johtuvalla lämpöenergian kasvulla siis tässä jotain tekemistä vai mitä sä horiset. kerro uunolle...

    Äänestä

  • isommalta alalta tiehen vai mihin perustuu tien isompi kuluminen....en ainakaan ole huomannut eroa koti matkassa ajanko 130:ä vai 80:ä eli ei se nopeammin ajettu lisää sitä tien kulutusta missään muodossa.....tai päin vastoin eli nasta on vähemmän aikaa kosketuksessa tiehen jos nyt oikeen tarkastellaan niin renkaan muoto pyöristyy nopeammin ajaessa niin silloin taas tiehen osuvan pinta on pinenmpi eli taas kulutus pienenee...

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Minä ajankin kitkarenkailla talvet.

    Mikä se onkaan totuus? Joidenkin mukaan nastarenkaat urauttavat tiet, joidenkin mukaan ylipainoiset rekat.

    Kun katsoo maanteille syntyneiden urien leveyssuuntaista väliä, niin kyllä niiden urien synnyttäminen raskaalle liikenteelle on täysin mahdotonta! Vai onko joku nähnyt raskasta kuorma-autoa, jossa on henkilöauton uraleveys?

    Äänestä

" ihmettelen niitä hidastelijoita, jotka eivät osaa ajaa riittävän laidassa. Mitähän vaikeaa siinäkin on? Liekö tarkoitus vaikeuttaa ohitetuksi tulemista, kun itse on ajavinaan rajoituksen mukaan? "

Mikä hidastelija? Missä niitä on?
Tiellä on 80 km/h rajoitus, joten silloin ei ole olemassa hidastelijaa joka ajaa 80km/h (vaikka mittarin mukaan).
On olemassa vain kusipäitä ääliöitä jotka kuvittelevat että heille pitää tehdä tietä.

Opettele ajamaan ja ennenkaikkea ohittamaan, ennenkuin tulet tänne itkemään.

Aivan järjetöntä kuvittelua/kirjoittelua/kehuskelua muka ajella tuollasilla hetkellisillä nopeuksilla.

Joku henkisesti samalla tasolla kanssani oleva 18 vuotias saattaa vielä uskoa kuvitelmasi todeksi ja kokeilla luonnossa tuota satuasi. Ja sitten kuullaan yksi surullinen tarina lisää tiedotusvälineistä.

Törmää poroon!
Onnea yritykselle.

Äänestä
  • Et siis tiedä miten leveäkaistatiellä kuuluu ajaa? Siellä lukee jo tieosuuden alussa, että aja oikealla helpottaaksesi ohitusta.

    Siinä sinulle hyvä neuvo, joka et osaa ottaa muiden teillä liikkujien tarpeita huomioon.

    Sillä leveäkaistaosuudella on muuten satasen rajoitus.
    Hehheh, näyttää sinulla olevan liikenteen ymmärtämisen lisäksi vaikeuksia luetun ymmärtämisessäkin.

    Minä voisin opettaa sinutkin ajamaan, kun selvästikään et osaa. Minulla on jo kohta 30:n vuoden ja yli 2,5 milj. km:n kokemus liikenteestä.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Et siis tiedä miten leveäkaistatiellä kuuluu ajaa? Siellä lukee jo tieosuuden alussa, että aja oikealla helpottaaksesi ohitusta.

    Siinä sinulle hyvä neuvo, joka et osaa ottaa muiden teillä liikkujien tarpeita huomioon.

    Sillä leveäkaistaosuudella on muuten satasen rajoitus.
    Hehheh, näyttää sinulla olevan liikenteen ymmärtämisen lisäksi vaikeuksia luetun ymmärtämisessäkin.

    Minä voisin opettaa sinutkin ajamaan, kun selvästikään et osaa. Minulla on jo kohta 30:n vuoden ja yli 2,5 milj. km:n kokemus liikenteestä.

    Vuodeksi kortti pois , entä sitten?

    Onko siihenkin selitys, syytön!, kun häirikkö poistetaan kuluttamasta teitä

    Äänestä

  • vähenee pikkuhiljaa kirjoitti:

    Vuodeksi kortti pois , entä sitten?

    Onko siihenkin selitys, syytön!, kun häirikkö poistetaan kuluttamasta teitä

    Mikä estää ajamasta vaikka korttia ei olisikaan? Elektroniikka vähentää kiinnijäämisriskiä.

    Pitkät ajokiellot lisäävät varmasti kortitta ajoja, jos korttinsa menettänyt haluaa säilyttää autolla liikkumisesta johtuvat tienestinsä.

    Pahimpia liikenteen häiriköitä ovat liiallisia rajoituksia säätelevät ja kannattavat henkilöt.

    Äänestä

,,,

Äänestä

Valitettavasti liikennesäännöt tehdään vähäosaisten ehdoilla jotta HEKIN voivat pärjätä, tiedä sitten onko näin ...

Äänestä
  • Vähäosaiset lienee lisääntymään päin ja käyvät ilmeisesti entistä vähäosaisemmiksi, koskapa noilla teillä sai aiemmin ajaa satasta talvella.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Vähäosaiset lienee lisääntymään päin ja käyvät ilmeisesti entistä vähäosaisemmiksi, koskapa noilla teillä sai aiemmin ajaa satasta talvella.

    Joo, ja ennen ei ollut nopeusrajoituksia ollenkaan, vaikka tiet olivat kuinka kapeita ja huonoja. Ei ollut liikennevalojakaan jarruttamassa eikä muitakaan vastaavia haittoja...Kyllä ne runttaajien kiusaksi on kaikki rajoitukset keksitty. Mikset muuta sellaiseen maahan jossa on sopivammat nopeusrajoitukset tai ei rajoituksia ollenkaan ja herkemmin tietä antavat kanssa-autoilijat?

    Äänestä

  • Herpes kirjoitti:

    Mistähän maasta minun pitäisi jonnekin muuttaa? Mistä edes tiedät missä on vakituinen asuinpaikkani?

    Oletko varma, etten ole jo muuttanut?

    Ei ollut rajoituksia ennen ja näin tiukkoja rajoituksia ei tarvittais tänäänkään. Sinä tietysti hyväksyt kaikki päättäjien oikut ja kumarrat jos käsketään.

    Sitähän sinulle on jo ehdotettukin. Painu takaisin sinne mistä tulitkin. Suomessa tuollaisia lahopäitä on kovin harvassa.

    Tenava kapinoi aivan turhaan, kasva aikuiseksi ja muuta pois täältä miesten maasta. Täällä ei valiteta turhasta.

    Äänestä

  • kiltti päälle kirjoitti:

    Sitähän sinulle on jo ehdotettukin. Painu takaisin sinne mistä tulitkin. Suomessa tuollaisia lahopäitä on kovin harvassa.

    Tenava kapinoi aivan turhaan, kasva aikuiseksi ja muuta pois täältä miesten maasta. Täällä ei valiteta turhasta.

    En asu Suomessa, joten lahopääksi osoittauduit itse, kun et selviä vihjeitä ymmärtänyt.

    Suomessa ei valiteta mistään, koska olette alistettuja "lampaita" ja olette tottuneet jo siihen, että teitä voi pompotella miten vaan.

    Tenava en myöskään enää ole, joten metsään meni sekin arvailus.

    ruottalainen jonka äiti on hyljännyt jo pienenä ja nyt kaipaa kotiin, vai?

    Äänestä

  • on homo kirjoitti:

    ruottalainen jonka äiti on hyljännyt jo pienenä ja nyt kaipaa kotiin, vai?

    Sinä olet taatusti lähempänä homoa kuin minä!

    Huomaa kuitenkin, että minä en nimittele sinua homoksi. Et tietenkään tajua, mutta ei se mitään, pitäähän sitä tyhmillekin jotain skriivailla.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    En asu Suomessa, joten lahopääksi osoittauduit itse, kun et selviä vihjeitä ymmärtänyt.

    Suomessa ei valiteta mistään, koska olette alistettuja "lampaita" ja olette tottuneet jo siihen, että teitä voi pompotella miten vaan.

    Tenava en myöskään enää ole, joten metsään meni sekin arvailus.

    Alkoi vissiin maa polttaa jalkojen alla ja takatukka pakeni Ruotsiin. Sellainen pelkurihan Runttaaja kuulemma Loosessakin oli. Mies juoksi paniikissa karkuun kuin peura auton valokeilassa.

    Äänestä

  • Poistaja kirjoitti:

    Alkoi vissiin maa polttaa jalkojen alla ja takatukka pakeni Ruotsiin. Sellainen pelkurihan Runttaaja kuulemma Loosessakin oli. Mies juoksi paniikissa karkuun kuin peura auton valokeilassa.

    Etpä ole hääppöinen arvaaja ja "kuulet" aivan olemattomia. Olisiko kenties aihetta käydä tutkimuksissa?

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Etpä ole hääppöinen arvaaja ja "kuulet" aivan olemattomia. Olisiko kenties aihetta käydä tutkimuksissa?

    Kerropa sitten asioiden oikea tola.

    Äänestä

  • Poistaja kirjoitti:

    Kerropa sitten asioiden oikea tola.

    Olenhan ne Loosen jutut oikein kertonut moneen kertaan. Ei oikein liity aiheeseen nuo.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Mistähän maasta minun pitäisi jonnekin muuttaa? Mistä edes tiedät missä on vakituinen asuinpaikkani?

    Oletko varma, etten ole jo muuttanut?

    Ei ollut rajoituksia ennen ja näin tiukkoja rajoituksia ei tarvittais tänäänkään. Sinä tietysti hyväksyt kaikki päättäjien oikut ja kumarrat jos käsketään.

    Niin, en oikein ymmärrä. Se on totta. Nopeusrajoituksetko elämäsi tekevät niin kurjaksi, että niistä pitää muutama kerta päivässä tänne valittaa? Jos kerran jo asut "muualla", niin miksi tulet Suomen surkeille ja nopeusrajoituksellisille teille ylipäätään ajamaan? Jos vapaa nopeus tuottaa sinulle tyydytystä, niin miksi ihmeessä et ajele siellä missä sellasia nopeuksia saa paremmilla teillä ajaa?

    Muuten, mitkä muut rajoitukset haluaisit pois? Eikö ohituskiellot ole ihan turhia? Väistämissäännöt? Turvavyöpakko? Talvirengaspakko? Vuosikatsastus? Vai onko muuten kaikki hyvin, mutta lujempaa pitäisi saada ajaa, ainakin sinun?

    Ei minun elämääni nopeusrajoitukset kurjaksi tee, olenhan ollut niistä ajaessani välittämättä jo kohta 30 vuotta. Rajoituksissa on vaan menty jo aivan älyttömyyksiin ja sinäkin nurkumatta hyväksyt kaiken, mitä jotkut päättävät. 80:n nopeus nykyajan henkilöautolle on aivan liian alhainen pitkiä matkoja ajaville. Kuljettajien tarkkaavaisuus herpaantuu ja onnettomuuksien vaara lisääntyy.

    Se missä ajelen ja ihmettelysi miksi ajan Suomessa, on typerää höpinää sinulta. Jokaisella on oikeus liikkua yleisillä teillä milloin ja missä haluaa. Vai meinaatko, että Suomen teillä saisi liikkua vain ne, jotka ovat kysyneet sinulta siihen luvan? Huonokuntoisen tiestön ja huonoillekin teille liian alhaisten rajoitusten kritisoiminen on myös aivan aiheellista ja sallittua, mutta huomaan, että sinä haluaisit rajoittaa sananvapauttakin. Miksi, oletko kommari?

    "Muuten, mitkä muut rajoitukset haluaisit pois? Eikö ohituskiellot ole ihan turhia? Väistämissäännöt? Turvavyöpakko? Talvirengaspakko? Vuosikatsastus? Vai onko muuten kaikki hyvin, mutta lujempaa pitäisi saada ajaa, ainakin sinun?"

    Ohituskieltoja näkee muuten typerissäkin paikoissa, joissa näkyvyys on hyvä, mutta se pakollisen pysähtymisen merkki on kyllä jo aikansa elänyt, kärkikolmio riittäisi.

    Sinua on sitten hauska intättää...

    Miten mielestäsi osoitin haluavani rajoittaa liikkumistasi yleisillä teillä tai sananvapauttasi. (Toivon toki että teillä liikkujat noudattaisivat turvallisuuden takia liikennesääntöjä.) Ihmettelin vain miksi viitsit Suomen teillä ylipäätään ajella, jos kerran muualla on asiat paremmin ja tunnut ajelevan lähinnä huviksesi. En kieltänyt sinua ajamasta tai sanomasta mielipiteitäsi. Laita toki lisää niitä. Niitä on suunnattoman hauska lukea.

    Jos oikeasti haluat jotenkin vaikuttaa nopeusrajoitusten muuttamiseen, suosittelen jotain tehokkaampaa keinoa kuin tämä keskustelupalsta. Rajoitukset eivät varmasti muutu vaikka täällä kuinka itkisi niiden vääryyttä ja vapauden rajoittavuutta. Parempi keino on osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja pyrkiä vaikuttamaan sitä kautta. Täällä on lapsellista ruikuttaa, että miksi en saa ajaa lujempaa, miksi en saa ajaa lujempaa...

    Kommari en tosiaankaan ole, enkä koskaan ole ollutkaan enkä ole aikeissa alkaakaan sellaiseksi.

    Stop-merkki todellakin voitaisi jättää ehkä historiaan. Kärkikolmiohan yhtä lailla edellyttää väistämistä, mutta ei vaadi että ajoneuvo on täysin liikkumattomaksi pysäytettävä.

    Viitsinhän minä Suomen teillä ajella, kun samalla näen miten huonolla mallilla asiat ovat. Kurjuutta on kiva käydä välillä katselemassa.

    Tämä keskustelupalstahan on vain keskustelua ja samalla näkee miten fanaattisia nopeusrajoitusten puolustajia täällä ehkä on. Hupaisaahan se vaan on. Saattaahan täällä saada jonkun ajattelemaankin asioita ja harkitsemaan kenelle äänensä antaa.

    Enkä minä mitään ruikuta, sillä minähän ajankin sopivaksi katsomaani nopeutta turvallisesti ja muita vaarantamatta jatkuvasti ohitellen.

    "Enkä minä mitään ruikuta, sillä minähän ajankin sopivaksi katsomaani nopeutta turvallisesti ja muita vaarantamatta jatkuvasti ohitellen."

    Kerropa miten oikein ajat turvallisesti ja muita vaarantamatta jatkuvasti ylinopeutta?

    Ja mietipä, kun joku teinikolli omaksuu ajattelutapasi ja ottaa tyttäresi kyytiin ja päättää näyttää kuka on tien kuningas. Seuraavana päivänä viisi riviä Pohjolan Sanomien sisäsivulla...

    Muista laittaa sitten parin viikon päästä omaan ilmoitukseesi muistovärssyn yhteyteen maininta vauhdikkaasta ja turvallisesta ajotavasta...

    Tässä se taas nähdään, miksi samoja asioita pitää toistella: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000006927823

    Ajan turvallisesti keskittymällä ajamiseen. Ylinopeutta ajaessani olen taatusti valppaampana pitkillä matkoilla kuin turruttavassa 80:n nopeudessa. Ennakoin, enkä roiku puskureissa ja ohittelen paikoissa joissa on hyvä näkyvyys.

    80:n nopeutta ei koeta mielekkääksi ja kuljettajien keskittyminen ajamiseen herpaantuu. Asiasta on samaa mieltä monet muutkin, ellet ole huomannut.

    Eipä tuo anoppikaan ole ollut huolissaan oman tyttärensä kyydissäni olosta, vaikka tietää miten ajan. Ei ole ollut huolissaan edes omasta turvallisuudestaan kyydissäni, koska ei ole turvavöitäkään katsonut tarpeelliseksi käyttää.

    Äänestä

Onkohan tuo tie kovastikin kuorma-autojen käytössä (kuvassa näkyy yksi..)? Kuorma-autoilla 80km/h max. nopeus, niin ehkä tuo 80km/h rajoitus on laitettu kaikille ohitusten välttämiseksi, varsinkin jos ohituskaistoja ei ole...
Mietis sitä...

Äänestä
  • Rekkaliikennettä kyseisellä tiellä on kyllä aika paljon, mutta Kemi-Rovaniemi välillä ei niinkään.

    Jos rajoitus olisi laitettu tuolle tielle ohitusten välttämiseksi, niin siinä ei kyllä ole onnistuttu. Muutamat jäävät rekkojen taakse, mutta paljon siellä ohituksia näkee rajoituksesta huolimatta. Ohituskaistoja ei täälläpäin ole.

    Homma on aivan perseestä, jos henkilöautoilijoita yritetään laittaa liikkumaan raskaan kaluston ehdoilla!

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Rekkaliikennettä kyseisellä tiellä on kyllä aika paljon, mutta Kemi-Rovaniemi välillä ei niinkään.

    Jos rajoitus olisi laitettu tuolle tielle ohitusten välttämiseksi, niin siinä ei kyllä ole onnistuttu. Muutamat jäävät rekkojen taakse, mutta paljon siellä ohituksia näkee rajoituksesta huolimatta. Ohituskaistoja ei täälläpäin ole.

    Homma on aivan perseestä, jos henkilöautoilijoita yritetään laittaa liikkumaan raskaan kaluston ehdoilla!

    Raskaalleliikenteelle on tuskin resursseja rakentaa omia kaistoja.. Voisin veikata, että ihan yleisestikin Suomessa ohituskaistattomilla teillä on tuo 80km/h rajoituksena ohitusten välttämiseksi.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Onhan niitä satasen rajoituksia sielläkin, missä ei ole ohituskaistoja. Samalla tiellä saattaa olla satasen ja 80:n rajoituksia enkä keksi mitään syytä, miksi ei voisi olla se satanen siellä 80:n alueellakin.

    Jos 80:n rajoituksen tarkoitus olisi estää ohituksia ja jos henkilöautoilijat sitä noudattaisivat, niin sehän lisäisi raskaan kaluston ohitustarpeita henkilöautoista. Rajoitinta vastenhan niillä rekoilla ajetaan. Tuolla on linkki, jos haluat lukea: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000007207203

    Et usko vai et ymmärrä? Olet varmaan miljoonilla ajokilometreilläsi huomannut, että teillä liikkuu raskasta ja muuta liikennettä, joilla on ajoneuvokohtainen 80 km/h nopeusrajoitus. Ja sellaisia liikkuu aika paljon. Jos yhden ohitat niin hetken kuluttua on toinen samanlainen edessä: Kuorma-auto, asuntovaunu, pakettiauto, bussi, jne. Ja taas pitäisi ohittaa. Ja taas, ja taas. Ja miksi? Siksi että aikaa matkaan menisi muutama minuutti vähemmän. Jotta ehtii sitten paukuttaa pottikonetta huoltoasemalla ja imeä tupakkaa tylsä tuijotus silmissä pari minuuttia pitempään.

    Olisihan se kiva, jos olisi moottoritiet joka kaupungin välillä, että runttaajat voisivat tuntea vauhdin hurmaa ja päästä tuntemaan itsensäkin voimakkaaksi ja kyvykkääksi autonsa moottoria huudattamalla. Ihan sen silloin tuntee osaksi itseään...Ihan kuin olisi itselläkin isot voimat ja kyvyt. Eikös niin? Todellisuus on kuitenkin valitettavasti toinen. Ei ole moottoriteitä eikä edes ohituskaistoja paljoa. Ja on hitaaampaa liikennettä seassa. Ei pääse tuntemaan tuota moottorin antamaa voiman tunnetta edes tien päällä...

    Nopeusrajoitukset on tarkoitettu liikenneturvallisuuden lisäämiseksi ja kaikkien noudatettavaksi. Niin henkilöautoilijoiden kuin raskaan kalustonkin.

    ...jatkuvasti vain rajoituksia alentamalla. Tanskassa onnettomuudet vähenivät, kun moottoriteiden rajoituksia nostettiin. Joku kirjoitti niin käyneen myös Italiassakin, mutta siitä en ole vielä kuullut muualta.

    Ohitustarve tulee, jos saavuttaa edelläajavan, vaikka nopeusero olisi pienikin. Eihän siitä mitään tulisi satojen kilometrien matkoilla, jos jokainen jäisi edellään hitaammin ajavan taakse. Mikähän sinuakin oikein vaivaa, kun tuo ohittaminen tuntuu niin vaikealta sallia? Ohittaminen on helppoa ja turvallista tehokkaalla autolla ja pitkillä matkoilla se ajan säästö ei todellakaan ole mitään minuutteja, vaan jopa tunteja.

    Kyllä se turvallisuus lisääntyy ajonopeuksia laskemalla. Jos maksiminopeus olisi 5 km/h tuskin voisi kuolonkolareita syntyä...

    Oiskos sinulla jotain linkkiä tai viitettä tuohon tanskalaiseen tutkimukseen? Kuulostaa nimittäin mielenkiintoiselta, sillä moottoriteillähän ei tarvitse vastaan tulijan kaistalla ohittaa, joten ohituskolarit eivät ainakaan moottoriteillä voineet vähentyä. Jäljelle jää peräänajot ja suistumiset ym. Olisi mielenkiintoista kuulla miten lisääntynyt nopeus vähensi niitä.

    Jos ohitettavaan on pieni nopeusero, niin onko ohittaminen yleensä välttämätöntä? Jos nopeutesi pienenee parilla kilometrillä, saa olla todella pitkä matka perässä ajoa että tunteja tuhlaantuu. Toki jos joku traktori tulee eteen, on ohittaminen paikallaan.

    Omien havaintojeni mukaan "hitaasti" ajavat ovat usein paikallisliikennettä, jotka pian kääntyvät jonnekin taajamaan tai sivutielle muutenkin ja pian pääsee ajamaan haluamaansa nopeutta. Kunnes tulee taas joku toinen hitaampi eteen, jonka perään olisi töksähtänyt kuitenkin jos olisi painanut heti ohi. Eli usein ohittamalla ei saavuta juuri mitään kuin ehkä jonkin hetkellisen hyvänolon tunteen.

    Ja kuinka monta tuntia ajat pysähtymättä? Ellet aja sorsa autossa ja tyhjennä sitä ikkunasta, tulee kai pakostakin pieniä "huoltotaukoja". Silloin nuo hitaammat jo katoavat edestä. Vai useinko tulee tilanne että joutuisit ajamaan yhtä soittoa kummankaan pysähtymättä rekan perässä Helsingistä Ivaloon tai takaisin. Sillä matkalla tulisikin jo 80:iä ajaessa satasen sijaan lähemmäs kolmen tunnnin tappio...Mutta ei taida olla kovin todellinen tapaus.

    Kuvittelepa tilanne että maanteiden nopeusrajoitukset nostettaisi kerralla vaikka 120:een. Eikös olisi kiva? Noniin, kuorma-autot ja perävaunulliset edelleen ajaisivat 80:iä. Ja kun nopeusero henkilöautohin olisi 40 km/h, pitäisi toki päästä ohi ja heti ja kaikkien. Ja ei vain sinun vaan kaikkien muidenkin kumpaankiin suuntaan kulkijoiden. Kyllä syntyisi liikettä keskiviivan yli ja takaisin...Olisi varmaan turvallista.

    Eikös niin, haluaisit että sinua varten olisi omat, hyväkuntoiset tiet joilla voisit ajaa muiden häiritsemättä vapaata nopeutta?

    Tätähän minä tarkoitin, enkä nopeuden pudottamista lähelle nollaa: http://www.kaleva.fi/html/JTpage470121.html

    Saman linkin olen laittanut aiemminkin ja tässä se hyvin nähtiin miksi täällä kannattaa pitää keskustelua yllä samasta aiheesta.

    Ruotsissa on myös suunniteltu moottoriteiden rajoituksien nostamista.

    Olisi ihan ymmärrettävää, jos onnettomuudet laskisivat motareiden ulkopuolellakin sen vuoksi, että motarien rajoituksia nostetaan.

    80:n rajoituksien typeryydestä ja huonosta tieverkosta puhuvat muutkin kuin minä, mm. Korjula ja autoliitto.

    Minä ajan n. 600-700 km pysähtymättä muualle kuin joihinkin risteyksiin.

    Äänestä

  • Siksihän raskasliikenne on 80 km/h ajavan muun liikenteen perässä kiinni. Eli muidenkin pitäisi tiedostaa, että raskaalle liikenteelle sallitaan 10% ylitys ja sen ylityksen aika tarkkaan käyttävätkin. Henkilöautojenkin tulisi ajaa tuota samaa vauhtia, niin liikenne sujuisi 10% nopsempaan kaikilla.

    Olisiko nopeusrajoitusten osalta ruotsalaisiin 90, 110 ja 130 siirtyminen paikallaan? Luonnollisesti raskaan liikenteen max 88 jätettäisiin ennalleen.

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Tätähän minä tarkoitin, enkä nopeuden pudottamista lähelle nollaa: http://www.kaleva.fi/html/JTpage470121.html

    Saman linkin olen laittanut aiemminkin ja tässä se hyvin nähtiin miksi täällä kannattaa pitää keskustelua yllä samasta aiheesta.

    Ruotsissa on myös suunniteltu moottoriteiden rajoituksien nostamista.

    Olisi ihan ymmärrettävää, jos onnettomuudet laskisivat motareiden ulkopuolellakin sen vuoksi, että motarien rajoituksia nostetaan.

    80:n rajoituksien typeryydestä ja huonosta tieverkosta puhuvat muutkin kuin minä, mm. Korjula ja autoliitto.

    Minä ajan n. 600-700 km pysähtymättä muualle kuin joihinkin risteyksiin.

    Linkissäsi kerrotaan että "Rattikuoppo jäi kiinni Kemissä. Rattijuoppo jäi kiinni Kemin keskustassa maanantain vastaisena yönä.
    Auton kuljettaja puhalsi 1,6 promillen lukemat ja katsastamattomasta autosta olivat ajoneuvoverotkin maksamatta monelta vuodelta"

    Kyllä rattijuoppoudesta kannattaa keskustella, mutta en ymmärrä miten tuo juttu liittyy moottoriteiden nopeusrajoitusten nostamiseen...

    Kuinkas se nyt noin?

    No, nyt pitäisi olla oikea: http://www.aamulehti.fi/autot/juttu/1899988.shtml

    Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    Kuinkas se nyt noin?

    No, nyt pitäisi olla oikea: http://www.aamulehti.fi/autot/juttu/1899988.shtml

    Kiinnostava juttu. Nopeusrajoituksia nostettiin mutta samalla valvontaa lisättiin, rangaistuksia kovennettiin ja puuttumiskynnystä alennettiin. Ajonopeudet laskivat ja onnettomuudet vähenivät.

    Äänestä

Minä olen jo pitkään koittanut kertoa että liian matalat rajoitukset ja talvinopeusrajoitukset ovat vaarallisia! Ne aihauttavat kolareita ja muita onnettomuuksia. Pyrokraatit eivät sitä tajua vaan laskevat nopeusrajoituksia koko ajan. Ei siinä kenekään pää kestä ajaa!

Toivottavasti se amispelle klooni pysyy nyt pois.

Äänestä
  • Ai mä vai?

    Äänestä

  • Ai mä vai?

    Äänestä

  • 330d ja hajis kirjoitti:

    Ai mä vai?

    Minä en tuota kirjoittanut. Haista klooni paska.

    Äänestä

Pohjoiseenkin pitää saada kamerapönttöjä. Kyllä niillä saadaan nopudet harmonisoitua. Ajelen usein Hanko-Hyvinkää tietä, eikä seillä paljoa päälle 80 nopeudella ajele kukaan. Siististi painellaan jonossa kuin köyhän talon porsaat. Voisihan ne välit ajaa kovempaakin, mutta kuka niitä tolppia jaksaa vahdata. Helpompi ajaa samalla nopeudella koko ajan. Ei tarvitse olla edes uskossa, kun on omista rahoista kyse. Hankkii mielummin vakkarin siolläkin rahalla mikä säästyy.

Äänestä

  • Runttaaja kirjoitti:

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage470121.html

    Miten luulet kamerapönttöjen löytävän nuo tapaukset? Ties montako vuotta lie ajellut, ennen kuin jäi kiinni nykyiselläkin valvonnalla.

    Kameroilla ei toistaiseksi rattijuoppoja pystytä ratsaamaan, mutta kysymys olikin nopeuden valvomisesta. Kameroilla se sujuu melko hyvin. Puhallusratsioita voisi olla enemmänkin, mutta tietysti hidastaisi matkan tekoa sekin jos joka kymmenen kilometrin välein pantaisi pilliä suuhun.

    Nopeusvalvonnassa on ollut kyse jo pitkään tulojen hankkimisesta valtion kassaan ja nyt sitä halutaan vielä automatisoida. Ylinopeushan on ollut syynä vain n. 1,6%:ssa vakavissa liikenneonnettomuuksissa ja rattijuopumus yli 27%:ssa. Rattijuoppojen keskimääräinen kiinnijäämisriski on n. 200 ajokertaa ennen ensimmäistä kiinnijääntiä, joten aika paljon niitä tuolla sukkuloi jatkuvasti muita vaarantamassa. Nyt niitä ollaan vielä hyysäämässä alkolukolla, jotta ajaminen voisi jatkua.

    Rattijuoppous onkin todella vakava ongelma. Juoppojen kiinni saanti on vain kovin työlästä, kun kamerat tms. eivät todellakaan auta. Puhallusratsia sitoo ison porukan poliiseja ja kaikki ohiajavat on pysäytettävä. Valvontakameroista on tosin se etu, että ei tarvita siihenkään poliisipartiota tutkan kanssa, joten resursseja vapautuu esimerkiksi juuri puhallusratsioihin. Uskon alkolukossa olevan sen hyvän puolen, että se mahdollistaa nimenomaan selvänä ajamisen ja houkuttelee pysymään selvänä. Tosin luulisi väärinkäytönkin olevan helppoa, joku selvä vaan puhaltamaan auto käyntiin tai vastaavaa. Rattijuoppoudessa on usein kysymys alkoholismista yleensä. Kun ollaan aina juovuksissa niin autoakin ajetaan juovuksissa. Pitäisi löytää tehokeino alkoholismin hoitoon, niin rattijuoppouskin vähenisi.

    Äänestä

on pahalla päällä. En oikeen taho uskoo että olisit kolomekymmentävuotta ollu auton ratis koska viittit kersojen kans täällä väitellä.

Jos sullon valittamista nopeusrajoituksista ni mee vonkumaan sinivuokoille tai lähetä valituskirje itse presidentille/eduskuntaan. Mutta elä tuo tuommoosia typeriä kannanottoja tänne.

Terv. nopeusrajoituksia noudattava

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Runttaaja kirjoitti:

Sanokaa nyt yksikin järkevä syy esim. tämänkin tien (http://groups.msn.com/Runttaajankuvagalleria/aihekuvia.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=77) 80:n rajoitukselle?

Kuva on otettu eilen n. klo 13 Kemin ja Oulun väliltä. Liikenne harvaa kuten kuvasta näkyy ja Kemi-Rovaniemi väli aivan samanlaista ja koko väli max. 80 km/h!

Kyllä pitää olla uskovainen, jos noudattaa noin lapsellisen alhaisia rajoituksia. En noudattanut, ajoin 80:n alueilla 130-140 Kemin ja Oulun välillä ja Iin "alapuolella" satasen rajoituksella vieläkin lujempaa. Ei näkynyt poliisejakaan, olivatko lie hiihtelemässä?

Eipä näyttänyt noudattavan rajoituksia jotkut toisetkaan. Oulusta pohjoiseen ajaessani vastaan tuli suksiboksiautoja "laveakaistatiellä" "minun" kaistallani muita ohitellen. No joo, mahtuuhan siihen, ei ne keskiviivan ylitykset minua häiritse, mutta ihmettelen niitä hidastelijoita, jotka eivät osaa ajaa riittävän laidassa. Mitähän vaikeaa siinäkin on? Liekö tarkoitus vaikeuttaa ohitetuksi tulemista, kun itse on ajavinaan rajoituksen mukaan?

Joo ja kyllä ne tiemestarit voisivat jo pikkuhiljaa lopetella sitä tupen peluuta ja käydä välillä ulkona katselemassa josko ne typerät talvirajoitukset vois jo jossain vaihtaa kesäkeleille sopiviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu