"Turmassa käytetty auto oli henkilöauto, jota oli Korpisammaleen mukaan viritetty. Auto oli malliltaan vuoden 1989 Audi Quattro."
https://yle.fi/uutiset/3-10927275
Oliko sen arvoista?
53
155
Vastaukset
- Anonyymi
Laakkosella oli pari vuotta siteen myynnissä Polo R WRC, vakiossa 220 hv, siinä oli 306 hv. Autoa ei oltu muutoskatsastettu ja tehot kerrottiin vain puhelimessa eli "kasvotusten" , myynti-ilmoituksessa oli vakiotehot, autossa alusta ja jarrut ihan vakiot. Autossa on sama moottori kuin R Golfissa, joten virivaraa riittää, mutta moottorista ei auton virittämistä aloiteta jos ajatellaan omaa ja muiden turvallisuutta. Ihan jokaiselle virittäjälle tiedoksi, ensin tehdään kori, alusta, jarrut ja ohjaus, laitetaan ehkä kaaret, kupit ja vyöt, vasta sitten lisätään tehoja. Nyt jengi lisäilee tehoja ihan vakiokuntoisiin autoihin, joiden alusta, jarrut ym. on mitoitettu juuri sille tehoille mitä autossa alunperin on.
Ja sitten opetellaan ajamaan, rallia tai F1 kisoja katsomalla omat taidot ei kartu, ensin ajetaan vähän hiljempaa ja kokeillaan miten kulkee ja pysähtyy, sitten lisätään vähän vauhtia jne, pienet askeleet ja malttia, voi mennä toki ja survoa pedaalin lattiasta läpi heti ensi vedolla, muttei välttämättä kannata.
En ole ajanut kuin yhdellä tehdasvalmisteisella autolla jossa oli niin hyvä alusta vakiona, että koneen tehot loppuu paljon ennen alustaa, Opel Corsa OPC Nurburgring, siinä oli alusta isolla A:lla. Autossa oli vakiona Bilstein B12 Pro Kit ja Brembon isot jarrut, Recaron kupit ja mekaaninen kitkalukko jne. Omassa oli myös nelipistevyöt niin pysy hyvin jakkarassa kaarteissa.
Itse olen sellainen vittunaama joka päivittäin kyykytän luulomiehiä liikenteessä, on niin saatanan hauska katsoa mihin ne taidot riittää kun tulee se mutka, ei ne vaan riitä mihinkään että turha edes yrittää, ihan sama mikä auto sulla on niin jos et osaa ajaa niin älä lähe muille elvisteleen koskaan, aja vaan omaa ajoas sinne minne olet matkalla ja jätä ne kisailut niille oikeille rallikuskeille, sillä kun kinnerikuskilta (esim. meitsi) tulee päihin niin sekös vituttaa kun 50 tonnia tai enemmän laitoit raatoon, ne sun taidot ei kehittyny yhtään vaikka ostit nopeimman auton...- Anonyymi
Sorsamiehen paluu osa 2.
- Anonyymi
Yleensä jokaiselle ”vittumaamalle” löytyy joku joka palauttaa takaisin maan pinnalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä jokaiselle ”vittumaamalle” löytyy joku joka palauttaa takaisin maan pinnalle.
Tähän maailmaan on rakennettu ihmistä isompi koneisto jonka nimi on darwinismi. Se karsii tuollaiset geenit pois seuraavasta sukupolvesta.
Ilmankos ne karkaa käsistä.... https://www.youtube.com/watch?v=0LidF1gF3YQ
- Anonyymi
Audit karkaa käsistä. Surullista. Ajakaa fiksummin.
- Anonyymi
Ei tuolla ole kiihdytysajon kanssa mitään tekemistä, lienee ollut ns. nopeuskoe... Mut hyvinhän tuo Audi on kyytiä kelannut. Mitähän lie tapahtunut?
- Anonyymi
Vaikuttaa perus amismokalta: on viritetty moottoria, mutta jarrut jätetty entiselleen tai ei ainakaan päivitetty tehoja vastaavalle tasolla. HANAA saatana, luuserit jarruttaa!
- Anonyymi
Air Force One nousee ilmaan 277km nopeudesta.
- Anonyymi
Oliko sen arvoista? Voidaan tosiaan "aina" kysyä!
- Sukellusonnettomuudet
- Laskuvarjo/ilmailu onnettomuudet
- Kiipeily, base-jump
- Kamppailu-urheilu
- Ratsastus
Listaa voisi jatkaa vaikka "kuinka". Olisiko kuitenkin parempi että me sivulliset olisimme tässä tilanteessa hiljaa tapahtuneesta! - Anonyymi
Viilattu tietysti vakiolla pääse mihinkään?
- Anonyymi
Miten täältä löytyy aina kusipäitä kommentoimassa?
Se nyt on aivan sama mikä peli ja miltä vuodelta ym.
300kmh on sen verran kova vauhti että ei siitä selvitä juuri koskaan kun jotain menee pieleen.
Positiivista tässä on se että kaveri oli tarkoituksenmukaisessa paikassa vetämässä kovaa eikä missään yleisen liikenteen seassa.
Surullista on se että menehtyi ja auto romuttui.
RIP ja hatunnosto.- Anonyymi
30 vuotias auto soveltuu korkeintaan normiliikenteeseen ei enää nopeustesteihin. Puolimätä kori ilman kunnon turvavarusteita ja jarruvarjoa yms, myös mikä tahansa kohta voi pettää.
- Anonyymi
Mistä tiedät millaisesta ja kuntoisesta autosta oli kyse, dorka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät millaisesta ja kuntoisesta autosta oli kyse, dorka.
Ei ainakaan soveltuva 300 nopeuksille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan soveltuva 300 nopeuksille.
Kyllä ne oikeat kilpa-autotkin lähtee joskus lapsesta syystä tai toisesta.
- Anonyymi
Autoilla kuitenkin ajetaan 300 km/h ja pystytään jarruttamaan ilman että jokin menee pieleen. Jos vanhassa Audissa viritetään moottoria, mutta ei päivitetä jarruja vastaavalle tasolle, odotettavissa on itse aiheutettu katastrofi.
- Anonyymi
Ihmisillä on vietti erilaisiin asioihin ja osassa niissä ei ole järkeä jos siltä kantilta ajatellaan.
Idiootit ja vässukät vaan kirjoittavat asiasta kun asiasta ja haaveilevat siitä mitä ei itse uskalla tai pysty muuhun kuin sönköttämään Suolessa.- Anonyymi
Tietyllä vietillä varustetut eivät aina elä kauan.
- Anonyymi
Olisi ollut ajamatta, kokeilematta kuinka auto kulkee. Mutta nämä on näitä yksinkertaisia ihmisiä, jotka ihannoivat autoja ja niiden nopeuksia. Tyhmä ajaa autolla niin palkon kuin lähtee. Eipähän tarvitse hänen enää päristellä. Luulen, että hänestä on nyt enemmän hyötyä tälle planeetalle. Mutta kaikesta huolimatta ikävä tapaus.
- Anonyymi
Kyllähän se kulki yli 300 ihan mainiosti. Pysähtymisen kanssa tulikin sitten ongelmia. Tyhjäpäät virittävät eivät tajua, että pysähtyminen ei ole lisätehoja ja siten kiihtyvyyttä ja huippunopeutta vähemmän tärkeä ominaisuus.
- Anonyymi
Ei näköjään kannattas 30 vuotta vanhalla autolla ruveta hurjastelemaan , huonosti siinä näköjään käy..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se kulki yli 300 ihan mainiosti. Pysähtymisen kanssa tulikin sitten ongelmia. Tyhjäpäät virittävät eivät tajua, että pysähtyminen ei ole lisätehoja ja siten kiihtyvyyttä ja huippunopeutta vähemmän tärkeä ominaisuus.
Tuossa nopeudessa renkaidenkin on hyvä olla muuta kuin halvinta kinkkimerkkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa nopeudessa renkaidenkin on hyvä olla muuta kuin halvinta kinkkimerkkiä.
Joo, totta sekin. Pointti oli, että pelkästään tehojen kasvattaminen ilman että päivitetään muuta tekniikkaa samalla on riskialtista. Tosin epäilen että moni virittelijä kyllä ymmärtää ennemmin renkaiden kun jarrujen päälle. Koska jarruthan ei ole tärkeä osa auton parantelua...
- Anonyymi
Melkein luulen, että autosta petti jarrutuksessa joku kriittinen osa. Onhan se aerodynamiikkakin tuossa nopeudessa jo yllätyksellistä, saattoi mennä Audista ohjattavuus.
Sopii katsoa Bonneville-videoita.
Voi tuntua yhtäkkiä vaarattomalta paikalta kokeilla huippunopeutta lentokentällä. Kyllähän se onkin näin...suhteellisesti ottaen ja yleisiin teihin verrattuna.
Tuskin oli ajovirhe. Oli kai sentään kypärä päässä? Turvakaaria ei varmaankaan Audissa ollut...
Osanottoni perheelle ja ystäville.- Anonyymi
Vähän veikkaan ettei ollut kypärää.
- Anonyymi
"oliko sen arvoista", ei varmaankaan näin jälkikäteen ajateltuna. Varmasti kiehtova harrastus tuollainen viettely jos autoista tykkää, mutta nyt ei pysynyt ajatus mukana riskien suhteen.
Mutta sen sanon ettei tuonToyotahörhön kannattaisi kirjoitella vahingon iloisena vakavasta asiasta, olet sairas tyyppi. - Anonyymi
Pysähtymiseen yli 300 km/h nopeudella huippukuntoisilla jarruilla eli 1 G hidastuvuudella menee lähes 500 m. 30 vuotta vanhassa autossa oli tuskin lähellekään tuollaiset jarrut. Kiehuiko vanha jarruneste ja jarrut hävisivät?
- Anonyymi
Suurin osa ihmisistä jotka kommentoivat tämän tyylisiä onnettomuuksia ovat niitä jotka eivät itse saa elämässään "mitään aikaiseksi" vaan nysväävät koko ikänsä kotisohvalla, ovat siis käytännössä kateellisia niille jotka elävät omien halujen ja haaveidensa mukaan!
- Anonyymi
Otan osaa.
- Anonyymi
Kuvien mukaan autossa oli luultavimmin kapeahkot 55-sarjan Goodridet.
- Anonyymi
Juu, aika väsyneet foliot ja kapeat gummit eli fyrkat vähissä kun öljyruiskuun on pitänyt kanisteritolkulla lisätä öljyä.
- Anonyymi
Olisiko aika antaa asian olla. Olkoot vaikka kottikärryn pyörät sun muuta... Voimia kuljettajan omaisille.
- Anonyymi
Toivottavati huomioliiviporukalla ei karkaa mopo lapasesta kun aletaan miettimää kielto- ja rajoitusvaihtoehtoja.
Niin kauan kun yhtälössä on liike ja ihminen, niin nollatoleranssiin ei päästä.
Kun kielletään liike ja ihminen, niin silloin ei satu myöskään mitään.
Hei, se on vapaaehtoista. - Anonyymi
Heräsikö kellään ajatusta, että ehkä kyse ei ollut auton huonosta kunnosta, jarrujen riittämättömyydestä tms? Kolmeasataa en ole päässyt koskaan kokeilemaan, mutta jo kahdesta sadasta kun lähtee jarruttelemaan, on perä todella kevyt ja pienet ohjausliikkeet tekevät paljon. Saattaa olla, ettei auto ollut vielä asettunut kiihdtyksestä etupainoiseksi, ennen kuin tuli jo jarrutettua liikaa/ tehtyä liian suuri korjaava liike.
Kaikki, jotka kommentoivat tähän jarrujen vähyydestä, vanhojen jarrunesteiden kiehumisesta tai, niinkin naurettavasta asiasta kuin arvuuttelusta oliko kypärää vai ei, suosittelen käymään tuollaisessa kiihdytyspäivässä. Autoissa ei tarvitse olla kaikkia suojavarusteita, mutta kypärä on kyllä aina pakollinen, oli alla sitten dragster tai prius.
Tuohon 300km/h:n ylitykseen tarvitaan aika paljon autosta jerkkua ja ennen kaikkea rahaa. En tunne ketään, jolla ei olisi jarrujen riittävyys käynyt mielessä, kun on menty yli 500-600hp. Ja sen tuollainen nopeus jo vaatii. Varsinkin, kun ei ole kyse mistään putkirunkoisesta lasikuitukilpurista. Epäilen, ettei kyse ole mitenkään jarrujen riittämättömyydestä, eihän se kuitenkaan kentältä ulosajanut vaan alkoi pyörimään.
Anyways, voimia omaisille, vauhdinnälkää ei ole helppo tyrehdyttää ja vieressä eläminen voi olla aika ajoin vielä vaikeampaa.
"If for some reason I don't make it, I died happy" -TP- Anonyymi
Kyllä siinä oli rahat vähissä tuningissa. Turbo halppismallia, mutta tuli ahtoja tarpeeksi. Moottori saatiin kestämään tuo rääkki, kun luja on alunperinkin. Viimeinen viritys oli laittaa vesiruiskutus, että lisää ahtoja ylös. Siinä oli kallis nestepumppu ja renkaisiin ei paljon fyrkkaa jäänyt. Ja jarruille ei tehty muuta, kuin palojen vaihto. Ei ne suuremmat jarrut olisi mahtunutkaan noilla vanteilla.
Rämäpäistä lähteä ajamaan yli kolmeasataa noilla varusteilla. - Anonyymi
Noi 80-luvun Audit olikin vielä kestäviä, toista on nykyään.
- Anonyymi
Haistakaa mollaajat v****.
Kaveri ajaa omalla autollaan sallitulla radalla omasta halustaan ja käy ikävästi.
Vain tämän yhteiskunnan kusipäisimmät anonyymit näppäimistöjen takana suojassa sortuu tällaiseen paskanjauhantaan, kun joku on vielä kuollutkin.
Ootte vaan niin vitun tyhmiä. Hyi helvetti.
Jos livenä kuulen, niin turpaan tulee.- Anonyymi
Kuten yllä olen sanonut niin "Suurin osa ihmisistä jotka kommentoivat tämän tyylisiä onnettomuuksia ovat niitä jotka eivät itse saa elämässään "mitään aikaiseksi" vaan nysväävät koko ikänsä kotisohvalla, ovat siis käytännössä kateellisia niille jotka elävät omien halujen ja haaveidensa mukaan!".
Täälläkin moni kirjoittaja perustelee tätä (ja monta muutakin asiaa) ilmastolla ja vihreillä arvoilla MUTTA jos lähdettäisiin ko. kirjoittajien elämää "tonkimaan" niin voipi olla että melkoinen paskaläjä sieltä "kuistin lattialta" löytyisi.
Eiköhän sovita niin että jokainen "taaplaa tyylillään" kunhan pysytään laillisuuden ja hyvien tapojen sisällä! - Anonyymi
Tuu vaan antaa turpaan. Oikeudessa sitten tavataan. Väkivaltaisesta uhkailusta päätellen olet myös linglong elämänkallu.
- Anonyymi
Audi vielä verrattain hidas tällä listalla http://www.500whp.net/mailille/300kmh.php
- Anonyymi
Osta vanha Audi.
Laita kaikki rahat moottoriin.
Jätä jarrut ennalleen.
Älä jäykistä koria.
Aja vain linglong merkkisillä renkailla.
Aja yli 300km/h nopeutta.
Kaada auto ja kuole.
Sinusta tulee audithyyninki piirien sankari.- Anonyymi
Oliko edes muutoskatsastettu ja tieliikennekelpoinen vai raahattiinko peräkärryllä paikalle. Vakuutusyhtiö ei maksa ainakaan omaisille mitään vakuutusehtoihin vedoten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko edes muutoskatsastettu ja tieliikennekelpoinen vai raahattiinko peräkärryllä paikalle. Vakuutusyhtiö ei maksa ainakaan omaisille mitään vakuutusehtoihin vedoten.
No ei varmasti ollut katsastettu noille tehoille. Muutoskatsastus turbon ja palikoiden takia ja haettu teholappu 0,5 baarin ahdoilla, jolloin saatu katsastettua. Sitten ahdot yli 2,5 baaria vesiruiskutuksen kanssa ja radalle. Samalla sitten tehot x4 ja jarrut ennallaan. Kehuttiin voimansiirronkin olevan alkuperäinen, paitsi kytkin. Meniköhän vetari poikki vauhdissa, vai jakolaatikon/perän hammas poikki ja jumiin? Ei nimittäin ole niitä mitoitettu noilla tehoilla repimiseen. Yli 300 vauhdissa on jo Audin alla sellainen ilman noste, että voi olla lentäminen lähellä. Nokkaan oli kokeiltu kesällä lippaa eteen, kun oli varmaan huomattu ongelmia. Alusta oli vain niin letku, että lippa iski tiehen jarruttaessa ja lippa poistettiin. Ei siitä varmasti apua ollutkaan. Facessa kyseltiin kesällä käytettyä jarruvarjoa, kun oli huomattu jarrujen alimittaisuus ja auton holtiton liikehdintä jarruttaessa. Varjohan varmasti oikaisee auton kovissakin nopeuksissa. Ongelmia oli siis havaittu, mutta eikun kovaa ajoa vaan.
En ole audimies, enkä kiihdytysukko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei varmasti ollut katsastettu noille tehoille. Muutoskatsastus turbon ja palikoiden takia ja haettu teholappu 0,5 baarin ahdoilla, jolloin saatu katsastettua. Sitten ahdot yli 2,5 baaria vesiruiskutuksen kanssa ja radalle. Samalla sitten tehot x4 ja jarrut ennallaan. Kehuttiin voimansiirronkin olevan alkuperäinen, paitsi kytkin. Meniköhän vetari poikki vauhdissa, vai jakolaatikon/perän hammas poikki ja jumiin? Ei nimittäin ole niitä mitoitettu noilla tehoilla repimiseen. Yli 300 vauhdissa on jo Audin alla sellainen ilman noste, että voi olla lentäminen lähellä. Nokkaan oli kokeiltu kesällä lippaa eteen, kun oli varmaan huomattu ongelmia. Alusta oli vain niin letku, että lippa iski tiehen jarruttaessa ja lippa poistettiin. Ei siitä varmasti apua ollutkaan. Facessa kyseltiin kesällä käytettyä jarruvarjoa, kun oli huomattu jarrujen alimittaisuus ja auton holtiton liikehdintä jarruttaessa. Varjohan varmasti oikaisee auton kovissakin nopeuksissa. Ongelmia oli siis havaittu, mutta eikun kovaa ajoa vaan.
En ole audimies, enkä kiihdytysukko.Valitettavasti tuossa kirjoituksessasi taisi olla kaikki olennainen onnettomuuden taustatekijöistä.
Nuorella miehellä ei tavallisesti liikaa rahoja ole. Siksipä auton muita ominaisuuksia ei saatu kolmensadan huippunopeuteen sopiviksi.
Kymiringillä kuulemma pitkän suoran päähän tullaan ensi kesänä MotoGP: ssä 350 km/h. Sitten täysjarrutus.
Kuulostaa vähän turhan hurjalta sekin. Toivottavasti ei käy kuin Imatralla.
- Anonyymi
Kyllä on pöllö poliisi testaa kyl mopoja liikenteessä. On se vaan kumma et ei testaa autoja et kulkeeko liian kovaa. Oi voi.
- Anonyymi
Se kun on vaan niin, ettei laissa ole määritelty autolle "liian kovaa" kulkemista. Autolle ei ole määritelty mitään huippunopeutta eikä kiihtyvyyttä.
- Anonyymi
On sille määritetty moottoriteho ja se lukee auton papereissa. Teho määrittää ihan suoraan huippunopeuden ja väännön kasvamisen kautta kiihtyvyyden. Taisi lukea säännöksissä niin, että todellinen teho ei saa ylittää 20% prosentilla suurinta saman auton mallisarjan tehoa, edellyttäen että ne jarrut ja alusta on myös vastaavat, kuin siinä tehokkaimmassa mallissa. Nythän ne tehot ylitettiin 300%:sesti. Samaa menoa kuin amiksilla mopojen kanssa. Viritetään vaan moottoria ja jarrut mopon runko ja jousi/iskarit ennallaan. Ihmetellään kun hitsaukset repeää....
Audissa oli aiemmin siirtynyt moottori ja vaihteisto kesken kiihdytyksen jumiuttain vaihdelaatikon sillä kertaa. Ei se auton kori ja muu rakenne kestä, jos siihen suoraan tungetaan tuollainen tehomäärä.
Ja entäs se aerodynamiikka? Sen kehittäminen olisi vaatinut kymmeniä ja taas kymmeniä testivetoja alemmilla nopeuksilla ja kokeiluja mikä auttaa ja mikä ei. - Anonyymi
Teho ei määritä suoraan huippunopeutta eikä vääntö kiihtyvyyttä. Ne ovat vain osatekijöitä.
Auto ei myöskään voi lain mukaan kulkea liian kovaa. Eivätkä poliisit tai katsuri voi testata kulkeeko jokin auto eri tavalla kuin vakio, sillä suomen teillä ei saa ajaa maksimissaan kuin 120 km/h laillisesti. Tarvittaisiin testialue yms.
Sama koskee myös kuorma-autojen katsastusta, jos katsuri käy katsastuksen yhteydessä kokeilemassa yleisellä tiellä, toimiiko rajoitin, se ei saa olla hylkäyksen peruste, sillä lain mukaan kuorma-autolla ei saa ajaa kuin 80km/h. Pitäisi siinäkin kohdassa olla katsastusaseman pihalla niin paljon suljettua tilaa, että saa kelattua enemmä vauhtia kuin 80km/h.
Mopojen virityksen vertaaminen autoihin on vähän sama kuin vertaisi, että millainen appelsiini banaani olisi. Mopoille kun on määrätty suurin rakenteellinen nopeus, autoille ei. - Anonyymi
Rullat on keksitty, joilla saa ajaa niin kovaa kuin vehkeet kulkee tai rullat kestää...
Esim. kaikki AVK:lle menevät ajokuntoiset mopot testataan rullilla.
Jos kulku liian kova, niin entiselle omistajalle tulee postia poliisilta, vakuutusyhtiöstä ja verottajalta.
Sama on kuristetuissa moottoripyörissä.
Kurit tarkastetaan. - Anonyymi
Vieläkin, mopojen virityksien vertaileminen autoihin on aivan turhaa.
Mopoja onkin helppo testata rullilla, kun rullat voivat olla keveitä ja kannettavia, vauhtia niihin ei kuitenkaan paljon 100km/h enempää kerry. Toki täysin vakio mopokin menee rullilla enemmän kuin 45km/h, johtuen ilmanvastuksen ja kuskin painon aiheuttamista vastuksen puuttumisesta.
Autolla rullat ei toimi, sillä autolle ei ole edelleenkään määritelty huippunopeutta. Toki, jos alkaisivat katsastusasemalla tehoja mittailemaan, mutta siihen tarvittaisiin tarkka jarrudyno ja niissä on paljon eroja. Jokin dyno saattaa näyttää 20hp enemmän kuin toinen. Tämän takia katsuri vaatii teholappua esim. moottorin vaihdon yhteydessä, johon saadaan kyllä näkymään se max 20% alkuperäisestä.
Jos taas rullilla mitattaisiin kiihtyvyyttä ja sitä kautta, onko viritetty, pitäisi olla ennakkotapaukset jokaisesta autotyypistä virhemarginaaleineen.
Rullilla kuorma-auton testaus vaatisi kohtalaisen jykeviä rullia, johtuen suuremmasta painosta ja sen tuottamasta kuormasta rulliin, kun vauhtia kasvatetaan. Mopoilla tätä ongelmaa ei muodostu, mopo kun ei paljoa 100kg enempää paina.
Autoja ei myöskään ole kuristettu mitenkään, joten niiden tarkistaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu kuristamattomasta moottoripyörästäkään. Ainoa, joka autossa onnistuisi, olisi ettei se saisi lain mukaan kulkea yli 120km/h ja rajoitin niin kuin kuorma-autossa. Tätäkään ei silti poliisit voisi tien päällä testata, sillä yleisellä tiellä ei yli 120km/h saa ajaa laillisesti. Ja jälleen yleisesti autoille sopivat rullat vaatisivat ainakin kuorma-auton ja peräkärryn, jotta niitä voitaisiin pitää poliisilla mukana. Niiden kun pitäisi kestää auton paino, painoi se sitten yli tai alle 2 tonnia.
- Anonyymi
Lisää ahtoja, lisää nopeutta! Isompi ämpäriturbo ja tehot taivaaseen!
- Anonyymi
Ai kamala! Kulkeeko kaikki audit yli 300? Eihän sellasta uskalla hankkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1591394Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241159Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111090- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73879