Kemin veritorstai

Päivälleen 70 vuotta sitten, torstaina 18. elokuuta vuonna 1949 kolmetuhantinen joukko lakkoilevia työläisiä kuhisi kokoontuneena Kemin Karihaaran työväentalon pihamaalle. Kukaan heistä ei vielä tuolloin tiennyt, että iltapäivän päätteeksi yksi heistä olisi kuollut, toinen kuolettavasti loukkaantunut.
https://yle.fi/uutiset/3-10924756

- Lakko alkoi siitä kun Fagerholmin istuva hallitus pudotti palkkoja 30 - 40 %.

9

233

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poliisi ryhtyi hajottamaan mielenosoituskulkuetta ampumalla. Yksi laukaus osui kuolettavasti. Toinen henkilö kuoli sen jälkeisen paniikin seurauksena.

      Tapauksen jälkeen kymmeniä lakkolaisia tuomittiin kapinan yrittäjinä. Poliisi sai ylätasolta kiitokset.
      Lakkolaiset saivat kuitenkin torjuntavoiton. Hallitus peruutti palkkojen alennukset.

    • Anonyymi

      keskeisin asia unohtui. lakkoilijat lähtivät etenämään tehtaalle pahoinpidelläkseen lakkorikkurit


      kuten aina, tässäkin tapauksessa kommunistien viha kohdistui työttömiin/vuokratyöläisiin

      • Anonyymi

        Lakkojen yhteydessä on aina toimenpiteet rikkureiden poistamiseksi. Kysymys ei ole väkivallasta, jota mm. fasisti Martti Pihkalan johdolla kapitalisti 30 luvulla noudatti. Siellä toimi väkivalta.
        Niin toimi Kemissäkin.
        Vuonna 2015, kun Kok-Persu-Kepuhallitus lähti ammattiliittoja vastaan, väki nousi kapinalliseen vastarintaan ja voitti. Sipilän hallituksen heikennystoimet torjuttiin.

        Vastakin, jos mm. persut rikkuroivat työtaisteluissa, heidät pyritään poistamaan työpaikoilta. Hehän olisivat kapitalistin palkattomia sotilaita työläisiä vastaan.
        Perussuomalaisten viha kohdistuu palkkatyöläisiin kristillis-sosiaalisen ohjelman mukaisesti.


      • Anonyymi

        entäs jos työttömät menevät vain tylysti satamaan töihin ahtaajiksi?

        miten akt voi poistaa työttömät paikalta, jos työttömiä on vaikka 100?


    • Anonyymi

      JA PÄÄMINISTERINÄ OLI KOVAKSI KEITETTY SOSIALISTI, demari Fagerholm.

      • Anonyymi

        Oliko demarit mukana ampumassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko demarit mukana ampumassa

        ainakin olivat samalla puolella ampujien kanssa.


    • Ne on nuo komuloiset kapinoimassa ja muilta vaatimassa vaikka itse eivät muuta saa aikaan kuin rettelöitä!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      368
      848
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    8. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      134
      569
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      550
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      547
    Aihe