Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori, aikaisemmin myös valtio-oikeuden professorina toiminut Martin Scheinin linjaa, että perussuomalaiset joutuu kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) esitutkinnan vuoksi ottamaan kantaa keskusteluun siitä, onko puolue rasistinen.
”Jos syyttäjän aineisto ylittää syytekynnyksen ja perussuomalaiset silti estävät Mäenpään teon arvioinnin tuomioistuimessa, PS osoittaa olevansa rasistinen puolue. Heitä aiemmin äänestäneet eivät kaikki ole rasisteja, mutta heitä yhä äänestävät valitsisivat rasismin”, Scheinin kommentoi Twitterissä.
Poliisi kertoi tiistaina, että Mäenpään vieraslaji-puheista suoritetaan esitutkinta. Esitutkinta on hyvin poikkeuksellinen, sillä se koskee kansanedustajan eduskunnassa pitämää puhetta.
”Jos syyttäjän aineisto ylittää syytekynnyksen ja perussuomalaiset silti estävät Mäenpään teon arvioinnin tuomioistuimessa, PS osoittaa olevansa rasistinen puolue. Heitä aiemmin äänestäneet eivät kaikki ole rasisteja, mutta heitä yhä äänestävät valitsisivat rasismin”, Scheinin kommentoi Twitterissä.
Poliisi kertoi tiistaina, että Mäenpään vieraslaji-puheista suoritetaan esitutkinta. Esitutkinta on hyvin poikkeuksellinen, sillä se koskee kansanedustajan eduskunnassa pitämää puhetta.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Vastakkainasettelu kovenee Suomessa mutta tämä ei ole yllätys ei näistä professoreista ole barrikaadeille lähtemään ja se on fakta?
musta rasismi on remureiden suojeluksessa
"Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS) keskeinen toimija.[7] Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa juristina 1980-luvun alkupuolen.[6][8] Scheinin kuului 1980-luvun alussa Suomen kommunistiseen puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981.[8][9] 1980-luvun lopussa Scheinin siirtyi kokopäivätoimiseksi tutkijaksi Oikeuden rajat -tutkimushankkeeseen.[6] Hän toimi vuonna 1989 Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtajana.[10]"
Yrität nyt leimata Scheinin epämääräuseksi ja epäluotettavaksi.
Et ota lainkaan kantaa itse asiaan, vaan hyökkäät ihmisen kimppuun. Se tosin on normaali persujen tapa.
Miten niin vanha kommunisti olisi epäluotettava? En minä niin kirjoittanut. Stalinkin oli varmasti hyvä jätkä.
Persun kommentissa ei ollut mitään vikaa on vastuutonta päästää paperittomia ja tutkimattomia maahantulijoita kulkemaan vapaana suomessa jos heidän todellisista taustoista ei tiedetä mitään tällainen toiminta on jo laitonta ja vaarallista turvallisuuden kannalta?
Mitä mieltä mahtaa Martin Schein olla irakilaisten ja somaleiden yliedustuksesta lukumääräänsä nähden raiskauksissa ja väkivaltarikoksissa?
Tuskin välittää edes?
Se on varmaankin ihan jees tämän Scheini pellen mielestä. Oksettava miehen kuvatus, islamistien perseennuolija.
Vihervassarinatzien mielestä Suomen lakiin perustuvat päätökset eivät koske muitakuin suomalaisia, nämä vieraperäset saavat vaikka pyyhkiä sillä peränsä.
Martti Sienellä on kommunistimenneisyys. Siis ei voi olla pätevä neuvomaan suomalaisia missään asiassa.
Pelkkää vihaa ja vastakkainasettelua viljelee tämäkin "kansan"kynttilä?
Tuon Scheissenin tarkoitushakuisista kehäpäätelmistä ei kukaan järkevä ole kiinnostunut.
Syytesuojan vaatimisella on toiset perusteet kuin rasismi. Et voi ajaa täysillä oikeiksi katsomiasi asioita, jos koko ajan joudut pelkäämään ja varomaan puheitasi.
Ei tuo ainakaan tällaisen maallikon näkökulmasta ylitä mitään järkevää syytekynnystä edes.
Äänestäjien mielipide pyritään vaijentamaan ja siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää?
Ei voi käsittää tällaista käytöstä ohjaakaako joku yliminä näiden "kansan"kynttilöiden puheita vai mikä mättää näissä älyttömyyksissä?
Tämä ex-kommari Schein on varsinainen syöpäläinen.
Paremmin ihmisoikeus professori nämä asiat ymmärtää kuin joku varastomies Kihniöstä.
Jos pää on sekaisin niin ei auta vaikka on kuinka professori.
Taitaa olla hieman poliittisesti värittynyt "kansan" kynttilä joka koittaa vaijentaa äänestäjien mielipiteitä?
”Jos syyttäjän aineisto ylittää syytekynnyksen..."
Palataan sitten asiaan jos...
"paremmat" ihmiset nöyryyttää itteensä julkisesti tätähän on mielenkiintoista seurata?
Ne tolkun ihmiset alkavat pikkuhiljaa hoksaamaan kupletin juonen eivätkä pidä näkemästä?
Näin on.persut on mustia sielultaan eivätkä sitä häpeä. Sydämem kyllyydestä suu puhuu, ja persuparat on juuri pahasta suustaan kiinni joutuneet fuhreristään lähtien.
Luulisi että ovat muslimeita koko poppoo,ei kristityt noin toimi.
Jos et olisi nukkunut historiantunneille mikäli nyt olet koulussa ollut,tietäisit että aatu oli kansallis-sosialistinen liberaali ja vegaani.Jos nyt tämän paivän puolueiden agendoja katsot niin aivan paivänselvä vihervassari.Elikkäs te typerät natsien huutelijat vastuttatte itseänne mahtavaa.
Khyl mää ainakin uskon martin shaissea.
Kiistaton tosiasia että persut ovat isänmaallista sakkia, mitä muut puolueet eivät näytä olevan, raiskaustilastoissa noiden afrikkalaisten Suomeen värvääminen näkyy, sekään ei kuitenkaan palauta järkiinsä noita "kulttuurin " rikastajia, jos sitä järkeä heillä on koskaan ollutkaan!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/970a7725-9f7a-4b3b-9292-f490f388f4df
Noiltakin menoilta olisimme säästyneet, jos olisimme menneet persujen ohjeiden mukaan ! eikä nuo dinaarit ole ainoita mitä noista sipilän parta lapsista joudumme maksamaan, koko kustannus kun on 3,2 miljardia vuodessa, nuokin rahat olisivat tarpeen SUOMALAISTEN vanhusten ja sairaiden hoitoon !
PS; hyysärismi on helevetin vakava sairaus!
Late Lapista.
Sivistyneet ihmiset peittelevät rasistisuuttaan, mutta tunnustavat tosiasiat vieraslajien haittojen suhteen, suvakit ja matut ovat avoimesti rasistisia, eivätkä tunnusta tosiasioita.
Kiistaton tosiasia on se että "kansan" kynttilä koittaa estää demokratian toteutumista näillä näkemyksillään?
Perusteeton rasismi syyttely kääntyy vain itseään vastaan kun ihmiset eivät enää välitä ?
Peittelevätkö Vihreät, SDP ja Vasemmisto vieläkin fasistisuuttaan? Eivätkö he ole vieläkään myöntäneet olevansa totalitäärisiä ideologioita, joiden tavoitteena on suomalainen diktatuuri, jossa on lupa ajatella vain yhdellä ennaltamäärätyllä tavalla???
Melko idiootti taitaa tuokin "professori" olla! Voisiko poliittista agendaansa enää yhtään selvemmin alleviivata!?! :D
se+sana+on+krimilisoitu+eli+se+ei+merkitse+yhtään+mitään+.
ylpeänä+kannamme+leiman++jos+niin+haluatte++kun+98%+haluaa+olla+lipunkantaja+rinta+rottingilla.
kiitos+rakas+suomen+maa++et+sydämestä+lähde+milloinkaan-
juuret+syvässä+juurakon+on+ja+kädet+täynnä+multaa++on.
niin+kirkas+taivas+sininen+järven+pintaan+heijastuu.
Kiitos+Rakas+Jumala+jokaista++RAUAN+päivistä+Sinä+armossa+suuressa+oot+
tätä+maata+suojellut.
miksi+päättäjät+niin+tyhmiä+ovat+kaiken+kauniin+särette.
lapset+nyt+jo+pahoin+voi+ei++sitä+vanhemmat+näe+ei+yksin+mitään+voi.
Kiistaton tosiasia on se, että Professori Shaisse tunnetaan varsin hyvin sekopäisenä stallarina riehumisestaan. Poliittinen ääriajattelu lienee hänelle varsin tuttua, mutta omassa komerossa kolisevat luurangot ehkä läheisin kosketuspinta natsinkaltaiseen ajatusmaailmaan. Natseillahan oli näitä natsiproffia omissa riveissään rotuoppeja virittelemässä. Juuri professori Shaissen kaltaiset "ajattelijat" 30-luvulta ovat vastuussa juutalaisten kansanmurhasta ja sen nippelitarkasta suunnittelusta.