Onko kellään kokemusta opiskelemisesta toisella paikkakunnalla, kuin millä asuu? Siis minä olen menossa lukioon n.70km:n päähän kotoani, eikä ole tarkoitus vielä ensimmäisenä vuotena omaa asuntoa hankkia. Linja-autolla on tarkoitus kulkea sitten koulussa, joskus varmaan olen siskoni luona yötä tuollakyseisellä paikkakunnalla.
Eli tuleeko päivästä liian pitkä, kun laskee nuo ajotunnit vielä koulupivän päälle?
Olisiko kuitenkin parempi hankkia oma asunto, taiyhteinen kämppäkaverin kanssa tai hankkiutua esim. soluun asumaan?
Eli tuleeko päivästä liian pitkä, kun laskee nuo ajotunnit vielä koulupivän päälle?
Olisiko kuitenkin parempi hankkia oma asunto, taiyhteinen kämppäkaverin kanssa tai hankkiutua esim. soluun asumaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuljin linkalla lukioaikana myöskin, kokonaiset kolme vuotta. Bussimatkoihin meni aina tunti aamulla ja illalla. Ensin se alkuun menetteli, mutta kyllä ne aikaiset aamuherätykset ja se bussiaikataulujen kyttääminen aina otti päähän. Lisäksi kun tuli hyppytunteja, taikka päästiin koulusta aiemmin, sitä joutui bussia odottamaan. Joten kannattaisin sitä, että kuljet aluksi bussilla ja katselet sitten ekan vuoden lopussa asuntoo.
Riippuu varmaa missä päin asuu, mutta luulisi, että nuo bussimatkatkin jo maksavat melkoisesti ja helposti enemmän kuin jonkun soluasunnon vuokra on. Paitsi, jos raha ei ole ongelma, vaan et vielä ole valmis asumaan "yksin", ei tietenkään kannata vielä muuttaa pois kotoa.
Olen samaa mieltä tuon toisen vastanneen kanssa eli alkuun voi kulkea bussilla ja sitten, jos kyllästyy pitkiin matkoihin, voi jo katsella sitä soluasuntoa. Tai voi tietysti muutakin kuin solua, mutta solu on yleensä kaikkein halvin. Jos kerran siskosi asuu jo samalla paikkakunnalla minne mahdollisesti olet muuttamassa, olisiko mahdollista asua siskon kämppiksenä, jolloin omillaan asuminen olisi helpompaa, kun olet kuitenkin noin nuori.
Bussimatkatkin voi myös käyttää hyödyksi eli matkan aikana voi tehdä läksyjä. Ainakin lukeminen onnistuu, jos ei kirjoittaminen.
Minäkin kuljin lukioaikana bussilla noin tunnin joka aamu ja olihan se aika rankkaa, mutta kyllä sitä sen kolme vuotta juuri ja juuri jaksoi. Tuohon edelliseen viestiin kommentoin sen verran, että siihen bussilla kulkemiseen saa koulumatkatukea, joten se tulee kyllä huomattavasti halvemmaksi kuin omassa kämpässä asuminen. Ehkä siis kannattaa aluksi kulkea bussilla ja jos se alkaa kyllästyttämään niin sitten vaan kämppää etsimään.
Niin minä olin hiukan suunnitellutkin, että jos ensimmäisen vuoden jaksaisin kulkea linja-autolla, ja sitten hankkisin asunnon.
Eikä mulla sen itsenäistymisen kanssa ole ongelmia, minä vaan satun olemaan nuorin meidän sisaruksista, eikä vanhemmat oikein haluasi päästää vielä pois :)
Tuolla tuli jossain vaiheessa ilmi, että asuisin siskoni luona, mutta se ei oikein mahtaisi onnistua, sillä hänellä on pieni lapsi. Olisin vain koko ajan lapsenvahtina.