Olen 38v mies. Kaikki alkoi noin vuosi sitten kuin olin lopettanut tupakanpolton. Aloin heräillä öisin ja uni oli katkonaista. Päivällä väsytti, keskittymisvaikeuksia jne. Työt eivät sujuneet ja murehtiminen lisääntyi. Noin 3 kk epäilin syynä olevan tupakoinnin lopettaminen.
Oireita olivat lopulta myös väsymys, pahoinvointi, sydäntykytys, pala kurkussa, närästys. Tuntui että välillä ei jaksa edes sarjakuvia lukea lehdestä niin että sen vitsin siinä ymmärtäisi. Piti keskittyä.
Kävin hiljattain lääkärillä, joka teki labrakokeet ja sanoi että minulla on työperäinen stressi. Kenties jopa masennus.
Sain lääkettä, Opamox 30mg, 30kpl. Auttoi kyllä lähes heti. Nukkuminen ei pelottanut, ja jaksoin päivällä. Ei enää entinen väsynyt zombie.
Tuntuu vaan että en parane tuolla kuurilla, eikä lääkekään ole sopiva pidempiaikaiseen käyttöön.
Pelko vaivaa. Jos kerron töissä pomolle, se ei sitä ymmärrä. Kintaalla oleva ylennyskin menisi sen siljän tien. Terveydenhoitajan kanssa olen keskustellut, ja ratkaisu oli "vaihda työpaikkaa". Vaihtaisinkin, mutta eikö se ole vain pakenemista? Entä jos se ei autakaan?
Onko masennus työtapaturma?
Oireita olivat lopulta myös väsymys, pahoinvointi, sydäntykytys, pala kurkussa, närästys. Tuntui että välillä ei jaksa edes sarjakuvia lukea lehdestä niin että sen vitsin siinä ymmärtäisi. Piti keskittyä.
Kävin hiljattain lääkärillä, joka teki labrakokeet ja sanoi että minulla on työperäinen stressi. Kenties jopa masennus.
Sain lääkettä, Opamox 30mg, 30kpl. Auttoi kyllä lähes heti. Nukkuminen ei pelottanut, ja jaksoin päivällä. Ei enää entinen väsynyt zombie.
Tuntuu vaan että en parane tuolla kuurilla, eikä lääkekään ole sopiva pidempiaikaiseen käyttöön.
Pelko vaivaa. Jos kerron töissä pomolle, se ei sitä ymmärrä. Kintaalla oleva ylennyskin menisi sen siljän tien. Terveydenhoitajan kanssa olen keskustellut, ja ratkaisu oli "vaihda työpaikkaa". Vaihtaisinkin, mutta eikö se ole vain pakenemista? Entä jos se ei autakaan?
Onko masennus työtapaturma?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tosta tupakoinnista teki sen verran mieli sanoa,että sillonkun oon ollut polttamatta mun nukkuminen on ollut normaalia ja olo on ollu muutenkin parempi.Monta kertaa oon itelleni sanonu,että minkä helvetin takia sitä pitää polttaa jos on parempi olla polttamatta.Tupakoinnilla saattaa olla vaikutusta myös masennukseen,sillä onhan siinä semmosia myrkkyjä jotka ei voi olla vaikuttamatta aivoihin.En usko,että tupakoimatttomuus vaikuttaa mihinkään negatiivisesti.
sairaslomalle, eikö se terveys ole kaikista tärkein.Älä edes mieti työpaikan vaihtoa vielä, kyllä sen aika tulee sitten, tärkeintä on tulla kuntoon ensin.
Se mitä pomo ajattelee on yhdentekevää,minä ainakin kerroin omalle pomolle ja mulle on tärkeintä, että itse tulen kuntoon.
Lääkkeet auttavat mutta se kestää oman aikansa. Ei muuta kun työterveyslääkärille ja kerrot suoraan ongelmasi. Jatkoja...
Sinulle sanoisin, ettei ole ollenkaan kaukaa haettua, että unipulmasi ja alakulosi olisi seurausta tupakanpolton lopettamisesta. Minulla on samanlainen kokemus juuri takanapäin, lopetin vuodenvaihteessa tupakoinnin (n.aski/pvä) enkä todellakaan tiennyt, mihin rupesin..
Kyllä siihen eräskin uneton, painajaismainen yö sekä möykky rinnassa, alakuloisena kuljettu päivä mahtui. olin aivan kuin eri ihminen, epäilin todella sairastuneeni masennukseen ja menin lääkärille. hän kertoi, miten tupakanpolton lopettaminen vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin ja suositteli minulle päiväsaikaan nikotiinipurkkaa pahimpiin oireisiin sekä kirjoitti nukahtamislääkereseptin.
nukuin kolme yötä lääkkeellä, tosin sellaisia 5 tunnin öitä mutta NUKUIN. Pikkuhiljaa surullinen, tuskainen ja apea mieli alkoi helpottaa ja aloin saada unen päästä kiinni myös luonnollisesti. En vieläkään nuku hyvin, saatan ottaa puolikkaan unilääkkeen jos uni ei kertakaikkiaan millään meinaa tulla, mutta kyllä tämä tästä. Tupakoimattomuus on kuitenkin niin paljon parempi kuin polttaminen, vaikka kyllä sitä muutamaan kertaan jo ehdin epäillä ja vahvasti.
Oli uskomatonta, miten minä, iloinen ja seurallinen ihminen aloinkin tuntea itseni niin pohjattoman surulliseksi (en kuitenkaan itkeskellyt, vaan olin kerta kaikkiaan apaattinen, alakuloinen ja suorastaan pahoinvoiva surustani) ja pelkäsin, että mitä minulle on tapahtumassa.
Tupakoinnin lopettaminen ON suuri elämänmuutos johon on syytä olla joka tavalla valmistautunut. Tämä on asia jota en tiennyt ja jota kukaan ei kertonut! Varoiteltiin vain hikoilusta ja ärtyneisyydestä.. mutta että mieliala voi noin romahtaa, sen tiedän nyt vasta sen koettuani. fyysinen ja henkinen oloni alkaa nyt olla hyvä, ja alan TODELLA iloita siitä, etten enää tupakoi!
Ei kai tupakoinnin lopettamisesta voi tulla vuoden masennusta! Ehkä lopettaminen oli viimeinen pisara siinä stressimaljassa joka sitten tuli täyteen? Olen silti tyytyväinen tupakoinnin lopettamiseen.
En käyttänyt nikotiinikorvikkeita, koska halusin nikotiiniriippuvuudesta eroon heti. Olen sitä mieltä että nikotiinikorvaushoito on rahastusta. Tutkimusten mukaan 8 vuoden kuluttua lopettamisesta ilman lopettaneilla on suurempi onnistumisprosentti.
Miten työpaikoilla on suhtauduttu? Työkaverit / pomo. Minusta tuntuu että jos kerron, pomo sanoo että "onko sulla päässä vikaa".
Toisaalta oma vikani kun en osaa sanoa EI. Silloin niitä töitä annetaan aina vaan lisää. Meillä on kyllä 3-4 muutakin henkilöä jotka ovat aivan uupumuksen rajoilla. Tehokkuutta pitäisi lisätä, mutta väkeä ei saa ottaa lisää.
Voi Johnny, oletpa pahassa tilanteessa. Ylennyskin vielä tiedossa..?
Nythän on kumminkin niin, että ensisijaista kaikesta tulisi olla sinun oma mielenterveytesi. Jos olet henkisesti lopussa, et VOI vain porskuttaa entiseen malliin eteenpäin kuin mitään masennusta ei olisikaan. Kuuntele itseäsi, se on tärkeintä nyt. Mitä väliä on lopultakaan muulla, ylennyksillä ja työpaikoilla, jos olosi pahenee pahenemistaan etkä saa tarvitsemaasi lepoa?
Ehkä tarvitsisit "järeämpää" keskusteluapua kuin terveydenhoitajan?
En nyt osaa muuta sanoa, kuin että siinä vaiheessa kun oma mieli alkaa mustua, on asiat laitettava tärkeysjärjestykseen. Sinulle itsellesi SINÄ olet tärkeysjärjestyksessä numero 1. Eikö vain?
Voi Laura, olet oikeassa ja myönnän sen. Sinä selvästi tiedät miltä tuntuu kun patterit alkavat ehtyä! Jotenkin vain asiaa ei haluaisi myöntää itselle. Jos kuitenkin jotenkin...
Voisin toki jutella ammattilaisen kanssa näistä. Psykologi/psykiatri (mitä eroa niillä muuten on?) ehkä voisi auttaa. Toisaalta ihan yhtä hyvä voisi olla kuka tahansa tervejärkinen ihminen jolle avautuu.
I'm number 1.
Kuinkas sinä jaksat lakossa?
Omakohtainen kokemukseni EI-sanan tuntemattomuudesta ( uskoskseni ) johti siihen, että olen pian kahdeksatta vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä!
Pennusta asti olin samassa työpaikassa ja jo paljon sinua nuormpana alkoi tuntua, ettei nyt mene hyvin. Toki kävin työterveyshuollossa ja sain jopa 2 vuotta kelan kustantamaa psykoterapiakuntoutusta, mutta jatkoin samalla työntekoa.
Jossain välissä olin vuoden virkavapaalla ja tein sinäaikana puutyöhommia, joka olikin varsin stressitöntä aikaa.
palattuani entiseen työhöni, tuntui siltä, että vain viikonloppu olisi ollut siinä välissä ja sama rumba jatkui entistä pahempana.
Vielä silloinkaan en osnnut hakeutua muihin hommiin vahasta tutusta "kodista", vaan jatkoin vaan yhä pitenevien sairaslomajaksojen ja lääkkeiden kanssa työntekoa. Viime vaiheissa tilanne oli jo niin paha, että pakenin toisinaan kellarikerrokseen johonkin pimeään huoneeseen karkuun!
Sitten olinkin 6 viikkoa Lapinlahdessa työkyvyn arvioinnissa ( en suljetulla ) ym.
Liian pitkä kituminen töissä aiheutti sitten sen, että en tähänpäivään mennessä ole toipunut entiselleni, vaan alakulo, ahdistus, hermoilu, aloite- ja keskittymiskyvyttömyys, pielessä oleva unirytmi, nukahtamisvaikeudet lääkkeet ja ties mitkä kaikki vaivat ovat jokapäiväisiä seuralaisiani!
Joten hyvä mies. HOIDA ITSESI KUNTOON AJOISSA !!!
Kyllä töille tekijä löytyy, mutta jos vain jatkat, se voi olla elinikäinen katastrofi Sinulle itsellesi!
Tämä on niin raastava olotila, etten soisi vastaavaa kohtaloa edes Osama Bin Laadenillekaan!
Mikä siinä on että yrittää vaan eikä osaa kieltäytyä. Koeta olla Sinäkin vahva. Voin kuvitella miltä tuo tuntuu, näen sen mielessäni ja silmät täyttyvät kyynelistä.
Jotenkin sitä vaan kuvittelee olevansa niin vitun tärkeä. Pitää osata delegoida hommia. Ei sota yhtä miestä kaipaa. Eikä yksi vitun firma. Huomaatko, minua vituttaa...
Aion ensi viikolla käydä tapaamassa lääkäriä. Harkitsen vielä keskustelua pomon kanssa, ehkä en ensi viikolla pysty siihen vielä.
Itselläni ainakin tupakka toimii psyykelääkkeen tavoin, ja lopettamista en edes tällä hetkellä harkitse. Tupakan vakavimmat haittavaikutukset tulevat vasta vuosien/vuosikymmenten polttamisen jälkeen.
Eli jos tupakanpoltto auttaa olotilaasi, niin miksipä ei, ainakin pahimman vaiheen ylipääsemiseksi.
Lääkitys pitäisi olla terapian tukimuoto, ei pelkkä hoito. Käytetään niin kauan kun "polla" on kunnossa plus ½ vuotta uusiutumisen estämiseksi.
Paikkakunnasta riippuen Mtt:n (mielenterveystoimisto)asiakkaaksi pääsee suoraan tai terveyskeskuksen/työterveyden kautta. Paikkakuntasi nettisivut ovat tässä hyvä tietolähde.
Masennus ei ole työtapaturma, eikä ammattitauti. Vaikka stressi töistä johtuisi.
Ehdotan, että menet käymään psykiatrilla, joka arvioi tilasi kokonaisvaltaisesti, määrää saikkua jos tarvii, tarkistaa lääkityksen ja ohjaa oikeaan terapiaan.
Nimim.
"hullu saa olla muttei tyhmä"
opamoxia ei kannata käyttää kuin tilapäisesti, se on vähän sama kuin kaljaa joisi, auttaa hetken muttei korjaa. Vaadi pätevän psykologin keskustelut ja mielialalääke, niistä ei ole haittoja, ja 3-6 kk kuuri auttaa pysyvästi. 1-6 viikon sairasloma voi korjata tilanteen ja estää pitemmän sairasloman.
Lääkärini sanoi ettei ole kuullut ainuttakaan tapausta jossa työstressistä johtuvaan unettomuuteen määrättäessä olisi ollut riippuvuusongelmia.
Toisaalta sama asia vaivaa minuakin. Mitä kuurin jälkeen? Mielialalääkkeistä oli puhetta, mutta niihin ei menty kuitenkaan. En tiedä miksi. Kuinka pitkään käytit opamoxia? Miten se vaikutti?