perussuomalaisten riveistä seuraavissa vaaleissa arkadian mäelle. On se sen verran perussuomalainen jätkä jot sinne vaan. Mäkihypyssä lyömätön, erotiikan ammattilainen ja kansan viihdyttäjästä linna kundiksi jot eikun eduskuntaan kansanedustajaksi vielä ja sitä kautta ministerin pallille istuu.
Nykäsen
Masa
541150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Arvoisa artisti, olet oikeilla jäljillä. Valitettavasti esität turhan pitkää ja mutkaista tietä Masalle menestykseen. Demarina, kepuna tai kokoomuslaisena hän olisi jo vähintään kansanedustaja. Vanhoissa puolueissahan annetaan tunnetusti kaikki synnit anteeksi. Jos nyt oikein huonosti käy, silloin joutuu niissä tyytymään pääjohtajan paikkaan Suomen Pankissa, Yleisradiossa, tai jopa vähäisemmissä valtion yrityksissä. Pikkurötösherrat vanhoissa puolueissa joutuvat joskus pitkin hampain ottamaan vastaan pelkän suurlähettilään paikan tai elämään kituuttamaan valtioneuvoksen tittelin kautta saadulla pikku eläkkeellä. Voi parkoja. Mutta, eletään me köyhät kulutusjuhlaa ja nautitaan!
Eiköhän Halmeen ja Kekkosen tapauksissa puhuta hieman eri kaliberin rikoksista. Samaa mieltä , rikolliset pois eduskunnasta.
Kansa tuomitsi Halmeen teot kunnallisvaaleissa, mutta palkitsi vaalivoitolla demarit Kekkosen teosta. Siinä on vissi ero todellakin. Maan tavan mukaan Halme olisi jossain vanhassa puolueessa saanut teostaan jo vähintäänkin pääjohtajan paikan ja kansalta marttyyrin sädekehän päänsä päälle. "Poliittista ajojahtia!" olisi vaalikarja huutanut, jos Halme olisi kepu tai demari. Nyt lyödään, kun uskalletaan. Ei ole vaarassa pankkilaina, työpaikka, naapureiden ystävyys tai sukulaisten perintö. Halme on siinä suhteessa vaaraton sylkykuppi. Hänen haukkumisensa ja tuomitsemisensa ei kuitenkaan osoita minkäänlaista kansalaisrohkeutta, niin kauan kun: Juhantalot ja lukuisat rattijuopot sekä muut puliveivarit keikkuvat sankareina eduskunnassa, ilman että kansa uskaltaa hiiskahtaa sanaakaan. Kansa rakastaa petetyksi tulemista ja vallanpitäjien ruoskaa, sen viimeisetkin vaalitulokset kiistatta osoittavat. Omilta rötösherroilta ja heidän teoiltaan ummistetaan silmät. Itse tutkitaan ja itse vapautetaan. Jos sinun periaatettasi noudatettaisiin, yli puolet nykyisistä kansanedustajista pitäisi erottaa. Mutta mitä hyötyä siitäkään olisi, kun äänestäjät nostavat heidät sinne heti uudestaan takaisin? Perussuomalainen joulukuusivaras on aina suurempi roisto, kuin suurten puolueiden miljoonakavaltajat. Se on Suomessa poliittinen kulttuuri.
Olisiko niin, että yhden kerran tuomittu on yhtä paha kuin toistuvasti rangaistu?
Esim demarien Sundqvist sai lähteä, vaikka oikeus sittemmin totesi, ettei ole rikoksiin syyllistynyt!
Kekkonen jäi kerran kinni ja sai rangaistuksensa, tyytyi valittamatta.
Eiköhön usean tuomion mies, Halme ole aivan eri tason ansioitunut näissä lakiasioissa?
Miksi valitat puolueiden suhtautumista asioihin?
Puolueet eivä saa Suomen lain mukaan toimia tuomioistuimina!
Voisiko Halme olla kepu tahi demari?
Eikös siinäkin ole ero?
Olisiko Halme mahdollista nimittää vaikka suurlähettilääksi USAhan?
Maahan, johon hänellä kuuluu olevan porttikielto?
Yritähän vaihtaa alla olevaan puolueiden nimet toisiin järjestyksiin ja mieti asiaa...
Kyllä kansa uskaltaa hiiskua, kuten itse osoitat teollasi! Ja se on Oikein!
Miksi sinä ummistat silmäsi omilta rötösherroiltasi. Sanoin muuten , kaikki konnat pois eduskunnasta. Siihen kuuluvat kaikki sinun mainitsemasi kriminaalit muös Halme.
Nämä kannattajat (liekö puolueen jäseniä? ei kiinnosta) ovatkin ns kiiluvasilmäisiä besserwissereitä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät pyydä anteeksi. He tietävät!
He rakentavat koko ajan negatiivista mielikuvaa joille kaikki muu on pahaa, ryvettynyttä, juonittelua - paitsi Oma Meidän Hyvien ja Rehellisten Joukko! Ainoat Rehelliset Totuuden Puhujat!
Olet ihan oikeassa L&O!
Heille on erittäin tärkeää saada osoittaa kuinka oikeassa ovat!
(pssst... annetaan heidän uskoa itseensä..)
Uffea rangaistiin kovimman jälkeen, antamalla hänen miljoonavelkansa anteeksi! Köyhälle kansalle ei annettu mitään anteeksi vaan pankkien hyeenat saivat pistää heidät kylmästi torpastaan pihalle. Kekkonen oli niin kiero mies, että vaikka olisi pystykirnuun pistetty, mäntä ei olisi osunut päähän. Ampui aikoinan omakätiseti mm. punakaartilaisia Haminassa, sitten vastusti henkeen ja vereen Talvisodan rauhaa yhdessä Niukkasen ja Hannulan kanssa. Lähetteli sisäministerinä juutalaisia keskitysleiriin ja sodan jälkeen vaati toisia sotasyyllisiksi. Aikoinaan tahtoi poikkeuslain, kun pelkäsi Veikko Vennamoa. Kaikki hänen ryyppäämisensä, pöytien alla makailut ja huoraamiset...hohhoijaa...luetteloa voisi jatkaa loputtomiin! Sellainen on sankarinne ja esikuvanne. Kertaakaan ei Mannerheimristinritarit kelvanneet hänen aikanan linnanjuhliin, joten se siitä isänmaallisuudesta.
Rötösherrojen kultapossukerhon vesaiset ovat tietysti vihaisia Perussuomalaisille, jotka häiritsevät heidän Ruususen untaan.
Miten muistaisin jsotain lukeneeni, että valtiosyyttäjä jätti syytteen nostamatta, mutta Vistbacka olisi kannellut päätöksestä ja valtakunnansyyttäjä olisi nostanut syytteen, josta ainakin jossain ylemmässä tasossa tuli joku tuomio. En muista olisiko ollut väärien tulojen ja menojen ilmottaminen jossain velkaselvittelyssä viranomaisaholle??
Kertokaa pätkiikö muistini vai olenko vain nähnyt unta?
Kyllähän Uffe todettiin syylliseksi tiettyihin kupruihin, mutta kukaan ei uskaltanut edes juttua nostaa. Siinä vaiheessa kansa oli jo kiltisti maksanut Uffen velat. Näitä asioita kannattaa kysellä Lipposelta ja Arja Alholta. Hehän Uffen pelastivat.
Olisiko Rönkkö Matille sopiva avustaja?
Ja helsingin herrat masan suksien voitelijoiksi...kieh...kieh...kieh
Entäs se aateryyppäjäisten rekvisiittana pyörivä raamattu? Kävisikö masan suksien voitelijoiden päähänlyömisvälineeksi edelleen?
Näkyvät masan voiteluveikot hutkivan raamatulla joka puolelle. Kai se omaankin päähän välillä kolahtaa?
Tähän ketjuun on näköjään osunut kaikki sirkus pöpilän pellet!
Sahtikalja pistänyt taas haparoivat sormet näppäimistölle,ja sitten vaan suoltamaan noita järjen suuria oivalluksia.
Siinä kupletinjuoni!
Hah, hah haa! Kyllä ne savolaiset ossoo venkoilla. Hah hah haa!
Eikös Matti Nykänen ole jo valittu jonkun Peräseinäjoki-Kurikan valtuustoon? Vai mikä kunta se oli?
Oliko hän silloin jo PerSetti?
Kertokaa kuka muistaa!
Viime syksynä Masa sanoi Ilta-Sanomissa, että hänen seuraava puolueensa on kepu (mikäli vielä lähte politiikkaan). Eipä taida Masa siis enää meille tulla. Päätös taitaa olla oikea. Eihän suurissa puolueissa törmäilyjä tuomita, päin vastoin. Kannatus siitä vain niillä nousee, mitä pitempi rötöslista on taustalla. Kekkosen Antsakin pystyi rattijuoppoudellaan heti nostamaan demareiden kannatusta ja johdattamaan puolueensa kunnallisvaalivoittoon.
Ei kai puolue niitä A.Kekkosen juopotteluja tehnyt eikä äänestänyt?
Eikös demareille ääniä antaneet täysivaltaiset suomalaiset?
Kuten muillekin?
Joten mitä PUOLUEISSA törmäilyjä tuomittaisi?
Eikös se lie oikeuslaitos, joka tuomiot jakelee?
Eikä Kekkonen tainnut valittaa päätöksestä, vaan tunnusti tekonsa ja kovasti harmitteli.
Nimimerkin mielestä osoittaa hyvää esimerkkiä törmäillä humalassa autolla. Nimen omaan siksi, että törmäilijä oli isosta puolueesta. Halme on pienestä puolueesta. Ei kenellekään tulisi mieleenkään puolustella häntä samoilla argumenteilla. Syy: Halme on PIENESTÄ ja VÄÄRÄSTÄ puolueesta. Halme uskalletaan tuomita kovimman jälkeen. Vanhojen puolueiden rötösherrojen edessä menee orjasieluilta heti vetelät housuun ja puolustava änkytys nousee falsettiin!
OOKOO!
Samoin:
Ei kai puolue niitä T.Halmeen juopotteluja tehnyt eikä äänestänyt?
Eikös Perset puolueen ehdokkaille ääniä antaneet täysivaltaiset suomalaiset?
Kuten muillekin?
Joten mitä PUOLUEISSA törmäilyjä tuomittaisi?
Eikös se lie oikeuslaitos, joka tuomiot jakelee?
Eikä Halme tainnut valittamatta päätöstä hyväksyä, vaan kielsi tekonsa ja kovasti valitusta laati..
PS
Kuka SDPssä tahi kansalaisissa on puolustanut A. Kekkosen rattijuoppoutta?
MIssä edell viestin kirjoittaja on antanut osoittavansa hyvää esimerkkiä törmäillä humalassa autolla? Ei se ole puolusteltavaa. Kuten ei mikään rikollinen toiminta. Oli mikä viiteryhmä tahansa takana.
Vaika sellaisiakin on, jotka pitävät ansiona suurta suuta ja väkivaltaa. Valitettavasti!
PS2 EN väitä, että jossain pienessä tahi suuressa puolueessa näin olisi!
Joten, ei oteta toisen puolesta mielipidettä!
Kaikki jotka äänestivät viime kunnallisvaaleissa demareita, välillisesti hyväksyivät myös Antero Kekkosen rattijuoppouden. Vai näitkö jonkun demarin tuomitsemassa? Tuskin sinäkään! Vinkki: Ei niitä vanhoja puolueita tarvitse niin kauheasti pelätä. Ei siihen kuole, vaikka joskus ajattelisi omilla aivoillaankin.
Miksi takertua pikkurötöksiin, kun suurempiakin painetaan villasella.
SDP teki valtakunnanoikeudessa tuomitusta Simosesta jopa oikeusministerin ja Sundqvistista kulttuurirahaston puheenjohtajan. Kepulaiset Juhantalosta puolustusvaliokunnan puheenjohtajan.
Pienemmistö "konnista" mainittakoon rattijuoppo-ministerit Karpela ja Haavisto.
Sellaisia poikia noissa vanhoissa puolueissa.
Vielä yksi esimerkki: Demareiden Väinö Leskinen tuomittiin pariinkin otteeseen rattijuoppoudesta. Toisella kerralla hän ajoi miehen kuoliaaksi. Kansa tuomitsi ja pudotti eduskunnasta. Mutta ei hätää! Aseveli demari Leskinen joukkoineen piti saada Urho Kekkosen poikkeuslain taakse. Urho sanoi Väiskille: Älä välitä, vaikka putosit eduskunnasta! Minä teen sinusta ulkoministerin. Ja niin tekikin! Ehti ollakin Urho ryyppykaverina monilla matkoilla. Kunnes kerran lapin hangilla Urho hiihdätti krapulaisen ja sydänvikaisen Leskisen hengiltä!
JKa on saanut oman häntäkärpäsen tuosta "vanhasta" taistosta. turpa käy nii ettei tolkkua saa. Olisi hauska nähdä miten ko. herrat hoitaisi tilanteet,jos olisivat yhtä suuria ja vanhoja kuin nuo edellä mainitut puolueet ja henkilöt.
Ko. henkilötkin ovat sentään jotain saaneet aikaiseksi toisin kuin JKA tai t sinisalo. Nyt on omaksuttu tuo oppositio pystykorvan haukunta osa,mutta jos olisi itse hallituksessa tai edes lähellä sitä, voisi teot olla toisia.
Vaikka populismia harrastetaan sen julmimmassa muodossa eli tyhjän puhumista ,niin pientä uskottavuutta kannattaisi esiin tuoda.
Sieltä täältä kirjoittaa sellaista sekulia ja vallanpitäjiä nuoleskelevaa potaskaa, ettei siitä saa Erkkikään selvää. Se on kuitenkin varma, että jos "sieltä täältä" saisi vallan, kaikki heikompiosaiset olisi Suomesta kaasutettu jo aikoja sitten. Ei tarvitse olla ministeri, jos vastaa yksinkertaisiin ja helppoihin kysymyksiin joita esim. Jka esittää. Sieltä täältä ei ole vielä vastannut YHTEENKÄÄN! Tekoja on turha vaatia oppositiolta, jos itse on ryhtynyt hallituksen kynnysmatoksi. Olisihan se tietysti vieläkin mukavampi nauttia ministerin palkoista, jos ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Ja kyllä näitä täysin toimettomia tumpeloita löytyy nykyisestäkin hallituksesta, Filatov esimerkiksi. Sen huonommin ei edes JKa tai T Sini Salo pystyisi asioita hoitamaan. Tai rehellisemmin sanoen: Jättämään hoitamatta!
Punamultapösöt ovat todellakin saaneet paljon aikaan, ainakin PAHAA!
Jos olisin hallituksessa, niin ainakin tuo Neittaanmäen KK 216/2005 selvitettäisiin juurta jaksaen silläkin uhalla, että valtakunnanoikeudelle tulisi pitempikin pesti.
Selvitettäisiin myös se, kenen valtuuttamana Siimes nuo satavat kauppasi perittäväksi ulkomaiselle "ruumiinryöstäjälle" 5%:lla perittävien arvosta. Siinä meni kyllä mukana vähintään 1200 perintäkelvotontakin "virtuaalivelkaa" (täyttää törkeän petoksen tunnusmerkit), ja niistä valtio joutui maksamaan korvauksia. Vanhaan tapaan niiden asiakirjat määrättiin salassapidettäväksi; päättäjänä Siimes itse, eli salasi oman rikoksensa!
Otetaan vielä sitaatti tuosta Neittaanmäen kysymyksestä:
"Pankkien pelastamiseksi uhrattiin 55 000 yritystä konkurssiin, lähes 20 prosenttia maamme kaikista yrityksistä. Varattomiksi jäi 200 000 omavelkaisen takauksen antajaa ja kahden asunnon loukkuun jäänyttä kansalaista. Vuosina 1991-1996 yli 2 000 entistä yrittäjää teki itsemurhan, ja lukuisat vammautuivat, kun yritys jäi puolitiehen.
Presidentti Mauno Koivisto piti presidentinlinnassa 6.5.1992 oikeuspoliittisen neuvonpidon, jonka jälkeen on jouduttu toteamaan, että velallisen on siitä lähtien ollut lähes mahdotonta voittaa pankki velkaoikeudenkäynneissä, kun on otettu oikeuden päätösten perusteluiksi entisen "tosiseikkojen nojalla" -lauseen tilalle "kokonaisarvioinnin perusteella". "
Odotan kiinnostuneena ministerin vastausta!
Kurkkuluu, missä on t sini salon tai jka.n näytöt ja teot? Suu käy se on huomattu kyllä.
Mutta Leskinen ja kekkonen on kyllä saanut jotain muutakin aikaan.
Tyhjiä populistisia kysymyksiä joihin ei monikaan kehtaa edes vastata,koska kysymykset ei ole sen arvoisia.
Olisikin kiva nähdä tuo jka.n tai taiston kyvykkyys ministerin postissa tai puhumattakaan pohjanmaan vaarista.
Vastuuta otetaan vain menemäälä vastuu pakoille ei pakenemalla vastuuta. Oppositiossa muita haukkumalla ei rakenneta yhteiskuntaa mihinkään suuntaan.
Heikompi osaisuus on osittain myös oma valinta. Jos sinulla ei ole halua tehdä työtä,lisä kouluttautua,muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle,niin missä vika? yhteiskunnassako,ei yksin.
Kuten jka sanoi "viisaasti" niin työttömyys on tietoinen valinta. En näe henkilökohtaisesti tarvetaa puolustaa tuollaisia heikompiosaisia,jotka eivät tahdo tehdä elämälleen mitään,ja se on kuitenkin jokaisen yksilön ensisijainen velvollisuus.
Teet valtavasti työtä JKa vääntääksesi rautalankaa näille visakalloisille kyselyautomaateille. Kaikki tuntuu kuitenkin valuvan kuin vesi hanhen selästä. Ei näitä kavereita todellisuus kiinnosta tippaakaan. He elävät omassa virtuuaalimaailmassaan, Hitlerin "Taisteluni" kirja tyynynalla. Sieltä tulevat opit sekä unet. Mm: "Satatuhatta Suomalaista pitäisi uhrata, että loput säästyisivät"! Haluaisivatko he itse olla noiden uhrattavien joukossa? Epäilen. Ja mikä karmeinta: Satojatuhansia Suomalaisia on jo uhrattu markkinavoimien moolokinkitaan, juuri kuten tuossa esimerkissäsi mainitsit. Pankit pelastettiin, ihmiset uhrattiin. Ja nyt pitäisi linjaa kuulemma vieläkin koventaa! Pistäkää pojat jäitä hattuun ja tulkaa alas norsunluutorneistanne. Aloittakaa tavallisen kansan keskuudessa liikkuminen aluksi vaikkapa viiden minuutin annoksina, ettei tule huimauskohtausta! Ohjelmanne syleilevät maailmaa, mutta lyövät keskivertosuomalaista turpaan! Silläkö konstilla ajoitte lisäkannatusta ammentaa? Huonotpa nuo näyttivät olevan tulokset kunnallisvaaleissakin. Kun ei ääniä tullut, sekin oli "Halmeen syytä". Tuollainen kieroonkasvanut ylimielisyys on erittäin vaarallista!
JKA kirjoitit, että jos olisin hallituksessa. Hyvä juttu,mutta onko ps. eduskunnassa olevat kansanedustajat
ottaneet yhteistyö kykyisen kannan tuohon Neittaanmäen kysymykseen ja ovatko osoittaneet tukevansa häntä?
Jos ovat,on se alku viimeinkin vanhoja puolueita lähestyvästä yhteistyö kyvystä jolloin asiat ratkaisee, eikä sen esittäjät.
Tuolle tielle pitäsi suuntautua. Ei koiria toisia, vaan tehdä todellista maatarakentavaa politiikkaa.
Kun sata vuotta vanha yritys menee nurin (sellaistakin on Suomessa tapahtunut) ja ihmiset joutuvat työttömäksi. Sinun mielestäsi he muuttuvat yhdessä yössä hölmöiksi, laiskoiksi ja loiseläjiksi! Yleistät tosi härskisti kaikki työttömät työnvieroksujiksi. Mistä aijot tuolla tyylillä lisäkannatusta ammentaa? Vuorineuvoksia on vähän. Pösöt äänestävät kokoomusta. Ökyisännät kepua. Rannikkoruotsalaiset RKP:tä. Tekopyhät kristillisiä. Ei siinä jää elintilaa, vaikka kuinka rikkaita pokkuroisi. Jos sinua kiinnostaa vain kaikki mikä kiiltää, niin ok! Suomi on siinä suhteessa vapaa maa! Mutta älä yritä vängätä jälkijuppiuteen ja markkinaliberalismiin muotitettua ohjelmaasi Perussuomalaisten linjaksi! Sillä tiellä käy huonosti, kuten helsingin ehdokkaille (HALMETTA LUKUUNOTTAMATTA!) kunnallisvaaleissa!
kurkkuluu! esitä kannatuksesi,esitä teesisi.
Tuollaisia perskärpäsiä pitkine kielineen on ollut maailman sivu. Jos ei asioita ymmärrä ,ne voi muuttaa miksi hyvänsä,ja tuo typerä vertailu joihin natseihin on osoitus siitä että ei tiedä koko käsitettä natsi.
Ei kukaan ole uhraamassa ketään mutta se on vaan aina katsottava se pienempi paha tai hyvä,miten vaan halutaan ymmärtää.
Jos osallistut niin joudut tekemään valintoja,ja ne yleensä koituu viime kädessä kaikkien eduksi,joskin niistä aina joku kärsii.
Markkinavoimat on vallalla oleva yhteiskunta järjestys,ja en usko että tuo kaipaamasi sosialistinen järjestys toisi sen kummempaa oikeutta kaikille ja kaikkeen.
Tuo sinun todellisuus on tuota tyhjän räksyttämistä,millä ei saada mitään konkreettista aikaiseksi. Vain kaikenkattavalla yhteityöllä voidaan vaikuttaa omienkin asioiden eteenpäin menoon,vaikka se pitäisi suorittaa noiden vanhojen kanssa yhteistyötä tehden.
Viestisi kävi selväksi: "Se on ihmiselle itselleen parhaaksi, kun hän astuu kaasukammioon" Viesti kuulostikin jotenkin tutulta! Todistit itse itseäsi vastaan, joten ei siitä sen enempää. Keroppa sinä nyt näyttösi, tekosi ja saavutuksesi yhteiskunnallisella saralla? Vaikkapa ne kymmenen merkittävintä. Jos et osaa kertoa edes itsestäsi, niin älä sitten viitsi huudella neuvojasi ulkopuolisille! Saavutuksesi kiinnostavat ainakin kaikkia niitä joita olet SS-miehen ylimielisyydellä jatkuvasti nälvinyt.
Kaikella ystävyydellä taas muistutan: Kun lähdet aamuyöllä neljän koplan kokouksesta sieltä kantakapakastasi, muistathan ottaa sen kirpparilta (ilmeisesti pöllimäsi) Raamatun mukaan?
Vaadit linjaa "pari piirua vasemmalle" vaikka et edes tiedä mitä PS:n kansanedustajat ovat tehneet ja mitä kannattaneet/ajaneet!!??
Jos pidät myönteistä suhtautumista tuohon Neittaanmäen kysymykseen hyvänä asiana, niin todettakoon, että toiveesi on jo toteutunut. Ja mistäkö sen tietää? Katso nyt aluksi eduskunnan sivulta PS:n edustajien aloitteet ja kirjalliset kysymykset. Niitä on kyllä melkoisen paljon.
Jos epäilys vieläkin hiipii puseroon, niin käy läpi PS:n edustajien puheet. Niitä on vieläkin enemmän.
Sitten kun tosiaan tiedät nykyisen linjan, niin ruvetaan keskustelemaan sen rukkaamisesta johonkin suuntaan.
sinä se taas käänsit tuon asian vastaiseksi!
Olen käynyt katsomassa tuoreimmat välähdykset, ja "teot" noilta sivuilta.
En todellakaan vaatinut linjan kääntämistä pari piirua VASEMMALLE, vaan kolme OIKEALLE!
Puolueohjelman linjaa olen tarkastellut,kuten moni muukin ja täytyy todeta kuten aikaisemmin mainitsin, että melkoinen sekoitus se on.
Eli kyllä se tiedossa on. Älä ole ylimielinen, se ei kannata.
Helsingin vaalituloksista vielä hieman lisätietoa. Halmeen törttöilyt ja puolueen jälkivennamolainen retoriikka hävitti T. Halmeen äänimäärästä 12000 ääntä. Se on PUOLET Perussuomalaisten valtakunnallisesta äänisaaliistamäärästä. Takkiin tuli valtakunnallisesti -22399 ääntä. Ja puolue julisti sen olleen vaalivoitto. Mikä vitsi!
Verratkaa helsinkiläisten ja vantaalaisten perinteisten "jo-smp:n-ajalla-vaikuttaneiden" äänisaaliita uusiin tekijöihin. Mitä huomaatte? Huomaatte saman kuin jokainen silmät auki maailmaa tarkasteleva: Vanhan puolueen (Pientalonpojat -- SMP -- PS) vanhat virret eivät vakuuttaneet.
Taas ovat hesalaisilta puurot ja vellit tukevasti sekaisin. Eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit ovat kaksi eri asiaa. Tulette sen vielä huomaamaan, kunhan ensin opettelette politiikan aakkoset.
Vain Halmeella on Helsingissä kannatusta. Hänen perskärpäsillään ei. Sen kunnallisvaalit osoittivat. Jos Halme muuttaa Vantaalle, niin kuin on lupaillut, sielläkin hän menee kirkkaasti Valtuustoon, jos vain tahtoo. Sen jälkeen neljän kopla joutuu etsimään Helsingissä jonkun muun syntipukin nälvittäväkseen ja ulina ja uikutus kohdistuu johonkin muuhun "vetojuhtaan". -Voi tuota parkaa. Nykyisellä räksytyksellään aateryyppäjäisten pitäjät pudottavat Halmeen eduskunnasta. Mutta sehän on tarkoituskin! Ja taas ääniä "katoaa"! Muuten, teitte jo kunnallisvaaleissa kaikkenne Perussuomalaisten epäonnistumiseksi. Esimerkiksi ulkojuliste, jonka te neljän kopla suunnittelitte, oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus koko Suomessa. Todella synkkä esitys, toi mieleen hiekkalatikolla suunnitellun kuolinilmoituksen! Opetelkaa ensin politiikan aakkoset, ennenkuin rupeatte Vantaan tai jonkun muun paikkakunnan konkareita kouluttamaan!
Jos se on sinun tiedossasi, niin kerro meillekin. Mitä konkreettista pitäisi tehdä, että siirryttäisiin "kolme piirua oikealle"?
Kerro vaikka esimerkki tai pari tärkeintä asiaa.
En oikein käsittää, miten "katu-uskottavuus" paranisi, jos sanottaisiin "olen siirtynyt kolme piirua oikealle" mutta kuitenkin tehtäisiin kaikki niin kuin ennenkin.
Makasen nytti!
Ketä sinusta kuuluu tuohon neljän koplaan, joka kunnallisvaalimainoksenkin on muokannut ja tehnyt?
Ketkä pitää aateryyppäjäisiä, ja milloin?
Mainoksesta samaa mieltä .Mauton!(varsinkin muna mainos)
Ketkä on Halmeen perskärpäsiä?
Edelliseen keskusteluun täydennystä.
T.Halme ei olisi mitenkään päässyt valtuustoon omilla äänillään. Ei edes SMP:n sakin apuäänillä.
Lainaan tässä erästä kirjoittajaa: "Opetelkaa ensin politiikan aakkoset". Kirjoittajan sopisi mielestäni katsoa peiliin ja jattaa tuollaiset lapsellisuudet pois tältä palstalta.
se Raamatulla rääviminen jos ei ole muuta asiaa.
Helsingin pojat löivät Raamatulla päähän. On vaikea unohtaa asiaa, ennen kuin kuhmu häviää!
Jos se olikin paavillinen kosketus,ja sinut on siunattu! Olet nyt valittujen joukossa .
Ei tiedä Makasen Nytti,siksi ei voi vastata kysymykseesi.
Lienee Vaarin sukulaispoika peräkammarin perukoilta tai Savolaaanen vilttihattu Juupajoelta.
Lämpimiksee rupajaa,niiku ois jottae asijaakii.
Oikeassa olit! Ei ilmestynyt Makasen Nytti kertomaan,ketä ovat nuo monilahjakkaat Helsingin herrat.
No noita lakeuden työväenyhdistyksen torvisoittokunnan jäseniä näkyy pyörivän muitakin.
Totta kai Nytti tietää. Mutta yhteydet täältä paksujen muurien sisältä ulkomaailmaan ovat välillä oikukkaat! Sieltähän löytyy Artsa, Jususpov, Omppa ja neljäs jääköön sanomatta. Nuo etunimet olivähän vihjeelliset, kun olen niin hienotunteinen mies. Oppinut hyvät tapani sukset jalassa esiintyvänä keikkalaulajana!
No niin, se siitä tiedosta sitten.
Tuuleen huutaja,kuten osasi odottaa.
Tuollaisia "vihjeellisiä" nimiä voi heittää ilmaan miten vaan, mutta julisteen teon, aatejuominkien, puolueen valloituksen ym. kanssa josta perilliset on huudellu ,ei näillä helsingin herroilla ole mitään tekemistä.
Makasen Nytin kannattaa pysyäkin keikkalaulajana, ja sittenkin kaltereiden takana.
Näkyipä tietoni tehneen helsingin herroille Eetvarttia! Kalikka kalhti jne...Kyllä Nytillä vielä suksi kulkee. Tulen herroja tervehtimään, jahkas avaimenhaltijat antavat siihen luvan!
Ka ,kuka immeine sitä nyt näe herroitten kesken viittii iha oekkeilla nimillä huostoo. Lutviutuupha tuo ilmannii!
nimistä puhuta. Salamyhkäisyyttä pitää kunnioittaa ja vaalia siihen asti kunnes tavoite on saavutettu. Niinkö?
Vuo huono se on huostoo jos ei tiiijä. Suopha sitä länkyttee iha vuoan huvi vuokskii,ei kaae tuo mittee haiettoo.
Nuo joutilaat leuat suovat liikuntoo ku niitä heiluttoo iestakassii.
Eikä meitä savolaasia ou ennenkää tottuuvest syytetty,saati kiinni suotunna!
Jos tavoite on hyvä, niin mikä ettei! Ei kai nyt kukaan Perussuomalaisille pahaa tahtoisi? Pois se meistä!
Kyllä sellaiseen kuhmuun tarvittiin neljän miehen voimat. Eihän kiltti paavo...eikun paavi nyt sellaisia!