Kawasaki ZZR600 2002 ei käynnisty

Moro kaikki tietäjät!
Ostin kesäkuussa otsikossa mainitun härpäkkeen.
Ehdin ajamaan sillä noin 2000 kilsaa, kunnes alkoi kiukuttelemaan kunnolla.
Viimeaikoina välillä ei ottanut kierroksia, mutta meni ohi, kun hiukan kaasutteli.
Ennen nyrkkipajalle vientiä Kawa ei enää käynyt tyhjäkäyntiä muutoin kuin pelkällä ryypyllä; kaasuun vähän koskemalla sai sammumaan.

Keväällä edellistä edellisen omistajan toimesta vaihdettu ilmanputsari, synkattu kaasarit ja vaihdettu tulpat ja bensapumppu.
Tämän jälkeen toimi kuulemma ok 500 kilsaa ja meni samaan vikatilaan, kuin minulla.


Se hemmo, jolta Kawan ostin, kertoi, että oli ollut kaasarit täynnä vettä ja tyhjennysoperaation jälkeen toimi hienosti ja toimihan se minullakin noin 2000 kilsaa.


Nyrkkipajan hemmo puhdisti kaasarit ja olivat neulaventtiiliä myöden ihan paskassa, voi johtua siitä, että ilmanputsari oli todella huonosti kiinni ja imukaulatkin olivat löysällä.
Nyt ei lähde enää käyntiin, ei edes sen vertaa, että ryypyllä kävisi.
Kaasarit käyty läpi toistamiseen ja bensalinja ok.

Nyrkkipajalla oli käynyt joku korjaajakaveri ja hänen mielestään venttiilivika; mutta voiko tosiaankin olla näin? Vai voisiko johtua siitä, että kaasarit olleet jo silloin ihan paskaset, kun ne synkattu ja nyt puhtaana eivät toimi ollenkaan ?

Mitä tehdä?
Neuvoja, hyviä ?
4441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Venttiilien välysten tarkistus/säätö!

Äänestä

Puristusten mittaus. Starttipilotilla yritetty käynnistää ?

Vanhoissa kawoissa ongelmana venttiilit, ne alkaa vuotamaan kun lautanen muuttaa muotoaan.

Jos ilmanputsari on pitkään ollut irti niin voipi olla sylinterien poraus tarpeen ja uudet isommat männät ( wisecon sarja tulee halvemmaksi ja kestää paremmin kuin alkuperäinen).

Kannattaa kysellä moottoripyora.org sivustolta, siellä on enemmän asiantuntijoita.

Äänestä

Kalsarit vaihtoon. Ja sukat kans.

Äänestä

Todennäköisesti pilottisuuttimet/suutin tukossa veden ja muun mössön jäljiltä. Tämän puhdistukseen ei riitä paineilma vaan suuttimet oetttava irti ja notkealla esim teräsharjan langalla käytävä pieni reikä läpi. Tämän jälkeen ultrasonic pesu. Eli jos käy vain ryyppy päällä niin vika on tyhjäkäyntipiirissä. Venttiiliongelmat välttää tarkistuttamalla välykset aina ajallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moro kaikki tietäjät!
Ostin kesäkuussa otsikossa mainitun härpäkkeen.
Ehdin ajamaan sillä noin 2000 kilsaa, kunnes alkoi kiukuttelemaan kunnolla.
Viimeaikoina välillä ei ottanut kierroksia, mutta meni ohi, kun hiukan kaasutteli.
Ennen nyrkkipajalle vientiä Kawa ei enää käynyt tyhjäkäyntiä muutoin kuin pelkällä ryypyllä; kaasuun vähän koskemalla sai sammumaan.

Keväällä edellistä edellisen omistajan toimesta vaihdettu ilmanputsari, synkattu kaasarit ja vaihdettu tulpat ja bensapumppu.
Tämän jälkeen toimi kuulemma ok 500 kilsaa ja meni samaan vikatilaan, kuin minulla.


Se hemmo, jolta Kawan ostin, kertoi, että oli ollut kaasarit täynnä vettä ja tyhjennysoperaation jälkeen toimi hienosti ja toimihan se minullakin noin 2000 kilsaa.


Nyrkkipajan hemmo puhdisti kaasarit ja olivat neulaventtiiliä myöden ihan paskassa, voi johtua siitä, että ilmanputsari oli todella huonosti kiinni ja imukaulatkin olivat löysällä.
Nyt ei lähde enää käyntiin, ei edes sen vertaa, että ryypyllä kävisi.
Kaasarit käyty läpi toistamiseen ja bensalinja ok.

Nyrkkipajalla oli käynyt joku korjaajakaveri ja hänen mielestään venttiilivika; mutta voiko tosiaankin olla näin? Vai voisiko johtua siitä, että kaasarit olleet jo silloin ihan paskaset, kun ne synkattu ja nyt puhtaana eivät toimi ollenkaan ?

Mitä tehdä?
Neuvoja, hyviä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu