Valvon taas yksin kotona pimeässä, muistan sen kuin eilisen, vaikka siitä on jo monta vuotta. Olen käynyt tapahtuman unissani monta kertaa läpi. Herään joskus öisin omaan itkuuni. On hiljaista, potkin peiton jalkopäähän, ruskea silmäpuoli nalleni tipahtaa peiton mukana lattialle. Puhelin havahduttaa minut ajatuksistani, tuijotan vieressäni olevaa puhelinta joka tärisee pitäen kovaa ääntä, haluten, että vastaan. Tartun puhelimeen, mutta en vastatakseni, viskaan sen sängyn alle.
En halua puhua, en pysty puhumaan asiasta. Käännän kylkeä vanhan sängyn narahdellessa allani. Painan pääni tiukasti vasten märkää tyynyä jota rutistan toisella kädelläni. Puhelin lakkaa soimasta.
Itkuiset silmäni painuvat kiinni, tunnen väsymyksen hiipivän hiljaa.
Vaivuin uneen..
Kumarruin ruhjoutuneen hakatun, ruumiisi viereen. Lattia oli kylmä ja likainen pölystä ja jätteistä. Tunnistin pelon ja tuskan katseestasi, mutta olit niin väsynyt, kylmissäsi, niin heikko, ettet voinut muuta kuin ulista hiljaa. Hengitit nopeasti, hengityksesi rahisi ja sydämesi hakkasi lujaa. Sieraimistasi valui verta. Nostin hennon, tärisevän ruumiisi syliini. Vuosit pahasti verta, kummatkin takajalkasi olivat murrettu, pitkin kroppaasi kulki useita syviä haavoja ja rupia. Olit kooltasi iso, mutta et painanut enää mitään, olit pelkkää luuta ja nahkaa. Painoin sinut vasten valkoista villapaitaani hellästi ja levitin päällesi kirjavan täkin. Kuiskasin, että minä tulin pelastamaan sinut, kaikki on hyvin nyt. Tarjosin sinulle palaa juustosämpylästäni, mutta tuijotit vain. Et ymmärtänyt, miten joku voisi olla sinulle ystävällinen. Poskeltani vierähti kyynel, toinen.. kohta villapaitani oli kostunut kyynelistäni, turkkiisi tippui noroina kyyneliä. En voinut kyynelille mitään, kun näin, missä kunnossa olit. Kuinka joku voi kohdella eläintä näin? Silittelin päätäsi hellästi ja kerroin sinulle kuinka kaikki olisi kohta hyvin, veisin sinut kotiini ja hoitaisin kuntoon. Kukaan ei enää koskaan löisi sinua, ei huutaisi eikä potkisi ja sanoisi, että olet mitätön paska, pelkkä elukka jolla ei ole mitään arvoa. Kuulen sireenien ulvonnan. Ovi pamahtaa auki, valo tunkeutuu sisään. Kavahdat pelosta, yrität nousta ylös, mutta putoat taas syliini kivusta ulvahtaen. Päässäni jyskyttää. Hengityksesi kävi aina vain raskaammaksi, aivan kuin sinun olisi ollut vaikea hengittää. Tuijotat minua taas, näen tuskasi. Silmäsi ovat väsyneet, ja sameat.
Poliisi kumartuu viereemme ja katsoo sinua hetken ajan ja sanoo, ettei sinulla olisi mitään toivoa enää. Poliisi alkaa kaivaa asetta ja selittää samalla, kuinka tämä on hänelle joka päiväistä, hän on lopettanut monta ihmisten välinpitämättömyyden ja julmuuden takia kärsivää eläintä.. Kohta en kuule enää puhetta. Tuntuu että itkisin silmät päästäni, en vain voi ymmärtää tätä kaikkea paskaa todeksi. Tuijotit edelleen minua, aivan kuin olisin nähnyt hetken ajan, että hymyilisit. Turkkisi oli sekainen verestä ja kyynelistäni. Kuulin naksahduksen, katseeni tavoitti nyt vasta ensimmäisen kerran sinipukuisen, ase oli ladattu. Halasin sinua, silmäni olivat turvonneet itkemisestä, tunsin hirveää tuskaa vuoksesi, suunnatonta vihaa niitä ihmisiä kohtaan jotka tekivät sen sinulle. Poliisi käski siirtyä syrjään. En noussut viereltäsi, pidin sinua edelleen otteessani ja itkin. Suljit silmäsi. Olin kuin lamaantunut, värisin kylmyydestä sinun verisen ruumiisi maatessasi hiljaa sylissäni, lopulta tajusin, ettet enää hengittänyt. Rojahdin lattialle. Villapaitani ei ollut enää valkoinen, se oli muuttunut verenpunaiseksi ja märäksi kyynelistäni. Suljin silmäni ja näin kuvasi, olit päässyt tuskistasi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
toi on siis mun kirjottama. mä nyt vaan kokeilin vaan, äskettäin kirjoitettu ja keksitty juttu siis. älkää nyt ihan maanrakoon haukkuko, olkaa helliä :D vasta mun ekoja kirjotuksia mitä uskallan nettiin laittaa. ei mikään hyvä, mutta ^^``
Siis oikeesti..Tippa tuli silmään kun tota luki ajattelin;voiko joku ihminen todella olla näin raaka ja julma viatonta eläintä kohtaan.
Jatka ihmeessä tarinoitia tuosta voisi myös jatkaa...Mitä tapahtui tätä ennen,miten koira joutui luoksesi vai pelastitko sen jostain yms....hyvä alku Hienoa Jatka lisää
=,(
tempas tosi kovasti mukaan. pystyin jo silmissäni näkemään koko tilanteen, mitä olit kuvaillut kirjoituksessasi... todella hienoa, vaikkakin surullista...=´(