Punainen lanka raamatussa

Jumala ilmoitti itsensä ihmiskunnalle Israelin kautta. Hän valitsi tuon kansan olemaan hänen omaisuuskansansa ja sanomansa kaikille kansoille. Koko raamattu todistaa selkeästi tuosta strategiasta, jonka Jumala laati ja toteutti. Myös kaikki profeetat, jotka Hän kutsui, olivat Israelin kansan keskuudesta valittuja. Tiedämme raamatusta myös, että Israel ei totellut Jumalan käskyjä ja kansasta jäi jäljelle vain Juudean heimo eli juutalaiset. Mutta se riitti Jumalalle. Jeesus, opetuslapset ja apostolit olivat kaikki juutalaisia eli jäljelle jäänyttä Israelin kansaa. Jeesuksen työssä koko Jumalan suunnitelma sai käytännön toteutuksensa. Perisynti sovitettiin ja jokaisella on pääsy Jumalan valtakuntaan, jos vain haluaa tulla Jeesuksen omaksi. Raamattu on Jumalan sanana valmis eikä siihen ole mitään enää lisättävää.

Jos uskoo raamattuun, niin on mahdotonta omaksua islamia ja koraania. Islamin perustaja ei ollut juutalainen eikä tiedossa ole että hän olisi ollut muutakaan Isreaelin heimoa. Koraanissa ei ole genealogiaa riviäkään. Kuitenkin tämä sukulaisuussuhde on mitä keskeisin raamatussa ja juuri liittää yhteen juutalaisuuden ja kristinkuskon. Nämä kaksi uskontoa ovat samaa juurta ja sukua toisilleen, vaikka juutalaiset eivät yleisesti omaksuneetkaan kristinuskoa. Puheet islamista "Abrahamilaisena uskontona" ovat perusteettomia, sillä osoitettu sukulaisuussuhde puuttuu.

0

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        831
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        83
        771
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        681
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        654
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        554
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        523
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        183
        522
      9. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        486
      10. Ihmettelen tämän palstan naisia

        Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
        Sinkut
        83
        479
      Aihe