Narsisti on sisäisesti tyhjä ihminen jolta ei ole aidon maailman kanssa kosketuksissa. Hän kopioi muiden elämästä asioita saadakseen tyhjään elämänsä sisältöä. Kun hän kuulee että naapurin lapsi on tehnyt jotakin (huonoa) hän siirtää sen saman tapahtuman kuin myös hänen omat lapsensa olisivat tehneet samoin. Hän rankaisee omia lapsia teoista joita ei ole tapahtunut, mutta hän uskoo niin käyneen, koska niin kävi hänen tuttavalleen.
Narsistivanhempaa ei kiinnosta tietää mitä hänen lapsensa tekevät ja millaisia he ovat. Ne ovat vain samanlaisia kuin muutkin, ja silloin on helppoa: mitä muualla tapahtuu, se tapahtuu meilläkin. Hyviä lapset eivät voi olla narsistin mielestä, joten kaikki huono vain otetaan huomioon. Narsisti on asennoitunut niin että lapset tekevät vain pahaa, eivätkä koskaan hyvää, heistä hän uskoo vain aina huonoa, eikä narsisti osaa kuvitella, että hänen lapsensa voisivat tehdä jotain hyvää. Narsisti kun ei pysty elämään todellisessa maailmassa, jossa asiat ovat tietyllä tavalla ja hänen tulisi huomata ne asiat ja elää sen mukaisesti, vaan hän kopioi sisällön valmiin mallin jostakin muualta, eikä hänen tarvitse kasvattaa lapsiaan tai huomata mitään. Hän vain elää ja välillä rankaisee lapsiaan, kun jonkun tuttavan lapset olivat tehneet jotain..niin silloin minunkin.
Narsisti on tyhjä
26
208
Vastaukset
- Anonyymi
Noinhan se on monessakin perheessä.
- Anonyymi
Narsistin uhri on imetty sisältä tyhjäksi ja menettää kosketuksensa maailmaan.
Kun ihminen on tyhjä sisältä ja horjuvainen ulkoisista asioista - onko uhrista tullut narsisti?- Anonyymi
Ei se noin mene, kenenkään elämää ei voi imeä pois.
- Anonyymi
Miten narsistin elämä on imetty pois? Miksi narsisti on tyhjä ja haluaa "muiden elämän?"
Miten se sitten menee?
- Anonyymi
"Niin meilläkin on juuri tuollaista" voi olla pikkunäppärä keino esittää ulkomaailmalle olevansa samanlaisessa henkisessä kontaktissa jälkikasvuunsa kuin terveet ja normaalit ihmiset. Tämä on tietysti vain kulissia, joka esitetään omille sisaruksille tai muille vieraille.
- Anonyymi
Eikö heille ole ylipäänsä tärkeintä osoitella sormella muiden epäonnistumisia onnistumiset unohtaen, erityisen tärkeää milloin jotkut ovat paljon onnistuneet ja aiheuttaneet heissä kateuden tai pienuuden tunteita, anteeksiantamatonta.
inhoan heikäläisten kielenkäytössä hyvin negatiivisesti, pejoratiivisesti latautuneita ilmaisuja, jotka on aina varattu vain muille ihmisille, ei koskaan heille itselleen. - Anonyymi
Jollain on pakkomielle narsisteista. Ei kaikki ole narsismia mikä "kiiltää"...
- Anonyymi
Eiköhän tuo ole narsistin omaa toiveajattelua. Valitettavasti se ei ole totta.
Ehei, vaan narsistille on pakkomielle saada muilta jakamatonta huomiota. Narsisti tahtoisi itse olla muille pakkomielle ja kun ei ole niin tulee tänne kiukuttelemaan. Sori baby, sä et oo mun pakkomielle.
- Anonyymi
Narsisti on autio, ontto. Se tarvii muita ihmisiä, muiden asioita joista ottaa itselleen jotain. Tätä on vaikea selittää mutta yritän:
Esim. Kaapissa on paita, jota kukaan ei käytä. Mutta kun sinä alat käyttää sitä, narsisti kiinnostuu äkkiä samasta, on pakahtua väitteeseen, että hän juuri aikoi ottaa sen paidan mutta harmi kun sinä otit sen.
Tai hyllyssä on kirja jota kukaan ei huomaa, mutta kun sinä alat lukemaan sitä, narsistille tulee marttyyri-ilme, "kun minä nyt aioin lukea juuri tuota kirjaa".
Jos kerrot käyneesi jossain, jonkin ajan kuluttua nasse kertoo kuulleensa tai käyneensä samassa paikassa, mutta se ei ollut hyvä.
Narsisti haluaa myös tietää kaverisi, vain jotta voisi rikkoa välinne. Eli ei häntä kiinnosta itsensä ulkoiset asiat, mutta ne alkaa kiinnostaa juuri sillä hetkellä kun toistakin kiinnostaa.
Mitä tärkeämpi asia sinulle on, sitä kiivaammin narsisti haluaa sen tuhota.
Se mikä tekee narsistista tyhjän ja siksi mitättömän, on juuri se ettei hänellä ole mitään omaa. Voi toki olla ulkoisesti koulutus, ura, talo ja perhekin. Mutta SISÄISESTI sen pitää heijastaa kaikki muiden kautta. Sillä on loisen luonto.- Anonyymi
Aivan, narsistilla ei edes ole omia mielipiteitä, vaan ne ovat täysin vaihtuvia ja toisen mielipiteitä eli niiden, joiden piirissä liikuskelee. Yleensä piiriin kuuluu sellainen, jolla on rahaa tai valtaa, ihan pelkkä tieto ei välttämättä riitä tai sen on linkityttävä jotenkin kahteen edellä mainittuun. Jos siis narsistin kuolaama henkilö sijoittaa, on narsistinkin sijoitettava, jos taas pitää toisia naisia, on narsistinkin pidettävä, jos ostaa kilpapyörän, on narsistinkin ostettava jne. Jos narsistin kuolaamalla henkilöllä on jonkin erikoinen harrastus, niin kohta sen on narsistillakin, vaikka erikoinen koira- tai kissarotu, niin yllättäen narsistikin hankkii sellaisen, vaikka todellisuudessa vihaisi eläimiä.
Huvittavinta on, että narsisti itse on eräänlainen takinkääntäjä, koska mielipiteet vaihtuu lennossa sen mukaan missä piireissä liikuskelee. Eräs piirre, josta olen myös miettinyt, että kuuluuko juuri narsismiin vain mihin, on se, että muistetaan, joku yksittäinen toisen sanoma asia/lause, joka vedetään esiin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun halutaan niitata toinen. Nämä lauseet tuntuvat pysyvän norsun muistissa ja vaikka perustelisit, että lausahdus johtui sen ajan kokemuksesta, niin sehän ei narsistille käy, vaan hän yhä kuvittelee, että lausahdus pitää paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, narsistilla ei edes ole omia mielipiteitä, vaan ne ovat täysin vaihtuvia ja toisen mielipiteitä eli niiden, joiden piirissä liikuskelee. Yleensä piiriin kuuluu sellainen, jolla on rahaa tai valtaa, ihan pelkkä tieto ei välttämättä riitä tai sen on linkityttävä jotenkin kahteen edellä mainittuun. Jos siis narsistin kuolaama henkilö sijoittaa, on narsistinkin sijoitettava, jos taas pitää toisia naisia, on narsistinkin pidettävä, jos ostaa kilpapyörän, on narsistinkin ostettava jne. Jos narsistin kuolaamalla henkilöllä on jonkin erikoinen harrastus, niin kohta sen on narsistillakin, vaikka erikoinen koira- tai kissarotu, niin yllättäen narsistikin hankkii sellaisen, vaikka todellisuudessa vihaisi eläimiä.
Huvittavinta on, että narsisti itse on eräänlainen takinkääntäjä, koska mielipiteet vaihtuu lennossa sen mukaan missä piireissä liikuskelee. Eräs piirre, josta olen myös miettinyt, että kuuluuko juuri narsismiin vain mihin, on se, että muistetaan, joku yksittäinen toisen sanoma asia/lause, joka vedetään esiin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun halutaan niitata toinen. Nämä lauseet tuntuvat pysyvän norsun muistissa ja vaikka perustelisit, että lausahdus johtui sen ajan kokemuksesta, niin sehän ei narsistille käy, vaan hän yhä kuvittelee, että lausahdus pitää paikkansa.Kontekstista irrottaminen on narsistin työkaluja, eikä edes pahin.
Paidat, kirjat ja polkupyörät ym, kaikki materiaalinen on korvattavissa.
Mutta pahuus näkyy erityisesti kun mennään henkilökohtaiselle alueelle. Jos narsisti kuulee että olet sairastunut vaikka masennukseen, kohta hänkin esittää että on masentunut. On voinut hakeutua psyk.polille, mutta vain jotta näkee missä toinen käy. Jos kysyy mielipidettä, hoitaja on tietysti ollut aivan naurettava idiootti eikä hän ymmärrä mitä kukaan voi psyk.polista hyötyä. Myös muita sairauksia ilmenee, mutta vasta jos ne on ollut jollain toisella. Narsisti ei voi sietää että muilla on sairauksia joilla saa huomiota. Hän voi kadehtia jopa vammaisia.
Hän voi myös ryhtyä hoitajaksi, jolloin on valta sairaaseen. Hän ei voi sietää aidosti empaattisia ihmisiä.
Henkilökohtaisiin asioihin esim, jos ajattelet muuttaa alueelle josta nasse ei ole kiinnostunut ja muutat, kohta nasse kuikuilee naapurissa. Myös työssä: jos suunnittelet jotain, pidä ideat omanasi. Työpaikkojen ideapalaverissa narsisti kuulee muiden ideat ja sitten väittää niitä omikseen. Häijyimpiä nämä on taidealalla, voi olla taiteen maisteri, mutta ei oikeasti osaa välttämättä edes piirtää. Elää väijyäkseen muiden ideoita, mutta mitään omaa ei ole, kun herkkyys elämälle puuttuu. Kuvaan kuuluu aidosti herkkien ja luovien ite-taiteilijoiden ym mitätöinti. Silti voi elämänsä ajan paistatella omassa erinomaisuudessaan. Maalata talon ulkoa siistiksi, koko elämä on kulissi, lavaste. Samalla narsisti voi hönkiä, että kiva kun me ollaan niin aitoja ihmisiä.
Narsisti ei ole mitään ilman muita. Sanotaan että ihmiset tarvii toisiaan, normaali vuorovaikutuksessa ollaan puolin ja toisin. Mutta narsisti ei koskaan anna mitään muuta kuin siinä tarkoituksessa, että toinen jäisi hänelle velkaa.
Narsisti voi esittää myös uskovaista, kyökkipsykologia tai muuta suurta elämänymmärtäjää, mutta vain jotta toinen avautuisi vaikeimmista asioistaan ja mitä enemmän nasse toisesta sitten tietää, sitä pahemmin voi lyödä. Narsistin pääasiallinen tehtävä on pyrkiä tuhoamaan niin paljon kuin mahdollista. Narsisti voi tuhota toisen ihmisen, ja on vain tyytyväinen pahuuteensa, jota ei itse koe negatiivisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontekstista irrottaminen on narsistin työkaluja, eikä edes pahin.
Paidat, kirjat ja polkupyörät ym, kaikki materiaalinen on korvattavissa.
Mutta pahuus näkyy erityisesti kun mennään henkilökohtaiselle alueelle. Jos narsisti kuulee että olet sairastunut vaikka masennukseen, kohta hänkin esittää että on masentunut. On voinut hakeutua psyk.polille, mutta vain jotta näkee missä toinen käy. Jos kysyy mielipidettä, hoitaja on tietysti ollut aivan naurettava idiootti eikä hän ymmärrä mitä kukaan voi psyk.polista hyötyä. Myös muita sairauksia ilmenee, mutta vasta jos ne on ollut jollain toisella. Narsisti ei voi sietää että muilla on sairauksia joilla saa huomiota. Hän voi kadehtia jopa vammaisia.
Hän voi myös ryhtyä hoitajaksi, jolloin on valta sairaaseen. Hän ei voi sietää aidosti empaattisia ihmisiä.
Henkilökohtaisiin asioihin esim, jos ajattelet muuttaa alueelle josta nasse ei ole kiinnostunut ja muutat, kohta nasse kuikuilee naapurissa. Myös työssä: jos suunnittelet jotain, pidä ideat omanasi. Työpaikkojen ideapalaverissa narsisti kuulee muiden ideat ja sitten väittää niitä omikseen. Häijyimpiä nämä on taidealalla, voi olla taiteen maisteri, mutta ei oikeasti osaa välttämättä edes piirtää. Elää väijyäkseen muiden ideoita, mutta mitään omaa ei ole, kun herkkyys elämälle puuttuu. Kuvaan kuuluu aidosti herkkien ja luovien ite-taiteilijoiden ym mitätöinti. Silti voi elämänsä ajan paistatella omassa erinomaisuudessaan. Maalata talon ulkoa siistiksi, koko elämä on kulissi, lavaste. Samalla narsisti voi hönkiä, että kiva kun me ollaan niin aitoja ihmisiä.
Narsisti ei ole mitään ilman muita. Sanotaan että ihmiset tarvii toisiaan, normaali vuorovaikutuksessa ollaan puolin ja toisin. Mutta narsisti ei koskaan anna mitään muuta kuin siinä tarkoituksessa, että toinen jäisi hänelle velkaa.
Narsisti voi esittää myös uskovaista, kyökkipsykologia tai muuta suurta elämänymmärtäjää, mutta vain jotta toinen avautuisi vaikeimmista asioistaan ja mitä enemmän nasse toisesta sitten tietää, sitä pahemmin voi lyödä. Narsistin pääasiallinen tehtävä on pyrkiä tuhoamaan niin paljon kuin mahdollista. Narsisti voi tuhota toisen ihmisen, ja on vain tyytyväinen pahuuteensa, jota ei itse koe negatiivisena."narsisti ei koskaan anna mitään muuta kuin siinä tarkoituksessa, että toinen jäisi hänelle velkaa"
Tuo lainaus on niin totta kuin olla voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"narsisti ei koskaan anna mitään muuta kuin siinä tarkoituksessa, että toinen jäisi hänelle velkaa"
Tuo lainaus on niin totta kuin olla voi.Narsisti hakee tilanteita missä toinen muka jää velkaa, ja omasta mielestään saa siitä oikeutuksen pahuudelleen. "Koska mä silloin tein niin/autoin sua, sun pitää nyt tehdä näin".
Sellaista pahuutta ja juonittelua ei pystyisi edes keksimään.
- Anonyymi
Narsisti on kova yleistämään ja se näkyy tuollaisena, ensiksi omat lapset ovat tehneet varmaan samaa mitä muutkin ja toiseksi meillä on yhtä hyvin aina kuin muillakin, tarkoittaen tietysti vanhempia ja muita kotioloja. Hän petkuttaa ympäristönsa uskomaan että heidän perheessä on kaikki on kaikki samalla tavoin kuin muiden perheissä. Oikeasti narsisti lapset ovat tottelevaisimpia lapsia kaikista, mutta heille vanhemman pitää keksiä jotain mitä he olisivat tehneet ja siihen mallia otetaan muiden perheestä.
Narsistin perheessä elämältä on katkottu siivet ja elämä pysyy lähtökuopassa, mitään ei tapahdu. Yksi ihminen, perheen pikku-jumala, narsisti, käsikirjoittaa lastensa kohtalot. Narsisti on vallassa ja kaikki muutokset voivat uhata narsistin asemaa. Siksi kukaan perheessä ei saa oikeasti elää kuin silloin jos narsisti antaa luvan.- Anonyymi
"Narsisti on kova yleistämään ja se näkyy tuollaisena..."
Niin, se näkyy juuri tuollaisena kovana yleistämisenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Narsisti on kova yleistämään ja se näkyy tuollaisena..."
Niin, se näkyy juuri tuollaisena kovana yleistämisenä.Huvittavinta että ne luulee olevansa aivan ainutlaatuisia maailmannapoja, mutta ovat kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia keskenään.
Usein kun lukee esimerkkitapauksia, melkein säikähtää kun esimerkki voisi olla omasta tapauksesta.
Narsistin toiminta on aina samanlaista, muiden vähättelyä ja mitätöintiä.
- Anonyymi
Meiän narsisti-isä rankaisi perhettään usein poliitikkojen toimista, huusi ja riehu ja oikeutti itselleen jopa psykoottisen raivon koska oli "isänmaallinen". Vieraille oli ihan erilainen kuin omalle perheelle jolle oli fyysisesti ja psyykkisesti väkivaltainen.
- Anonyymi
Narsisti koreilee ja käyttäytyy oikein erinomaisesti silloin, kun on vieraita talossa. Naamioi siis hienosti tilanteen vieraille. Annas olla, kun vieraat lähtevät ja ovi sulkeutuu, niin käytös muuttuu hetkessä. Voisi ajatella, että suojellakseen perhettään, kannattaa kutsua vieraita kylään, jos haluaa itsekin henkisesti hengähtää narsistin rinnalla.

Mikä sulla tää narsisti juttu oikein on, kun siitä jatkuvasti täällä kirjoittelet? Oletko tästä narskusta jollain lailla riippuvainen ja siksi olet noin katkera?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sulla tää narsisti juttu oikein on, kun siitä jatkuvasti täällä kirjoittelet? Oletko tästä narskusta jollain lailla riippuvainen ja siksi olet noin katkera?
Ai jatkuvasti? Nyt ei kyllä minuun osunut, ehkä itseesi enemmänkin. Koeta nyt vaan pysyä kasassa. Lämpimin halauksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai jatkuvasti? Nyt ei kyllä minuun osunut, ehkä itseesi enemmänkin. Koeta nyt vaan pysyä kasassa. Lämpimin halauksin.
Kirjoitustyylisi tunnistaa ja päivittäin täällä tästä narskustasi valitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitustyylisi tunnistaa ja päivittäin täällä tästä narskustasi valitat.
Kehuako väkivaltaista narsistia pitäisi? Lasten ja naisten hakkaajaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitustyylisi tunnistaa ja päivittäin täällä tästä narskustasi valitat.
Voi sinua, mutta kun minulla ei ole sitä narskua kotona lainkaan. Luojan kiitos.
- Anonyymi
Minusta tuossa on kysymys jostain muusta kuin narsismista. Kielikuvana tyhjyys on vähän hankala käsite: tyhjyys on muoto, muoto on tyhjyys. Olla tyhjä astia on hyvä juttu.
- Anonyymi
Narsistiksi voi muuttua, kun juo paljon alkoholia, se tekee ihmisen itsekkääksi..
- Anonyymi
Ei holistinen käytös , tai vaikkapa turhamaisuus ja typeryys vielä narsistiksi tee. Eihän täällä paljon muita silloin olisi. Jotkut vain voivat olla uskomattoman itsekkäitä ja ajatelemattomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888