aave/kuollut unessa

Anonyymi

Näin viime yönä unen, jossa olin päätynyt jostain syystä minulle vieraan ihmisen kanssa vieraan metsäalueen lähistölle autolla/asuntovaunulla. Oli yö ja päätimme yöpyä autossa, päätyen valitsemaan elokuvaa jonka aioimme katsoa. Elokuvan aikana olimme yhtäkkiä pihalla ja autoa ei enää ollut, kun luoksemme tuli epäilyttävä hahmo sotilaspuvussa, tarkasteltuamme häntä huomasimme että kysessä oli miehen pukuun pukeutunut, mutta naiseksi itsensä meikannut mies. Aluksi pelkäsin häntä ja mietin että meidän täytyy paeta, mutta tämä surullinen hahmo kertoi meille jotain, mitä en muista, kuitenkin minua alkoi säälittää ja kun hän lähti pois, ymmärsin katsomamme elokuvan kertoneen hänestä. En muista miten tarina meni, mutta tiesin että hänet on murhattu raa´asti ja ruumis jätetty jonnekkin heitteille. Elokuvalla oli joku outo latinan kielinen nimi ja muistan että ymmärsin näkeväni unta sillä tuona hetkenä patistin itseäni hereille ja muistamaan värssyn/elokuvan nimen. Heräsinkin vaivattomasti, kuin olisin ollut aivan kevyessä unessa, en kuitenkaan muistanut tätä nimeä muistin kuitenkin sen perässä esiintyneen luvun 111 ja mietin unessa että mies olisi ollut kuoleena yhtä monta vuotta. Yritin palauttaa itseni samaan uneen, mutta olin tällä kertaa toisessa paikassa, vanhassa talossa jossa olen vieraillut joskus ennenkin unessa, vaikka paikka ei ole minulle tuttu tosielämässä. En nähnyt enää miestä, mutta hänen henkensä kummitteli tuossa talossa. Mietin koko unen ajan, että minun täytyy selvittää hänestä jotain, mutta herätessäni en muistanut enää niin tarkkoja yksityiskohtia, sillä heräilin ja jatkoin useaan kertaan nukkumista. Harmittaa, että en noussut kirjoittamaan asioita muistiin.

Uni tuntui kuitenkin todelta ja siinä esiintyvä numerosarja erityisesti mietityttää.

Osaisiko kukaan löytää tästä unesta mitään selkeitä teemoja/tulkintoja, joista voisi olla apua unen merkityksen etsimisessä?

2

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hän on sukulaismiehesi armeijakaveri, joka oli transu ja teki itsemurhan kolme vuotta armeijan jälkeen. Se paikka oli hänen talonsa.

      Hieman numerologiaa liittyy lukuun 111:

      111/(1 1 1) = 37

      ja 37 voidaan järjestää heksagrammiksi. En tiedä onko näillä sitten joku yhteys tapahtumiin(?)

    • Olit unessasi aluksi vieraan miehen seurassa entuudestaan tuntemattomassa paikassa. Tämä asettaa unen yhdeksi teemaksi epätietoisuuden.

      Päätitte katsoa elokuvan ja luoksenne tuli naiseksi itsensä meikannut mies. On eräässä mielessä mielenkiintoista, että unessa päätettiin katsoa elokuva, jolloin naiseksi meikattu mies ilmaantui paikalle. Tämä saattaa kertoa siitä, että unennäkijä on nähnyt elokuvia katsellessaan naiseksi meikattuja miehiä joskus. Toisaalta se tuo myös ilmi seikan, että aihe on erityisen torjuttu, sillä se on täytynyt verhota tarinaksi tarinan sisälle.

      Seikka, että uneen ilmaantunut mies oli sotilaspuvussa, kertoo aiheeseen, siis naiseksi meikkaamiseen liittyvästä kamppailusta. Unennäkijä kertoi elokuvan kertoneen siis kamppailusta näiden teemojen kanssa.

      Seikka, että kyseinen hahmo oli unessa nähdyssä tarinassa raa'asti surmattu, voisi kertoa, että aiheeseen liittyy erityistä torjuntaa. Tämä siksi, että koko hahmo esiintyi ikäänkuin roolihahmona, mutta että sen taustalla oli jotakin tukahdutettua, raa'asti surmattua ja heitteille jätettyä. Toiseksi erityisestä torjunnasta kertoo, että elokuvan nimikin oli latinan kielinen ja siten siis ymmärtämätön tavalliselle kuulijalle. Ei myöskään voida olla ottamatta huomioon uskonnollisia mielleyhtymiä latinaan liittyen, sillä se on jokseenkin ainoastaan Katolisen kirkon kieli.

      Toinen uni liittyi ensimmäiseen, sillä miehen henki kummitteli unessa näkemässäsi paikassa. Et muistanut paikkaa jossa olit, mutta koit olleesi siellä joskus aiemminkin. Toisin sanoen unesi käsitteli teemoja, jotka olivat sinulle jostain tuttuja. Ja tuttuus tuli luonnollisesti siitä, että olit nähnyt unta niistä juuri hetkeä aiemmin.

      Koit tässä jälkimmäisessä unessa, että sinun tulisi selvittää hänestä jotain, mutta et enää herätessäsi muistanut asioista mitään muuta, mikä kuuluu torjunnan olemukseen.

      Mitä tulee elokuvan latinankieliseen nimeen ja sen perässä olleeseen lukusarjaan 111, ei minulla ole mitään yksiselitteistä vastausta. Kyseinen lukusarja luultavasti yhtyy mielessäsi aivan eri asioihin kuin minun mielessäni, mutta voin toki kertoa mitä se tarkoittaisi, jos olisin itse kyseisen unen nähnyt.

      Ykkönen on ensiksi tuleva ja kolme kertaa toistettuna se korostaa itseään. Kuten jo esiin otinkin, vaikuttaa unessa olevan myöskin uskonnollinen näkökulma. Tässä mielessä lukusarja 111 viittaisi pahaenteiseen lukusarjaan 666, mutta ei kuitenkaan olisi sama asia. Unennäkijähän on nimenomaan halunnut erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan sillä, että hänen unessaan esiintyvä lukusarja koostui ainoastaan ykkösistä.

      Näin ollen, koska ykköset ovat hyväksyttäviä ja jopa toivottavia sijoituksia esimerkiksi kilpailussa, saattaa lukusarja ilmentää jonkinlaista hyväksymistä taikka hyväksyvää asennetta teemaa kohtaan, mistä unessa nähdyssä elokuvassa oli kyse. Tällä teemalla tarkoitan tietenkin naiseksi meikattua miestä ja kaikkea unennäkijän siihen liittämiä mielleyhtymiä. Tähän liittyen on torjunta monitasoista.

      Johtuen unennäkijän pyynnöstä esittää teemoja, joista olisi apua unen merkityksen etsimisessä, en esitä mitään omaa yhteenvetoani uneen liittyen.

      Kiitos erikoisen, koskettavan ja kauniin unen jakamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2119
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1923
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      595
      1865
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      21
      1669
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe