Sipilä, Orpo järkkäsi Suomeen n. 35. 000 matua. Riittääkö 10miljardia heidän hinnakseen.
Matujen hintalappu.
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
P.o. 35 000, ei pistettä väliin.
- Anonyymi
Riippuu hieman siitä, millaista tuhaterotinta käytetään. Voi olla välilyönti tai piste. Erikoista on, että mm. USA:ssa käytetään tuhaterottimena pilkkua.
- Anonyymi
Ja suurin osa näistä maahan tunkeutujista on nyt KELAn
elättejä.- Anonyymi
Onneksi on tuhansia paperittomia, ilmaista työvoimaa.
- Anonyymi
Orpon juristiakka perusti lakifirman ajamaan niiden asioita ja Orpo ite meni pohjoiseen rajalle varmistamaan että siirtyminen pakolaisena Ruotsista Suomeen sujuu kitkattomasti ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Suomen ei olisi tarvinut päästää yhtäkään paperitonta Ruotsista Suomeen mutta kiitos Kokoomuksen saatiin maahan 35000 ikuista elättiä ja pedofiiliä kertaheitolla.
- Anonyymi
Taisit tahallasi unohtaa, että Sipilän hallituksessa oli toiseksi suurin puolue Persut. He olivat mukana ’järkkäämässä’ tuota matujen tuloa. Jos tuosta vastuuta sysäät hallitukselle, niin et voi ohittaa hallituksen toiseksi suurinta puoluetta.
Taitaa olla sinulle vaikea asia, kun noin aktiivisesti ’unohtelet’ oleellisia asiaan vaikuttaneita näkökohtia.- Anonyymi
Persuthan käänsi takkinsa ja jakaantui sinisiin. Osa ex persuista eli siniset pysyi hallituksessa kunaktiivi malli tuli ja kreikkalainat jne.
Vittu mitä paskaa unohin myös carunakaupat.
Onko minää hallitus ollu noin huono.
- Anonyymi
Valitettavasti 50miljardia on lähempänä kaikkiaan jos riittääkään, kun tämä kepun ja kok sekoilu on joskus valmis. Nuoret aikuiset olkaa tyytyväisiä sillä verorahanne on jo menossa matuille, onnea äänestäkää jatkossakin kok, - kopua.
- Anonyymi
Oli pikkusen suuremmat voimat kuin Sipilä ja Orpo Syyrian sodan takana. Tunnen henkilökohtaisesti toistakymmentä Irakin ja Syyria pakolaista. Ja välillisesti vielä enemmän. Useat ! ovat jo töissä ja maksavat veroa. Työlupien saantia tulee helpottaa. Osalla on turvapaikkaprosessi kesken ja työn saanti sen aikana laillisesti tehty Suomessa erityisen vaikeaksi.
Pakolaisina maahan tulleet työllistyvät vapaa-ehtoisesti lähteneitä hitaammin. Siitä on kansainvälistä tutkimusta, MUTTA hekin työllistyvät. Koulutuksella on myös suuri merkitys. Koulutettu kykenee usein kouluttautumaan uusiin tehtäviin kouluttamatonta paremmin. On kuitenkin rohkaisevia esimerkkejä siitä, että Suomeen lukutaidottomana tullut nainen on oppinut lukemaan, suomenkielen ja saanut ammatin ja työssä. Minulla naapurina tällainen arjen sankari. Aikaa tähän meni kyllä kolmea vuotta kauemmin, mutta nopeammin kuin peruskoulun suorittaminen Suomessa syntyneelle ja kasvaneelle.- Anonyymi
Niin mutta mitään faktaahan sulla ei ole väitteidesi tueksi antaa ja kuvittelet että tosta noin vaan uskotaan kaikki valheesi.
- Anonyymi
Myöskää humanitäärisyys ei kiinnosta mua ku oma elämä ollu pelkkää paskaa.
varaa on....varaa on.. kansa maksaa kiltisti kun päättäjät haluaa... kansa on kuin lampaat..
- Anonyymi
Isis lapsia muutamia, Suomi vieroksuu. Todellisuudessa Isis taistelijoita Suomessa tuhansia. Mutta
- Anonyymi
sipilä , orpo SUOMI-syöjiä.................... ja rikollisia !
Vaaraksi Suomen henkiselle tasapainolle ja tulevaisuudelle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1125310Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1352937- 282547
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4472305- 2012265
- 1781727
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1181377Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.361192Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha721006Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?83965