Persoonallisuuden häiriö vai persoonallisuushäiriö

Samasta GSn artikkelista "Erään tutkimuksen mukaan dissosiatiivisen häiriön diagnoosin saaneilla osastopotilailla esiintyi nelinkertaisesti skitsofreniaoireita muihin osastopotilaihin verrattuna. Akuuttia psykoosia sairastavista 46—67 prosentilla oli myös traumaperäinen stressioireyhtymä. "

Muistellaan GSn aikaisempaa artikkelia persoonallisuushäiriön hoidosta, siellä todetaan että psykoottisuus hoidon aikana voi vaatia sairaalajaksoa. Kun "potilas" oireilee "hoidossa" dissosiaation keinoin välttääkseen tuskat, joita terapeutti annostelee - joutuu hoitoon, jossa saa skitsofrenia diagnoosin eikä pääse enään yhteiskunnan hyväksytyksi jäseneksi.

Tieteellisesti artikkelissa todetaan: "Tuoreimmissa aivojen ja hermoverkkojen kehitystä ja toimintaa käsittelevissä tutkimuksissa lapsuuden stressin ja traumojen todettiin muuttavan erityisesti limbinen järjestelmä-hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen-akselin toimintaa siten, että se herkistyy nimenomaan trauma- ja stressikokemusten, mutta myös masennus- ja ahdistustilojen suhteen (Kilcommons 2005; Gillespie & Nemeroff 2005). "

Miksi ihmeessä hoidossa sitten eletään uudelleet traumatilanteet ja syötetään erilaisia "tunteita"? Jos traumat aiheuttavat muutosta aivoissa, jotka altistavat. Eikö tämä tutkimus kumoa analyyttsten ja psykodynaamisten " lamaannuttamis ja sietokyvyn kasvattamisteorian"?

Varsin mielenkiintoista on, että saman teorian piirissä lähdetään siitä, että hoidossa tulisi annostella nagatiivisia kokemuksia ja tunteita eikä postiviisella transferenssilla päästä hyviin tuloksiin. Samalla kuitenkin tutkimukset osoittavat "Traumatisoidun joutuessa myöhemmin tilanteeseen, jossa hän kohtaa uhkaa tai kokee samantyyppisen minivastoinkäymisen, nämä muistuttavat häntä alkuperäisestä traumasta, jolloin siihen liittyneet affekti- ja tunnemuistot eli traumatakautumat aktivoituvat ja tunkeutuvat tahdosta riippumatta subjektin tietoiseen kokemustodellisuuteen. Useimmiten potilas kokee nämä traumaperäiset oireet ikään kuin ne tulisivat kokonaan ulkoa käsin, vaikka ne ovat hänen oman mielensä tuotteita. Psykoottinen potilas kokee harhansa subjektiivisesti siten, että häneen vaikutetaan."

Eli tiivistettynä, potilas on kokenut trauman, trauma eletetään uudestaan terapeutin annostelemana, potilas kokee että terapeutti on uhkaava ja uhkaa minäkokemusta, sen jälkeen terapeutti joka on lytönnyt maanrakoon, kertoo että kyse on vain potilaan omasta mielestä ja hön ei ole "tehnyt mitään väärää eikä ole aiheuttanut ongelmaa, vaan ongelma on itse potilas (ja potilaan vanhemmat).

Gaslightingin, jolla saadaan sekomaan ja jopa psykoosin partaalle, tarkoittaa puolestaan tilanteita, joilla ihmisen oma todellisuudenkäsitys sekoaa eikä hän enään luota oman mielensä ja tunteidensa kokemukseen tai vaistoihinsa. Terve ihminen kyseenalaistaa pitkökestoisessa gaslightingissa oman mielensä.

GSn artikkeli toteaa juuri tämän: "tallenteista tulee ikään kuin ulkoa käsin tietoisuuteen, subjekti ei enää kykenekään erottamaan, mikä tulee ulkoa objektiivisesta todellisuudesta ja mikä kumpuaa omista erilleen lohkotusta aistimus- tai kokemusmuistista (Schulman 2002a; 2004a)"

Kuitenkin muistetaan tässä yhteydessä, että analyyttisiä teorioita kritisoidaan siitä, että tuottavatko ne sitä mitä olettavat..

Ja artikkelin linkki:
"http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/schulman206.htm"

Minusta ydin on juuri tämä "Persoonallisuus perustuu sekä ihmisen geeniperimään että ympäristön vaikutukseen. "

Ympäristön vaikutus voi olla suuri, mielenterveyden haasteiden aikana ainoa ympäristö missä ihminen liikkuu voi olla terapia tai muu avohoidon paikka. Kun ihminen on sairaslomalla eikä jaksa tavata ystäviä tqi harrastaa, ihmisen ympäristö on ainoastaan se missä ihminen on sairautensa kanssa.

Jos ympäristö suhtautuu negatiivisesti, pikku hiljaa ihmisen persoonallisuuskin muuttuu negatiiviseen suuntaan. Jos hoito on "negatiivinen transferenssi", jonka onnistuminen on epävarmaa, niin olisi mielenkiintoista tutkia paljonko ympäristön vaikutus ihmisen persoonassa on?

Ihminen yrittää aina sopeutua ja peilisoluilla vastata ympäristön vaatimuksiin " päästäkseen yhteyteen ympäristönsä" kanssa. Jos ihminen ei tässä onnistu, toivottavasti ihmisellä on silloin riittävästi voimia vaihtaa ympäristöä.

Vaikkakin useissa kirjoituksissa ja artikkeleissa todetaan, että esimerkiksi persoonallisuus häiriöinen keskeyttää usein terapian.

Transferenssissa vain terve (lääkäri tai terapeutti) tietää mikä on totta. Potilaalla ei siihen kykyä ole. Jos et jaa totuusnäkemystä ympäristösi kanssa, kannattaa vaihtaa ympäristöä.

Sinänsä Gustav Schulmanin artikkelissa myös kuvataan hoidon onnistumisen vaatimuksia "Muuttuminen konkreettiselta kokemisen tasolta symboliseksi, sanalliseksi ja käsitteelliseksi ajattelun tasolle (symbolisoituminen) edellyttää riittävän turvallista ja riittävän vuorovaikutuksellista suhdetta sisällyttämiskykyiseen (containing) toiseen (objektiin), missä toinen (objekti) virittäytyy subjektin tasolle ja kannattelee empaattisesti hänen kanssaan koettua ahdistusta. Objekti sanoittaa ja käsitteellistää empaattisten kuvauksien (Tähkä 2001) avulla tapahtumaa traumatisoidulle tai potilaalle hoidossa. "

Terapeuttien laaturekisterin tavoitteena on tuoda esille terapeuttien erot. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/hus-ostopalvelupsykoterapia/Pages/psykoterapian-laaturekisteri.aspx

Tutkimuksissa on myös tuotu esille, että terapian onnistumiseen vaikuttaa juurikin potilaan ja terapeutin suhde. Analyyttisten terapioiden osalta on myös paljon onnistumisia. Jos potilas ja terapeutti jakavat yhteisen ongelman, analyyttinen suuntaus on varmasti pitkässä juoksussa tuloksellinen.

Ydinkysymys voisikin siis olla juurikin terapeutin ominaisuudet ja kuinka terapeutti käytännössä toteuttaa teoriapohjansa peruusteella terapiaa.

Toivottavasti laaturekisterin perusteella saadaan tieto, millaisissa tilanteissa ja miten minkälainen terapiasuuntaus sopii kulloisellikkin asiakkaalle.

Ympäristöllä on todella suuri vaikutus, miten ihmisen persoona tulee esille. Jos terapiasuhde on huono, on sen todistettu potilaalle olevan vahingollinen. Jos terapeutti tietää terapiasuhteen olevan huono, hän käytännössä tietää tekevänsä vahinkoa. Jos hän ei ohjaa silloin potilasta muualle, hän voi rikkoa eettisiä ohjeita ja muita lakeja sekä vaatimuksia joita terapialle ja hoidolle asetetaan.

Eli terapeutti pitää potilaan "huonossa ympäristössä" - jossa potilas vahingoittuu enemmän.

Potilaan vahingoittuminen terapiassa pitäisi saada paremmin lakiin ja terapiaa pitää seurata paremmin, jotta vahingolliset ympäristöt saadaan poistettua.

"Ihmisen persoonallisuus koostuu tai riippuu esimerkiksi identiteetistä, per-soonallisuuden piirteistä, temperamentista, persoonallisuuden kehittymisestä, tunteiden säätelytaidoista, psykologisesta toimintakyvystä kuten esimerkiksi oman kehityksen hallinnantunteella ja itsearvostuksella.

Jos ympäristö provosoi tempperamenttia, hajoittaa tunteiden säätelytaidon kuormittamalla liikaa ja täten vaikuttaa negatiivisesti psykologiseen toimintakykyyn, eli itsearvostukseen ja poistaa kehityksen hallinnantunteen (joka tiettyjen teorioiden mukaan pitää antaa terapeutille, koska potilas ei tiedä eikä osaa) - voidaan varmasti olla varmoja, ettei terapia ole yksilölle hyvä. Mutta onko silloin terapia tehty ympäristön vaatimuksiin sopivaksi, ihmisten riidoissa ja esimerkiksi parisuhdeterapiassa, toisen kuvauksen perusteella voidaan lähteä manipuloimaan ja muokkaamaan ihmisen minäkäsitys toisen ihmisen kuvauksen perusteella.

Rikkooko terapeutti tällöin tasavertaisuutta, onko tasapuolinen kohtelu yksi terapeutin vaatimuksista? Mitä tehdä terapeutille, joka rikkoo tätä?

Luoja

Jos tämä voidaan todistaa todeksi "Eli terapeutti pitää potilaan "huonossa ympäristössä" - jossa potilas vahingoittuu enemmän. " - vaikkapa siksi, että terapeutti haluaisi, vaikka ei kykene, parantaa potilaan - olemme inhimmillisyyden suurimman kysymyksen äärellä, milloin minä en riitä ja ole hyvä toiselle - onko suurinta rakkautta päästää toinen menemään vai pahinta itsepetosta "yrittää auttaa", vaikka tuhoaisi toisen kyvyttömyydellään.

Se joka osoittaa syyttävän sormen, sekö heittää ensimmäisen kiven, vain antaaksesi tuntea sinulle aidon iskun - jotta voisi ojentaa laastarin - ei tee sitä siksi, että tarvitsisit heti laastaria, vaan siksi että kivun ja tuskan tuntiessasi hän haluaisi olla vaikkapa äitisi - ansaitaksesi kiitollisuutesi, kunnioituksesi sekä armollisuutesi

Hoitotyössä ja sairaanhoidossa syyllistetään kaikesta muustakin. Esim. fyysiseltä kantilta ei kelpaa koskaan (liian laiha, liian lihava, liian vähän lihasta, liian iso vyötärö, väärä ruokavalio, huonot hampaat oma vika, liian terve saamaan hoitoa sairauteen tai liian tuhma, kun kieltäytyy pillereistä). Itselläni persoonallisuushäiriö on vain yksi diagnooseista, ja viimeinen lääkäri oli ok. Kyseli, ei syyllistänyt, eläkepaperit tuli.

Oikeasti täysin tervettä ihmistä on lähes mahdoton löytää. Siitä raamattua paksummat tautiluokituksen pitävät huolta. Oleellista ei ole diagnoosi, vaan miten ihminen pärjää ihmisenä ihmisten joukossa ja suoriutuu päivittäisistä velvoitteistaan.

Oleellista ei ole diagnoosi, vaan miten ihminen pärjää ihmisenä ihmisten joukossa ja suoriutuu päivittäisistä velvoitteistaan.

Jep. Ja jos ihminen poikkeaa normista, pistetään ihminen sellaiseen hullunmyllyyn, että ihminen pysyy poissa ihmisten joukosta.

Ehkä juuri tämä "Suvaitsevaisuusvimma
Molemmat ovat väärässä ja molemmat ovat oikeassa. C.G. Jung. Tämän suuntauksen mukainen hengellisyys elää hänen innoittamanaan edelleenkin. Arkisimmillaan se elää populaaripsykologisena ja yleisuskonnollisena hyväksymisvimmana. Kaikki pitää vain hyväksyä tai ainakin ymmärtää. Jos ei pysty hyväksymään eikä edes ymmärtämään, täytyy hakea lisää psykologista koulutusta tai hankkiutua terapiaan. Mit ään ei tarvitse tunnustaa synniksi, pyytää tai antaa anteeksi. Riittää kun selittää asian tarpeeksi monelta kantilta. Kouluissakin aletaan jo kaivata vähemmän psykologisointia koulukiusaamisen suhteen ja enemmän maalaisjärkeen perustuvaa oikeudentajua tilanteen selvittämiseksi. Terapeuttinen pakkoymmärtäminen tekee vaikeaksi puhua selkeästä vääryydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja pahuudesta. Analyyttinen ymmärtäväisyys on korvannut realistisen kurin, sovittamisen ja armon."

"orkeamman asteen tietoisuutta.
Tätä hengellisyyden muotoa voi pitää syvällisenä jos mitä. Varsinkin jos syvyyden mittana pidetään rohkeutta kohdata pimeys ja pahuus menettämättä kokonaan yhteyttä valoon ja hyvyyteen. Näennäissyvällisyyttä lisää myös se, että mitään ei enää nimetä pahaksi. Kaikki suhteellistetaan. Mikään ei ole enää sitä miltä se näyttää. Kaikki sulautuu isoksi synteesiksi, jonka vain syvälliset ymmärtävät. "

"Pahuus (tai paha itse) hyökkää sitä vastaan, mikä on tarkoitettu olevaksi. Se (tai hän) on todellisen luovuuden perivihollinen. Milloin tahansa ihminen kurottautuu ulkopuolelle oman itsekeskeisyytensä, paha hyökkää sitä vastaan. Nöyrä rehellisyys taitaa olla pahan suurin vihollinen."

Daniel Nylundin Jing ja Jang - jungilaiseen ajatteluun pohjautuvaa lainausta. Kiitos artikkelista, jonka luin intohimolla.

Mikä sitten on terapian tarkoitus? Jos et siedä tai hyväksy, mene terapiaan. Nylyndin tekstistä itseäni puhuttelee pahuus, opi pahuus itsestessäsi. Mitään ei tarvitse sen jälkeen pyytää anteeksi, asian voi vain seliyttää ja terapeuttisesti pakkoymmärtää. Ehkä terapeuttisi vie sinut matkalle pahuutesi äärelle, jossa jing ja jang taistelevat sinussa. Ehkä se on traumatisoivaa tai ei - mitä minä opin terapiassa, pahuus provosointi ja väkivalta voi taphtua ovien ollessa kiinni, siellä missä sinun pitäisi olla turvassa maailman pahuudelta, sillä voi tapahtua suurin pahuus. Joka tulee vain hyväksyä, ei ole oikeutta eikä anteeksipyyntöä, on vain sinun oma moraali ja oikeudenmukaisuuden käsitys, jollla tuomitset toiset. Terapeuttisi murskaa sinut ja näyttää sinulle, että tuomiosi on vain päässäsi ja itse olet se paha, provosoiden ja hiillostaen pahuuden sanansaattajana.

Daniel Nylundin teksitistä heijastuu minusta kuitenkin totuus, kuinka pahan opettaja, joka käynnistää sinussa pahuuden taistelun, siitä taistelusta, jossa valon pitäisi voittaa. Se taistelu, jonka lopputuloksesta ei kukaan kuitenkaan ole varma. Mutta ehkä sinä olitkin vain mielenkiinnon tutkimisen kohde, ihminen on aina mielenkiintoinen ja terapia on matka, joka on aina jännittävä. Sen loppitulosta ei koskaan voi tietää etukäteen, eikä terapeutti tiedä millaiseksi ihminen kasvaa terapiassa. Ainakin hän oppii tuntemaan itsensä paremmin.

Suurimmat rikokset on tehty itsepyolustuksen nimissä. Jos oöet ohutnahkainen tyyppi, voit vaurioitua terapiassa.

Valitse rinnallakulkihasi huolella. Tuovatko he valoa, vai työntävätkö sinut avuttomuuteen ja pimeyteen, siihen taisteluun joka ihmisen pitää käydä missä hyvä ja paha taistelevat..

Kaikelle keskusteluavulle pitäisi tulla joku valvontasysteemi.
Tällähetkellä esim. auttavissa puheimissa voi ihan hyvin joutua vaikka kuinka vahingollisen manipuloijan kynsiin. Minun yllätyksekseni auttava puhelin on vaarallisimpia paikkoja missä olen koskaan ollut. (Äitini harrastama manipulointi on myös samaan tapaan vaarallista. )


"poiuytrdfghj"