😊👓👜kertoielämästään kertovassa dokkarissa saaneensa äidiltään hyvän elämänohjeen. Nimittäin, että ihmisen täytettyä 50 vuotta aika kuluu paljon nopeammin. Tuo on kyllä tasan tarkkaan totta. Nyt on taas perjantai ja olen vielä kotona vaikka minun piti olla maalla kaksi viikkoa ennen hammaslääkäriä. Sain pakattua vasta illalla, kun veljen kanssa tsättäiltiin sukuhistoriasta.
Jutut sivusi myös kasvosokeutta. FB tuttavaksi tullut serkkuni tunnistaa valokuvista ihmiset kasvoista. Minä muistan heidät siitä mitä ruokaa olen saanut sukulaisissa. Veli kertoi ettei hän töissä voinut tunnistaa ihmisiä edes vaatteista kun työskenteli univormualalla. Jossakin luki, että kasvosokeat muistaa ihmiset puheista. Sekin on totta, kun muistan hyvin tärkeiden ihmisten puheet. Ulkona siitä ei ole paljon apua ja se tekee olon epävarmaksi. Joskus vilahtelee tutunnäköisiä ihmisiä, eikä uskalla sanoa mitään, kun ei voi olla varma koska vaatteet on erilaiset.
Haaveilut sikseen ja lähtöhommiin.
Jean-Claude van Damme
0
54
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401592Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6481039- 106993
- 71972
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76720Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik32712- 70706
