Minä olen varmaan maailman yksinäisin ihminen. Minusta ei pidetä, enkä ole koskaan tiennyt miksi. Olin myös tietenkin koulukiusattu. On vain masentavaa mietttiä tollasta, mille ei mitään itse tunnu voivan. Olen aina ollut käsittämättömän epäsuosittu sekä huomaamaton, paitsi negatiivisessa mielessä. Joskus yksinäisyyttäni purkaudun jonnekin foorumille, turhaan, en koskaan saa ainuttakaan vastausta toisin kuin monet muut. Kuin olisin totaalisen näkymätön. Mikä on oudon ristiriitaista, koska olen pohjimmiltani yllättävän ekstrovertti, mikä vain pahentaa tilannetta.
Jos kommentoin youtubevideoita vaikka kuin "normaalein" kommentein, en koskaan saa mitään tykkäyksiä, korkeintaan yhden, kun toiset saa monta sataa. En kommentoi facebookiinkaan enää enkä sosiaaliseen mediaan mitään, kun en saa koskaan mitään vastausta, kuin olisin kirottu. En saa kaveripyyntöjä, eikä kukaan koskaan minua lähesty missään julkisillakaan paikoilla.
Ehkä minun ongelmani sekä myös persoonani on niin tylsä, outo tai itsestäänselviä, ettei mitään reaktiota koskaan tapahdu. Nuorena osasin tahattomasti ärsyttää sentään ihmisiä, eikä sekään ollut kuin ahdistavaa. Olen ulkoisesti täysin ilmeisesti normaali, kun alkututustumiset onnistuvat ihan hyvin oman aktiivisuuteni takia, mutta jostain syystä ihmiset alkavat karttaa n. viikon tutustumisen jälkeen ilman syytä. Enkä koskaan tiedä miksi.
Tuntuu että ainoat ihmiset jotka koskaan ovat minusta yhtään välittäneet ovat isä, äiti ja veli. Joihin niihinkin on ollut melkoisen etäiset välit. Lisäksi isä kuoli yllättäen vasta. Ainoa mihin voin lohduttautua on, että sentään suruni on lie aika normaalia kun muutoin olen täysi friikki. Useimmat tunteeni ja ajatukseni ovat ihmisistä totaalisen käsittämättömiä. Lisäksi jos käyn useiden terveysongelmieni takia lääkärissä, en koskaan saa mitään vastausta, kuin minulla olisi munchausen niiden mielestä. Yritin saada psykiatrista diagnoosia ja minulle luvattiin se, eikä psykiatrista koskaan mitään tämän jälkeen kuulunut, vaikka selvästi minua joku vaivaa. Noh, ainakin pohjaton yksinäisyys. Olen lakannut yrittämästä etsiä seuraa, sillä se on täysin turhaa ja naurettavaa, sekä epätoivoista. Yritin jopa tilata dnatestin netistä, se oli 100% suomalainen. Täysin poikkeava testi muihin netistä tilanneisiin joilla tulee hajontaa.
Jos kommentoin youtubevideoita vaikka kuin "normaalein" kommentein, en koskaan saa mitään tykkäyksiä, korkeintaan yhden, kun toiset saa monta sataa. En kommentoi facebookiinkaan enää enkä sosiaaliseen mediaan mitään, kun en saa koskaan mitään vastausta, kuin olisin kirottu. En saa kaveripyyntöjä, eikä kukaan koskaan minua lähesty missään julkisillakaan paikoilla.
Ehkä minun ongelmani sekä myös persoonani on niin tylsä, outo tai itsestäänselviä, ettei mitään reaktiota koskaan tapahdu. Nuorena osasin tahattomasti ärsyttää sentään ihmisiä, eikä sekään ollut kuin ahdistavaa. Olen ulkoisesti täysin ilmeisesti normaali, kun alkututustumiset onnistuvat ihan hyvin oman aktiivisuuteni takia, mutta jostain syystä ihmiset alkavat karttaa n. viikon tutustumisen jälkeen ilman syytä. Enkä koskaan tiedä miksi.
Tuntuu että ainoat ihmiset jotka koskaan ovat minusta yhtään välittäneet ovat isä, äiti ja veli. Joihin niihinkin on ollut melkoisen etäiset välit. Lisäksi isä kuoli yllättäen vasta. Ainoa mihin voin lohduttautua on, että sentään suruni on lie aika normaalia kun muutoin olen täysi friikki. Useimmat tunteeni ja ajatukseni ovat ihmisistä totaalisen käsittämättömiä. Lisäksi jos käyn useiden terveysongelmieni takia lääkärissä, en koskaan saa mitään vastausta, kuin minulla olisi munchausen niiden mielestä. Yritin saada psykiatrista diagnoosia ja minulle luvattiin se, eikä psykiatrista koskaan mitään tämän jälkeen kuulunut, vaikka selvästi minua joku vaivaa. Noh, ainakin pohjaton yksinäisyys. Olen lakannut yrittämästä etsiä seuraa, sillä se on täysin turhaa ja naurettavaa, sekä epätoivoista. Yritin jopa tilata dnatestin netistä, se oli 100% suomalainen. Täysin poikkeava testi muihin netistä tilanneisiin joilla tulee hajontaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et saa tykkäyksiä ja peukkuja. Voi sua, yrität miellyttää sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole sinusta kiinnostuneita. Miksi tunget sellaiseen seuraan, jossa sua ei kaivata ja sitten nyyhkit yksinäisyyttäsi?
Sun täytyy hakeutua sellaisiin paikkoihin, jossa kaltaisiasi ihmisiä on.
ehkä toi ed. kommentti just kertookin sen syyn miksi yksinäisiä on niin paljon.
Yksinäisyys on ehkä pahinta mitä voi olla :/
Ne jotka ei sitä ole kokenut eivät voi kunnolla ymmärtää
Noin se varmaan on. Toivottavasti vielä joku päivä löydät ihmisen elämääsi.
Olen myöskin introverttimies. Kasvoin syrjäseudulla, suuren sisarusarjan keskimmäisenä. Varmaan alakouluun pääsy pelasti minut ennenaikaiselta höperöitymiseltä. Pärjäsin koulussa, mutta vain esimurrosikään asti.
Sitten vaikeudet alkoivat. Pinnasin koulusta. Pelkäsin kaikkea mahdollista. Ravasin työikäisenä lääkeiden vastaanotoilla. Vanhempi naislääkäri sanoi: sinulla on joku pitkäaikainen "juttu" kesken. Minulla on vain peruskoulutus.
Etsin ja löysinkin itämaisista itsekehittämismedoteista yli kolmekymppisenä keinoja, jotka pitkäkestoisena elämäntapana auttavat aivoja vapautumaan vuosisatojen geeniperimän uraisuudesta.
Olin vaimon kuolemaan saakka avioliitossakin. Sen jälkeen olen vuosia ponnistellut pitääkseni itseäni koossa, ilman päihteitä. Vaimo teki kaiken. Itse osaan valmistaa kyllä hyviä ruokia, mutta en halua siivota. Rahalla siitäkin selviää.
Tuo itämainen järjestelmä vie pois yksinäisyydenkin tunnetta. Ei minua haittaa vaikka kuolen yksinäisenä mutta ilman hylätyksi tulemisen tunnetta.
Sama tunne kun aloittajalla perhe vain. Mutta ihan yksinäinen ei töitä ei mitään. Kiusaamista ja yksinäisyyttä ja kaikkee. Koska olen vajaa heikkolahjainen.