No niin, tässä nyt muutamia tuloksia varhaiskasvatuksesta ja sen vaikutuksesta perheisiin ja lapsiin. Keskeisin tulos monessa teoksessa oli se, että tärkeintä lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen kannalta on kodin ja päivähoidon yhteistyö. Eli pelkästä päivähoidossa oleminen ei tee lapsesta huonosti käyttäytyvää nuorisokriminaalia jolla on sosiaalisia ongelmia, eikä kotihoito aina tee lapsista täydellisiä enkeleitä.
Lisäksi päivähoidon laadusta käytiin keskustelua, ja useassa teoksessa todettiin, että suomalainen päivähoito on laadukasta ja tulokset hyviä (tosin tulosten mitattavuus ja mitkä ne oikein ovat vaihteli eri tutkimuksissa). Minulla on vielä pari kirjaa läpikäymättä, ja laitan tänne joitakin lainauksia niistä kunhan ehdin.
”Lasten omia kokemuksia päivähoitokasvatuksensa suhteen on tutkittu vähän. Huttunen ja Tamminen (1991) ovat tutkimuksessaan todenneet mieleenpainuvimmaksi asiaksi… päivähoidon ihmissuhteiden, kasvattajien ja kavereiden sekä yhteisten leikkien. Kielteisinä asioina tuotiin esille yleisesti erilaiset pakot, vaatimukset ja säännöt” (s. 194)
”Päiväkodissa olleiden lasten seurantatutkimukset, joista useimmat ovat yhdysvaltalaisia, ovat osoittaneet, että päivähoidossaolo edistää lasten myöhempää koulussa pärjäämistä, heidän selviytymistä sosiaalisissa tilanteissa ja heidän sopeutumistaan myöhemmin yhteiskuntaan (sylva & Willtshire 1993 ym)” (s. 194)
” Lapsen laadukkaan kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiin vaikuttaa se, missä määrin lapsen kasvatuksesta huolehtivat aikuiset kokevat kasvatuksen yhteisenä hankkeena. Marklund (Huttunen 1984) on tutkimustensa kautta nostanut mesosysteemin [ympäristö jossa lapsi aktiivisesti toimii, lapsen kasvuympäristössä toimivien ihmisten vuorovaikutus] toimivuuden merkittäväksi tekijäksi kasvatuksen laadun perustana... Bronfenbrenner (1979) korostaa, että kasvuympäristöjen kyky edistää parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kehitystä riippuu eri ympäristöjen välisten sosiaalisten suhteiden olemassaolosta ja luonteesta. Toimivat sosiaaliset suhteet puolestaan perustuvat jatkuvuuteen ja vastavuoroiseen tukeen.” (s. 18-19)
”Kasvatuksen onnistumisen ja korkean laadun kannalta nähtiin erityisen tärkeänä lapsen välittömien kasvuympäristöjen, esimerkiksi kodin ja päivähoitopaikan väliset suhteet. Tämä lähtökohta nosti perheen ja päivähoidon yhteistyön sekä varhaiskasvatustutkimuksessa että arkipäivän toimintakäytännöissä uuteen valoon. Kiinnostus perheen ja päivähoidon yhteistyötä kohtaan ilmeni erilaisten tutkimus- ja kehittämisprojektien muodossa.” (s. 128)
”Yhteistyötutkimukset ovat osoittaneet, että lapsi hyötyy yhteistyöhön perustavasta kasvatuksesta vanhempien lisääntyneen kasvatusmyönteisyyden ansiosta.” (s. 19)
Yllä olevat lainaukset ovat teoksesta: Päivähoidosta varhaiskasvatukseen, Hujala, Puorila, Parrila-Haapakoski, Nivala. 1998
”Kaikkiaan päivähoidon vaikutuksista olevien tutkimusten perusteella voi sanoa, että laadullisesti hyvä kodin ulkopuolella tapahtuva hoito voi olla monipuolisemmin lapsen kehitystä tukeva kuin kotihoito.” (s. 254)
”Vaikka keskimäärin päiväkoti tarjoaa hieman paremmat kehitysedellytykset lapselle kuin keskimääräinen koti, yksiköiden kesken on normatiivisista ohjeista ja suosituksista huolimatta siinä määrin suuria eroja toiminnan sisällössä, että ne näkyvät myös lasten kehitystapahtumassa. On päiväkoteja, joissa lapset kehittyvät monipuolisesti ja tavoitteiden suuntaisesti, vastaavasti kuin on yksiköitä, joissa vaikutukset lapsen kehitykseen rajoittuvat joillekkin alueelle tai saattavat jäädä kaikkiaan vähäisiksi (esim. Kiviluoto & Parkkinen 1976, Kuusinen & Liikanen 1978)” (s. 253)
”Koti ja päivähoito eivät saisi olla kaksi erillistä maailmaa, joissa lapsi joutuu kehittämään erilaiset sopeutumistavat. Ehjä persoonallisuuden kehitys edellyttää, että lapsi pystyy yhdistämään itsensä ja muista kotona ja päivähoidossa saamansa kokemukset. Hoitajien ja vanhempien olisi syvällisesti tiedostettava vastuun yhteisyys lapsen kehityksestä. Käytännössä tämä merkitsee hoitajien ja vanhempien välisen yhteistyön kehittämistä.” (s. 342)
”Lahtikainen ja Sundqvist (1079, 38-53) tutkivat kolmivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten päiväkotihoidon aloittamista Helsingin alueella Bowlbyn teorian pohjalta. Tulokset osoittivat, että näin pienet lapset suhtautuvat usein hoidon aloittamiseen erona kiintymyskohteista kodissa. Seuraavia käyttäytymistapoja tuli esille: 1. Eroprotesti eron hetkellä; 2. Aktiivinen vihamielisyys päiväkodissa; 3. Anakliittinen depressio; 4. Vanhempiin kohdistuva syytöskäyttäytyminen; 5. Päiväkodin pelko… Näin yksipuolinen ei kuva päivähoidosta voi kuitenkaan olla. Lapset etsivät myöskin päiväkodissa hoitajien läheisyyttä. He ovat kykeneviä vähitellen muodostamaan tunnesuhteita myös hoitajiin, mutta näiden suhteiden kehittyminen vie aikaansa.” (s. 341)
Lainaukset teoksesta: Varhaiskasvatustutkimus Suomessa, Lastensuojelun Keskusliitto 1984.
”Lasten omat kokemukset päivähoidosta osoittavat lasten viihtyneen päivähoidossa ja kokeneen päivähoitoajan myönteisenä. Kielteisinä asioina muisteltiin ainoastaan toiminnan pakkotahtisuutta ja yleensä pakonomaisuutta, minkä lapset ilmaisivat ”piti tehdä” tai ”Oli pakko” ” (s. 25)
”Tutkimustieto onkin vääjäämättömästi osoittanut, että päivähoitokasvatuksen onnistumisen tärkein tekijä on kasvattaja itse. Hänen persoonastaan, suhteestaan lapseen ja kasvatukseen paljolti riippuu kasvatuksen tuloksellisuus. Aikuisen persoonallinen kasvatusote ja suhtautuminen lapsiin ovat ehdottomasti tärkeämpiä kasvatuksen tuloksellisuuden kannalta kuin kasvatuksen sisältöalueet tai huolellisestikaan suunnitellut ohjelmat.” (s. 26)
”Lasten varhaiskasvatuksen tavoitteena ei ole perheen tehtävän siirtäminen yhteiskunnalle, vaan perheen tukeminen ja aikuisen kumppanin löytäminen. Näin yhdessä toimien voidaan vahvistaa nimenomaan perhettä ja tukea vanhempien ja lasten asemaa”. (s. 17)
Onko lapsen hyvä olla päivähoidossa? Huttunen & Niiranen (toim.) 1989
Lisäksi päivähoidon laadusta käytiin keskustelua, ja useassa teoksessa todettiin, että suomalainen päivähoito on laadukasta ja tulokset hyviä (tosin tulosten mitattavuus ja mitkä ne oikein ovat vaihteli eri tutkimuksissa). Minulla on vielä pari kirjaa läpikäymättä, ja laitan tänne joitakin lainauksia niistä kunhan ehdin.
”Lasten omia kokemuksia päivähoitokasvatuksensa suhteen on tutkittu vähän. Huttunen ja Tamminen (1991) ovat tutkimuksessaan todenneet mieleenpainuvimmaksi asiaksi… päivähoidon ihmissuhteiden, kasvattajien ja kavereiden sekä yhteisten leikkien. Kielteisinä asioina tuotiin esille yleisesti erilaiset pakot, vaatimukset ja säännöt” (s. 194)
”Päiväkodissa olleiden lasten seurantatutkimukset, joista useimmat ovat yhdysvaltalaisia, ovat osoittaneet, että päivähoidossaolo edistää lasten myöhempää koulussa pärjäämistä, heidän selviytymistä sosiaalisissa tilanteissa ja heidän sopeutumistaan myöhemmin yhteiskuntaan (sylva & Willtshire 1993 ym)” (s. 194)
” Lapsen laadukkaan kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiin vaikuttaa se, missä määrin lapsen kasvatuksesta huolehtivat aikuiset kokevat kasvatuksen yhteisenä hankkeena. Marklund (Huttunen 1984) on tutkimustensa kautta nostanut mesosysteemin [ympäristö jossa lapsi aktiivisesti toimii, lapsen kasvuympäristössä toimivien ihmisten vuorovaikutus] toimivuuden merkittäväksi tekijäksi kasvatuksen laadun perustana... Bronfenbrenner (1979) korostaa, että kasvuympäristöjen kyky edistää parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kehitystä riippuu eri ympäristöjen välisten sosiaalisten suhteiden olemassaolosta ja luonteesta. Toimivat sosiaaliset suhteet puolestaan perustuvat jatkuvuuteen ja vastavuoroiseen tukeen.” (s. 18-19)
”Kasvatuksen onnistumisen ja korkean laadun kannalta nähtiin erityisen tärkeänä lapsen välittömien kasvuympäristöjen, esimerkiksi kodin ja päivähoitopaikan väliset suhteet. Tämä lähtökohta nosti perheen ja päivähoidon yhteistyön sekä varhaiskasvatustutkimuksessa että arkipäivän toimintakäytännöissä uuteen valoon. Kiinnostus perheen ja päivähoidon yhteistyötä kohtaan ilmeni erilaisten tutkimus- ja kehittämisprojektien muodossa.” (s. 128)
”Yhteistyötutkimukset ovat osoittaneet, että lapsi hyötyy yhteistyöhön perustavasta kasvatuksesta vanhempien lisääntyneen kasvatusmyönteisyyden ansiosta.” (s. 19)
Yllä olevat lainaukset ovat teoksesta: Päivähoidosta varhaiskasvatukseen, Hujala, Puorila, Parrila-Haapakoski, Nivala. 1998
”Kaikkiaan päivähoidon vaikutuksista olevien tutkimusten perusteella voi sanoa, että laadullisesti hyvä kodin ulkopuolella tapahtuva hoito voi olla monipuolisemmin lapsen kehitystä tukeva kuin kotihoito.” (s. 254)
”Vaikka keskimäärin päiväkoti tarjoaa hieman paremmat kehitysedellytykset lapselle kuin keskimääräinen koti, yksiköiden kesken on normatiivisista ohjeista ja suosituksista huolimatta siinä määrin suuria eroja toiminnan sisällössä, että ne näkyvät myös lasten kehitystapahtumassa. On päiväkoteja, joissa lapset kehittyvät monipuolisesti ja tavoitteiden suuntaisesti, vastaavasti kuin on yksiköitä, joissa vaikutukset lapsen kehitykseen rajoittuvat joillekkin alueelle tai saattavat jäädä kaikkiaan vähäisiksi (esim. Kiviluoto & Parkkinen 1976, Kuusinen & Liikanen 1978)” (s. 253)
”Koti ja päivähoito eivät saisi olla kaksi erillistä maailmaa, joissa lapsi joutuu kehittämään erilaiset sopeutumistavat. Ehjä persoonallisuuden kehitys edellyttää, että lapsi pystyy yhdistämään itsensä ja muista kotona ja päivähoidossa saamansa kokemukset. Hoitajien ja vanhempien olisi syvällisesti tiedostettava vastuun yhteisyys lapsen kehityksestä. Käytännössä tämä merkitsee hoitajien ja vanhempien välisen yhteistyön kehittämistä.” (s. 342)
”Lahtikainen ja Sundqvist (1079, 38-53) tutkivat kolmivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten päiväkotihoidon aloittamista Helsingin alueella Bowlbyn teorian pohjalta. Tulokset osoittivat, että näin pienet lapset suhtautuvat usein hoidon aloittamiseen erona kiintymyskohteista kodissa. Seuraavia käyttäytymistapoja tuli esille: 1. Eroprotesti eron hetkellä; 2. Aktiivinen vihamielisyys päiväkodissa; 3. Anakliittinen depressio; 4. Vanhempiin kohdistuva syytöskäyttäytyminen; 5. Päiväkodin pelko… Näin yksipuolinen ei kuva päivähoidosta voi kuitenkaan olla. Lapset etsivät myöskin päiväkodissa hoitajien läheisyyttä. He ovat kykeneviä vähitellen muodostamaan tunnesuhteita myös hoitajiin, mutta näiden suhteiden kehittyminen vie aikaansa.” (s. 341)
Lainaukset teoksesta: Varhaiskasvatustutkimus Suomessa, Lastensuojelun Keskusliitto 1984.
”Lasten omat kokemukset päivähoidosta osoittavat lasten viihtyneen päivähoidossa ja kokeneen päivähoitoajan myönteisenä. Kielteisinä asioina muisteltiin ainoastaan toiminnan pakkotahtisuutta ja yleensä pakonomaisuutta, minkä lapset ilmaisivat ”piti tehdä” tai ”Oli pakko” ” (s. 25)
”Tutkimustieto onkin vääjäämättömästi osoittanut, että päivähoitokasvatuksen onnistumisen tärkein tekijä on kasvattaja itse. Hänen persoonastaan, suhteestaan lapseen ja kasvatukseen paljolti riippuu kasvatuksen tuloksellisuus. Aikuisen persoonallinen kasvatusote ja suhtautuminen lapsiin ovat ehdottomasti tärkeämpiä kasvatuksen tuloksellisuuden kannalta kuin kasvatuksen sisältöalueet tai huolellisestikaan suunnitellut ohjelmat.” (s. 26)
”Lasten varhaiskasvatuksen tavoitteena ei ole perheen tehtävän siirtäminen yhteiskunnalle, vaan perheen tukeminen ja aikuisen kumppanin löytäminen. Näin yhdessä toimien voidaan vahvistaa nimenomaan perhettä ja tukea vanhempien ja lasten asemaa”. (s. 17)
Onko lapsen hyvä olla päivähoidossa? Huttunen & Niiranen (toim.) 1989
Vastaukset 62
Vanhimmat
ole tutustunut Liisa Keltikangas-Järvisen kirjallisuuteen tai tutkimuksiin.
Alle kolmevuotiaan paikka on kotona. Mihin perustuu tutkimus joka ensiksi toteaa, että alle kolmevuotias päiväkodissa reagoi mm vihamielisesti ym ja samaan hengenvetoon todetaan ettei se mitenkään voi johtua päiväkodista. No, johtuu se koska lapsen psyyke ei vielä kestä sellaista ympäristöä.
Olet siteerannut tutkimuskia, joiden kanssa olet yhtä mieltä. Etkä ole vielä edes äiti. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tämä viesti liittyi alempana olevaan viestiin "Tutkimustuloksia" sekä Isän viestiin "Ylistys päivähoidolle". Eli otin tehtäväkseni tuoda esille näkemyksiä päivähoidon puolesta.
Tuo kotiäitiyden ylistys löytyy tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000253&posting=22000000007070606
mikään kotiäitiyden ylistys tuo. Mutta havaitsinko tekstissäsi katkeruutta?
Kylläpä luet reippaasti rivien välistä, miten ihmeessä sait päähäsi, että minä olisin katkera? Saati sitten kenelle olisin katkera, kotiäideillekö? Enhän minä ole edes äiti vielä, olen vain kiinnostunut kasvatuksesta ja lapsista, eikä mielestäni ole koskaan liian aikaisin alkaa pohtia näitä asioita.
Oletko sinä katkera siitä, että olet kotiäiti? Oliko se oma valintasi vai pakon sanelema juttu?
Miksi naisten täytyy aina vähätellä toisia naisia, haukkua toisten valintoja sekä kyseenalaistaa toisten äitien sopivuutta vanhemmiksi. Miksi on niin vaikeaa käsittää, että joillekin kotiäitiys on paras valinta kun taas joillekin työelämä sopii paremmin? Ei lapsi mene rikki päivähoidossa, kuten ylläolevissa lainauksista selviää.
Viittauksesi keskusteluun oli pikemminkin päiväkodin kritisointia, eikä mitään kotiäitiyden ylistystä. Siksi kysyinkin sinulta katkeruudesta, ajattelin sitä, mihin oikein pyrit. Koska se aihe siitä tutkimuksesta, oli todellakin päiväkodin kritisointia enemmän, kuin korvaavan hoitomuodon/hoitomuotojen ylistystä.
Ei tässä muusta ollut kyse. Uskon kyllä vähemmälläkin kun sanot, että et ole mistään katkera. Ehkä se oli sinulta vain sitten huono vitsi.
Heh, älä vaan turhaudu tuon kotiäidin juttuihin. Hän on katkera, todennäköisesti eronnut ja miestä vailla olevat kotona aikaansa pakosta viettävä tapaus. En ole toista yhtä fanaattista tavannut. Eikä hän edes vähättele pelkästään naisia - vaan aika pitkällä threadilla tuossa alla myös minua.. Jatka sinä omalla asialinjallasi, minä jauhan p***aa tämän tapauksen kanssa.. ;)
Kuulostaa hyvältä työnjaolta :) Tosiaan, tämä kirja jota nyt luen on erittäin mielenkiintoinen. Kyseessä on Ruotsissa 1980-luvulla tehty tutkimus, jossa on tutkittu työssäkäyvien (eli päivähoidossa olevien) lasten sosiaaliemotionaalista ja kognitiivista kehitystä. Lisäksi tutkitaan miten äiti-lapsi -suhde kehittyy ja miltä se näyttää kun äiti käy töissä. Ja ihan hyvältä se tämän tutkimuksen mukaan näyttää, joskin äideillä on usein huono omatunto ja tuntevat syyllisyyttä ja syyllistymistä.
Tämä on melko pitkä tutkimus, se aloitettiin kun lapset olivat noin 4-vuotiaita ja seurantaa tehtiin vielä kun lapset olivat 13-vuotiaita. Eli ollaan pyritty näkemään, miten äidin työssäkäynti vaikuttaa pitkällä tähtäimellä.
Kunhan saan tämän luettua niin laitan lisätietoja ja tuloksia tänne. Tosin tämähän on vain yksi tutkimus, ja vieläpä naapurimaasta, mutta eiköhän olot ole suunnilleen ne samat täällä Suomessa.
ymmärräthän sinä, että nelivuotias ja vaikkapa yksivuotias ovat täydellisen erilaisessa kehitysvaiheessa.
Isän pointtihan oli, että heti kun lapsi on oppinut kävelemään, päiväkoti tarjoaa hänelle parhaat kasvuedellytykset. Tiedät varmaan, että lapset oppivat kävelemään keskimäärin noin 11kk-1.3v.
-80-luvulla tehty tutkimus....??? oi oi noita lähteitä.
Minkä takia joku tuntee tarvetta ainoastaan jauhaa paskaa.
Yksi vaihtoehto on, ettei kykene mihinkään muuhun.
Niin, varsinainen tutkimus tehtiin 80-luvun puolesta välistä loppupuolelle. Raportointi on tehty 1990-luvun alussa.
Voisitko ystävällisesti sanoa, miksi tämä, erinomainen tutkimus, ei sovellu nykypäivään. Onko äitien työssäkäynti muuttunut? Ovatko lapset muuttuneet erilaisiksi vuosien varrella? Eikö sosioemotionaalinen kehitys olekaan enää sama?
En ymmärrä tätä vanhojen tutkimusten vähättelyä, omalla alallani vanhoja tutkimuksia arvostetaan yhä edelleen, mutta ehkä tämä varhaiskasvatusala on jotenkin erikoinen tieteenala, jossa vain uusin materiaali kelpaa.
Olen toisella korvalla kuunnellut näitä juttujanne ja tähän ajattelin lyhyesti kommentoida. En harrasta kirjeenvaihtoa näillä palstoilla, joilla ihmiset koettavat pönkittää omaa itsetuntoaan hakien turvaa ympäristöstään. Mies ottaa vastuunsa ja kantaa sen mukisematta. Tätä kutsutaan paineensietokyvyksi. Siihen ei tarvita hienoja oppimismeneteliä. Behavioristinen ja kognitiivinen opetustapa, (?)kasvatustapa ovat eräänlaista tiedettä. Tiede tutkii, ja tunnetusti tiedekin on tehnyt virheitä. Olen niitä joutunut tavailemaan ja tenttimään, mutta hullua hurskaammaksi ei niistä tule. Ehkä maalaisjärki on katoamassa uusavuttomuuden tieltä kokonaisuudessaan. Luetun tekstin uskominen sumeilematta ilman kritiikkiä on hasardia. (viittaan tässä erääseen tutkimustulokseen, jonka toit ilmi. Liekö kyseisiä tutkimuksia tehnyt ihminen? -insinöörikin on erehtyväinen)
"Heh, älä vaan turhaudu tuon kotiäidin juttuihin. Hän on katkera, todennäköisesti eronnut ja miestä vailla olevat kotona aikaansa pakosta viettävä tapaus."
Valitettavasti joudun tuottamaan sinulle karvaan pettymyksen. Puolisoni ei ole kotona pakosta, vaan omasta tahdostaan. Olemme onnellisia, kun meillä on tällainen mahdollisuus (kasvattaa lapsemme kotona). Puolisollani on tahtoessaan mahdollisuus palata työelämään milloin vaan.
"En ole toista yhtä fanaattista tavannut. Eikä hän edes vähättele pelkästään naisia - vaan aika pitkällä threadilla tuossa alla myös minua.."
Oletko saanut kaikkivoipaiseen luonteeseesi nyt kolauksen? -oletko fanaattinen
"Jatka sinä omalla asialinjallasi, minä jauhan p***aa tämän tapauksen kanssa.. ;)"
Niinhän sinä tunnut tekevän. Olet tapaus?
> "Olemme onnellisia, kun meillä on tällainen mahdollisuus (kasvattaa lapsemme kotona). Puolisollani on tahtoessaan mahdollisuus palata työelämään milloin vaan."
Ok. Kyllä se mahdollisuus on monella muullakin perheellä, mutta ratkaisut ovat erilaisia. Edelleenkään en ymmärrä sinun ja vaimosi (?) suvaitsemattomuuttanne muiden ratkaisuja kohtaan. Siis täysi ehdottomuus että lasta ei voi/saa/pidä viedä tarhaan alle kolmen vuoden.
Aivan vastaavasti meillä voisi toinen vanhempi olla kotona mutta emme näe sitä sen arvoiseksi kuin te. Emme usko, että lapsemme kärsii ja kituu päiväkodisa. Suurin osa ystäväpiiristämme on lapsena ollut päiväkodissa ja ovat mitä solidaarisimpia, huomaavaisimpia, fiksu, teräviä, erittäin hyvin koulutettuja ja sosiaalisimpia ihmisiä mitä tiedän. Jo pelkästään tämän tiedonpohjalta ainakin minä olen turvallisin mielin. Mutta kuka mitenkin.
> "Oletko saanut kaikkivoipaiseen luonteeseesi nyt kolauksen? -oletko fanaattinen"
Kyllä se kolaus on tainut käydä siellä teidän perheenne päässä. Toisaalta tuo rakas vaimosi, joka voisi palata "koska tahansa työelämään", nielee syötin (ja kohonkin) tuossa toisessa threadissa (ylisys päiväkodille) jossa olin halukas tarjoamaan hänelle työtä (ja olen edelleenkin..).
> "Olet tapaus? "
Toki olen. Ja sinä kuuntelet minua.
Ei ole kuulunut työpaikasta mitään, vaikka kyselin siitä tuossa toisessa "threadissa."
Oliko tämä sitä kohon nielaisemista sitten?
Vielä päivähoidosta. Ratkaisut ovat erilaisia. Ja olen toki sitä mieltä edelleen, että alle kolme vuotiaan paikka on kotona. Mutta en käsitä sitä, että sinä et tunnu lainkaan arvostavan kotiäitiyttä. En aijo lainata tähän tekstejäsi, mutta sain kuvan että mielestäsi äiti jää kotiin vain silloin kun hänestä ei ole muuhun. Että hänestä ei ole mihinkään työhön. Vai oliko se vain sarkasmia?
Pääasia että (vihdoin) käsität, että kotiäitiys voi olla valinta. Ja sillä valinnalla tarkoitetaan lasten etua. Ei niin, että koti olisi virikkeetön ja lapset kehittymättömiä (vaikka minulla vain toisen asteen koulutus), vaan niin, että kotihoidossa on arjen lisäksi myös aikaa lasten harrstuksille, askartelulle yhdessäololle. Uskoisin että teemme samanlaisia asioita kuin päiväkodissa, mutta lapsillamme on erillainen mahdollisuus esimerkiksi pitää yllä kiintymyssuhdetta vanhempiinsa.
Ja nyt, mikä se työpaikkatarjous-juttu on?
Sun ukkos sanoo tuossa yllä että "Puolisollani on tahtoessaan mahdollisuus palata työelämään milloin vaan." Mutta ilman, että sinulla, on edes työpaikkaa odottamassa. Näin ainakin voisi päätellä mielenkiinnostasi trollina heitettyyn työpaikkatarjoukseen. Tervemenoa työvoimatoimistoon.
> "Mutta en käsitä sitä, että sinä et tunnu lainkaan arvostavan kotiäitiyttä."
Jaha, ja missähän niin olen sanonut?? Nimenomaan olen painottanut, että ratkaisut ovat erilaisia ja toisille tarha on parempi kuin kotiäiteys/isyys. Sitävastoin tätä sinä et missään vaiheessa ole hyväksynyt. Koita nyt niellä se, että se asia ei ole fakta, että lapsi on parempi, onnellisempi, osaavampi, sosiaalisempi jne mikäli viettää 1-3 v iän kotona.
> "Uskoisin että teemme samanlaisia asioita kuin päiväkodissa, mutta lapsillamme on erillainen mahdollisuus esimerkiksi pitää yllä kiintymyssuhdetta vanhempiinsa."
Viittaat kiintymyssuhteella vanhempiin (monikossa) kuin toinen teistä on kotona. Eli että teillä isä on lapsille läheisempi kun sinä olet päivät kotona lasten kanssa? Haloo!
Kiitos trollista, eihän sinulla ennenkään ole ollut kunnon perusteluja leveille puheillesi.
Ja mitä töihin tulee, minulla on työpaikka. Teen koulutustani vastaavaa työtä iltaisin ja viikonloppuisin keikkatyönä. Näin minäkin voi olla töissä, ilman että lapset täytyisi sen takia viedä päiväkotiin.
No enhän minä voi muuta kuin väittä, että on fakta, että alle kolmevuotiaalle on oma koti paras paikka. Se on minun mielipiteeni. Ei siitä tarvitse väitellä.
Pakko sanoa että olen hiukan eri mieltä arvoistakin kanssasi. Minusta sosiaalisuus ja solidaarisuus eivät ole niin kauhean tärkeitä taitoja että niitä pitää ihan päiväkodista asti mennä hakemaan. Voisit hyvin menestyä politiikassa näillä pehmoisilla puheillasi, vasemmalla tietenkin. Siellähän on alkanut muutenkin rivit rakoilemaan, joten kaltaisellesi jutustelijalle löytyisi varmaan paikka.
Suotko lapsillesi sosiaalisuuden ja solidaarisuuskasvatuksen lisäksi mahdollisuuksia kehittyä yksilöllisesti ja persoonallisesti. Puheesi kuulostavat siltä, että teillä lasten kasvatus lähtee vanhempien tarpeista, ei siitä mikä lapsillenne on parasta. Mutta toisaalta, sanoithan, että lapsenne viihtyvät tarhassa mainiosti. Hyvä. Ovat siis sopeutuneet sinne hyvin. Vai selviytyneet sinne joutumisesta?
Tuolla viimeisellä kappaleella osoitit mehevästi taas sen, että et ymmärrä kehityspsykologiasta mitään. Näin kirjoittaa professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan Tunne itsesi Suomalainen, WSOY Juva 2000, kappaleessa XXVI:
"Lapsen ja äidin välinen kiintymyssuhde ei ole selviö, eikä sitä luoda hetkessä. Sitä rakennetaan koko varhaislapsuus, se vaikuttaa koko lapsen kehityksen ja sen vaikutus kulminoituu, ts. saa erityisen tärkeän merkityksen, aina tiettyinä herkkyyskausina."
"Teoria on lohdullinen osoittaessaan, että tavallinen elämä johtaa todennäköisemmin hyvään lopputulokseen kuin ongelmiin. Kiintymyssuhteen rakentamiseen ei siis tarvita mitään erikoistietoa eikä erityisiä taitoja vaan aivan tavallista normaalia elämää lapsen kanssa: riittävästi aikaa ja mielenkiintoa lapselle. Aika on kuitenkin avainsana. Jos sitä ei ole lapselle annettavaksi, kiintymyssuhde on vaikeaa ellei mahdotonta rakentaa."
Ja kirjassaan Temepramentti, ihmisen yksilöllisyys, Keltikangas-Järvinen, WSOY, Juva 2004, kappaleessa XIII:
"Eräs kehityspsykologian keskeisimpiä teorioita on niin sanottu kiintymyssuhdeteoria. Teoria selittää äidin ja lapsen (tai ensisijaisen hoitajan) välisen suhteen kehittymistä, ja sitä, millä tavoin tämä ensimmäinen ihmissuhde vaikuttaa lapsen myöhempään kehitykseen. Tämän ensimmäisen kiintymyssuhteen vaikutus ulottuu kaikkeen lapsen kehitykseen, sekä kielelliseen että sosiaaliseen kehitykseen. Turvallinen kiintymyssuhde nopeuttaa ja rikastuttaa lapsen kielellistä kehitystä, opettaa häntä tunnistamaan ja hallitsemaan emootoitaan, antaa hänelle valmiudet luottaa ja kiintyä aikuisena muihin ihmisiin, ja antaa kyvyn säilyttää optimistinen elämänasenne."
"Turvallinen kiintymyssuhde syntyy ensisijaisesti hoitajan, tavallisimmin äidin ja lapsen kahdenvälisessä vuorovaikutuksessa silloin, kun hoitaja on riittävän herkkä havaitakseen lapsen tarpeita ja kykenee vastaamaan niihin."
Eli kiintymyssuhde vaikuttaa lähes kaikkeen lapsen elämässä ja tuleivaisuudessa, myös suhteessa isään.
Hei,
Olet aivan oikeassa siinä, että jokainen perhe tekee omat valintansa, joskus valinnat ovat hyvin perusteltuja, joskus huonommin. Olin alun perin tarkoittanut, että keskustelisimme tässä nimen omaan päivähoidon hyödyistä, mutta ainahan näitä lipsahduksia muille (mielenkiintoisille) urille sattuu.
Itse naisena arvostan "kunnon" kotiäitejä, jotka tekevät sitä työtä sydämestään ja omasta halustaan. Ja ennen kaikkea hyvin. Hyvä kotiäiti on lapselle ja perheelle suuri voimavara. Tottakai kotiäideissä (kuten päiväkodeissakin) löytyy hyviä yksilöitä ja vähän huonompia yksilöitä.
Saanko vielä kysyä, minkä ikäiset lapsesi ovat, montako lasta sinulla on, millaisia harrastuksia niillä on, miten heidän isänsä osallistuu koti- ja kasvatustöihin? Olen utelias, koska olen vasta suunnittelemassa perhettä ja äitiyttä, ja kaikki käytännön tieto on tervetullutta.
Tällä hetkellä ajatukseni menevät siihen suuntaan, että pidän "normaalin" äitiysloman jonka jälkeen lapset menevät hoitoon (mieluiten ensiksi perhepäivähoitajalle) ja minä takaisin töihin. Mutta paljon ehtii tapahtua ennen kuin lapset ovat sen ikäsiiä ja äitiysloma ohi :)
Aihe ja tutkimukset olivat ehkä varhaiskasvatuskriittisiä, valitettavasti vaan moni keskustelija tulkitsi tulokset kotihoidon ylistykseksi. Kotihoito voi olla lapselle suunnaton etu ja ilo, jos se on hoidettu hyvin. Mutta hyvä varhaiskasvatuskin antaa samat eväät lapselle.
Tietenkin aina voidaan keskustella siitä, koska lapsen on hyvä mennä päivähoitoon. Oma mielipiteeni on, että perhepäivähoitajalle vaikka vuoden ikäisenä (jos on pakko) ja päiväkotiin pari vuotiaana.
Niin siis, mielipide ei ole fakta. Faktoista "ei voi" väitellä, mielipiteistä taas voi.
Faktan osoittaminen vääräksi edellyttää todistusta. Jos väite on vain irrallisesti: "alle kolmevuotiaalle on oma koti paras paikka" se voidaan helposti todistaa vääräksi vastaesimerkillä. Esimerkin voi varmasti jokainen keksiä itse.
Eksaktien tieteiden tutkimukset ovat tulvillaan faktoja, ihmisläheisemmissä tieteissä tutkimuskohteet ja tulokset ovat enimmäkseen vain teorioita.
Huomaa sana "teoria". Myös professori Liisa Keltikangas-Järvinen näyttää käyttävän sitä usein tekstissään...
Et sie tiiä mittää nykyisest käsityksest siit, et mitä tieto on. Tuo "eksakti tieto" on harhaa, kaikki on teoriaa.
Harrastatko sie jotain kansalaisopiston filosofiapiiriä?
Kiitos sinulle asiallisesta kirjoituksestasi. Minusta onkin tuntunut pitkässä juoksussa siltä että olen joku yhteiskunnan hylkiö, kun haluan kasvattaa ja antaa aikaani lapsilleni itse. Ehkä tämä jatkuva puolustuskannalla oleminen toi esiin hostiiilit luonteenpiirteeni...
Lapsemme, 3 ja 4-vuotiaat harrastavat kahta eri urheilulajia, muskaria sekä vaihtuvia taideharrastuksia sesongin mukaan. Eli olemme käyneet esimerkiksi keramiikkakurssilla, joka oli äidille ja lapsille. Sen lisäksi maalailemme, askartelemme ja muovailemme kotona aika paljon. Piirtäminen on myös erittäin suosittua, ja töitä syntyykin tiuhaan tahtiin - hahmottamisen kehitys on ollut hurjaa! Esimerkiksi 4-vuotias piirtää hyvin yksityiskohtaisia asioita ihmisille ja selittää niitä samalla piirtäessään. 3-vuotias on ilmetty tarinankertoja ja juttujen keksijä. Hänen piiroksissaa leiskuvat upeat värit. Myös tavallinen arki satuhetkineen tai vaikka pullanleipomisineen on heistä hauskaa. Tarkkaan katsovat kun sekoitan taikinaa ja nopeasti oppivat mitä siihen milloinkin laitetaan. Sitten vaan pullia pyörittelemään. Jauhoa voi löytää eteisestä asti... Tai sillävälin kun pullat paistuvat uunissa, voi jauhoisella pöydällä ajaa pikkuautoilla niin niiden jäljet jäävät "hiekkaan!"
Yksi tärkeä harrastus lapsilla on tietysti leikki. Kun ikäero on pieni, leikkissä päästään hyvin intensiiviselle tasolle ja varsinkin aamuisin kun ovat virkeitä, leikki saa todella rikkaat puitteet mielikuvitukseltaan.
Isä on aina osallistunut perheen arkeen, kaikkiin kotitöihin, lasten hoitoon ja heidän kanssa ihan vain olemiseen. Urheilujutut isin kanssa ovat suosituimpia. Ja tietysti lego-rakentaminen ja palapelien teko.
Muistan ennen esikoiseni syntymää kun eräs ystäväni sanoi: "Et voi kuvitellakaan millaista se elämä on sitten kun sinulla on se oma lapsi" ja minusta se on pitänyt pitkälle paikkansa. Kaikki nimittäin muuttuu lopullisesti viimeistään silloin kun vastasyntyt lapsesi nostetaan käsivarsillesi.
Kyllähän tässä suomalaisessa yhteiskunnassa pidetään hylkiöinä ja loisina kaikki ne, jotka eivät tee tuottavaa työtä (eli jopa lastentarhanopettajien työtä väheksytään, koska ei tule tuloksia!!). Olen itse vielä opiskelija, joten tiedän vallan hyvin, miltä tuntuu saada loisen leiman otsaan. Opiskelijoita pidetään "toisen asteen kansalaisina", tiedät varmasti tunteen :)
Olen tosiaan vasta vaiheessa perustaa perhettä, mutta jonkin näköinen kuva siitä, miten haluan lapseni kasvattaa minulla jo on. Olen ollut koko elämäni päiväkodin läheisyydessä, niin itse hoidettavana kuin äidin ammatin kautta ja myöhemmin myös itse töissä päiväkodissa. Joten olen nähnyt sen arjen ja sitä, mitä päiväkodilla on tarjottavana lapsille.
Se, mitä tarjoat lapsille ja mitä teet heidän kanssaan kuulostaa minusta täysin päiväkodin arjelta. Sielläkin askarrellan, harrastetaan, luetaan satuja, annetaan vapaalle leikille tilaa ja jopa leivotaan. Olet ilmeisesti hyvä kotiäiti, joka jaksaa innostua ja innostaa lapsia. En tiedä olisiko minusta siihen. En tiedä, jaksaisinko tehdä sitä lapsen kouluun menoon asti. Sillä tiedän, ettei minusta olisi päiväkodin tädiksi juuri sen takia, etten pidä sitä työtä mielekkäänä. Tärkeänä, mutta ei mielekkäänä.
Voihan se toki olla, että mieli muuttuu kun on omat lapset hoidettavana, mutta voi myös olla ettei muutu. Ja jos ei muutu, taidan antaa päiväkodin tätien ja setien - joilla on kutsumusta asiaan - leikittää ja laulattaa lapsiani ja minä palaan työelämään. Rakastamani ammatin luo.
Tsemppiä sinulle ja iloisia hetkiä lapsiesi kanssa!
Minua jotenkin heikottaa tuo sinun asenteesi.
Ymmärränhän toki, ettet voi ymmärtää varhaisesta vuorovaikutuksesta mitään, mutta silti.
Kuvaat, kuinka päiväkodin arki on normi johon kotona tulisi yltää.
Päinvastoin, päiväkodin tulisi yrittää tarjota edes häivähdys siitä, mitä koti voi tarjota.
Tavallinen arki on riittävää virikettä pienelle lapselle, ei pullan leipomista tarvitse pedagogisoida.Sinä olet (vielä)suorituskeskeinen ihminen, joka kuvittelee, että kasvatus on toimenpiteitä ja virikkeitä.
Ei, kasvatus on läheisiä tunnesuhteita ja läsnäoloa, elämistä.
Harmi, että sinua heikottaa. Et ole ilmeisesti tottunut siihen, ettei ihmiset ovat samaa mieltä kanssasi?
On totta, ettei minulla ole äidin kokemukset varhaisesta vuorovaikutuksesta. Toivottavasti saan näitä kokemuksia pian tulevaisuudessa. Ei silti näe asiassa ristiriitaa, eli varhaisen vuorovaikutuksen/sosioemotionaalisen siteen muodostamisessa ja päiväkotihoidossa.
Tottakai arki lapsen kanssa on alussa pelkkää hoivaamista ja hoitamista: lapsi pitää ruokkia, pestä, nukutaa jne. Ja tänä aikana kuulemma arki kuluu nopeasti ja hiljaista tai rauhallista hetkeä ei välttämättä tule. Mutta, jossakin vaiheessa pelkkä nukuttaminen ja ruokkiminen ei riitä lapselle. Hänelle pitää lukea satuja, hänen kanssaan pitää leikkiä, ulkoilla, piirtää, askarrella, laulaa ja siinä sivussa pyörittää arkea ja kotitaloutta.
Itse en tunne, että haluan tai pystyn tehdä tuota 6-7 vuota, ja mikäli lapsia tulee useampia, niin vuosia tuleekin yllättäen 10-12. Toki haluan olla läsnä lapseni ensimmäisinä vuosina, haluan nähdä ensi hymyn, ensi askeleet, haluan kuulla ensi naurun ja ensi sanat. Mutta: olen nyt jo valmistautunut henkisesti siihen, että lapsen ollessa noin 3 vuotta minä palaan työelämään. Tietysti mikäli on työpaikka minne palata.
En tietenkään voi vielä sanoa, olevani kasvatusalan ammattilainen, mutta tiedän, että päivähoitohenkilöstö kuuluu tähän ammattilaisten ryhmään. Itse pystyn vain tarjoamaan lapselleni rajatonta rakkautta ja tukea, ja sitä tulenkin tekemään.
kiitos myötätunnostasi. Pidän keskusteluista ja siitä, että ihmiset ovat eri mieltä kanssani.
Ole rauhassa omaa mieltäsi, yleensähän ihmiset joilla ei ole tietoa/kokemusta asioista tietävätkin parhaiten.
Jokainen tehköön lastensa kanssa kuten parhaaksi näkee.
Minua vain edelleen heikottaa se, että päiväkotihoito on normi ja kotihoitoa saa selitellä ja vakuuttaa, kuinka paljon virikkeitä lapsi saa jos äiti OIKEIN hyvin hoitaa hommansa.
Vauvaiän jälkeenkin lapsi tarvitsee eniten läsnäoloa ja tavallista arkea, kasvatus ei ole temppuilua ja virikkeiden metsästystä. Ihminen on toki ryhmäolento ja tarvitsee paljon harjoitusta kodin ulkopuolisissa suhteissa ja kognitiivisia haasteita, mutta edelleen, normaali elämä riittää!
on pienelle lapselle paras paikka. Ei sitä tarvitse selitellä, vaikka kotiäidit niin hanakasti tekevätkin. Samalla lailla pienen lapsen hoitoon vievät vanhemmat selittelevät ratkaisuaan. Meitä vaan on niin moneksi: tapa joka sopii toiselle, ei sovi toiselle. On ihanaa, että jaksat touhuta lastesi kanssa. Kaikki vanhemmat eivät siihen kuitenkaan, syystä tai toisesta kykene. Joskus jopa rajojen asettaminen on vanhemmille ylivoimaista. Tällöin vanhempi osoittaa rakkauttaan antamalla lapselle mahdollisuuden olla päiväkodissa ja ehkäpä näin toimien iltaisin jaksaa lapsiaan paremmin.
Nimittäin kun kerroin nimimerkki "Ei vielä äidille" kotimme arjesta, näytti se luettuna melko touhukkaalta ja virikkeelliseltä. Mutta meillä on myös päivittäin hetkiä, että ei tehdä mitään, lapset leikkivät vain ja tietenkin ulkoilevat, mutta mitään tiettyä juttua ei tehdä.
Sitäpaitsi minäkin olen joskus todella huonotuulinen, en jaksa siivota tai olla läsnä lasten kanssa. Mutta sellaiset tunteet kuuluvat osana arkeen ja ihmisen heikkoihin hetkiin.
Oma lisänsä on myös sillä, että jos ei tehdä mitään, lapset yhtäkkiä keksivät jotain. "ruvetaanko muovailemaan!", "soitetaan mummolle!", äiti leikitään taas sitä ja sitä leikkiä!" Lapset keksivät uskomattoman hauskoja juttuja, ja juuri tekemisen spontaanisuus tekee sekin kotiarjesta jotenkin vapaan tilan toteuttaa itseään. Ei ole mitään ohjelmaa jota pitää noudattaa, voidaan keksiä tekemistä itse.
Ja vielä jaksan jauhaa sen asian että miksi pidän kotiäitiyttä tärkeänä, on tämä kiintymyssuhteen luominen. Eli lapsen ja äidin välille syntyy ns kiintymyssuhde. Kehityspsykologian mukaan tämä suhde ulottuu kaikkeen lapsen kehitykseen, emotionaaliseen, kielelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen.
Jos lapsi nakataan vaikkapa 8 kk ikäisenä päiväkotiin, tämä kiintymyssuhde katkeaa. On siis naurettavaa väittää, että lapsen laittaminen päiväkotiin tekee hänestä viisaamman. Päinvastoin, se hidastaa hänen kehitystään monella tasolla.
Mutta tästä on nyt jauhettu niin paljon että totean vain; jokainen tehköön niinkuin parhaaksi näkee.
Hih. Kiitos, vastasit minulla teoriassa. Ja teoriassa myös luet tämän viestin... :)
Olisit nyt kaivanut esiin nimenomaan alle kolmivuotiaista ja päivähoidosta tehtyjä tutkimuksia koska siitä täällä riidellään.Eihän kukaan kai vielä ole väittänyt ettei lapsi saisi koskaan olla hoidossa tai kodin ulkopuolella.Tutkimustuloksesi koskevat siis väärää asiaa.
Yhdysvaltain tilanne ei vastaa millään tavalla suomalaista järjestelmää, sosiaaliluokkien väliset erot ovat siellä huomattavia Suomeen verrattuna.Samoin päivähoidon taso on erittäin kirjavaa.
Lisäksi tutkimuksen esittely ei tarkoita irrallisten lauseiden kirjaamista ja kiistanalaisessa asiassa olisi hyvä käyttää monipuolisia lähteitä.
Gradu on kovasti työn alla, joten nuo muotoseikat ja viittaukset ovat (ainakin toistaiseksi) hyvin muistissa. En vaan olettanut, että näitäkin viestejä luetaan "sillä silmällä", joten tein tekstistäni vähän löysempää. Tämä viestinihän liittyi alla olevaan viestiin "Tutkimustuloksia", jossa myös on asiayhteydestä irroitettuja lauseita ja keskeisiä tuloksia.
Toki voisin tehdä pidemmän yhteenvedon lukemistani kirjoista ja kappaleista, mutta koska en saa siitä opintoviikkoja (tai palkkaa) niin en välttämättä ryhdy siihen hommaan. Siinä on kuitenkin melko suuri työ. Voisin toki esitellä kirjat tarkemmin, muutamalla lauseella, jos sitä haluat?
Kolme kirjoista käsitteli Suomen tilannetta ja yksi Ruotsin tilannetta. Joten suurin osa tutkimuksista on tehty Suomessa ja liittyy suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Aikaisempiin yhdysvaltalaisiin tutkimuksiin taidettiin viitata vain parissa kappaleessa, jos oikein muistan.
Tuo ruotsalaista varhaiskasvatusta käsittelevä kirja on vielä kesken, se on erittäin mielenkiintoinen ja kertoo hyvin paljon siitä, miten kotiäidit ja työssäkäyvät äidit (ja heidän lapsensa) kokevat päivähoidon. Se on pidempiaikainen tutkimus, ja siitä selviää myös mitä lapsille kuuluu teineinä. Mutta lisää siitä kunhan saan sen selattua läpi :)
Jos sitä gradua todella teet(?) niin kannattaa muistaa että lähteiden tulisi liittyä aiheeseen; yksinkertaistettuna, jos puhutaan alle kolmevuotiaiden päivähoidosta niin lähteiden tulisi liittyä alle kolmevuotiaiden päivähoitoon.
Toseksi, asiasta on runsaasti tuoreempiakin lähteitä, kannattaisi ehkä harkita tiedonhakukurssia.
Oli hankalaa löytää relevanttia materiaalia nimenomaan alle kolmivuotiaiden päivähoidosta (eli uutta, suomalaista). Joten otin eri lähtökulman, valitsin tutkia, miten päivähoito vaikuttaa lapsiin ja heidän vanhempiin. Täällähän on väitetty, että kotihoito on _aina_ se paras vaihtoehto ja että vain äiti voi hoitaa lastaan parhaimmalla tavalla.
Lisäksi on väitetty, että lapsen tunneside äitiin kärsii, hän saattaa saada oppimisvaikeuksia ja tulla "häirikkölapseksi", jos hän on päivähoidossa.
Joitakin graduja on aiheesta tehty tuolla Oulussa, valitettavasti ne gradut ovat siellä pääkirjastossa(?) eikä täällä maakunnassa, jossa minä sijaitsen. Täältä löytyy vain opettajakoulutuksen graduja, eikä niistä ole oikein hyötyä. Joten joudun tulemaan toimeen sillä materiaalilla, mitä löydän.
Oletko nyt tahallasi ymmärtänyt väärin?
Nyt nimenomaan puhutaan alle kolmivuotiaista.
Päivähoidon vaikutukset lapsiin riippuvat oleellisesti myös lapsen iästä, kehitystasosta.
Joten yksinkertaistettuna; jos haluat keskustella päivähoidon vaikutuksista tietyn ikäisiin lapsiin, määrittele ikähaarukka.
Kuten mainitsin, kyse on siitä, koska lapsi on tarpeeksi kypsä siirtymään päivähoitoon.
Jos alat keskustelun siitä, saako lapsia ylipäätään laittaa päivähoitoon, luulisin ettet kummoistakaan mielipiteenvaihtoa saa käynnistymään.
Gradua tekevänä (?)löydät takuulla materiaalia myös netistä, uutta ja aiheeseen liittyvää.
Eikö tällä palstalla saisi puhua vanhemmista lapsista? Aloitin itse tämän keskustelun ja annoin sille mielestäni sopivan otsikon, tarkoitukseni oli avata keskustelun lapsista ja perheistä varhaiskasvatuspalveluiden asiakkaina. Eli miten varhaiskasvatus vaikuttaa lapsiin ja perheisiin, mitkä ovat varhaiskasvatuksen hyödyt.
Eikö tämä: " No niin, tässä nyt muutamia tuloksia varhaiskasvatuksesta ja sen vaikutuksesta perheisiin ja lapsiin." jo kerro, mistä halusin keskustella. Olisiko vielä pitänyt määritellä ikähaarukkaa, ok, tehdään se. Ikähaarukkani on koko lapsen elinkaari vastasyntyneestä koulun aloittamiseen.
Mielestäni täällä on ihan tarpeeksi kinasteltu siitä, minkä ikäisenä lapsi on sopivan vanha päiväkotiin ja kuinka hyvä kotihoito on. Halusin avata keskustelun uudesta aiheesta. Eli, jossakin keskustelussa on keskusteltu siitä, koska lapsi on tarpeeksi vanha siirtymään päivähoitoon. Tässä nyt keskustellaan laveammin päivähoidosta ja sen hyödyistä ja vaikutuksista. Sopiiko tämä sinulle? Ja onhan täällä tullut jo paljon vastauksia ja kommentteja keskustelunavaukseen, ilmeisesti myös päivähoidon hyödyt (eikä vain haitat) kiinnostavat.
Netistä löytyvä materiaali on valitettavasti usein englanninkielistä ja tutkimukset ovat tehty ulkomailla. Ja Suomessa ollaan viime aikoina keskitytty lähinnä varhaiskasvatuksen hallintoon, johtajuuteen ja laatuun, jotka ovat asioita, joista mielestäni täällä on turha keskustella.
Saa puhua vanhemmista lapsista.
Olen siis samaa mieltä kanssasi.
Ryhmässä kasvaminen(vaikkapa päiväkodissa) on antoisaa ja kehittävää yli kolmevuotiaalle lapselle, jos hoitopäivän pituus on kohtuullinen.Valitettavasti olosuhteet päiväkodissa eivät useinkaan ole ihanteelliset lapsen kasvua ajatellen. Onneksi on herättu keskustelemaan lapsen oikeuksista terveeseen, tasapainoiseen kasvuun myös päivähoidossa. Ja onneksi keskustellaan myös lapsen oikeudesta vanhempiinsa.
Tammisen&Ahon artikkeli jonka joku on laittanut alemmaksi, on hyvä avaus päivähoidon laatua tarkasteltaessa.
Keräile nyt jonkin aikaa tietoja ja kokemusta.
Edelleen silti väitän, että asetelmasi on epämääräinen.
"Keräile nyt jonkin aikaa tietoja ja kokemusta.
Edelleen silti väitän, että asetelmasi on epämääräinen."
Höpö höpö. Ei vielä äidin ote käsiteltyyn asiaan on poikkeuksellisen hyvä!
Gradu tulee ei vielä äidiltä helposti, ja varmasti vieläpä hyvin arvosanoin. Ja jos materiaalia joutuu jotenkin rajaamaan, gradun ohjaaja, esim. professori, auttaa siinä varmasti. Älä sinä hipe siitä huolehdi...
...kritisoida. Omia argumentteja ne ei tahdo esittää. Ne on niitä, joiden ei tarvi perustella sanomisiaan. Riittää, kun ne sanoo, että minä tiedän, että kotihoito on parasta.
Ne haluaa tuntea olevansa oikeassa, koska pelkää olevansa väärässä. Ellei ne sitä pelkäisi, ne ei niin painavasti todistelisi.
Minun lapseni olivat kolmen vanhoiksi kotona, kuten totesin jo tuolla aiemmassa keskustelussa. Ei hajuakaan oliko paras mahdollinen vaihtoehto. Toivotaan...Vertailemaan en pääse, kun ei ole perheessä muunkaanlaisia lapsia. Muiden perheiden lapsiin vertaileminen on turhaa. Niillä on ihan eri äiti ja isä.
Pidä pintasi, ihminen! Mukavaa, kun joku viitsii edes ottaa asioista selvää, eikä vaan jankuta. Ja vielä ymmärtää lukemansa lauseet.
Olen esittänyt ihan riittävästi argumentteja täällä ja muualla. Otan ilolla tietoa vastaan, mutta lausun siitä mieleipiteeni myös, jos kerran keskusteluun osallistun.
Minä olen sanonut että alle kolmevuotiaan paikka on kotona. Lisäksi olen myöntänyt, että leikki-ikäinen saattaisi viihtyä puolipäiväisenä päiväkodissa. En pelkää kyllä olevani tässä asiassa väärässä. Kyllä äiti tietää.
Eihän se kotona oleminen autuaaksi tee, jos lasten kanssa ei ole. Kodin arkea voi jakaa lasten kanssa ja ainakin meillä lapset osallistuvat siihen mielellään. Sen lisäksi tulevat askartelu ja satutuokiot, ulkoilu ja lasten harrastukset; muskari, taide ja urheiluharrastukset. Samoja asioita tehdään varmaan päiväkodissakin. Kun lapsia on useampi kuin yksi, he oppivat kyllä sosiaalisiksi, oppivathan he sitä myös harrastuksissaan, jossa on muita samanikäisiä ryhmässä.
Niin että "se siitä ja loput kirjeessä..."
...monissa asioissa kanssani samansuuntaisilla linjoilla. Syy, miksi täällä riittää ihmisiä kanssasi kinastelemaan löytyykin itse asiassa muualta kuin mielipiteistä.
Mielipiteesi hautautuvat helposti kaikkeen siihen raivoon, joka tihkuu tekstistäsi. Minun on vaikea käsittää sitä intohimoa, jolla hyökkäät päiväkotia kohtaan. Tuntuu kuin päiväkodissa olisi vahingoitettu jotenkin sinua tai läheistäsi.
Lisäksi ne seikat, joissa olemme eri mieltä ovat juuri niitä, joiden vuoksi en voi arvostaa muitakaan mielipiteitäsi. Lainaan seuraavassa joitakin tekstejäsi selittääkseni kantaani:
"Sinä "paremmin koulutettu" et tunnu ymmärtävän sitä kokonaisuutta mikä kuuluu vanhemmuuteen. Sinä ymmärrät omat tarpeesi. Sinä asetat ne lastesi edelle." (Isälle)
"Nimenomaan olet tunteeton uraohjus ja lapset ovat sinulle riesa, en epäile sitä sinusta ja muista vastaavista "tapauksista" pisaraakaan." (minulle)
"Ehdotin vertailua, siihen tietysti kuuluu se että meidän perhe voittaisi lasten tulevaisuudella teidän perheen. Meidän lapset olisivat onnellisempia ja tasapainoisempia kuin teidän. Siihen ei tarvita kilpalua, asiat vaan menevät niin että me voitamme. Koska meidän lapset kasvavat kotona eikä päiväkodissa, minun viisaassa seurassa." (isälle jälleen)
" Viet lapsesi päiväkotiin, koska itse olet niin mukavuudenhaluinen. Uskot että lapsesi on onnellinen." (yh-äidille)
Nämä esimerkit löytyivät ensi vilkaisulla. Lisääkin löytyy nopeasti tarvittaessa.
Näinkö sinä puhut ihmisille? Mikä oikeuttaa sinut arvostelemaan ja tuomitsemaan? Miten kokisit tilanteen, jossa sinulle puhuttaisiin näin?
Jos pystyisit kohtelemaan ihmisiä hyvin ja käyttäytymään miellyttävästi, ihmiset ymmärtäisivät ehkä mielipiteesi helpommin. Nyt vaatii työtä etsiä ne solvausten ja itsekehujen seasta. Eikä monikaan ole valmis loukattuna moista vaivaa näkemään.
Uskon, että olet hoitanut ja kasvattanut lapsesi hyvin. Uskon, että he ovat tasapainoisia ja onnellisia lapsia. Omanikin ovat, vaikka ovatkin päiväkodissa.
Olen opettanut lapsilleni, että toisten mielipiteitä on kunnioitettava ja toista ei saa tuomita siksi, että hän on erilainen. Lapseni toimivat näin, mutta odottavat myös aikuisten toimivan samoin. Usein olen saanut hävetä aikuisten puolesta. Jos tyttäreni lukisi tekstisi, niin kävisi taas.
Yritä säilyttää malttisi. Sinulla on paljon sanottavaa, kun vain sanoisit sen rauhallisesti ja syyttelemättä.
Nyt pitää mennä nukkumaan. Menee aina niin myöhään tämä, kun muuten se on lapsilta pois. Ja myös minulta pois, jos en saa lasteni kanssa olla.
Kiitos kun jaksoit, Laura
Kiitos palauttestasi ja ajatuksistasi.
Tuo kirjoitus, mikä oli nimimerkki isä_:lle jossa kirjoitin siitä kilpailusta jossa minun lapseni tulevat tasapainoisemmiksi, tietenkin asiayhteydestään irroitettuna kuulostaa typerälle. Eikä sen tarkoituskaan ollut olla totuus, vaan vastaus isän kepeästi pääteltyihin ajatuksiin ja väitöksiin. Sinä kuitenkin nostit sen ja muutamia muita kirjoituksieni kohtia esille, saadaksesi perusteluja sille että minä tihkun raivoa tekstissäni. Ja sekö piirre ei sinulle sovi?
Oliko sinulla kenties toisenlaisia odotuksia tekstin sisällöstä, kun kirjoittajana on nimimerkki kotiäiti. Kotiäitiys on myytti joka sinänsä saa ihmiset odottamaan tietynlaista pullantuoksuista käytöstä. Jos minä sitten pistän takaisin samalla mitalla kuin saan ja vähän omianikin mukaan, herättää se ihmetystä ja kummastelua. Eihän kotiäiti tuollaista voi sanoa, miksi olet niin tuima, oletko lapsillesikin sellainen... ?
Minä sanon asiat suoraan. Ja olen todellakin sitä mieltä, mitä useimmissa poiminnoissa esitit kauhuissasi. Minusta niissä ei ole mitään raivoa vaan asiaa, niinkuin ne ovat. Keskuteluhan muuttuu kinasteluksi heti kun joku ei ole kanssasi samaa mieltä...
Lauralla on selvästikin kypsä ja analyyttinen näkemys asioihin. Toivotankin hänelle hyvää jatkoa gradun parissa - se on varmasti parempi kuin oma diplomityöni, joka käsitteli jotain hyvin matearialistista ja tällä palstalla montaa ihmistä masentavaa asiaa.
Kotiäidin lause "Minä sanon asiat suoraan. Ja olen todellakin sitä mieltä, mitä useimmissa poiminnoissa esitit kauhuissasi." tuo valitettavan selvästi esiin hänen tapansa käsitellä asiaa. Toki mielipiteeseen on oikeus mutta kannattaisi hetki miettiä josko asiaan olisi muitakin näkökulmia kuin se oma. Tähän ei kotiäiti pysty.
Kotiäidin lause "Minusta niissä ei ole mitään raivoa vaan asiaa, niinkuin ne ovat." kertoo edelleen siitä, että hän pitää mielipiteitään faktoina. Toki moni tutkimus on niiden takana mutta epäilemättä myös muun suuntaisia tutkimuksia on mukana. Ja näitä hän ei hyväksy.
mitä sinä et hyväksy...
Ja olisikohan niin että sinulla asioihin erittäin fakkiutunut näkökulma. En ole sanonut että en hyväksy muun suuntaisia tutkimuksia. En vain usko niihin. Uskon toisenlaisiin tutkimustuloksiin. Olen sanonut että mielestäni alle kolmevuotiaan paras paikka on kotona ja minusta se on fakta. Ja se on minun mielipiteeni. Onko sinun liian vaikea niellä sitä?
Missäs "neiti" käy seuraavaksi keräämässä sympatiapisteitä?
Ymmärrätkö itsekkään mitä tarkoitat?
Yritä saada kirjoituksiasi kevätpörriäiseen, siellä aikuiset varmasti ihastelisivat niitä.
www.stakes.fi/dialogi/03/dia22003/32.htm
lue nyt aluks toi ja laita isällekin viestiä.
Tässä oikea
www.kaks.fi/pages/polemiikki/02_2002_art2.html
Lapsen kehityksen kannalta hienointa mitä voi tarjota on antaa hänen kasvaa päiväkodin tätien seurassa. He ovat ammattitaitoisia ja osaavat olla lasten kanssa.
HYVÄ HYVÄ ei vielä äiti. Sinä hallitset asiat jo paljon ennen kun sinulla on lapsiakaan. Olet varmasti täydellinen äiti, työntekijä ja ihminen.
päiväkodissa "tädit" saa palkkaa siitä että ne hoitaa lapsia. Lämpö ja rakkaus annetaan kotona, niitä ei missään laitoksessa saa. Mieti vähän millaisia sammakoita suustasi päästelet. mä ainakin teen sitä työtä rahasta enkä rakkaudesta, lyhyt nopea koulutus, thats it.
alan valinnu rahan hakemiseen !
Meinaan, merkonomikin saa enämpi ja sen koulutuksen hankkii vaikka kirjekurssilla.
Ja päiväkotitätien palkkahan on aivan huikea!
Päiväkodinjohtajien keskipalkka syksyllä 2003 oli 1814 euroa! Ja johtaja on sentään parhaiten palkattu koko päiväkodissa. Joten etpä sinä tee kovin suurta palkkaa...
Eikä se koulutuskaan kovin lyhyt ole, lastentarhanopettaja on nykyään vähintään kandidaatti (eli 3-5 vuotta yliopistossa, opiskelutahdista riippuen) joskus maisteri (5-6 vuotta yliopistossa). Sosionoomien koulutus on 3,5 vuotta ammattikorkeakouulssa ja lastenhoitajatkin ovat saaneet 2,5-3 vuoden koulutus. Ja heidän palkkansa ei ole päätä huimaavaa...
Parempaa palkkaa nopeammin ja helpommalla työllä (lastenhoitotyö kun on niin fyysisesti kuin henkisesti rasittavaa) olisit saanut vaikka lukemalla itsesi restonomiksi tai datanomiksi.
Taidat olla trolli, sillä kyllä suurin osa tädeistä tekee työtä suurella sydämellä ja kutsumuksesta eikä pelkän rahan takia...
mene nyt ehdottelemaan tuota kutsumusta ja suurta sydäntä alan ammattilaisille.Saat turpiisi
Kyllä ihmiset tekee sosiaali- ja terveydenhuoltoalan hommia ihan elääkseen, ei mistään kutsumuksesta.Juuri tuollainen vähättelevä asenne tekee mahdottomaksi palkkakuopasta nousemisen!
Herää, enää ei eletä 1800-luvulla!
Olen seurannut lastentarhanopettajien taistelua pois palkkakuopasta pääsemiseksi jo 10 vuotta. Ja hyvin läheisesti. Joten tiedän tasan tarkkaa, mikä heidän tilanteensa on, ja olen käsittänyt, ettei lastenhoitajienkaan tilanne ole hyvä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nyky-yhteiskunnan meno tulospalkkauksineen ja kovine suoritusvaatimuksineen ei ole hyvä. Sillä miten mittaat lastentarhanopettajan tuottavuutta tai tulosta? Et mitenkään. Palkkauksessa tulisi ottaa huomioon koulutus, työn vastuu ja vaativuus sekä kokemus. Myös "kutsumusammatista" tulisi maksaa.
Mutta: pointtini edelliselle trollaajalle oli se, ettei kukaan tee lastenhoitotyötä pelkän rahan takia. Ja jos tekee, hän on ehdottomasti väärällä alalla. Sillä juuri lastenhoito työssä sydämellä ja omalla mielenkiinnolla on merkitys.
On erittäin vaikeaa, päästä opiskelemaan varhaiskasvatusta yliopistoon, enkä ole koskaan kuullut, että joku joka ei pidä lapsista tai ei halua lastentarhanopettajaksi "joutuisi" sille alalle. Lastenhoitajien (eli koultuukseltaan lähihoitajien) ja sosionoomien tilanne voi olla eri, heistä saattaa löytyä ihmisiä, jotka eivät päässeet muualle tai jotka mielummin tekisi työtä eri alalla (hoitoala, sosiaaliala, lastensuojelu).
Taas kärjistit viestini ja luit omiasi rivien välillä. Noh, syntyyhän se keskustelu näinkin :)
sellainen kaikkien alojen asiantuntija. Hyvä niin.Miten läheisesti olet seurannut; kummitäti on lastentarhanopettaja? Ja itse olet ollut kesätöissä laitosapulaisena?Ai niin, kerroithan itsekkin olleesi päiväkodissa lapsena!
Kukaan joka omakohtaisesti työskentelee sos. tai terveydenhoitoalalla ei enää vuosikymmeniin ole puhunut"kutsumusammatista", toki työskentely alalla kiinnostaa, mutta valitettavasti se kiinnostus hiipuu kun näkee alan todellisuuden.
Haluan mieluusti saada työstäni asianmukaisen ts. nykyistä suuremman korvauksen, mutta työni on myös EHDOTTOMASTI kutsumusammatti. "Ei vielä äiti" on uskoakseni oikeassa siinä, että tuskin kukaan päivähoitotyötä rahan kiilto silmissä tekee. Joku on ehkä ajautunut tälle alalle, mutta varmaan aika harva (ei ainakaan kukaan tuntemani). Hakijoita avoimiin paikkoihin riittää ja työnantajilla on valinnanvaraa, joten eiköhän asiallinen rekrytointi viimeistään karsi nämä rikkauksien (siis rahallisten) etsijät. Muita rikkauksia päiväkotityö antaa niin paljon, etten usko koskaan vaihtavani alaa, vaikka välillä voimat ovatkin loppu lähinnä siksi, että tapaukset, joissa koko perhe voi huonosti lisääntyvät koko ajan.
Jos nyt oikeasti haluat tietää:
- äitini on lastentarhanopettaja ja päiväkodinjohtaja (ollut jo yli 10v).
- anoppini on lastenhoitaja, töissä päiväkodissa.
- itse olen ollut töissä päiväkodissa ensiksi pari kesää kesätiössä sitten 8 kuukautta sijaisena.
- paras kaverini opiskelee tällä hetkellä varhaiskasvatusta
- olen seurannut liiton sivuilta, mitä varhaiskasvatusmaailmassa tapahtuu ja mihin suuntaan kehitys vie.
- ja olen toki itse ollut päiväkodissa pienenä.
Ainakin sekä äitini, että anoppini, tekee työtään rakkaudesta lapsiin. Itseasiassa anoppinikin sanoi vasta, että parempaa palkkaahan sitä saisi jos pyyhkisi vanhuksia eikä lapsia, mutta sitä hän ei halua.
Olet aivan oikeassa siitä, että kiinnostus hiipii kun haaveet kohtaavat todellisuuden. Syyt siihen ovat, ainakin lto:ien puolella huono palkka, huonot työolosuhteet ja liian suuri vastuu asioista, jotka oikeasti kuuluisi kunnan päättäjille. Yksityisellä puolella, muissa tehtävissä, saa parempaa palkkaa, paremmissa olosuhteissa.
Itse asiassa vielä viime vuoden loppupuolella julkaistussa esitteessä: "Päiväkodin johtaja on monitaituri" ja muissa LTOL:n julkaisuissa puhutaan kutsumusammatista. Joten kyllä alan ammattilaisetkin käyttävät edelleen tuota termiä.
Mistä ite luulet tai tiedät tuntevasi suomalaista varhaiskasvatus alaa? Et kai sentään ole viennut lastasi hoitoon?
olen vain työskennellyt alalla vuosikausia.
Ja se on kiva että äiskä ja anoppi on töissä lastentarhassa.Ja itsekkin olet ehtinyt tuohon ikään kokea monenmoista.
Ne, joiden miehillä/vaimoilla on iso palkka voivat ehkä puhua kutsumusammatista, muilla ei ole varaa.
Ai lastentarhanopettaja?
Kutsumushan tarkoittaa sitä, että hakeudutaan tiettyyn töihin, tietylle alalle, koska haluaa tehdä sitä työtä. Kutsumusammatti on ammatti, jota ihmiset tekevät omasta tahdostaan ja rakkaudesta työhön, ei pakosta tai pelkän rahan takia.
Etkö sinä, hakeutuessasi alalle miettinyt, miten ihanaa on tehdä työtä lapsien kanssa? Etkö hakeutunut alalle rakkaudesta lapsiin, hoitohalusi takia tai sen takia, että haluat tehdä arvokasta kasvatustyötä? Jos et hakeutunut alalle kutsumuksen tai halun takia, olet väärällä alalla.
Ei kutsumusammatin pitäisi tarkoittaa matalapalkkaista työtä, valitettavasti tämä näyttäisi olevan tilanne tänään. Ei kutsumus ole siunattu vain hyväpalkkaisten puolisoille, kutsumus voi koskettaa ketä tahansa.
Näin ainakin idealisessa humanistisessa maailmassa :)
Nythän ne mun silmäni avautuivatkin, nyt on vaan unohdettava asuntolainat ja muut elämän realiteetit ja ruvettava opiskelemaan uutta alaa! onneksi nyt joku opiskelija minulle kertoo,etten sovellu alalle ja että alaa on vaihdettava!
Kiitos, sitähän olen tässä sanonutkin että sinä se olet kaikkien alojen asiantuntija.En tässä nyt enää vie palstatilaa kun sain täältä uuden suunnan elämääni!
Jos työ on sinulle vain keino maksaa asuntolainat, miksi ihmeessä valitsit noin haastavan ja vaativan alan? Miksi ihmeessä päätit ryhtyä kasvattamaan ja huolehtimaan yhteiskuntamme pienimmistä - tärkeimmistä - ihmisistä?
En tajua, mikä saa ihminen lähtemään alalle, jota kohtaan hän ei tunne intohimoa tai "kutsumusta". Yhtä hyvin voisit maksattaa asuntolainasi istumalla kaupan kassalla tai jakamalla postia. Palkkakin olisi varmasti parempi.
Itse, vaikka olenkin "vain" opiskelija, tiedän jo, millaista työtä haluan tehdä kunhan valmistu. Tunnen jo nyt palavaa halua päästä työelämään, toki voi olla, että työ tuntuu 30 vuoden jälkeen tylsältä ja maistuu puulle, mutta ainakin olen lähtenyt alalle omasta halustani ja kutsumuksesta.
Miksi ja miten sinä päädyit kasvattajaksi? Se kysymys jäi vielä vastaamatta.
kotonani olla? Aamuvuoro 6.30-13. Toiset päivät vastaavasti pidempiä.
edelleen. Mieheni tienaa vähemmän kuin minä. Sana "kutsumusammatti" ei minulle maksa mitään, joten minä ainakin voin siitä omalla kohdallani puhua. Minunkin palkkaani saa silti nostaa, en pistä vastaan. Kannattaisiko ruveta vaikka lehtimyyjäksi? Teet isot provikat selityslahjoillasi eikä tarvitse puhua kutsumuksesta.
että minulla siis ei ole mitään tekemistä nimimerkin "ei vielä äiti" kanssa (paitsi joitakin yhteisiä näkemyksiä)