Ikää on 39 vuotta, mutta en ole vielä koskaan elämäni aikana onnistunut laukeamaan yhdynnässä. Seksikumppaneita on ollut yhteensä reilu parikymmentä; ei mitään pitkäaikaisia eikä vakavia juttuja, pisin säätö on kestänyt alle 3 kuukautta. Suuseksissäkään en ole lauennut kuin yhden ainoan kerran. En tiedä, johtuiko humalatilan aiheuttamasta rentoutumisesta vai mistä, mutta kerran hotellihuoneessa onnistuin laukeamaan, kun nainen otti suihin. Tämä tapahtui ilman kumia, kortsun kanssa en ole lauennut myöskään suuseksissä. Kahdesti olen käynyt maksullisissa ja kumpikin oli todella taitava suihinottaja ja lisäksi olivat häikäisevän kauniita naisia, mutta en lauennut kondomin kanssa. Suhteideni luonteesta johtuen olen ollut yhdynnässä ilman kumia vain kerran, mutten silloinkaan lauennut. Erektion kanssa ei sinänsä ole suurempia ongelmia ollut, paitsi joskus kovassa kännissä. Mutta laukeaminen ei onnistu. Ehkä erektio toisinaan jää hieman vajaaksi, sellainen varttia vaille jäykkä. Eräs nainen sanoi kerran, että vaikutan siltä kuin jotenkin herpaantuisin laukeamisen lähestyessä ja siksi en tule. Suuseksissä varsinkin pääsen todella nopeasti lähelle laukeamista, mutta siihen se jää.
Yleensä naiset aina hoitavat minut lopulta valmiiksi käsipelillä ja sen avulla laukeaminen tulee helposti. Kaikki eivät vaan siihen suostu, vaan närkästyvät, kun en onnistunut tulemaan yhdynnässä tai suuseksissä. Jättävät sitten sen takia käsihoidon väliin. No niistä jutuista ei kovin hyvä maku lopulta jääkään. Saapa nähdä, tuleeko koskaan koettua, miltä tuntuu laueta panemisen yhteydessä...
Onko vastaavia kokemuksia kellään?
Laukeamisen vaikeus
8
366
Vastaukset
- Anonyymi
Lopeta ensin alkoholin käyttö ja palaa sitten asiaan.
- Anonyymi
Täällä toinen. Alkoholi ei ole minulle ongelma joten siitä on turha etsiä syytä. Usein on käynyt ettei ole seisonut ollenkaan naisen kanssa. Yhden naisen kanssa vietin yön parikin kertaa mutta olin muna lerpallaan. Kerran onnistuin yhdynnässä mutta en saanut silloin kunnon erektiota. Ei seiso kunnolla edes vaikka nainen imisi. Parikymppisenä seisoi vielä kivikovana mutta nyt 42 vuotiaana en saa kuin hetken kestävän kunnollisen erektion edes runkatessa. Pitäisi kai ihan oikeasti hakea vigra resepti. Kolesteroli on kohollaan niin olisiko sydänfilmin ottokin paikallaan. Olen miettinyt kielisikö erektio ongelmani piilevästä sydän/verisuonitaudista.Toisaalta ei moni nainen varmasti katsele lerppamunaista miestä.
- Anonyymi
Niinhän kaikki juopot aina sanoo.
- Anonyymi
Älä katso nettipornoa. Alkoholi pois sitten naisiin tietyn ajan päästä kun on mahdoton puute.
Liikuntaa , mielummin kuntosalia, voima harjoittelua joka nostaa testoja niin kyllä se mälli alkaa lentämään. Kokemusta on- Anonyymi
Mitä nettipornolla on tämän kanssa tekemistä? Enkä sitä kyllä katsokaan kuin erittäin harvoin. Pornovideot ovat yksinkertaisesti niin typeriä ja korneja, ettei sellaisen katsomiseen kannata käyttää aikaa. Voimaharjoittelu varmasti olisikin hyvä keino.
Itse teen kaiken päinvastoin kuin neuvot (ja röökaaminen päälle), muttei koskaan ole ollut erektio- ai laukeamisongelmia (ellen sitten ole niin kännissä etten itsekään pysy seisaallani).
Ikää 50v.
- Anonyymi
Terve kohtalo toveri.Minulla ollut aina sama juttu en laukea millään naisen kanssa en suulla.en kädellä.Naisia on ollut paljon mutta kenenkään kanssa ei tule mitään pitemmän päälle kun eivät ymmärrä et heissä se vika ei ole.Ja tämä on ihan nuoresta asti ollut näin,en polta ,en juo,salilla käynyt yli 25v ja kunto ok,lääkkeitä eikä sairauksia ole testoarvokin yläkantissa.Itse luulen että tuntohermot ovat pienestä asti olleet jotenkin vialliset ja siitä johtuu,no nyt olen 5kymp niin eipä tuo enää haittaa kun ei ole heilojakaan tän ikäiselle.
- Anonyymi
54v helposti laukeeva ukm:lle kelpais kyllä kaveriksi,jos ok,ja synkkaa,tutustuttaisin myös muhkeamuotoiseen,tosin ujoon ja kainoon vaimoonkin. Tuttavuuden edetessä asia varmaan tulisi puheeksi,ja toivottavasti pääsisi kokeilemaan,pitääkö se paikkaansa...
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352196
- 841293
- 561278
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...351215- 631161
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39874Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122759- 31721
Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21562