Kayn lukemassa naita juttuja joka paiva.. ja taas kerran teki itse mieli kirjoittaa... Oon paattany et nyt loppu... elama menee talla menolla ihan turhaan hukkaan, joten paatin tehda asialle vihdoin jotain...(viides paiva kuivilla).
Yksi mista sain puhtia on se, et avasin silmani kunnolla. Olen normaalipainoinen, en laiha en lihava ja toisekseen mussa on paljon enemman sisaltoa,kuin se milta vaan naytan... ja kun tarkemmin katon itseani peilista, siella on ihan kivan nakoinen nainen.
Ma oon niin vihainen itselleni et paastin itseni tahan. Onko pakko kehittaa itselleen ongelma, kun vois sen sijaan onnellinen? ja loppujen lopuksi se on mina kuka oon vastuussa itsestani, ei kukaan muu... Muita voin syyttaa, mutta se ei johda yhtaan mihinkaan. Taa kaikki on musta itsesta kiinni. Tahdosta. Haluanko olla terve ja onnellinen. Pahaa oloa voi purkaa monella muulla tavalla, kuin aiheuttaa entista pahempi olo.
Eikohan ole munkin aika alkaa katsoa omaa napaa pidemmalle. Mihin kaikkeen pystyn jos vaan haluan. Elama on avoin. Musta voi tulla ihan mita ma haluan. Kyse on vaan siita oonko valmis tekemaan tyota tavoitteeni eteen. Ma haluan auttaa muita. Mulla on taitoa ja tietoa. Ma tuun auttamaan viela monia, mutta ensin mun on autettava itseani. Toivottavasti tekin tajuatte sen omalla kohdallanne.
Yksi mista sain puhtia on se, et avasin silmani kunnolla. Olen normaalipainoinen, en laiha en lihava ja toisekseen mussa on paljon enemman sisaltoa,kuin se milta vaan naytan... ja kun tarkemmin katon itseani peilista, siella on ihan kivan nakoinen nainen.
Ma oon niin vihainen itselleni et paastin itseni tahan. Onko pakko kehittaa itselleen ongelma, kun vois sen sijaan onnellinen? ja loppujen lopuksi se on mina kuka oon vastuussa itsestani, ei kukaan muu... Muita voin syyttaa, mutta se ei johda yhtaan mihinkaan. Taa kaikki on musta itsesta kiinni. Tahdosta. Haluanko olla terve ja onnellinen. Pahaa oloa voi purkaa monella muulla tavalla, kuin aiheuttaa entista pahempi olo.
Eikohan ole munkin aika alkaa katsoa omaa napaa pidemmalle. Mihin kaikkeen pystyn jos vaan haluan. Elama on avoin. Musta voi tulla ihan mita ma haluan. Kyse on vaan siita oonko valmis tekemaan tyota tavoitteeni eteen. Ma haluan auttaa muita. Mulla on taitoa ja tietoa. Ma tuun auttamaan viela monia, mutta ensin mun on autettava itseani. Toivottavasti tekin tajuatte sen omalla kohdallanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mahtavaa... ihanaa lukea tollasta.oon onnellinen sun puolesta. itellä vähän samanlaisia ajatuksia.nyt oon melkein 2 vuotta antanu elämästäni tälle kamalalle sairaudelle, mun pahimmalle viholliselle. mä en halua enää!! mun silmät ei oo auennu vielä kokonaan... oisko sulla angel jotain vinkkejä.. tarvitsen todella kannustusta.äsken juuri oksensin... itkettää. mä päätin kyllä et lopetan kun makasin tuolla suihkun lattialla ja mun sydän alko pomppimaan ihan miten sattuu. pelkäsin kuollakseni että saan sydänkohtauksen.... tuntu että sydän tulee rinnasta ulos ja ihon läpi pystyi oikein näkemään kuinka se hakkas... tää tauti tappaa mut vielä joku päivä jos en nyt lopeta.
minäkin tahtoisin parantua. se tuntuu vaan niin helvetin vaikeelta. Toisinaan tuntuu, että ihan sama, vaikka olenkin näin sairas.. mutta hei. Tää on mun elämä ja haluanko elää sitä näin? Tuntuu, että kaikki menee hukkaan tässä oravanpyörässä, kun elämä ei maistu muulta kun yrjöltä.
olen käynyt sillointällöin lukemassa näitä viestejä ja minulle tuli tarve kirjoittaa tänne. Olen itse sairastanut anoreksian ja bulimian. Bulimiaa sairastin 2 vuotta. Opiskelut menivät huonosti. En enää pystynyt keskittymään mihinkään tärkeään. Kaikki aika meni vain syömisen miettimiseen. Minulla oli todella paha olla, halusin vain kuolla. Tein kaikenlaista typerää. Tuntui todella,ettei millään ole enää väliä. Olin ihan varma,etten parantuisi koskaan. Haluan vain sanoa kaikille,että hakekaa ajoissa apua! Teillä on mahdollisuus parantua. Olen ollut nyt 8kk kuivilla ja olo on mitä mahtavin. Olen vieläkin niin kiitollinen siitä, että jaksoin yrittää. Oli suuri helpotus, kun sain kerrottua ongelmastani rakkaimalleni. Aluksi pelkäsin kertoa, mutta se olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Sain tarvitsemaani apua ja ainakin tällä hetkellä kaikki on hyvin. Monet itkut itkettiin yhdessä, mutta tässä sitä ollaan. Tiedän,että matka on vielä pitkä lopulliseen parantumiseen, mutta tiedän myös,että se on mahdollista. Kaikilla on toivoa. Älkää luovuttako vaan hakekaa apua!! Elämä on liian lyhyt pilattavaksi. Olette kaikki omalla tavallanne kauniita. Jokaisessa on niin paljon muutakin kuin ulkokuori, ja mitä se laihuus ja ulkonäkö loppupeleissä merkitsee?! Sitä jankutan itsellenikin huonoina päivinä. Tsemppiä kaikille!