"In My Lifen" säveltäjä ikuisuusdilemmana

Laita linkki josta käy ilmi että Lennon antaa ymmärtää.

Anonyymi kirjoitti:

Laita linkki josta käy ilmi että Lennon antaa ymmärtää.

https://www.beatlesbible.com/songs/in-my-life/

Myös esim. George Martin on sitä mieltä, että Lennon kirjoitti kappaleen, ja McCartney osallistui kenties "All those place have..." -pätkään. Sen sijaan ainoastaan McCartney on sitä mieltä, että hän sävelsi KOKO rallin.

"Kevyttä poppia."

Niin, aika kuluu ja ihmiset sen myötä myös, mutta silti sitä pitäisi elää ja tehdä taidetta 1800-luvun alun ihanteiden mukaisesti ja silloisen tegnologian sallimissa rajoissa. Ja tehdä se höyryvoimalla vaikka 4 muusikon lauluntekoon keskittynyt sähkökitarabändi sitä ollaan olevinaan.

Tilannehan oli että heillä, biiklesseillä siis, oli varsin hyvä runo jossa on eräitä näkökohtia jotka ovat enempi tai vähempi universaaleja, siis semmottia kuin jokseenkin jokainen ihmisistä, paitsi ehkä eräät avohoidossa olevat klasarimusiikkifriikit joutuu käymään läpi jossain vaiheessa elämäänsä, siis sitä kuinka hyvätkin ystävyydet jotkut säilyvät mutta toiset haipuvat jonnekkin joskus jopa ilman mitään syytä tai joskus koska kuolema ystävät toisistaan erottaa, ja kuinka jotkut lapsuuden tai nuoruuden tärkeät paikat katoavat kokonaan tai muuttuvat ihan muuksi kuin mitä ne silloin joskus olivat.

Niinpä mutta miksi sanoa tai ilmaista jotain oleellista noista aiheista 2 minutissa 26 sekunnissa kun siihen sanomiseen ja ilmaisuun voisi käyttää 1 tunti 45 minuuttia 20 sekunttia kuten vaikkapa herra Mahler ehkä olisi tehnyt.

ja miksi tehdä se 4 tai 5 muusikon voimin kun ihan hyvin voitaisiin rahdata paikalle 120 hengen sinfoniaorkesteri ja hemmetisti vielä kuorolaisiakin.

Toisaalta miksihän Mahler ei sitten tuota alussa mainittua aihetta käsittelevää runoa ensin itse kirjoittanut ja sitten säveltänyt kun oli niin kosminen ja poppareihin verrattuna niin ylivertainen? Niin, jos Mahler olisi niin tehnyt niin beaklesit varmaan olisi jättänyt tuonkin kevyen popin tekemättä ja niin mailma tai ainakin red-meanesien stalinismi olisi melkein pelastunut.

Toisaalta ettei vaan ole että jos käymme läpi Mahlerin laulujen tai sinfonioitten teemoja niin sieltä löytyy eräitä paljon hötöisempia kuin mitä kevyttä poppia olevan In my lifen pääteema on. Toki voi olla niinkin että ehkä sieltä Mahlerin tekosista löytyy yhtä hyviä tai jopa parempia teemoja, kuin mitä In my lifessä on, jolloin palaamme alussa esitettyyn kysymykseen miksi käyttää johonkin 1.45.20 sensijaan että olellinen voidaan tuoda esiin 0.2.26:ssä.

Tai toisaalta miksi tässä Mahlerista joristaan, kun onhan meillä klasarissa tämä oopperaksi kutsuttu jokin. Siis jospa joku oopperasäveltäjä olisi aikoinaan ennen biiklesiä tehnyt just samanlaisen laulun kun mitä In my life, joka sitten käytännössä tarkoittaisi että sinun on ensin kuunneltava 2,5 tuntia hemmetinmoisia melodiattomia jollotuksia ennenkuin joku lihava nainen muinaisessa sotisovassa ja sarvikypärässä ja kilpi ja keihäs kädessä kailottaa korkealta ja kovaa tuon sinänsä niin melodialtaan kuin sanoiltaan oikein viehättävän ja luultavasti ikuisuuksia elävän laulun.

Tuommoisiahan valtaosa oopperoista tapaa olla että ensin 2,5 tuntia kärsimystä että saa kuulla sen hitti-oopperan ainoan ihka aidosti hyvän laulun. Ja hittioppera se ooppera on juuri ja nimenomaa siksi että kun siinä sentään on se yksi ihka hyvä laulu.

Anonyymi kirjoitti:

"Kevyttä poppia."

Niin, aika kuluu ja ihmiset sen myötä myös, mutta silti sitä pitäisi elää ja tehdä taidetta 1800-luvun alun ihanteiden mukaisesti ja silloisen tegnologian sallimissa rajoissa. Ja tehdä se höyryvoimalla vaikka 4 muusikon lauluntekoon keskittynyt sähkökitarabändi sitä ollaan olevinaan.

Tilannehan oli että heillä, biiklesseillä siis, oli varsin hyvä runo jossa on eräitä näkökohtia jotka ovat enempi tai vähempi universaaleja, siis semmottia kuin jokseenkin jokainen ihmisistä, paitsi ehkä eräät avohoidossa olevat klasarimusiikkifriikit joutuu käymään läpi jossain vaiheessa elämäänsä, siis sitä kuinka hyvätkin ystävyydet jotkut säilyvät mutta toiset haipuvat jonnekkin joskus jopa ilman mitään syytä tai joskus koska kuolema ystävät toisistaan erottaa, ja kuinka jotkut lapsuuden tai nuoruuden tärkeät paikat katoavat kokonaan tai muuttuvat ihan muuksi kuin mitä ne silloin joskus olivat.

Niinpä mutta miksi sanoa tai ilmaista jotain oleellista noista aiheista 2 minutissa 26 sekunnissa kun siihen sanomiseen ja ilmaisuun voisi käyttää 1 tunti 45 minuuttia 20 sekunttia kuten vaikkapa herra Mahler ehkä olisi tehnyt.

ja miksi tehdä se 4 tai 5 muusikon voimin kun ihan hyvin voitaisiin rahdata paikalle 120 hengen sinfoniaorkesteri ja hemmetisti vielä kuorolaisiakin.

Toisaalta miksihän Mahler ei sitten tuota alussa mainittua aihetta käsittelevää runoa ensin itse kirjoittanut ja sitten säveltänyt kun oli niin kosminen ja poppareihin verrattuna niin ylivertainen? Niin, jos Mahler olisi niin tehnyt niin beaklesit varmaan olisi jättänyt tuonkin kevyen popin tekemättä ja niin mailma tai ainakin red-meanesien stalinismi olisi melkein pelastunut.

Toisaalta ettei vaan ole että jos käymme läpi Mahlerin laulujen tai sinfonioitten teemoja niin sieltä löytyy eräitä paljon hötöisempia kuin mitä kevyttä poppia olevan In my lifen pääteema on. Toki voi olla niinkin että ehkä sieltä Mahlerin tekosista löytyy yhtä hyviä tai jopa parempia teemoja, kuin mitä In my lifessä on, jolloin palaamme alussa esitettyyn kysymykseen miksi käyttää johonkin 1.45.20 sensijaan että olellinen voidaan tuoda esiin 0.2.26:ssä.

Tai toisaalta miksi tässä Mahlerista joristaan, kun onhan meillä klasarissa tämä oopperaksi kutsuttu jokin. Siis jospa joku oopperasäveltäjä olisi aikoinaan ennen biiklesiä tehnyt just samanlaisen laulun kun mitä In my life, joka sitten käytännössä tarkoittaisi että sinun on ensin kuunneltava 2,5 tuntia hemmetinmoisia melodiattomia jollotuksia ennenkuin joku lihava nainen muinaisessa sotisovassa ja sarvikypärässä ja kilpi ja keihäs kädessä kailottaa korkealta ja kovaa tuon sinänsä niin melodialtaan kuin sanoiltaan oikein viehättävän ja luultavasti ikuisuuksia elävän laulun.

Tuommoisiahan valtaosa oopperoista tapaa olla että ensin 2,5 tuntia kärsimystä että saa kuulla sen hitti-oopperan ainoan ihka aidosti hyvän laulun. Ja hittioppera se ooppera on juuri ja nimenomaa siksi että kun siinä sentään on se yksi ihka hyvä laulu.

Lue lisää

Niin juuri, tämän takia ei oopperaa jaksakaan levyltä kuunnella. Oopperaesitys itsessään tietysti voi olla näkemisen ja kuulemisen arvoinen.
Mutta itse aiheeseen, mielestäni tämä In my life on Lennon-McCartneyn sävellys, ei ole mitään väliä pohtia, kumman enemmän, koska he itse ovat tekijän näin ilmaisseet.