että pää hajoaa, kun kaipaa niin läheisyyttä. No onneksi se ei nyt ole kokoaikaista. Muutenhan se alkaisi jo tosissaan ottamaan pattiin.
Joskus vain tuntuu
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä minulla on kokoaikaista. Pää ei taida kestää, eikä terveys.
Pitää vain touhuta jotain välillä niin se helpottaa.
Touhuilu niin vähän auttaa. Työssä voi unohtaa hetkeksi.
Sivusta totean et yks jätkä saa kyl työnteonkin sotkettua. Pyörii mielessä vähän väliä. Touhuilulla oon pitänyt itseni kiireisenä, mutta ei se mitään oo auttanut.
Töissähän joutuu töitäkin tekemään ja onhan siellä muutakin ajateltavaa. Kavereiden seura tietysti myös auttaa mutta onhan nekin vähän sillee hajaantunut.
Niin, joskus se läheisyydenpuute on niin kouriintuntuvaa että ahdistaa enemmän kuin konkreettiset murheet, itkettää ja saa käpertymään entistä enemmän itseensä. Onneksi syksy lähestyy ja luontaisesti hormonit vähän rauhoittuvat. Josko tuosta talvesta taas selviäisi... Jaan tunteesi. Se tekee ihmisen huonovointiseksi. Ei sairaaksi mutta vajaaksi, jollain tavalla. Vuosien kokemuksella, valitettavasti.
On muuten kauheinta olla silloin lähellä jotain josta välittää mutta johon ei saa koskea...
Siksi en haluakaan olla sellaisen seurassa, jolla ei ole tunteita minua kohtaan, mutta itselläni on häntä kohtaan.