Annomen ja "Velkojan perintäkulut" VALTAVA summa

Sain aiheellisen perintäkirjeen.

- Velkapääoma 77,90
Muistutusmaksut 15,00€
Korko 17,43€
Perintäkulut 21€

Kaikki nämä on ok, mutta sitten viimeisenä:

VELKOJAN PERINTÄKULUT 115,00€ (!!)

Pyysin asiasta erittelyn mutta ei ole tullut. Tämä vissiin pitää riitauttaa kuluttaja-asiamiehellä?
14237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Perinnän kokonaiskulut saa olla enintään 100e velassa 60e

Äänestä

Kyllä. Täällä on jo yksi ketju tai parikin missä on mainittu mistä kaikkialta voit saada apua. Siellä häärää sama juristi joka on ollut Alektumin palveluksessa. Koiruudet ei ole muuttunu miksikään. Muista tehdä Aviin kantelu lopuksi näistä.

Äänestä

Tämä minun lasku on vielä lisäksi vuodelta 2016.. eikö tuo ole jo vanhentunut?

Äänestä
  • Ei ole

    Äänestä

  • Ei kannata uskoa kaikkia kirjoittajia. Velan vanhentumisaika on yleensä 3 vuotta. Yritysten kuluttajilta perimät velat, jotka perustuvat luoton myöntämiseen sekä tavaran tai palvelun hankintaan, ovat ns. kuluttajasaatavia. Kuluttajasaatavia ovat siis esimerkiksi lainat, osamaksuvelat ja tavaran tai palvelun hankintaan liittyvät laskut.

    Pääsääntöisesti vanhentumisaika on 3 vuotta velan erääntymisestä tai tavaran luovutuksesta. Vanhentumisaika on 5 vuotta, jos velasta on annettu tuomio tai muu ulosottoperuste. Vanhentumisaika alkaa alusta, jos velkoja katkaisee vanhentumisen. Katso lisää tästä linkistä: https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Maksut-laskut-perinta/velkojen-vanhentuminen/yleiset-vanhentumisajat/

    Äänestä

Ootteko miettineet kaapelijemmauksesta aiheutuvia kuluja, kun niitä peritään ihan ulosoton nojalla?

Äänestä

Annomen kertoo että kyseessä on käräjäoikeiden kulut 115€

Tämähän tuntuu aivan hullulta, he sanovat kirjeessä että asia on käräjäoikeudessa käsittelyssä mutta minä voin maksaa asian heille 115€ kulut.

Mitään kirjettä ei ole käräjäoikeudesta tullut, ja minulla on Annomenille maksuaikaa 2 viikkoa.

Tämä lienee täysi uhkaus / huijaus vain että asia olisi menossa käräjille. Eikö käräjäoikeuden maksut realisoidu siinä vaiheessa kun käräjäoikeus käsittelee asian, tekee päätöksen ja lähettää kirjeen kotiin.

Nyt Annomen tuolla uhkaukselle pyrkii ottamaan itselleen tuon 115€

Äänestä
  • Käräjäoikeuden kulut muodostuu siinä vaiheessa kun haastehakemus tehdään. Siihen että käräjäoikeudesta otetaan yhteyttä voi mennä ruuhkasta riippuen jopa muutamia kuukausia. Kulut on joka tapauksessa tässä vaiheessa sun maksettava.

    Ei kuulosta huijaukselta. Mulle nimittäin Alektum (jonka toiminnan Annomen osti) teki juuri noin ja epäilin samalla lailla että yrittävätköhän vedättää. Kun haastemies soitteli parin kuukauden päästä niin kysyin siltä että milloin se haastehakemus on tehty sinne. Se olikin tosiaan tehty ennen sitä epäilyttävää perintäkirjettä.

    Jos olet aikeissa maksaa ton laskun nyt, niin kannattaa pirauttaa käräjäoikeuteen ja varmistaa asia sieltä.

    Äänestä

  • Annomenille ei kannata maksaa yhtään mitään. Tee ensin reklamaatio Annomeniin. Eihän he voi sinua laskuttaa haastahakemuksesta mistä sinulla ei ole tietoa. Vaikuttaa täydeltä huijaukselta. Kannattaa ottaa sen jälkeen yhteyttä kuluttajaneuvontaan ja lähettää kaikki dokumentit heille. He kyllä neuvovat sinua eteenpäin.

    Äänestä

  • Yleensä käräjäoikeuden kulut laskutetaan vasta kun käsittely on alkanut. Aviin yhteyttä myös. He taitavat jo muutenkin tutkia tätä roskasakkia.

    Äänestä

  • "Annomenin perintämenettelyä voidaan toki valvoa jatkossakin tavalliseen tapaan, mutta tapausta mutkistaa vastikään muuttunut rekisterilaki.

    – Heillä on ollut toimilupa aiemman lain mukaan, ja he saavat harjoittaa perintätoimintaa uuden rekisterilain siirtymäsäännöksen nojalla. Meillä ei ole sinänsä mahdollisuuksia puuttua heidän oikeuteensa harjoittaa perintää siirtymäaikana, Sirén kertoo.

    Vanha lupalaki kumoutui ja uusi rekisterilaki tuli voimaan tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.

    Avi pääsee tutustumaan asiaan tarkemmin siinä vaiheessa, kun Annomen jättää hakemuksen pääsystään Avin perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin. Se tulee tehdä 30. kesäkuuta mennessä.

    Jos kyseessä on puhdas liiketoiminnan kauppa, ei asiassa luonnollisesti ole ongelmaa, mutta muunlaisissa tilanteissa Avi puuttuu hakemusvaiheessa asiaan.

    – Yksi rekisteriin merkitsemisen epäämisen peruste on se, jos harjoittaa toimintaa toisen välikätenä. Siellä on myös edellytyksiä liittyen muun muassa toimijan luotettavuuteen ja vakavaraisuuteen, ja kaikki nämä edellytykset tulevat arvioitaviksi, kun he hakevat rekisteriin, Sirén kertoo.

    Annomen saa jatkaa vapaasti perintätoimintaansa rekisterihakemuksensa jättämisen jälkeenkin vähintään siihen saakka, kunnes Avi tekee päätöksen sen rekisteriin merkitsemisestä. Se voi viedä vielä jopa kuukauden Annomenin rekisterihakemuksen jättämisen jälkeen."

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7876251c-2a48-4d54-bfbf-c1bb204d363f

    Äänestä

"Se tulee tehdä 30. kesäkuuta mennessä. Se voi viedä vielä jopa kuukauden Annomenin rekisterihakemuksen jättämisen jälkeen."

Nyt mennään Syyskuussa.

Äänestä
  • Veikkaisin, että ovat tehneet hakemuksen ajoissa, mutta Avi pohtii asiaa huolellisesti.

    Tai sitten hakemusta ei ole vielä edes tehty ja Avi on unohtanut koko asian, koska kukaan asiakas ei ole valittanut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sain aiheellisen perintäkirjeen.

- Velkapääoma 77,90
Muistutusmaksut 15,00€
Korko 17,43€
Perintäkulut 21€

Kaikki nämä on ok, mutta sitten viimeisenä:

VELKOJAN PERINTÄKULUT 115,00€ (!!)

Pyysin asiasta erittelyn mutta ei ole tullut. Tämä vissiin pitää riitauttaa kuluttaja-asiamiehellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu