Miksiköhän plusmerkki on ristin muotoinen? Varmaan siksi, koska Jeesuksen ristintyö on historian merkittävin tapahtuma. Se on siis postitiivinen asia, toisin kuin miinus merkki. Ilman ristintyön vastaanottamista, jokaisen elämä on miinuksen puolella.
"Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet" (Luukas 23:33).
Tuo Pääkallopaikka, eli Golgata, tuo mieleen gatilaisen Goljatin. Ehkäpä hänen pääkallonsa oli sinne haudattu. Daavidhan voitti Goljatin ja irroitti hänen päänsä. Samoin Jeesus voitti kaikki pimeyden vallat Golgatan ristillä.
Plussasta asiaa +
10
77
Vastaukset
- Anonyymi
Buahaaa tämä oli vitsi, eikös?
- Anonyymi
Hae aloittaja apua.
- Anonyymi
Monessako kristillisessä symboolissa risti on kuvattu sakaroiltaan yhtä pitkinä? Plus merkki on niin äärimmäisen yksinkertainen, että sen alkuperää on yurha yrittää edes arvailla.
Mutta tällä tavalla uskovat etsivät omalle uskolleen vahvistusta. Mikä tahansa kelpaa.- Anonyymi
1970-luvun alussa julkaistun Life-tietokirjasarjan kirja Lukujen maailma kertoo matemaattisten merkkien tarinan varsin seikkaperäisesti. Plusmerkillä ei todellakaan ole tekkemistä ristin kanssa - se vain on yksinkertainen kirjoittaa.
Aloituksenhan voi ymmärtää niinkin, että Jeesuksen ristiinaulitseminen on positiivinen asia.
- Anonyymi
Googlaahan risti- sumbolin historia ja näe että risti otettettiin kristinuskoon symboliksi satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen suoraan pakanuudes jossa risti symboloi mehen ja naisen sukupuolielimiä yhteen liitettynä ja näin se synnytti elämää, ja ja se liitettiin aluksi vain hautakiviin kuvastamaan ylösnousemusta.
Aluksi se oli egyptissä silmukkaristi mutta kristillisyys muutti sen perusristiksi koskapa siihen oli helpompi naulita joku.
kun Eooma piti Egyptiä valtansa alla niin tapahtui että koptikristityt heikkouskoisina kopioiat varmuuden vuoksi silmukkaristin hautakiveensä ja kun egyptin kopteja muutti sitten Roomaan niin tapa levisi kristillisyyden rappeutumisen vuoksi kristityillä yleiseksi.
Kirkkoarkkitehtuuri taas kupoleineen perustuu ikivanhaan aasialaiseen falloksenpalvontaan, niin että heheheh! - Anonyymi
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/55/Ägyptischer_Maler_um_1360_v._Chr._001.jpg
Siellähän se ISIKSEN seurana. - Anonyymi
Nimimerkki: Jumalan-kumous (ei-rekisteröitynyt)
" " -merkki on yksinkertaisesti yksinkertaistettu (ja myös ainakin hiukan paremmin erityismerkityksen omaavaksi siten erottuva) muoto latinankielisen ilmauksen "et" (eli, suomeksi: "ja"), lyhenteestä "t"; jonka rinnalla on aiempina aikoina käytetty myös mm. merkkiä "&"; merkityksessä "ja" ja mm. merkkiä "p", mm. latinankielen merkityksessä "plus" (eli, suomeksi: "enemmän").
https://en.wikipedia.org/wiki/Plus_and_minus_signs
https://en.wiktionary.org/wiki/et#Latin
"t" taas vuorostaan on klassisen latinalaisen aakkoston "T"-merkkiä vastaava minuskeli. Latinaa käyttäneet muinaisroomalaiset vuorostaan ilmeisesti omaksuivat "T" merkin etruskeilta, jotka taas olivat saaneet siihen vaikutteita muinaiskreikkalaisten Tau-merkistä, joka vuorostaan oli kehittynyt foinikialaisten Taw ("X") -merkistä, joka ilmeisesti tarkoittaa 'merkkiä', joka merkki taas vuorostaan ilmeisesti oli saanut vaikutteita muinaisegyptiläisten "X"-hieroglyfistä. Tav/Taw/Taw on/on ollut mm. hebrealaisen, foinikialaisen ja aramealaisen aakkoston viimeinen merkki.
https://en.wikipedia.org/wiki/T
https://en.wikipedia.org/wiki/Latin_alphabet
Ensimmäinen, joka käytti " " -merkkiä englanninkielisessä; nykypäiviin asti säilyneessä teoksessa; sen nykyisessä matemaattisessa merkityksessä, oli "=" -merkin käyttöönottaja; englantilainen matemaatikko ja lääkäri Robert Recorde v. 1557. Sitä ennen oli käytetty mm. pientä "p"-kirjainta, jonka päällä oli vaakaviiva; lyhenteenä italiankielisestä ilmauksesta "piu" (eli, suomeksi: "enemmän"). Matemaattisesti yhteenlasku " ") on ensimmäinen ns. hyperoperaatioista, toinen on kertolasku ("*"), kolmas potenssiinkorotus ("^"), neljäs tetraatio ("^^") jne.
https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Recorde
https://en.wikipedia.org/wiki/Equals_sign
https://en.wikipedia.org/wiki/Hyperoperation Miksiköhän hakaristissä on risti? Varmaan siksi että Hitler oli kreationisti ja fasismi perustuu valheisiin ja ihmisten aivopesuun kuten kreationismikin. Ja mikä puolue on eniten kallellaan fasismiin, äärioikeistolaisuuteen ja omaa eniten uusnatsi-jäseniä? Ne kreationistien oma puolue persut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722699Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252458Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville412131Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131996Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081482- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28954IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16768Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99761