HYPÖTEEKKI YHDISTYS MAALAA PIRUJA SEINILLE !

https://yle.fi/uutiset/3-10945880

"Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo arvioi talouskatsauksessaan, että tämän vuoden osalta Suomen nousu on nähty ja loppuvuonna Suomi kääntyy taantumaan talouden supistuessa lievästi. Hypo ennustaa, että Suomen talouskasvu on tänä vuonna 1,3 prosenttia."

Kun nuo pahailman linnut aikansa toitottavat tuota "totuuttaan" niin kyllähän se lama sitten tuleekin ihan aikuisten oikeasti, ihmiset alkavat rajoittamaan ostojaan ja säästämään, raha ei liiku ja siitä se lama sitten alkaakin !

Late Lapista.
1582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yhtä lamaa ollut jo 10 vuotta eikä äärivasemmisto hallitus pysty mitään korjaamaan.

Äänestä
  • Niin, oikeiston temput jo nähtiin. Pidentämällä vielä töissä olevien työaikaa, varmistettiin että suurtyöttömyys saa jatkua.
    Ja pahenee koko ajan, vrt avaukseni toisaalla

    t. haans

    PS
    itseasiassa, porrvarihallitusten "työllisyys"-kampanja oli vain LEIKKAUKSIA, leikkauksia ja vielä kerran leikkauksia, ei muuta

    Äänestä

Tää hallitus vaan pahentaa kansantalouden tilaa.

Toisen asian olen pannut merkille on se, että nyt taas on kauhee mankuminen isoista palkankorotuksista naisvaltaisilla aloilla julkisella sektorilla. Sama oli myös 2007. Oisko taas niin, että tää ahneuden hypetys kärjistyy juuri sopivasti ennen romahdusta/lamaa?

Äänestä
  • Yritykset muistavat Urpilaisen ja Rinteen hallituksessa 2011-2015 aikaansaaman talousahdingon . Nyt supistavat toimintaansa ajoissa ja/tai siirtävät toimintojaan täysjärkisiin maihin.

    Äänestä

  • Jos aiemmin luotu "pohja" on pettänyt (=porv.hall toimet):


    >>>Jo puoli miljoonaa suomalaista ulosotossa ja määrä kasvaa – "ei ... - Yle
    https://yle.fi › uutiset › 3-10510762
    19.11.2018 - Talous kasvaa ja työllisyysaste paranee, mutta yhä useamman suomalaisen velat ... kanssa, joka ei suostunut puoltamaan työttömyyskorvausta. ... ponnistukset jotta työnantaja ottaisi riskin ja palkkaisi, Racine kertoo. ... Takuusäätiön näkemys kuitenkin on, että ulosottojen määrä tulee kasvamaan tasaisesti.<<

    niin vaikea sitä on taantumassa korjata, t. haans

    Äänestä

  • Miten pikavipeistä johtuvat ulosotot tähän liittyvät?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritykset muistavat Urpilaisen ja Rinteen hallituksessa 2011-2015 aikaansaaman talousahdingon . Nyt supistavat toimintaansa ajoissa ja/tai siirtävät toimintojaan täysjärkisiin maihin.

    Nyt työlainsäädäntötikoksesta tuomittu antti on pääministerinä!
    Paetkoon ken voi.

    Äänestä

työmarkkina liitto kierros alkaa aina talous suhdanteiden laskulla,

Äänestä

Niin kauan kuin muistan ja olen näitä seurannut niin aina Hypo on ollut varsinainen pahanilmanlintu, aikoinaan maalaili noita lainajuttuja ihan päin peetä ja taitaa pysyä lestissään.

Äänestä

Kunnon kestolama vaan päälle, niin loppuu tämä nykypelleily!!

Äänestä
  • Aivan. Suuret nälkävuodet vaan päälle, niin loppuu se rahavelkamiljardien lappaminen ulkomaillekkin.

    Äänestä

Älkää vaan sairastuko mihinkään sairaalahoitoa vaativaan tautiin ensi keväänä. Hoitsut alkavat lakkoilla. Ensin pistelakkoja siellä ja täällä ja sitten täysi lakko.

Äänestä
  • Sairaanoitajat ovat ökypalkkaisia!! Sairaanhoitajilla on sikahyvät liksat. Yksityisellä sektorilla ei usein päästä lähellekkään näiden ansioita. Postissa pääsevät noin puoleen yökköjen ansioista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sairaanoitajat ovat ökypalkkaisia!! Sairaanhoitajilla on sikahyvät liksat. Yksityisellä sektorilla ei usein päästä lähellekkään näiden ansioita. Postissa pääsevät noin puoleen yökköjen ansioista.

    Sitten vielä valittavat kauheata kiirettä töissään, mutta ainakaan täällä paikallisessa arvauskeskuksessa ei ole kiirettä vielä keksittykään !

    Late Lapista.

    Äänestä

"Hypo arvioi talouskatsauksessaan, että tämän vuoden osalta Suomen nousu on nähty"

Mikä ihmeen nousu? Miten se nousu on näkynyt taviksen elämässä. Omasta näkökulmasta Suomi on ollut taantumassa 90-luvulta alkaen. Maailmalla useilla länsimailla on mennyt aina välillä aika kivasti, meillä täällä tasasen huonosti josta kielii mm. täysin käsittämätön julkisen sektorin velka, julkisten palveluiden leikkaukset, hirvittävä työttömyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10945880

"Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo arvioi talouskatsauksessaan, että tämän vuoden osalta Suomen nousu on nähty ja loppuvuonna Suomi kääntyy taantumaan talouden supistuessa lievästi. Hypo ennustaa, että Suomen talouskasvu on tänä vuonna 1,3 prosenttia."

Kun nuo pahailman linnut aikansa toitottavat tuota "totuuttaan" niin kyllähän se lama sitten tuleekin ihan aikuisten oikeasti, ihmiset alkavat rajoittamaan ostojaan ja säästämään, raha ei liiku ja siitä se lama sitten alkaakin !

Late Lapista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu