Kokemuksia Matic motion min vibestä

Anonyymi

Mieheni osti minulle kuulavibraattorin, joka on mm.kaukosäädettävä kännykällä ohjelman latauksen jälkeen. Erilaisia värinöitä ja nopeuksia on ihan mahdottomasti. Koko ei ole hirveän suuri, pituus 9 sm ja halkaisija 2,5 sm. Vibran päässä on pieni pehmeä nauhalenkki, eli sen voi laittaa pimppiin hieman syvemmälle ja saa helposti vedettyä pois. Istuminenkin onnistuu. Nyt sitä on kokeiltu muutaman kerran. Ensikerran illanistujaisissa minulla oli laite pimpissäni ja mieheni kytki sen päälle kännykällään kesken jutustelun toisten kanssa.
Ensin tuntui pienenpientä värähtelyä, joka äkkiä voimistui. Hypähdin tuolilla ja olin vetää viinilasista väärään kurkkuun. Mieheni leikitteli säädellen voimakkuutta, eikä kukaan tiennyt mitään. Yksi rouva ihmetteli miten niin kovasti punotan. Etsin laukusta oman kännykkäni ja pysäytin vibran, mutta hetkenpäästä se oli taas päällä. Ei aikaakaan kun sain orgasmin kesken jutustelun. Onneksi outo käytökseni meni nautitun viinin piikkiin. Tosin paras naiskaverini wcn mennessämme ihmetteli olemustani ja jouduin asian hänelle paljastamaan, jopa näyttämään vibraa.

Toisen kerran minun oli pidettävä vibraa ruotsinlaivalla ilman pöksyjä, no ei ollut rintsikoitakaan yllä. Jännitin hieman pysyykö vibra pimpissäni, mutta syvemmälle laitettaessa se pysyy pimpin lihasten takana melko hyvin. Suunta tanssisaliin ja mieheni jäi baaritiskille nojailemaan kännykkäänsä selaillen. Minä suuntasin pöytään istumaan coktailini kanssa. Vibra oli hiljaa ja jännitti koska mieheni sen käynnistää. Orkesteri oli hyvä ja yksin istuvalle naiselle oli kysyntää ja tietysti kesken tanssin mieheni alkoi leikitellä minulla ja vibralla säädellään sen voimakkuutta ja värinöitä kokoajan. Pari kertaa juuri kun orgasmi oli tulossa vibra vaikeni kokonaan vähäksi aikaa ja taas yhdellä hitaalla minua useamman kerran tanssittaneen miehen sylissä vibra räjähti toimintaan ja orgasmi oli valmis. Oli siinä varmaan miehellä ihmettelemistä. Kokemuksen jälkeen kiiruhdin hyttiini vetäen mieheni baaritiskillä mukaan. Hän kytki vibran täysille ravintolan ovella ja minulla oli vaikeuksia kävellä hyttiin voimakkaan sykkeen ja värinän stimuloidessa pimppiäni. Loput varmaan arvaattekin mitä hytissä tapahtui. Millaisia kokemuksia muilla on tästä laitteesta?

9

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uhhuh, Nyt on nautintojen peli, Katsoin myyntiesitteestä. On vaikka mitä tingeltangelia mukana. Laitteen voi laittaa vaimon pilluun ja säädellä vauhtia vaikka työpaikalta kännykästä ja olla kuvauhteydessä ja katsella kun vaimo nauttii.

      Tuo oli hieno idea laittaa kuula pilluun laivalla ja mennä tanssimaan. Oli varmaan jännät paikat pysyykö kuula paljaassa pillussa ja milloin orkku tulee vieraiden kanssa tanssiessa.

    • Anonyymi

      Haluan tuollaisen kuulan pimppiini.

    • Anonyymi

      Vaude. Tanssia suriseva kuula pimpissä tanssittajien tietämättä.. Itse olen ollut ruotsinlaivoilla tanssimassa joko kokonaan ilman alusvaatteita, tai sukissa ja sukkanauhaliiveissä ja rintoja yhteen ja ylös työntävissä rintaliiveiss, tai paremminkin avoliiveissä, jotka jäävät tukemaan paljaiden rintojen alapuolelle. Sitten rohkea ohuenko ja lyhyt mekko päälle ja menoksi. On jännittävää seurata milloin tanssipartneri huomaa vähäpukeisuuden ja miten reagoi siihen. Samoin tanssilavoilla, joilla on useammin villiä pyöritystä ja helma voi nousta vaarallisen korkealle.

      Mutta siihen vielä värisevä kuula tai sauva. Kiihottavaa, sitä pitää kokeilla.

    • Anonyymi

      Meille on kauko-ohjattu vibe tilattu seksikeinun kanssa. Ei vielä tulleet, joten ei kokemuksia, mutta kuulostaa hyvältä. Vaimo huomasi tähän jutun ja kiinnostui kovasti.

      • Anonyymi

        Millanen keinu, mistä tilasitte?


      • Anonyymi

        Keinu tilattiin Seksikauppa.fi:stä ja malli oli Strict exterme sling. Tämä on helppo kuljettaa ja meillä se otettiin heti käyttöön mökillä viikonvaihteessa, kun oli vielä aurinkoisia päiviäkin. Keinu viritettiin rantaan laiturin lähelle, jossa pari sopivaa puuta keinun kiinnityksiä varten ja mahtava paikka naida. Meillä tosin tehtiin pieniä lisäyksiä, jolla vaimon jalat ja kädet saa sidottua mukavasti kiinni hihnoilla, "ettei vaan putoa". Samalla tuli kokeiltua vibeäkin. Jätin vaimon keinumaan sidottuna vibe pillussa ja laitoin värisemään mennessäni lämmittämään saunaa. Siinä sai nautiskella auringon paisteessa.


      • Anonyymi

        Mitäs jos veneilijöitä olis sattunut paikalle, tai naapurimökeiltä katseltu vaimoasi siinä tussu levällään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs jos veneilijöitä olis sattunut paikalle, tai naapurimökeiltä katseltu vaimoasi siinä tussu levällään.

        Sehän siinä on jutun juju. Vaara tulla yllätetyksi. Sitä vaimokin pelkäsi ja kuitenkin mahdollisuus tulla nähdyksi kiihotti mahdottomasti. Kerran kävikin niin, että rakastellessamme laiturilla, minä selälläni alla ja vaimo ratsastamassa jalat levällään takakenossa päälläni pääsi kaksi veneilijää yllättämään. Akti oli jo siinävaiheessa, että vaikka vaimo oli huomannut aivan laiturin eteen tulleet soutelijat, ei pystynyt ratsastusta heti lopettamaan. Tarjosi siten katselijoille upeat näkymät. Itse tiesin soutelijoista vasta aktin jälkeen. Saa nähdä miten keinussa myöhemmmin käy. Vaimo saa olla siinä useamman kerran vibe värisemässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän siinä on jutun juju. Vaara tulla yllätetyksi. Sitä vaimokin pelkäsi ja kuitenkin mahdollisuus tulla nähdyksi kiihotti mahdottomasti. Kerran kävikin niin, että rakastellessamme laiturilla, minä selälläni alla ja vaimo ratsastamassa jalat levällään takakenossa päälläni pääsi kaksi veneilijää yllättämään. Akti oli jo siinävaiheessa, että vaikka vaimo oli huomannut aivan laiturin eteen tulleet soutelijat, ei pystynyt ratsastusta heti lopettamaan. Tarjosi siten katselijoille upeat näkymät. Itse tiesin soutelijoista vasta aktin jälkeen. Saa nähdä miten keinussa myöhemmmin käy. Vaimo saa olla siinä useamman kerran vibe värisemässä.

        Olisi ollut kiva olla katselemassa veneestä jalat levällään laiturilla ratsastavaa muijaasi. Olen huomannut saman, että kun naisella on orkku hyvin tulossa ei naintia pysty keskeyttämään vaikka kuinka sattuis katselijaa paikalle. Meillä kävi kerran niin lomamatkalla rannalla.


    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1091
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      775
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      494
    8. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe